Kerro miltä se tuntuu

Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää, sanotaan. Haikein mielin jätän agilitytreenit ja -kisat Aavan kanssa. Paljon olen asiaa mielessä pyöritellyt ja tullut lopputulokseen, että toimisin todella itsekkäästi, mikäli jatkaisin agilityä piittaamatta koirani terveydestä. Ja ei, Aavan terveydessä ei muutoksia huonompaan suuntaan ole tapahtunut. Se nauttisi edelleen koko sydämestään päästessään pinkomaan aksaratoja. On ollut helpottavaa nähdä, miten onnellinen se edelleen on tehdessään agilityä. Kysymys on kuitenkin siitä, että Aavalla tulee helmikuussa 7 vuotta mittariin ja sen luuston terveys huomioiden on mielestäni järkevää siirtyä kevyempiin lajeihin. Mitä ne sitten tulevat olemaan, sen aika näyttää.

©Leena H.

Agilityä en todellakaan kokonaan ole jättämässä, ainoastaan tilapäisesti. Enhän kevätkaudella edes pystyisi treenaamaan ja siksi onkin hyvä sauma pitää taukoa. Tauon aikana aion kierrellä lähialueen kisoissa kannustamassa ja tapaamassa tuttuja koirakoita. Luultavasti maksan ensi vuodellekin kisalisenssin, sillä eihän sitä koskaan tiedä mitä tuleman pitää. En jaksaisi alkaa säätämään lisenssin muutosten kanssa kesken vuoden, mikäli tilaisuus kisaamisen tulisi. Luulen myös, että agilityä ja muita koirajuttuja tulee opiskeltua teoriassa, vaikkei toistaiseksi käytännössä pääsisikään taitojaan näyttämään ja kokeilemaan. Tarkoituksena on myös olla seuran toiminnassa mukana ja talkoilla mahdollisimman paljon, jotta saisin tarvittavat talkoopisteet kerättyä. Pisteille voi olla taas syksyllä tarvetta.

Viimeisiksi virallisiksi meillä Aavan kanssa jäi syyskuussa käydyt VARPS:n kisat. Mahdollisuus olisi ollut kisata vielä myöhemminkin syksyllä, mutta omaa kisafiilistä en löytänyt. Ajattelin, ettei ole järkevää astua lähtöviivalle, koska Aava tulisi aistimaan tunnetilani eikä kisoista todennäköisesti olisi tullut mitään. Vielä kerran kuitenkin aiomme lähtöviivalle astella oman seuran jäsenille tarkoitetuissa epiksissä loppiaisena. Haikeaa, mutta toisaalta myös kutkuttavaa ajatella, että ne ovat viimeiset kisamme. Ura pitkään haaveillun ja odotetun ensimmäisen agilitykoiran kanssa päättyy. Mutta elämä ilman agilityä sen pienen agilitykoiran kanssa toivottavasti jatkuu vielä vuosia.

Olen onnellinen, että keväällä 2010 tuo niin rakas pieniharmaa tepasteli elämääni valloittaen sydämeni ensi silmäyksellä. Olen onnellinen ja kiitollinen siitä, että noin vuoden päästä ensi kohtaamisesta saimme mahdollisuuden kirmailla ensimmäistä kertaa agilityhallilla. Alaikäisenä se ei olisi ollut mahdollista ilman vanhempien tukea. Ihanaa, että he jaksoivat viikosta toiseen kuskata ja seurata treenejä kentän laidalla ajokortti-ikääni asti.

Aava ei ensimmäiseksi agilitykoiraksi ole ollut helpoimmasta päästä. Sellainen koira, kuin omistajansakin. Melkein 7 vuoden kokemuksella voisin jopa allekirjoittaa tuon väitteen. Itsepäisyys, komentaminen, nopeus ja muut asiat toivat haasteita jo alkeita opetellessa. Toisaalta heti agilityn alkumetreiltä lähtien koutsit näkivät Aavassa potentiaalia. Se tietysti loi myös melkoisia paineita nuorelle, ehkä vielä itseään etsivälle agilityharrastajalle. Monet kerrat pohkeet olivat mustelmilla, kiukutti ja ärsytti lähteä treeneihin, koska "ei kuitenkaan onnistu". Mutta sitten kuin onnistui, ei jumatsuikka sitä endorfiinin ja adrenaliinin virtausta. Olen niin kiitollinen siitä opista mistä aloiteltiin. Olen kiitollinen kaikista vinkeistä, neuvoista, tsempeistä mitä agilityuran aikana ollaan saatu. Ilman niitä tuskin olisin enää noussut ja jatkanut surkeimman hetken tullen.

En ole katkera siitä, ettei meistä tullutkaan Suomen huippuja, ettei Aavasta tullut agilityvaliota, ettei Aava oppinut nopeita keppejä, ja ettei se oppinut tekemään 100% oikein kontaktien alastuloja. Niitä treenattiin erilaisin keinoin, mutta apua ei tuntunut löytyvän. Inhoan negatiivisuutta ja siksi olen joutunut opettelemaan kääntämään epämukavat, negatiiviset asiat myönteisemmäksi. Kyllähän se ärsyttää, jos asiat eivät mene kuten haluaisi. En pitkään aikaan ole jaksanut kiukutella virheistä, vaan olen pyrkinyt löytämään syyn mikä niihin on johtanut ja koettanut ottaa opiksi.

On ollut mahtavaa, että olen saanut treenata monenlaisissa porukoissa ja aina oma ryhmä on tsempannut. On ollut ihana tutustua uusiin, samanhenkisiin ihmisiin. Agilityn myötä olen päässyt kisaamaan erilaisissa paikoissa, nähnyt erilaisia tuomareita ja kisaajia, päässyt tuntemaan kisafiiliksen sekä nauttinut niistä pienistäkin onnistumisista. Se tunne ensimmäisestä kisanollasta, voitosta ja kun vihdoin ja viimein saat käteesi ensimmäisen luokkavaihtoon oikeuttavan sertifikaatin, on jotain aivan uskomatonta, sanoinkuvailematonta. Huippua, että olen päässyt kokemaan nuo tunteet juuri Aavan kanssa.

Ilman Aavaa olisi jäänyt paljon kokematta. Se on kasvattanut ja opettanut minua ihmisenä, koiranomistajana ja koiraharrastajana. Paljon on jo koettu ja paljon on vielä tarkoitus kokea. 

Se on ollut maailman paras ensimmäinen agilitykoira.

Joulu on taas

Syksyn kuulumisia

Stressaavan syksyn jälkeen tuntuu ihanalta hengähtää hetkinen joululoman merkeissä. Aikaa blogille ei ole jäänyt, vaikka kuinka olisi halunnut. Siispä tässä koosteen omaisesti syksyn tapahtumista.

Syyskauden treenit on menneet suurimmalta osalta hyvin. Treeneissä ollaan hiottu kontakteja (niistä varsinkin puomin alastuloa), kepukoita sekä erilaisia ohjauskuvioita huippuopissa. Kiitollisin mielin tämän syksyn treeneistä ja vinkeistä, mitä ollaan saatu. Toivottavasti niistä on tulevaisuudenkin kannalta apua, ettei kaikkea tarvitsisi jatkossa opetella kantapään kautta. 

Keppien kanssa kokeiltiin pari kertaa vinokeppejä, jotka Aava hoksasikin varsin nopsaan. Niistä ei kuitenkaan koettu olevan apua vauhdin löytymisen suhteen. Vauhtia ollaan koetettu kaivella monella tapaa, mutta sitä ei vaan löydy. Ehkä kepit esteenä ovat vaan niin epämiellyttävät Aavalle eikä se sen takia edes kykene suorittamaan niitä nopeasti.

Syksyn kuluessa tuntui, että ongelmat puomin alastulon kanssa vaan pahenivat, mitä enemmän sitä treenattiin. Loppujen lopuksi onnistumiset saatiin lähinnä "nenästä vetämällä", joka ei kyllä palvele yhtään sitä mitä juoksareiden tulisi olla. Ehkäpä minulla joku päivä on koira, jonka kanssa ei tarvitsisi näin paljon painia ongelmien kanssa. Se tosin taitaa olla vaan toiveajattelua, sillä eihän tässä lajissa koskaan olla täysin valmiita ja täydellisiä.

Erityisen tyytyväinen olen ollut siihen, miten hyvin eri ohjauskuviot on Aavan kanssa toimineet. Harvassa on ne kerrat, kun jotakin tiettyä ohjauskuviota ollaan jouduttu hinkkaamaan useampaan kertaan ennen kuin se on onnistunut. Myös lähdön kanssa painiskelu on mennyt parempaan suuntaan. Yksissä treeneissä oli meidän viime kevään koutsi oman koiransa kanssa ja tauon aikana hän kehui, miten hyvin lähdön kanssa on menty eteenpäin. Nykyään lähtö siis onnistuu siten, että jätän lähtöalueelle namin ja käsken Aavan odottamaan. Tule-käskyn kuultuaan se lähtee matkaan ja nappaa samalla edessään olevan namusen suuhunsa. Ilman namia homma ei toimi ollenkaan ja Aava ehtii kerätä hirveät kierrokset lähdössä, mikä taas kostautuu radalla kuuntelemattomuutena.

