Kun joulu on...

DOBO-päiväkirja: osa 2

TREENI IV: 6.11.

Toiseksi viimeinen treeni koostui pääosin omatoimisesta treenaamisesta aiemmissa treeneissä annettujen koirakkokohtaisten ohjeiden mukaisesti. Me käytettiin suurin osa tästä treenistä puolipallojen kanssa touhutessa. Alkuun tehtiin omatoimisesti lämppävenytykset ja taivutukset ja sama toistui myös tunnin päätteeksi.

HUOMIOITA TREENIN AIKANA

TASAPAINOTYYNY: Otettiin alkulämpän jälkeen muutamat tassunannot luunmuotoisella tasapainotyynyllä. Aava tarjosi näpäkästi, vaikka selkeästi tyynyn kiikkeryys vähän ällötti. Tähän väliin täytyykin todeta, että Aava rohkaistui hienosti tasistyynyjen kanssa viikko viikolta.

PERUUTTAMINEN: Koska olin saanut itselleni jonkun päähänpinttymän kouluttaa Aavalle sujuva peruuttaminen, käytin treenin alusta hetken peruuttamisen parissa. Harmillisesti tuntui, ettemme vaan etene siinä. Aava ei hahmota mitä tulisi tehdä enkä minä osaa neuvoa. Miten raivostuttavaa... Muutaman onnistuneen toiston jälkeen siirryttiin tekemään puolipallojumppaa.

PUOLIPALLOT: Kouluttaja jäi katsomaan meidän tekemistä tuodessaan puolipallot meille. Vähänkö hävetti, kun olin etukäteen lähettänyt koutsille sähköpostitse päiväkirjaa edelliseltä kotitreeniviikolta ja olin hehkuttanut miten hienosti Aava tarjoaa.

Aava kerjäsi kuola valuen kädessäni olevia nameja, muttei tehnyt istumisen ja maahanmenon lisäksi muuta. Koutsi jätti meidät kahdestaan ja tekemisen meininki löytyi samantien. Tyyppi alkoi haroa tassuillaan puolipalloja hulluna namin kuvat silmissä kiiluen. Pian oltiin pallojen päällä kolmella ja neljälläkin tassulla, vaikka kotona lapasista väsätyillä möykyillä se ei onnistunut. Aava teki kuin olisi treenannut enemmänkin. Olin kyllä itsekin hieman hämmästynyt, miten paljon pienessä päässä oli ehtinyt tapahtua treenimäärään nähden.

Huikkasin koutsille treenin lomassa, että "kato mitä tää tekee!". Koutsi oli ihmeissään, sillä hetki sitten meno oli ollut aivan toista. Totesin, että Aava taitaa paineistua, kun liian lähellä on muitakin minun lisäkseni tuijottamassa. Emäntäänsä tullut, vai miten se menikään... Enhän mä itekkää tykkää tehä töitä, jos joku on koko ajan niskassa vahtimassa mitä teen, nih!

HUOMIOITA TREENIN JÄLKEEN

Ei ontumista tai kipuilua.

KOTITREENIVIIKKO

PUOLIPALLOT: Lapasmytyillä treenattiin ja yritettiin kovasti panostaa takatassuosumiin. Se oli sangen hankalaa, kun kevyet mytyt pyörivät jaloissa. Oikeat puolipallot eivät samalla tavalla liiku ja osumia tulee melkeinpä pakosti.

TASSUNANNOT: Näitä tehtiin paljon, koska ovat nopeita ja helppoja ihan perusarjen keskelläkin.

PERUUTTAMINEN: Edellä mainituista syistä oli tätäkin treenattava, vaikka tämähän ei meidän omaan treeniohjelmaan varsinaisesti sisältynytkään.

TREENI V: 13.11.

Viimeinen treeni. Fiilis oli samalla niin haikea, mutta onnellinen. Treeniin sisältyi fyssarin lopputarkki ja omatoiminen tekeminen.

FYSSARIN HUOMIOITA 

Aloitettiin tuntia omatoimisella touhuamisella, kunnes koitti aika viimeisen fyssarin tarkastuksen. Aava sai valtavasti kehuja monelta eri osa-alueelta. Sekä kouluttaja että fysioterapeutti totesivat Aavan kehittyneen kurssin aikana valtavasti. Sen kehonhallinta oli parantunut superpaljon eikä tekeminen enää kurssin viimeisellä kerralla ollut yhtä huteraa kuin alussa.