Vaikka kovin päättäväisesti uhosin pitäväni treenipäiväkirjaa täällä blogissakin, on se jäänyt aivan kokonaan. Aika, minkä koneen ääressä olen viettänyt, on mennyt opinnäytetyön sekä erinäisten tehtävien ja raporttien kirjoittamiseen. Sen jälkeen ei vapaaehtoinen rustailu koiramaisista aiheista ole napannut yhtään. Syksyn aikana ollaan saatu radat nähtäväksi jo ennen treenejä, jonka vuoksi en ole edes nähnyt tarpeelliseksi piirtää ratoja uudelleen tänne.

"Nii mitä? Oliks sul jotaki?"

Syysloman aikoihin käväisin ilman koiraa rakentamassa rataa ratatreeniä varten ja sain kokeilla miltä ohjaaminen tuntuu maksikoiran kanssa, kun tuttu lupasi koiransa ohjattavakseni. Tuntuma pikkuisen minin ja ison maksin välillä oli aikaslailla erilainen. Tuntui, etten osaa enää ollenkaan agilityä ohjatessani vierasta koiraa. Oman haasteensa tilanteeseen loi siis myös se, että koira ei samalla tavalla tuttu, kuin mitä oma on. Lisäksi koira etsiskeli radan aikana emäntäänsä, joten houkutella sai, jotta se malttoi pysyä radalla. Saatiin kuin saatiinkin parinkymmenen esteen, kolmosluokan tasoinen rata kisamittaisella kentällä suoritettua loppuun asti.

Marraskuun loppupuolella käväistiin Aavan kanssa pönöttämässä ulkomuototuomareiksi pyrkivien silmätesti-harjoituksessa. Ulkomuototuomari Pekka Teini veti harjoituksen ja kaksi koulutukseen pyrkivää analysoivat noin 10 minuutin ajan koiran ulkomuotoa. Samalla opin itsekin paljon lisää ja sain vinkkejä erilaisten koirien ulkomuotoon liittyen. Aavan lisäksi harjoituksessa oli mukana suursnautseri sekä borzoi. Varsin erilaiset harjoituskappaleet kyseessä siis. Mielestäni tilaisuus oli todella mielenkiintoinen ja mielelläni osallistuisin uudelleenkin, jos mahdollisuus kohdalle osuisi.

"Hei, ala tulla nyt! Mennään!"

Kaverini otti pienen australiankelpiepoitsun, jota ehdittiin kerran treffata ennen harjoitteluani. Kelpie oli silloin lähes 11-viikkoinen pieni riiviö. Käytiin lähimetsikössä sijaitsevalla kentällä, jossa koiratkin saivat olla irti. Lenkkeillään usein siellä suunnalla, joten Aava ei alkuun hiffannut homman nimeä, vaan komensi minua liikkeelle. Kun pentu oli riittävän kauan jaksanut haastaa Aavaa leikkiin mukaan, ei vauhdille meinannut tulla loppua. Leikit keskeytyi, kun kentän valtasi iso sakemanni ja päätettiin lähteä sisälle. 

Kaverini nauroi jälkeenpäin, ettei ole koskaan nähnyt pennun riehuvan niin paljon, kun mitä se Aavan kanssa jaksoi. Totesinkin taas Aavan tulevan paremmin juttuun pentujen kuin aikuisten koirien kanssa. Aikuistenkin kanssa se toki pärjää, mutta alistuu herkästi pienimmästäkin merkistä. Omien koirien kanssa se tulee hyvin juttuun, mutta lähinnä vieraammat saavat sen pienet tassut tutisemaan.

Itsenäisyyspäivän tienoilla Aava oli hoidossa mummolassa reissujen sun muiden vuoksi. Siellä se Aava oli pyörinyt jaloissa ja nukkunut onnellisena sängyssä. Lisäksi huolta oli pidetty, ettei Aava vahingossakaan pääse nälkiintymään ja sen myös huomasi... 🙈  Kaiken kaikkiaan onnistunut hoitoreissu siis.

Harjoitellessani kauempana kotoa, oli Aavakin ilman aksatreenejä, mutta treenannut siitäkin edestä umpihankijalkapalloa. Se ei millään malttaisi olla sisällä, jos ihmiset/joku ihmisistä lähtee ulos. Pallopeliä pitäisi olla jatkuvasti pelaamassa. Edes umpihanki ei hidasta pientä tappijalkaa. On se niin rakas harrastus.

Näissä merkeissä Aava vetäytyy eläkkeelle. Treenipaikasta luovuttiin, koska käytännössä ehtisin treenata vain tammikuun ajan. Toivon mukaan joku mukava, ei niin raskas laji löytyisi eläkepäiviä ilostuttamaan. Muutamia on mietinnässä ollutkin, mutta näillä näkymin ainakin ensi kevät menee huilaillessa ilman sen kummempia harrastuksia, koska matkustan lähes koko kevääksi harjoitteluihin kauemmaksi kotoa. Jatkamme touhottamista ja palajamme asiaan...

Täyskymppi

13.10.2006 näki päivän valon Olkiahon-kennelin A-pentue. Tänään siitä on kulunut kymmenen vuotta. Muistan päivän tapahtumat kuin eilispäivän ja haikeudella mietin, ettei kymmenen vuotta ole mitenkään voinut kulua näin nopeasti. Mitä vanhemmaksi itse tulee, sitä nopeammin aikakin tuntuu menevän...

Kotikotona tarhassaan porskuttaa Aksu hyvissä voimissa, samat vanhat kujeet mielessään. Metsällä tämä harmaa poikamies ei ole käynyt, koska tyttöjen ja pienriistan hajut houkuttelevat hirviä enemmän. Jokuko hemmotellut pilalle? Ehei tietenkään...

ONNEA OLKIAHON AAT!

Nuoriherra Sawo Show'ssa 2007

Hirveä hammaslääkäri

Syyskuun puolivälissä käytin Aavan hammashuollossa, sillä suu oli mennyt hirveään kuntoon. Hammaskiveä kertyy turvotetun ruoan syömisestä eikä luonnollinen puhdistaminen onnistu, kun luut ovat pannassa. Lisäksi P4 oikealta oli lohjennut ytimeen asti ja se poistettiin.

Loistopalvelua saimme jälleen luottoklinikaltamme. Torstaina käytin Aavan tarkastuksessa ja toimenpideaika saatiin jo seuraavalle päivälle. Eläinlääkäri selitti taitavasti ja ymmärrettävästi maallikolle mitä tuleman pitää, joten luottavaisin mielin jätin Aavan heidän käsiinsä.

Aavan aika oli puoliltapäivin, mutta koska koulu sotki suunnitelmia, vein Aavan jo heti aamusta klinikalle ja koulun jälkeen hain tokkuraisen pikkupotilaan.

Toimenpiteen jälkeinen ilta meni anestesiatokkurasta toipuessa, mutta jo seuraavana päivänä Aava alkoi olla oma itsensä. Mukaan klinikalta Aava sai antibiootti- ja tulehduskipulääkekuurin, jotka menivät kuin huomaamatta juustokääröjen sisässä. Suu oli ymmärrettävästi kipeä muutaman päivän ajan, mutta parantui hyvin. Sulavat ompeleet irtosivat eikä apuja irtoamiseen tarvittu.

Ei paineita kisailusta

Voe kaaheeta! Kiirettä on sen verran pitäny, että muutama postaus on jääny luonnoksiin pyörimään ja odottamaan julkaisua.

Sunnuntaina 11.9. kaasuteltiin Varkauteen, jossa odotti kaksi tuomariharjoittelija Laura Mätön rataa. Kakkosia oli ilmottu yhteensä vain 4, joista kolme minejä. Tuomarit toivottivat runsaslukuisen kisailijaväen tervetulleeksi pilke silmäkulmassa.

Arvoin pitkään ilmottautua vaiko ei. Kakkosiin noustua kisainto on kadonnut johonkin syvään kivenkoloon, koska tavoitteita kisaamisen suhteen ei periaatteessa enää ole. Muutenkin olen ollut kiireinen enkä ole kaivannut kisatilanteessa tulevaa jännitystä elämääni, vaikka se niin kutkuttavaa onkin.

Ekana oli hyppyrata, joka oli simppeli eikä kikkailuja vaadittu. Aava kulki vähän hitaasti edellispäivän riehuttuaan 10-viikkoisen pennun kanssa. Itselle oli puhjennut flunssa enkä saanut puristettua itsestäni vauhtia vaikka kuinka yritin. Kepeillä olin ohjaamassa myöhässä ja Aava ajatui kakkosväliin. Maaliin vitosella ja hurjalla yliajalla. Sijoituttiin toisiksi, koska hyppyradalla oli vain 2 osallistujaa, molemmat gööttejä!

Aksaradalla Aava loikkasi puomin alastulon, vaikka treeneissä näyttikin hienoa osaamistaan juoksupuomista. Keppien jälkeen osoitti rintamasuuntani hypylle, vaikka määränä oli mennä putkeen. Siitäpä hylky siis. Ja ettei kontaktiosaamisella päästä kehumaan, Aava teki aivan kauhean lentokeinun, josta itsekin hämmennyin enkä tajunnut ottaa sitä uudestaan. Aan se näytti juoksevan mallikkaasti alas asti.

Vaikka radat ei kaunista katseltavaa olekaan, oli ihana, kun virheistä ja muista huolimatta ei ärsyttänyt. Meillä oli mukava kisapäivä ja se on tärkeintä. Vuodenvaihde lähenee hurjaa vauhtia, joten nautitaan nyt näistä hetkistä treenaten ilman tavoitteita...

Treeniraportti 8/16

Elokuista treenaamista häiritsi Aavan heinäkuun loppupäivinä alkaneet juoksut. Tekniikkakohdat piti jättää suosiolla tekemättä, samoin kontaktit ja kepit, koska Aava ei vieläkään ole sulattanut sydäntään juoksupöksyille. Pöksyt on käytössä vain treeneissä, koti- ym. oloissa niitä ei tarvita.

Elokuussa treenaaminen jäi tähän yhteen kertaan, sillä elokuun eka viikolla kenttä oli vuokrattu Sawo Show'lle. Korvauskerrallekaan ei valitettavasti päästy oman Lontoon reissun vuoksi. Parit muut treenit jätin väliin Aavan juoksujen ja ajanpuutteen vuoksi. Harmittaa, mutta uskon, ettei pieni breikki tehnyt ollenkaan huonoa.

Nyt syyskuussa palajamme hallille ja treenataan vielä syyskausi ennen Aavan aksauran lopettamista. Jostain syystä kisainto on ollut kadoksissa jossakin kiven kolossa eikä vieläkään meinaa oikein innostaa, vaikka parille radalle Varkauteen ensi viikonlopulle ilmot laitoinkin. Luultavasti otetaan nyt ihan rauhallisesti ja kisataan jos kisataan. Ainakin loppuvuodesta olisi tarkoitus kisata seuran 20-vuotiskisoissa ja päättää ura todennäköisesti niihin.

10.8.

Teemana oli takaakierrot, pakkovalssit ja irtoaminen. Yksi veto mentiin ratana, jonka jälkeen totesin, että on parempi vain rallatella jotakin helppoa. Kepeille en ees yrittänyt, koska tiesin jo runsaalla kokemuksella ettei Aava niitä pöksyt jalassa tule menemään, joten kakkosputkelta kurvasin suoraan 12 putken päähän, siitä kontakteille ja normisti eteenpäin.

Aava irtosi tosi huonosti putkiin ja oli muutoinkin ihan törkeän hidas. Istahti jopa puomille, koska ahdisti ja ällötti niin paljon. Teema vaihtui meidän osalta rallatteluksi ja johan typy innostui, vaikkakin vauhti oli edelleen hidas.

Nyt oli hyvä mahis antaa aikaa lähdössä odottamiselle, joka on edistynyt tosi huimasti. Useimmiten Aava jää entiseen, rauhalliseen tapaansa odottamaan tule-käskyä, mutta ajoittain muistaa testata ohjaajansa hermoja. Vaadi, vaadi ja vaadi - niin hyvä tulee.

Sivuhuomatuksena vielä, että koska keli vaihtui treenien aikana niin viileäksi, ettei t-paidalla enää tarennut, testattiin ensimmäistä kertaa treeniolosuhteissa BoT. Aava antoi sen olla paikoillaan eikä yrittänytkään jälttää sitä hampeillaan. Vaikutuksista liikkumiseen ja tekemiseen on vaikea sanoa, koska kentällä Aavan pyllyssä mukana kulki hirvittävä ongelma.

Treeniraportti 7/16

Heinäkuu tuntui työntäyteiseltä ja kahtena peräkkäisenä keskiviikkona satuin olemaan iltavuorossa. Olisin halutessani voinut vaihtaa vuorot, mutta pähkäilyä säästääkseni päätin tehdä ne. Paikalla treeneissä oltiin heinäkuun ekat ja vikat treenit.

6.7.2016 
Sää oli hieman epävakainen kyseisenä treenipäivänä ja kentällä isojakin vesilammikoita. Aava oli kuitenkin sellaisessa vireessä, ettei tuntunut huomaavankaan kentän olevan märkä. Töppöstä sai laittaa jälleen toisen eteen, kun vauhti oli niin huima. Oispa muuten kiva, kun joskus sais mitattua etenemää treeneissäkin. Eihän se vaatis kuin radan mittaamisen ja ajanoton. Tällä radalla Aava painatteli parhaimmillaan lähemmäs 4,5m/s luulen ma, vaikkei mitään mitattukaan virallisilla parametreilla vaan ihan omalla mutulla.

Nollailtiin tätä rataa useampaan otteeseen, vaikka ihan ekalla vedolla en taas kyennyt ajoittamaan ohjaustani kepeille oikein ja Aava paineli toiseen väliin. Korjaus ja onnistuminen, sitten menoks taas. Aava irtosi hyvin hypyille ja siitä näki miten innoissaan se oli. Sanoisin, että yksi parhaimmin onnnistuneista treeneistä koko kesänä. Suoritukset meni nappiin, kuten myös meininki oli ihan mahtava.

27.7.2016
"Ja eikun vaan kolmosluokkaan..." tuumasi sijaistava koutsi treenin jälkeen. Kehui koiran nopeutta, yhteistyötä ja taitoa. Millä fiiliksillä saikaan lähteä ajelemaan kotia kohti hymy korvissa asti loistaen. Ihan huippua!

Helteen ja kiireiden takia tein vaan yhden kierroksen, mutta eipä haitannut yhtään, kun se meni niin nappiin. Luulen, ettei koirakaan olisi jaksanut yhtään pidempään treenata. Ekalla vedolla ei vielä nollattu, koska en taaskaan osannut ajoittaa kepeille lähestymistä ja jäin liian pitkäksi aikaa odottamaan koiraa ja siten olin myöhässä näyttämässä keppejä. Se hiottiin kuntoon ja sittenpä se olikin nolla siinä. 11 hypyllä tein niistosokkarin, jota ei ole tullut miesmuistiin tehtyä, mutta se sujui ilman ongelmia.

Voisin sanoa hieronnasta olleen apua, sillä Aava liikkuu agilityradoilla niin paljon paremmin kuin aiemmin. Mutta tuskin itsekään kovin hyvin kykenisi liikkumaan, jos siellä sun täällä lihakset olisivat kireät ja kovat kuin kivet.

Jumit avautuu

Lopuista kolmesta hierontakerrasta teen koosteen tähän yhteen postaukseen. Hierontakertoja pakettiin kuului neljä, joista ensimmäisestä voi lukea täältä. Aava oli ensimmäisellä kerralla jumissa sieltä sun täältä. Hieronnan myötä saatiin kireyksiä avattua ja Aava muuttui hieman rennommaksi. Myös liike muuttui selvästi puhtaammaksi ja joustavammaksi.

30.6. Toinen hieronta

Ensimmäisen ja toisen hieronnan välillä sain ohjeeksi antaa Aavalle lämpöhoitoa muutaman kerran. Se toteutui kaksi kertaa viikon aikana ja Aava näytti nauttivan lämpötyynystä. 

Toinen hierontakerta alkoi hyvin. Aava tallusteli reippaasti hierontahuoneeseen eikä jännittänyt tilannetta. Se meni patjalle istumaan ja antoi hierojan käsitellä istuessa reagoimatta. Kylkimakuu oli edelliskerralla erittäin haastava. Tällä kerralla Aava malttoi aluksi olla kylkimakuullakin oikein hyvin. Ehdin jo toivoa, että haasteet olisi selätetty, vaan eipäs nuolasta ennen kun tipahtaa. Jumikohtien käsittely sai aikaan kovaa sätkintää ja koira pyrki ylös. Hieroja sai käsiteltyä Aavan siitäkin huolimatta.

Tällä kertaa tarkoitus oli keskittyä takaosan käsittelyyn, mikä jäi ensimmäisellä kerralla vähemmälle. Molemmissa takajaloissa oli kireyttä etu- ja sisäreisissä, jotka kuitenkin saatiin hieronnalla hieman rennommiksi. Selästä löytyi edelleen kireyttä, mutta oli kuitenkin jo alkanut pehmetä ja  rentoutua edelliskerrasta. 

Ohjeeksi saimme jatkaa lämpöhoitoa muutaman kerran viikossa. Lisäksi hieroja neuvoi hyviä venytyksiä, joilla saadaan liikkuvuutta selkään. Lisäksi sovitettiin lopuksi BoT-verkkoloimea ja sellainen lähti tilaukseen.

7.7. Kolmas hieronta
 
Aava sai viikon aikana lämpöhoitoa 3 kertaa ja venytyksiä tehtiin neljänä päivänä. Venytykset olivat selkeästi haasteellisempia oikealle taivuttaessa, joka johtunee selän toispuolisista kireyksistä.

Aavan liike on hierontakertojen myötä muuttunut rennommaksi, jonka myös hieroja totesi kolmanteen hierontaan mennessä. Kolmannen hieronnan tarkoitus oli keskittyä etuosan ja selän käsittelyyn. Vasemmalla puolella oli kireyksiä etujalassa, selässä sekä etureidessä.

Aava pystyi ensimmäistä kertaa rentoutumaan kunnolla. Se nautti etenkin etuosan (etujalka, niska, kaula ja lavat) hieronnasta ja painoi silmänsä kiinni. Vasemmassa etusessa tuntui aluksi rutinaa, joka loppui käsittelyn aikana. Hierojan mukaan etuosan kireydet alkavat pikkuhiljaa avautua. Selän käsittelyyn Aava reagoi voimakkaasti. Rintarangan lopussa, vasemalla puolen oli todella kireä kohta. Sen hieronta teki selvästi kipeää.