Meidän välinen yhteistyö oli kuulemma upeaa jo kurssin ekalla kerralla, mutta kurssin edetessä se vain parani. Samoin Aavan keskittymiskyky. Kurssin aikana se joutui opettelemaan maltillisuutta ja ajattelemaan paljon. Ei voinut vaan rämäpäisesti hihhuloida ympäriinsä. Aavan puolustukseksi totean edelleen, että sen oli aluksi selkeästi vaikea ymmärtää, ettei me mentykään agilitytreeneihin.

Lihaskunto alkoi vahvistua treenien myötä ja myös parin ensimmäisen treenin jälkeen tulleiden ontumisten poisjääminen oli merkki, että jotakin kehitystä siellä on tapahtunut. JES JES!!

Asia, mistä olen erityisen ylpeä, oli kehut Aavan taitavasti tehdystä ylälinjavenytyksestä. Liike on vaikea, etenkin pitkäselkäiselle koiralle, mutta Aavalta kyseinen venytys on sujunut alusta lähtien aivan oppikirjan mukaan, vaikka omistaja hieman sitä aluksi epäröikin (tai siis ehkä enemmän omia taitojaan ohjata).

HUOMIOITA TREENIN AIKANA 

PUOLIPALLOT: Näitähän me sitten alettiinkin treenata ihan todenteolla. Vahvisteltiin takatassuosumia ja Aava teki upeasti töitä. Jälleen kerran.

TASSUNANNOT: Tehtiin tassunantoja tasapainotyynyllä ja -laudalla. Lauta on Aavalle selkeästi mukavampi alusta ja se kiipesi laudalle epäröimättä. Tassuja se antaisi varmaan loputtomiin, kun vaan olisi riittävästi namia tarjolla. Hassua, koska muuten se inhoaa tassujen koskettamista. 

DOBO-päiväkirja: osa 1

Viikot vaan vilisevät eteenpäin ja reilu viikko sitten maanantaina huomasin, että edessä on viimeinen DOBO Recovery -kurssin treenikerta. Olen pitänyt teenipäiväkirjaa viikko viikolta, joten on aika koostaa treenihuomiot myös tänne. Treenipäiväkirjan olen jakanut kahteen osaan selvyyden vuoksi. Ensimmäisen treenin huomioita olikin listattuna edellisessä DOBO-postauksessa, joten edetään suoraan treeniin kaksi.

Huomiona, että ennen jokaista treeniä tehtiin omatoimisesti 10-15 minuutin lämppälenkit. Myös jäähdyttelylenkit pyrittiin tekemään niiltä osin kuin prinsessa suostui loskassa kulkemaan. 

TREENI II: 23.10.

Toinen treeni alkoi avaavilla taivutuksilla, venytyksillä sekä kiepeillä ja kasi-liikkeillä. Näin saatiin koiran lihaksia lämpimäksi ennen varsinaisia tehtäviä.

Toisen treenin teemana oli sivuaskeleen opettelu sekä jumppavälineisiin tutustuminen. Ensituntumaa otettiin myös peruuttamiseen. Treeni päättyi lopputaivutuksiin ja venytyksiin, jotka olivat kestoltaan hieman pidempiä lämppävenytyksiin nähden.

HUOMIOITA TREENIN AIKANA

Jokaisen treenin aikana tein havaintoja Aavan tekemisestä, käyttäytymisestä, liikkumisesta jne. Tarkkailin jatkuvasti tuleeko esiin mm. ontumista, kieltäytymistä ja oikomista tehtävissä. Jokaisen treenin aikana olin myös tarkkana siitä, että liikkeet tehdään oikein ja pyysinkin etenkin alkuun paljon ohjausta, jotta en omalla toiminnallani aiheuttaisi hallaa kuntoutumiselle.

TAIVUTUKSET JA VENYTYKSET: Huomioin jo ensimmäisen viikon jälkeisissä kotitreeneissä, että Aava taipuu sekä lämmittely- että lopputaivutuksissa selkeästi paremmin oikealle. Taivutusten aikana tuin Aavaa kevyesti kädelläni takaosasta välttääkseni takaosan liikkumisen. Mikäli takaosa liikkuu taivutuksen aikana, menee sen hyöty, sillä liike ei enää silloin venytä lihaksia. Ero oikealle puolelle taipumisessa näkyi siten, että takaosa pysyi paremmin hallinnassa eikä Aava tukeutunut käteeni niin voimakkaasti tai lähtenyt pyörimään taivutuksen mukaan. Vasemmalle puolelle taivuttaessa Aava tarvitsi huomattavasti enemmän tukea.