Ensin hierottiin vasen puoli ja kylkimakuulla olo sujui ja Aava silminnähden nautti hieronnasta. Kylkeä käännettäessä nautinto loppui ja teimme hierojan kanssa kovan työn, että saatiin Aava pysymään kylkimakuulla. Jännä, että näin selkeät puolierot voi olla, mutta näköjään voi. Lopuksi hieroja käsitteli selkää Aavan ollessa normaalissa makuuasennossa. Namien ja käskyjen voimalla saatiin selkä käsiteltyä kokonaan. Lopuksi Aava sai kertaalleen laserhoitoa selkäänsä ja lapojen alueelle.

Vielä ennen viimeistä hierontaa saimme ohjeet jatkaa lämpöhoitoa ja venyttelyjä.  Lisäksi pidetään totuttelun jälkeen BoT:a päivittäin.

14.7. Neljäs hieronta

Viikon aikana venyttelyt ja lämpöhoito jäi vähäiseksi reissaamisen vuoksi. Pari kertaa niitä ehdittiin tekemään. Aava totutteli BoT:iin muutaman kerran noin parin tunnin ajan kerrallaan. Haastetta BoT:n käyttöön tuo se, että pelkään Aavan tuhoavan sen. Talvisin käytössä olevasta Pompasta on kaulus pureskeltu, kun neiti ei oikein välittäisi takkien pukemisesta. Onneksi Pompan pureskelu on tähän asti jäänyt vain pukemiseen, jonka jälkeen se on jättänyt takin rauhaan. Totuttelu siis vaatii sen, että Aava on koko ajan valvovan silmän alla.

Viimeisen hieronnan aluksi katsottiin liikkeet. Ne ovat parantuneet, etujalat ovat paremmassa asennossa ja selässäkin näkyy liikettä. Oikean takajalan liike ei ole täysin puhdas ja takajalkojen lihaksissa huomattiin pieni koko ero. Lisäksi oikean etujalan hauislihas on huomattavasti korostuneempi kuin vasemman.

Aava sai kahdesti laserhoitoa, aluksi lannerangan oikealle puolelle kipupisteeseen ja lopuksi lapojen alueelle. Selässä ei muita kireyksiä tuntunut. Lavat on edelleen kireät, vasemmalta puolen enemmän.  Aava ei millään olisi halunnut asettua hierottavaksi ja halusi jatkuvasti määrittää itse asennon. Välillä se kävi hierojan sylissäkin, kun muuten hieronnasta ei meinannut tulla mitään.

Takajalat Aava antoi hieroa hienosti eikä niissä kireyksiä tuntunut. Tosiaan huomattiin takajalkojen lihaksien koko ero, joka todennäköisesti johtuu siitä, että Aava käyttää oikeaa takajalkaansa vähemmän. Siitä johtuen se käyttää oikeaa etustaan enemmän ja hauislihas on sen vuoksi korostunut. Saatiin ohje seurata erityisen tarkasti takajalkojen käyttöä ja kannustaa Aavaa istumaan myös suorassa tai vasemmalla kankulla.

Seuraava hieronta on noin kolmen viikon kuluttua. Nyt jatketaan venyttelyjä sekä syvien lihasten vahvistamista. Katsotaan sitten, mitä lihaksille kuuluu.

Kesäkuun treeniraportti

Kesäkuun treenit on saatu pakettiin ja on aika tiivistää ajatukset myös tänne. Jos suinkin aika ja muu elämä antaa myöten, on tarkoitus jatkaa kuukausittaisten treeniraporttien kirjoittamista. Pidän edelleen perinteistä vihkopäiväkirjaa treeneistä, mutta koen hyväksi rustata treeneistä myös tänne. 

Kesäkuun ensimmäisistä treeneistä olimme poissa töiden takia.
Ratapiirrokset ovat suuntaa antavia.

8.6. treeni

Kesän alun jälkeen luotto koiraan on taas kunnossa ja yhteistyö sujuu todella hyvin. Näiden asioiden myötä myös treenit on sujuneet hyvin. Nollia tai ainakin lähes ollaan tehty joka treeneissä. Tässä treenissä meille haastavimmat kohdat oli 2 sekä 17 & 18 esteiden välinen sylkkäri. Pienellä hionnalla nekin saatiin kuntoon. Kyse oli lähinnä omasta sijoittumisesta ja kun sain oman liikkeen pidettyä yllä, myös koira ymmärsi mitä tehdä. 

Kepit olivat radalla hitaahkot ja jouduin vedättämään Aavaa, jolloin itse ajauduin lähelle 15 putkea. Nopeuteni ansiosta kerkesin ohjaamaan hyvissä ajoin 16 hyppyä ja siitä eteenpäin mentiin normaaliin tapaan. Aluksi koetin ohjata 18 siten, että jatkan ohjausta loogisesti vasemmalta puolelta puomia. Sylkkäri tuossa kohtaa osoittautui Aavalle hankalaksi ja lopulta ohjasin vetämällä Aavan putken suulta vasemmalla kädellä puomille ja siitä puomin oikeaa puolta kohti viimeistä estettä. Juoksuaskelia se vaati, mutta kerkesin hyvin ohjaamaan lopun.

Treenin lopuksi otettiin vielä 2 putkelle ohjausta. Ensin ohjasin pakkovalssilla odottaen putken suulla. Lopulta tajusin, ettei paikaltaan ohjaaminen ole meidän juttu, vaan omalla liikkeellä vien koiraa eteenpäin. Niinpä annoin koiralle lähtöluvan ollessani muutaman askeleen päässä putken suulta, otin muutaman askeleen eteenpäin ja pakkovalssasin. Ja sehän onnistui.

22.6. treeni

Aava oli jotenkin todella laiskanoloinen ja liikkui huonosti. Näin jälkeen päin ajatellen se johtui varmasti Aavan kropassa olevista jumeista, joita hierojalla on nyt koetettu availla. Myös olin myös itse näissä treeneissä väsynyt eikä tekeminen oikein huvittanut. Juoksin kyllä, mutta hitaasti. Sen takia myös aika monesti kosahti. Olin myöhässä ja poikkesin monessa kohtaa suunnitelmastani, joten eka veto meni plörinäksi. Toisella vedolla skarppasin ja rata mentiin molempiin suuntiin puhtaasti puomin alastulovirheitä lukuun ottamatta.

Radan sai siis mennä molempiin suuntiin ja lopuksi mentiinkin se päinvastaisessa numerojärjestyksessä ilman ongelmia (jos puomia ei lasketa). Ekalla kierroksella oma ajoitus 2 & 3 hypyn väliin oli myöhässä ja jouduin tekemään takaaleikkauksen, vaikka olin suunnitellut siihen meille paremmin sopivaa persjättöä. Sen jälkeen sekoilin 8 hypyllä enkä tehnyt vastakäännöstä ajoissa. Loppu meni ihan ok. Päinvastaisessa järjestyksessä rata oli helpompi ja siksi se sujuikin niin hyvin. Niin päin tehtiin rata vain kerran, koska koira alkoi väsyä.

Puomi tuntuu nyt olevan vähän riesa. Välillä Aava malttaa ottaa sen hyvin, mutta sitten kun ei ota niin ei ota sitten millään. Koetan säännöllisesti palkata sitä oikeasta suorituksesta, mutta ilmeisesti kyse on enemmänkin maltista kuin osaamisesta. En hyväksy ollenkaan, jos kontakteja roiskitaan ja niinpä rata ei jatku mikäli niitä ei suoriteta oikein ja kunnolla.

29.6. treeni

Alku sujui hyvin aina 6 putkelle saakka. Aava ei jostain syystä tajunnut ollenkaan mitä sen pitäisi tehdä, vaikka pimeät putkikulmat ovat tuttuja sille. Uusintayrityksellä se kieltäytyi jopa menemästä 5 putkeen vaikka juoksin lähes toiseen päähän putkea ikään kuin vastaan. Lopulta muutaman yrityksen jälkeen saimme kuin saimmekin sen sujuvaksi ja Aava tiesi ilman ohjaustakin minne sen pitää mennä.

Kontaktilta sain etumatkaa ja kerkesin tekemään persjätön ja menin ohjaamaan kepit oikealta puolelta. Ne meni ok, vaikka osittain olivatkin hitaat. Välistäveto kuvio meni nappiin samoin kuin 18 & 19, vaikka alussa niissä olikin vaikeuksia. SUPEERRRR TYTTÖ ja palkkaa naamaan! 

Treeni oli pitkästä aikaa kunnon hyvänmielen treeni, joka sai hymyn huulilleni ja nauttimaan yhdessä tekemisestä koiran kanssa. Vaikka nautin jokaisesta hetkestä ja treenistä (niin hyvässä kuin pahassakin) koiran kanssa, niin nämä tällaiset fiilikset on vain sitä jotain. Aava on ihan paras! Agility on ihan parasta! Vitsi me ollaan hyviä, JES!

Lopuksi keskusteltiin hetki koutsin kanssa treenistä. Hän kehui nopeuttani sekä ohjaustani ja sanoi minussa olevan hyvin potentiaalia myös nopeamman koiran ohjaajaksi ja kyselikin olisiko tiedossa esimerkiksi lainakoiraa. Mutta kun ei vaan oikein taida olla. Harmi sinänsä.

Silmiesi tähden

Jotta elämästä ei tulisi liian tylsää, järjesti pikku-tyty jälleen itselleen eläinlääkärireissun. Tiistai-aamuna (28.6.) heräiltiin normaalisti, mutta hetken Aavaa tuijoteltuani huomasin, ettei kaikki ole kunnossa.

Se siristi oikeaa silmäänsä ja välillä piti sitä kokonaan kiinni. Silmä punoitti ja kolmas- eli vilkkuluomi oli selvästi esillä. Koetin varovasti sitä pyyhkiä haalealla, keitettyllä vedellä kostutetulla vanulapulla. Siitä ei ollut apua. Aava oli vaisu ja vetäytyi kevythäkin suojaan eikä suostunut leikkimäänkään.

Ensin ajattelen, että seurailen tilannetta, mutta kun tilanne ei muuttunut ja huoli yltyi, soitin ellään. Aika saatiin samalle iltapäivälle. Aava marssi reippaasti sisälle ellään ja jaksoi odotella mallikkaasti, mutta tutkimushuoneessa tajusi, ettei se ollutkaan niin hyvä ajatus. Aava on kehittänyt eläinlääkärikammon, koska siellä aina tapahtuu jotakin ikävää. Pieni kun on joutunut niin valitettavan monesti hoidettavana käymään.

Ellä tutki silmän, värjäsi sen fluoresiinillä ja laittoi puudutustipan. Silmän sisänurkasta värjäytyi neulankärjen kokoinen pieni piste. Pumpulipuikolla silmästä saatiin pois roska, joka ei todennäköisesti olisi sieltä itsekseen lähtenyt. Aava sai antibioottitippakuurin ja samalla varattiin viikon päähän kontrollikäynti. Lisäksi juteltiin ellän kanssa hammashuollosta, johon mennään kunhan hieronnat ovat pois alta.

Tipat lähti nopeasti auttamaan ja silmä oli jo seuraava päivänä parempi. Tipat on saatu laitettua, vaikka välillä tippapulloa pitää juosta karkuun. Aava myös haluaisi hangata silmäänsä tipanlaiton jälkeen kaikin keinoin. Tarkalla vahtimisella ja kieltämisellä hetken aikaa tipan jälkeen Aava on pysynyt kurissa ja tippa kerennyt vaikuttaa.

Ihana nähdä, miten Aava on taas silmin nähden virkeämpi ja eloisampi, kuin tiistai-aamuna. Toivottavasti selvitään nyt tällä hoidolla ja kontrollissa kaikki olisi ok.

Jumeja siellä, jumeja täällä

Ne oli ihan tavalliset treenit muutama viikko sitten. Ne sujuivat ilman ongelmia ja koirakin kulki hyvin. Kauhukseni jouduin toteamaan treenien jälkeen, että koira ontuu. Välillä enemmän ja välillä vähän vähemmän. Katsastelin tassun päällisin puolin löytämättä selitystä. Lihakset eivät kuumottaneet eikä anturoissa ollut mitään kummallista. Pahimmat kauhuskenaariot kerkesin pohtia mielessäni. Jopa senkin, että tämä oli nyt tässä. Itkin.

Seuraavana päivänä päätin etsiä muuta ajateltavaa ja lähdin tapaamaan ystäviäni. Reilun kolmituntisen reissun jälkeen kotiin palatessani vastassa oli iloisesti vasten hyppivä pikku-tyty eikä ontumisesta näkynyt jälkeäkään. Olin varma, että se oli unta, mutta totta se oli. Ontuminen oli poissa.

Varmistuakseni tilanteesta otin pikimmiten yhteyttä alueen eri koirahierojiin, mutta jokaisella ajat venyivät pitkälle. Sitten alkoikin työt, jotka imivät lähes kaiken ajan ja energian. Päätin jatkaa hierojan etsiskelyä ja viimeinhän se löytyi. Saimme ajan ja lisäksi hyvät ohjeet hierontaan valmistautumiseen.

Ensimmäiseksi hieroja halusi nähdä Aavan liikkeet. Olin jo itsekin niitä katsellut ja arvioinut sillä silmällä ja tiesin, että ne ei ole puhtaat. Etuliikkeet olivat leveät ja takaliike suora ja joustamaton. Aava käyttää liikkuessaan selkeästi enemmän etuosaansa.

Aluksi Aava suostui käsittelyyn melko hyvin. Hieman hermostunut se oli johtuen uudesta paikasta ja hierontatilanteesta. Se ei juurikaan aristellut kireitä kohtia istuessa tai seisoessa. Kylkimakuulla se ei olisi millään malttanut olla ja reagoi kipupisteisiin yrittämällä nousta ylös. Siinä olikin aikamoinen homma saada Aava pysymään käsittelyssä. Se kyllä pysyi melko hyvin silloin, kun pahimpia jumikohtia ei käsitelty.

Etuosassa kireimpiä kohtia olivat lavat, etujalkojen lihakset ja rintalihakset. Myös varpaista löytyi kireyttä. Etuosan jumiutuminen johtuu mitä todennäköisimmin pallohulluudesta nopeiden ja äkillisten pysähdysten ja käännösten vuoksi. Selästä, oikealta puolelta löytyi jumi rintarangan ja lannerangan liitoskohdasta, joka on kuulemma yleinen paikka jumeille, koska rintarangan tuki loppuu juuri siinä kohtaa. Takaosassa kireyttä oli etenkin vasemman polven yläpuolella olevassa räätälinlihaksessa. Myös istuinluunkyhmyt olivat kireät, mutta ne saatiin rentoutumaan käsittelyn aikana.

"Minnes me nyt mennään?"

Vaste etuosan hierontaan oli heikko, vaikka sitä käsiteltiin ajallisesti eniten. Takaosaa ei kunnolla ehditty käsittelemään tällä kerralla. Jumit räätälinlihaksessa ja selässä kulkivat ristiin ja hieroja arvelikin, että ne tulisi saada laukeamaan ennen kuin etuosa alkaisi rentoutua. Aava sai kahteen kertaan laserhoitoa, hieronnan puolivälissä ja lopussa. Laserhoidon tarkoituksena on mm. vilkastuttaa veren- ja lymfakiertoa, tehostaa solujen uusiutumista, vaikuttaa syvemmälle lihaksiin sekä lämmittää niitä.

Koska Aava jäi vajaan parin tunnin käsittelystä huolimatta jumiseksi, päätin hierojan suosituksesta varata seuraavan ajan viikon päähän. Tarkoituksena on jatkaa hierontaa ainakin kuukauden ajan, jolloin hieronnat ovat noin viikon välein. Hoitokertojen tavoitteena on saada jumit auki ja koiran elämästä taas mielekästä ilman jumien aiheuttamia kipuja ja jäykkyyttä. Viikon ajan, ennen seuraavaa hierontaa kokeillaan olla ilman palloa ja annetaan lihaksille lämpöhoitoa kotioloissa.

Muutama tunti hieronnan jälkeen Aava muuttui apaattiseksi ja jäykänoloiseksi, mikä on normaalia hierontakäsittelyn jälkeen. Vettä se ei suostunut juomaan, mutta ruoan seassa sitä meni hyvin. Ulkoilustakaan se ei juurikaan innostunut, vaan olisi halunnut maata sohvalla rapsuteltavana. Hieronnasta seuraavana päivänä se oli edelleen hieman jäykähkö, mutta muuten virkeä. Se kanniskeli palloa ja pyysi meitä ihmisiä leikkimään, mutta on suhtautunut kuitenkin melko hyvin pallottomuuteen.

Hetken aikaa sitten rupesin muuten antamaan Aavalle kokeilumielessä nivelvalmistetta päivittäin, jota sain pikkupussillisen testiin. Myyntitekstien perusteella ainakin vaikuttaa hyvältä aineelta, mutta testailen miltä vaikuttaa oikeassa käytössä. Mikäli siitä on selkeästi hyötyä, ostan varmasti lisää.

Kakara 1 vuotta!

Innaliini the kakaralla on tänään ensimmäinen syntymäpäivä! Ensimmäiseen vuoteen on mahtunut jos jonkinlaista ja pienestä pennunräähkästä on kasvanut varsin energinen likka.

Kunnon kohottaminen syksyn metsästyskautta silmällä pitäen on aloitettu pyörälenkkien merkeissä ja esimakua tulevaan Inna on maistellut kaluamalla ja esittelemällä vanhoja luita. Saas nähdä mitä syksy tuo tullessaan. Kokemusta ainakin.

Turkki on vaihtumassa ja koira on karvaton kuikelo. Juoksutkin ovat osuneet parahiksi syntymäpäivän ympärille. Kovasti neiti jahtaa pörriäisiä, välillä ne ovat jopa herkkuakin mielenkiintoisempia.

Onnea Inna!

Kesän kiireet

Vaikka säät eivät välillä ehkä ole olleetkaan kovin kesäisiä, niin kesä kiireineen on silti saapunut. Kevään hälinät saatu päätökseen ja kesätyöt kolmivuorona aloitettu. Siksipä hauvarintamalla ei sen erikoisempia ole tapahtunut.

Aava on saanut nautiskella täysin rinnoin alkukesästä vapaasti juoksennellen pihamaalla, mökillä mummon sipulimaata mylläten ja palloja paimentaen. Välillä on pitänyt järjestää yhden koiran mielenosoituksia ties mistä ei-niin-kivasta. Onpa sekin nähty, ettei se ole suostunut tulemaan ollenkaan ulos autosta hoitoon jäämisen pelossa.

Viikoittaisissa treeneissä ollaan käyty, vaikka oma into on kulkenut vuoristoratamaisesti. Mitälie luopumisen tuskaa lajista tämä nyt sitten onkaan. Ei tämä varmaan näin suurta tunteiden vuoristorataa aiheuttaisi, jos olisi toinen koira, jolla jatkaa treenaamista ja kisaamista. Nyt Aavan eläkeelle jääminen tarkoittaa myös sitä, että joudun jättämään oman treenaamisen ja kisaamisen joksikin aikaa. Lajia ei ole tarkoitus hylätä, vaan pyöriä seuran toiminnassa mukana niin paljon kuin mahdollista. Kova pentukuume olisi, mutta vielä tällä hetkellä sitä ei ole mahdollista ottaa.

Jostain syystä päädyimme ryhmään, jossa on pari jatkokurssilta tullutta ja vasta mölleissä kisannutta, joten treenit ei ole kovin haastavia olleet. En tiedä onko jatkuva nollien tekeminen haastettomilla radoilla kuitenkaan niin kivaa. Ryhmässä treenaavat ovat kivoja, ei siinä mitään. Mutta jostain syystä päädyimme kisaamattomien ryhmään, vaikka aiemmissa ryhmissä on ollut koirakoita ykkösistä kolmosluokkailaisiin. Toki silläkin on puolensa, koska ollaan saatu hiottua ongelmakohtia kuntoon.

Lähtöhässäkkä alkaa olla taakse jäänyttä elämää, vaikka aina silloin tällöin neiti itsepäinen haluuakin testata hermojani. Silmiin katsomisella ja topakalla odota-käskyllä näkyy olevan posiitiivista vaikutusta. Monta eri keinoa piti kokeilla, kunnes tajusin mikä meillä toimii.

Toinen murheenkryyni, ne iänikuiset kepit sujuvat radan osana myös vaikeammista kulmista lähettäessä. Ne ovat vaan ihan törkeän hitaat. Koira kyllä pujottelee ne alusta loppuun saakka, mutta aikaa kuluu ihan tuhottomasti. Koutsitkaan ei osaa muuten auttaa, kun käskemällä treenata vain kuutta keppiä superpalkalla. Niin, no kyllähän se ne yksittäisenä menee vähän paremmalla vauhdilla, mutta kuten jo ajat sitten huomasin, ei se tee niitä yhtään sen nopeammin oli palkkana mikä tahansa enemmän tai vähemmän superherkku. En enää jaksa stressata koko keppiasiasta, koska tiedän ettei Aavalla ole agilityuraa edessä enää kuin hetki, joten näillä nyt mennään loppuun asti. En ole heittämässä kirvestä kaivoon, mutta en myöskään halua väkisinkään yrittää.

Kisattiin myös pitkästä aikaa 15.6. oman seuran epävirallisissa. Tarjolla oli mölli-hyppäri ja kisaavien agilityrata. Osallistuttiin Aavan kanssa molemmille radoille ja tulokseksi 0 ja 5 puomin alastulolta.

Möllirata, suuntaa antava

Palkintoja ei jaettu eikä ketään laitettu paremmuusjärjestykseen vaan tarkoituksena oli kisanomainen treeni. Radat olivat mukavaa rallatusta, vaikkakin monet möllikoirakot totesivat mölliradan liian vaikeaksi. Minusta se ei sitä ollut, vaikka hyvähän se on sanoa, kun kolmosluokan radoistakin ollaan selvitty.

Keppilöiset olivat hirveät molemmilla radoilla. Aava kyllä teki ne, mutta hir-vit-tä-vän hi-taas-ti ja pysähtyi kerran puolessa välissä keppejä. Virheittä kuitenkin, hah. Puomilta se vitska, mutta muuten radat sujuivat ja vauhti oli hyvä.

Kilpailevien rata, suuntaa antava

Ongelmana paikallaanolo

Olette varmaan kyllästymiseen asti saaneet lukea tästä ongelmasta, mutta nyt vielä päätin pyhittää kokonaisen postauksen tämän asian ruodintaan.

Kaikki alkoi tammikuisten juoksujen tienoilla. En vielä tänäkään päivänä tarkalleen tiedä mitä tapahtui. Alkuun ajattelin, että hallissa kaikuvat äänet sai Aavan hermostumaan, mutta vasta nyt keväämmällä hoksasin malttamattomuuden johtuvan minusta.

Jossain välissä kevättalvea ei olisi huvittanut yhtään lähteä treeneihin, koska tiesin mikä siellä taas odottaa. Melko pian lamppu päässäni syttyi, ja tajusin mistä tässä oikein on kyse. Aloin treenata paikallaanoloa uudestaan siten, ettei rintamasuuntani ollut ollenkaan kohti Aavaa jättäessäni koiran odottamaan. Hankalinta on ollut muutama ensimmäinen metri koiran luota poispäin, niiden jälkeen se malttaa varmasti odottaa.

Erityisen ärsyttävän casesta tekee se, ettei paikallaanolon kanssa ole ongelmia muissa kuin agilityyn liittyvissä tilanteissa. Uloslähtiessä se odottaa kiltisti eikä rynni ruokakupille ilman lupaa. Muuten vaan odota-käskyä treenatessa se kyllä odottaa. Mikä siis neuvoksi?

Pysyminen johdonmukaisena ja määrätietoisena treeneissä, on hieman edistystä ollut havaittavissa. Itselleni haastetta aiheuttaa se, etten siedä yhtään Aavan räksytystä ja menetän hermoni nopeasti. Silloin tekisi mieli lyödä hanskat tiskiin ja päästää koira radalle ilman odottelua. Tiedostan kuitenkin sen seuraukset ja hammasta purren koetan kestää ne hetket ilman hermoromahdusta. Aavan takia on tärkeää pitää itsensä rauhallisena, koska huomatessaan minun kiihtyvän ei kummallakaan ole enää kivaa eikä paikallaanolosta tule sitäkään vähää mitä muutoin.

Pitäisi myös päästä useammin treenaamaan otolliseen ympäristöön. Treenata pitäisi myös itsenäisesti. Erinäisten syiden vuoksi se kuitenkin on jäänyt. Jos vain saisi itseään otettua niskasta kiinni, luulen että ongelma olisi pian selätetty. Kun kuitenkaan kyse ei ole siitä, ettei koira tietäisi mitä sen pitää tehdä.

Tällä viikolla aloitetaan treenit ulkokentällä. Mielenkiinnolla odotan jatkaako Aava käytöstään edelleen vai olisiko parin viikon tauon aikana tapahtunut ihme.

Hallikauden päätös

Talvikausi saatiin päätökseen. Treenilöisiä jatketaan vapun jälkeisestä viikosta alkaen ulkokentällä, joten nyt parin viikon ajan tauotetaan. Viimeisen hallitreenin vuoksi tehtiin isolla kentällä ratatreeni.

Suuntaa antava. Ei mittakaavassa

Aava kulki kuin unelma. Vauhtia piisasi ja luki ohjausta tosi hienosti. Kisoissa esillä olleista probleemista ei pienintäkään tietoa. Paitsi, jos tätä ikuisuusongelmalta tuntuvaa lähtöhässäkkää ei lasketa. 

Keinussa oli vähänlaisesti painoja, minkä takia se rämähti ikävästi Aavan alla ja seuraavilla parilla kerralla piti namin kanssa kannustaa tekemään se loppuun. Lähti sujumaan eikä kammoa jääny. 

Puomilla pariin kertaan jouduin muistuttamaan alastulosta, muuten teki sen hyvin. A:n kontaktilla ei ongelmia. Kepeille hakeutui hyvin, kun vaan muistin riittävän tarkasti vetää oikealle linjalle.

Pieniä ohjauksellisia pahoja tapojani yritettiin muuttaa oikeaan suuntaan. Usein valssit valuvat ja vastaanottava käsi myöhästyy, siten koira ajautuu helposti selän taakse eikä käänny niin tiukasti. Lisäksi syyllistyn liian usein liian suurpiirteiseen ohjaukseen, kun kuvittelen koiran näkevän sen. Tähän liittyen sain aikamoiset naurut persjätöstä katsoessani viime kisojen hyppäriä videolta. Siinä tilanteessahan en tietenkään sitä täysin tajunnu, mutta näin jälkeenpäin on hyvä katella ja viisastua.

Muuten minusta oli oikein mukava treeni, jossa saatiin onnistumisfiilikset eikä kisojen perseilyt seuranneet enää treeneissä. Tähän oli hyvä päättää treenikausi. 

Kokemusta keräten

Pienen empimisen jälkeen päädyin ilmoittamaan Aavan KPSH:n järjestämiin kisoihin. Nämä olivat periaatteessa ensimmäiset kisat kakkosluokassa, vaikka yksi startti nousun jälkeen käytiinkin pyörähtämässä. Tuomarina oli Eeva-Liisa Pohjanen.

Mitään odotuksia tai tulostavoitteita en osannut asettaa, mutta jännityksen hallinta oli sitäkin suurempi haaste. Ensimmäisen rataantutustumisen aikana sain mielen rauhalliseksi, koska hyppäri oli ykkösluokan tasoa.

Hyppärillä rahkeet olisivat riittäneet nollaan, mikäli olisin ohjannut tarkemmin. Ensimmäinen vitonen tuli keppien lopussa, kun pysähdyin, käännyin Aavaa kohti ja lopetin kannustamisen. Aava jätti viimeisen välin pujottelematta, mikä on sille aika harvinaista. Mutta se kesti vasemman puolen ohjauksen ja haki kepit hienosti kisavireessä! Loppusuoralla pingoin suoraan ja tein persjätön kolmanneksi ja toiseksi viimeisen esteen väliin, mutten muistanut katsonut koiraa ja ohjannut tarkasti, jolloin se juoksi mun perässä hypyn ohi. Olisin periaatteessa ehkä kerennyt korjata, mutta koska alla oli jo vitska, ajattelin että ihan sama, kun se ei nolla olisi kuitenkaan. Siispä HYL.

B-rata oli haastava, joku kentän laidalla totesi sen olleen jopa kolmosluokan rata. A:n kontakti meni hyvin, vaikka pelkäsin Aavan loikkaavan minun perään tehdessäni persjätön. Jostain syystä tänään millään radalla onnistunut kierrot hypyille vaan Aava jokaisessa kohdassa tuli jaloille ja alkoi pelleillä. Kepeille oli vaikea kulma, joka sekoitti Aavan pasmat täydellisesti. Se lähti haahuilemaan eikä meinannut suostua edes irtonaisena esteenä tehdä niitä. Lopulta saatiin ne tehtyä. Sen jälkeen jouduin omin silmin todistamaan asiaa, mitä en ikinä olisi uskonut näkeväni tuon koiran tekevän kesken agilityradan. Totaalinen jäätyminen. Katsoin ja käskytin koiraa ja ihmettelin ääneen miksi se vaan tillottaa silmät pyöreinä paikoillaan, että "mitäs tässä, en mä nyt haluu tehhä mitää". Koska en millään saanu koiraa liikkeelle, lähdettiin sylikyydillä kohti maalia.

Viimeisenä menty A-rata oli lähes sama kuin B, mutta vaan takaperin. Aava karkasi, mutten siinä vaiheessa ehtinyt tajuamaan tilannetta ja viheltämään peliä poikki vaan jatkoin juoksemista. Vasta kolmosputkella tajusin, että "piru vieköön, mitä ihmettä minä teen", mutta jatkoin silti matkaa, koska koira oli jo ehtinyt radalle. HYL saatiin puomin jälkeisen hypyn jälkeen olleesta puomi-putki erottelusta, jossa Aava loikkasi selkäni taakse ja koski puomia.

Jos jotakin hyvää kaikilta radoilta haluaa löytää, niin hyvät kontaktit (paitsi A-radan A) sekä hyvä, joskin katkonainen vauhti.

Lähtö/odotustilanteita olen pyrkinyt treenaamaan ihan lenkilläkin. Tajusin, että Aava kerää kierroksia minun ollessa lähellä eikä kestä yhtään, jos yritän liikkua kauemmas siten, että rintamasuuntani on kohti sitä. Parhaiten se pysyy paikoillaan, kun käskytän voimakkaasti odottamaan samalla kääntäen selän ja osoittamalla kädellä odottamaan. En vaan edelleenkään ymmärrä, mistä se tämän ongelman keksi. Mutta olishan tämä nyt liian helppoo, jos kaikki tuon otuksen aivotukset ymmärtäis...

Tällä hetkellä ei itselläni ole juurikaan kisaintoa, joten voidaan rauhassa keskittyä treenaamiseen. Varmasti kisauran päättämisellä tähän vuoteen on vaikutusta siihen, ettei enää kakkosluokassa ole hirveän suuria tavoitteita. Siksi oma kisaintokin varmasti kärsii. Onneksi kisaaminen on vain osa agilityä eikä vaatimus harrastuksen jatkumiselle. Parin viikon päästä siirrytään treenaamaan kokonaan ulkokentälle, joten katsotaan miten se vaikuttaa. Aiemmin se ei ainakaan ole vaikuttanut juurikaan ja koira toiminut, kuten yleensäkin, joten toivotaan samaa nytkin.

Tekniikat haltuun

Pitkään aikaan ei varsinaista tekniikkatreeniä ole ollut viikoittaisissa treeneissä tarjolla, vaikka joka viikkohan me jollain tasolla jotain tekniikkaa treenataankin. Tiistaina oli tarjolla mukava tekninen radanpätkä, joka sisälsi pääasiassa takaakiertoja ja välistävetoja. Radalla oli myös kohtia mm. pakkovalsseille ja leijeröintiin.

Suuntaa antava, ei mittakaavassa

Alkuun otettiin lähtötreeniä. Nätin paikallaanolon jälkeen päästiin tekemään. Tekniikat otettiin aluksi pätkissä eli 1-5, 5-9, 9-20. Vasta viimeisellä kierroksella mentiin koko rata kerralla. Ohjaajana minulla oli aluksi hieman haastetta ajoittaa ohjaustani takaakierroille oikea aikaiseksi ja riittävän selväksi. Parin kerran jälkeen sain iskostettua kallooni oikean ajoituksen. Aava teki juuri niin, kuin ohjasin.

Välistävedot olen tähän asti tehnyt siten, että olen juoksenut eteenpäin ja kääntänyt kropan ja varpaat välistävedon kohdalla taaksepäin, koska Aava ei lähde esim. vastakkaisen käden "vetoon". Viime syksynä seuralla oli ulkopuolinen valmentaja valmentamassa, jossa hän oli kertonut testaamastaan ja hyväksi havaitsemastaan tekniikasta ohjata välistävedot. Treenikaveri jakoi sen meillekin. Vähän kyllä etukäteen emmin kyseistä ohjausta, mutta päätin kokeilla. Juoksin nimittäin koko välistäveto matkan takaperin - ja sehän muuten toimi! Kolmella about viiden minuutin vuorolla ei ainuttakaan virhettä välistävedoilla. Olinpa muuten ihan SUPERtyytyväinen!

Video on otettu kolmannella kierroksella, jolloin koira oli alkanut jo väsyä eikä enää parhaimmassa vireessä liikkunut.

Pakkovalssit sujui hyvin, mutta on kiinnitettävä tarkasti huomiota liikkeen ajoitukseen, koska minulla on taipumusta ennakoida liian aikaisin, jolloin Aava useimmiten suorittaa esteen suoraan. Kepeille on tullut hurjasti lisää varmuutta ja vauhtikin on pikkusen nopeutunut. Päätin kesken radan, vastoin ratasuunnitelmaani leijeröidä A:n esterivin takaa ja voi juku miten mallikkaan suorituksen Aava tekikään.

Enemmän kuin tyytyväisinä saatiin treeneistä lähteä ja tänään pistin kisailmojakin menemään. Toivottavasti lähdön kanssa ei tulisi takapakkia. Melko luottavaisin mielin olen kuitenkin kisaamaan lähdössä. Mun kisakaiffari on ihan super, tuli mitä tuli!

Ratatreeni

Tiistaina meillä oli viikoittaisissa agilitytreeneissä ison kentän ratatreeni. Kaksi treeniryhmää oli yhdistetty siten, että jokainen sai treeniaikaa pari-kolme minuuttia kahdesti. Siinä siis ehti vetää radan kisanomaisesti ja tarvittaessa treenata joitain tiettyjä kohtia. Rata ei ollut mitenkään kovin vaikea, vaan oikein mukava ja vauhdikas. Liikkeelle päästyämme tehtiin Aavan kanssa melko kelpo nolla.

Kerrankin sain treeneissä kisanomaisen fiiliksen. Vähän jännitti, muttei kuitenkaan liikaa. Jännitystä loi toinen treeniryhmä, jonka kaikki jäsenet kisaa kolmosissa tosi nopeilla ja taitavilla koirilla. Ehkä vähän jännitin epäonnistumista heidän seuratessa suoritusta. Jälkiviisaana voi kysyä itseltään: Miksi?  Oonhan mä nyt ennenkin treenannu ja kisannu ja ties ketä huippuja tai vähemmän huippuja siellä on ollu kattomassa enkä oo välittäny. Nih.

Eka kierros meni meiltä täysin siihen, ettei päästy lähtöä pidemmälle. Siis kirjaimellisesti. Aava ei millään malttanut jäädä odottamaan lähtöön vaan haukkui kuin hullu. Vihdoin kun sain sen istumaan, käskin odottaa ja otettuani yhden askeleen alkoi sama haukku-kuumumiskohtaus uudelleen. Tässä vaiheessa kello piippasi ja näin meidän vuoro oli ohi. Päätettiin valmentajan kanssa, että toisella kierroksella estetään Aavan liikkeelle lähtö pannalla. Koutsi piti Aavaa pannasta, jotta pääsin itse ohjaamaan ekan ja tokan hypyn väliin. Edelleen Aava yritti kaikkensa, ettei sen tarvitsisi odottaa. Heti kun se oli hiljaa ja istui paikallaan, annoin sille vapautuskäskyn ja päästiin vauhtiin. Siihenkin kirjaimellisesti. Aava nimittäin keräsi aikamoiset kierrokset lähtösekoilullaan.

Komentaa, komentaa vaan ei malta
© Katja S.

Takaakierrot meni suhteellisen hyvin siihen nähden, etten taaskaan muistanut riittävän ajoissa käskyttää äänellä, jonka vuoksi Aava kyseli epävarmasti ja meinasi käydä kenkään kiinni (etenkin 6 hypyllä). Olin siinä kohtaa myös ehkä himpun verran myöhässä.

Kontaktit oli todella mahtavat. Siis ihan törkeen makeet! Ei loikkimista tai malttamattomuutta, vaan hienot, hallitut juoksarit. Luulin, ettei Aava malttaisi tehdä kontakteja nätisti loppuun saakka, koska se kävi niin kierroksilla, mutta väärässä olin. Vähänkö olin tyytyväinen.

Samoin kepit. Siis mitä ihmettä. Vasemmalta puolelta ohjatessa ei minkäänlaista ongelmaa, ei siis mitään. Vauhtiakin oli mukavasti ja Aava kiristi tahtia, kun muistin kehua sitä koko keppisuorituksen ajan. Kun vaan tietäisin, miten saisin siirrettyä sen vauhdin, keppien suorittamisen ja oman ohjaukseni kisoihin. Joko kisajännitys saa Aavan epävarmaksi tai sitten vaan yksinkertaisesti ohjaan kepit kisoissa eri tavalla, koska ne menee niin hyvin treeneissä.

Juteltiin vielä omien vuorojeni jälkeen treeniryhmäläisten kanssa tuosta Aavan lähdöstä, ja kaikki, minä mukaan lukien ihmettelivät  miksi lähtö on mennyt tuollaiseksi. Vielä syksyllä ei ollut mitään ongelmaa ja Aava napotti istua paikoillaan tosi nätisti. Raivostuttavaa. Mutta nähtävästi tässä lajissa ei koskaan tulla valmiiksi, vaan aina löytyy joku asia mitä treenata.

Päätin, että nyt on pidettävä hetken aikaa kisataukoa ihan jo tuon järkyttävän lähdön takia. Nyt keskityn treenaamaan sen takaisin kuntoon ja katotaan niitä kisoja sitten vähän keväämmällä.

Nyt tai ei koskaan - agikisat Kuopiossa

Käytiin lauantaina serti-jahdissa ACE:n järkkäämissä kisoissa Kuopiossa. Tuomarina ykkösillä oli Marianne Fernström Ruotsista. Tykkäsin kovin hänen radoistaan. Olivat helpot ja suoraviivaiset. Mielestäni ne olivat juuri sitä, mitä ykkösissä pitääkin testata.

Tarjolla oli 4 rataa, joista ilmoitin Aavan kolmelle agiradalle. Asenteella Now or Never.

Aloitimme A-radalla, jolla ensimmäinen vitonen napsahti heti toisena esteenä olleella A:lla. Lisäksi tiistain treeneissä hinkatut kepit oli taas unohduksissa. Niistä selvittyämme matka jatkui hyvällä vauhdilla puomille, jossa Aava taas loikkasi. Tuloksella 15 maaliin. Voin kertoa, että nolla tuntui melko kaukaiselta haaveelta tämän radan jälkeen.

B-radalla ei ollut puomia, vaan sen tilalle tuli keinu. Sehän sopi meille oikein hyvin. Radalla ei kummempia ongelmia ollut. Pussin jälkeiselle putkelle en käskyttänyt ajoissa, niin Aava meinasi komentaa - ei virheitä kuitenkaan. Kepit oli helpommat, kun ohjasin ne oikealta puolelta eikä niiltä virheitä, vaikka aivan törkeän hitaat ne olikin. A:lla tarkoituksella himmasin ja vedin Aavan "nenästä" alas varmistaakseni virheettömyyden. Sitten oli enää viimeinen hyppy.

Ykkösluokka - done!

En millään meinannut uskoa, että nyt se sitten tuli. Niin kauan sitä odotettiin, taisteltiin, raivottiin, vaivuttiin epätoivoon... Vihdoin ja viimein!

Vitsailinkin, että Aava vaan taktisesti valitsi rodun kotimaasta olevan tuomarin, jolta vastaanotti SERTin.

Se tiesi sitä, että D-radalle jouduimme starttaamaan kakkosissa. Pitkä päivä oli siis tiedossa. Käväsimme välillä parin tunnin ajan kotosalla, koska kisapaikka oli kotoa vain 5 km päässä. Kumpikaan ei, koira enkä minä kyennyt asettumaan aloilleen ja suuntasimmekin takaisin kisapaikalle, kun ykkösten viimeistä rataa vasta aloiteltiin. Jostain syystä ykkösten palkintojenjaon aloittamiseen kului hirveästi aikaa, ja päästessämme starttaamaan 2D-radalle, oli aikataulu yli puoli tuntia myöhässä.

Mitään tavoitteita ei enää viimeiselle (vai pitäisikö sanoa ekalle) radalle ollut, koska pitkä päivä oli jo vienyt mehut molemmista. Kakkosten radat tuomaroi Sari Mikkilä.

Osasin jo odottaa, ettei rata tule sujumaan oppikirjan mukaan ja eihän se todella sujunutkaan. Aivan järkyttävää menoa. En ohjannut Aavaa kunnolla, jaloissa painoi jo sen verran, ettei oma liikkuminenkaan ollut kaunista katseltavaa ja lisäksi Aava viestitti omaa väsymystään ärsyttävällä tavallaan - "kengästä kiinni, ku et kerro mitä tehhä".

Enpä varmaan koskaan ole sellaista tuloslappua kouraani saanut, kuin tältä radalta ja toivottavasti en tule ikinä enää saamaankaan.... HYLyllä maaliin.

Kisapaikalla sai testata ilmaiseksi Inov8 X-taloneita yhdellä radalla ja tälle vikalle radalle iskin ne jalkaani. Muuten oli tosi hyvät kengät, mutta jostain syystä toinen painoi jalkapöytääni. Valikoimasta löytyi kuitenkin toisenmalliset, sopivat kenkulit ja ne sieltä "palkinnoksi" kotiutin.

Inov8 X-talon 190

Synttärityttö

Kultatytölläni tänään mittarissa 6 vuotta!

Pari viikkoa takaperin kävimme Pro Perron treeneissä ja Aava oli todella tsäpäkkänä, jolloin koutsi kysyi sen ikää ja ihmetteli suu auki, että eikö se koskaan aio rauhoittua. Minusta on vaan hyvä, että virtaa ja innokkuutta lajia kohti riittää. Näin voin olla varma, että koirakin on oikeasti onnellinen eikä tee sitä vaan miellyttääkseen minua.

Tälle vuodelle onkin jonkin verran suunnitelmia, mutta katsotaan miten pitkälle ne johtaa ja mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Eniten toivon kuitenkin terveitä, ilontäytteisiä päiviä ja hetkiä!

Paljon Onnea Ihahhurja Aat!

Kisakauden avaus Iisalmessa

Suuntasimme viime viikonloppuna Aavan kanssa avaamaan kisakautta Sawon Tassujen kisoihin Iisalmeen, joissa tuomarina oli Minna Väyrynen. Ilmotin Aavan kahdelle agilityradalle. Tiedossa oli myös Sakari-veljen ja Hermannin sekä heidän omistajansa tapaaminen pitkästä aikaa.

Sisko ja sen veli, kuin yö ja päivä
© Katja S.

Päivä alkoi C-radalla. Ilmeisesti parin viikon takaisesta kisajännitystä käsittelevästä luennosta tarttui jotain eväitä mukaan, koska jännitys ei missään vaiheessa kohonnut liiallisuuksiin. Silti, varsinkin oman vuoron lähestyessä saattoi tuntea perhosten liitelevän mahassa, mutta sain pidettyä jännityksen aisoissa.

Mitään paineita kummellekaan radalle en ottanut, vaikka viimeinen LUVA jälleen muistutti itsestään.

Lämppäiltiin kepeillä
© Katja S.

C-radalla matka hidastui kepeille, joilla Aava selvästi hämmentyi, muttei kuitenkaan siitä, etteikö se olisi tiennyt mitä tehdä. Ilmeisesti se jäi kuuntelemaan hallin ääniä, mutta sain sen kuitenkin houkuteltua mukaani virheittä. Loppurata sujui suhteellisen mukavalla temmolla A:n alastulokontaktivirhettä lukuun ottamatta ja maaliin saavuttiin pienellä yliajalla.

B-rataa lähdin tekemään nollatoive mielessä, mutta ilman paineita. Hienosti rata etenikin, vaan Aava jostain syystä jäi keikkumaan A:n harjalle ja siitä alastultuaan sinkosi nuuskuttelemaan rataa ympäröivän aidan takana olevaa elämää. Maaliin virheittä, mutta reilun kolmen sekunnin yliajalla. Ai, että ärsytti! Ärtymystä toki lisäsi se, että myöhemmin huomasin, että ko. aita oli peitetty. Ilmeisesti se osoittautui muillekin koirille hankalaksi kohdaksi.

Lohduttauduin sillä, ettei virheet tulleet esteosaamisen puutteesta vaan yksinkertaisesti siitä, että hajut ja äänet vetivät mukanaan. Nyt on hyvä lähteä seuraaviin kisoihin, koska nyt tiedän, että Aava kykenee nykyään kisavireessäkin keskittymään esim. keppien hakemiseen ilman komentamista tai epävarmuutta, vaikka näissä kisoissa kepit oli muuten ihan hirveät. Kun vaan saataisiin se vauhtikin sieltä kaiveltua esiin...

Treenilistalla on tällä hetkellä: kepeille vauhtia, puomille palkkaa ja lähtötreeniä.

Juoksujen aikana ja niiden jälkeen Aava tuppaa kuumumaan ja vetämään kovat kierrokset lähdössä. Ei malttaisi napottaa paikoillaan ollenkaan. Alusta asti olen ollut määrätietoinen ja antanut luvan lähteä, vasta sitten kun toivottu odottamismoodi on päällä. Kotona, lenkillä tms paikassa Aava odottaa mukisematta, mutta agilityhallit saa sen nostamaan kierrokset pilviin. Malttamattomuus aiheutti pienoisia probleemia yhteiskuvia otettaessakin. 

Lähes 6-vuotiaat
© Katja S.