Venytyksistä myös ylälinjaliike aiheutti päänvaivaa ohjaajalle, koska en oikein hahmottanut miten koiran pitäisi liikkua.

SIVUASKEL: Sivuaskeleen opettaminen oli minulle vaikeaa sillä ollessani koiran edessä en suoraan sanottuna nähnyt miten sen tappijalat liikkuvat. Sen mitä näin, huomasin, että Aava tulee mielellään suoraan riman yli eikä ota sivuaskeleita (mikä agilitytausta?). Kouluttaja kuitenkin sanoi katsoessaan kauempaa, että kyllä se niitä sivuaskeleitakin otti. Oli muuten äärimmäisen hankala palkata oikeasta liikkeestä, kun en nähnyt mitä siellä koiran kropan alla tapahtuu.

TASAPAINOTYYNYT: Sivuaskeltreenin jälkeen päästiin tutustumaan jo hieman enemmän tasapainotyynyihin, joista ainakin itse olin tosi innoissani. Aluksi kokeiltiin luunmuotoista, korkeampaa ja hieman kiikkerämpää tasapainotyynyä. Aava tarjosi hienosti etuosaansa tyynylle ja houkuttelemalla myös takaosa saatiin kyytiin. Hytinät tyynyllä oli melkoiset ja Aavan ilmekin vähän kauhistunut. Tuin tyynyä jaloillani aika reilusti, jotta Aavan olisi alkuun mukavampi olla siinä. Tehtiin lyhyitä seisomisia tyynyllä ja huilattiin välillä, minkä jälkeen kokeiltiin uudestaan. Rohkeasti Aava lähti kiipeämään tyynylle uudestaan eli traumoja ensikosketuksesta ei jäänyt. Kiikkeryyden vuoksi kouluttaja toi vielä tavalliset tasapainotyynyt, joilla Aava oli jo selkeästi rennommin.

PERUUTTAMINEN: Tunnin lopuksi, vielä ennen lopputaivutuksia, aloitettiin peruutuksen harjoitteleminen. Aava oli siinä vaiheessa jo niin väsynyt, ettei sen keskittymiskyky riittänyt. Taisi myös ohjaaja olla vähän pyörällä päästään eikä tajunnut mitä pitäisi tehdä ja mistä palkata. Koira tarjosi istumista ja komensi, kun palkkaa ei herunut. Ohjaajan ensimmäinen ahdistus taisi iskeä tässä vaiheessa: "Ei me ikinä opita tätä!"

HUOMIOITA TREENIN JÄLKEEN

Kuten ensimmäisen treenin jälkeen, niin myös nyt Aava ontui oikeaa etujalkaansa kotiinpäästyämme. Se sai särkylääkettä, nukkui yön rauhallisesti eikä seuraavana päivänä oireita ilmaantunut. Seuraava päivä otettiin rauhallisesti, jotta koira pääsisi palautumaan treenistä kunnolla. Myöhemmin viikon aikana ei ontumista tai muita oireita näkynyt.

KOTITREENIVIIKKO

Kotitreenit olivat olennainen osa kurssia, sillä tunti kerran viikossa olisi ollut liian lyhyt aika tulosten näkymiselle. Toisella kotitreeniviikolla harjoitukset painottuivat peruuttamisen opetteluun, sivuaskeltreeniin ja venytyksiin. Ko. viikolla kotitreenejä tehtiin 2 ja molemmat olivat kestoltaan noin tunnin mittaisia. Saimme kouluttajalta kotitreeniohjeet, joita alettiin heti hyödyntää.

Kotitreenien jälkeen ontumista tai muita oireita ei tullut esille.

PERUUTTAMINEN: Tätä treenattiin paljon. Vireystilan ollessa kohdillaan ja naksutin kun oli käytössä, alkoi Aava hienosti tajuta mistä on kyse ja tarjosi peruuttamista mielellään. Sheippaamalla edettiin ja nyt alkuun Aava sai palkkaa parista taaksepäin suuntautuvasta askeleesta.

SIVUASKEL: Varsinainen murheenkryyni ja ohjaajan inhokkiliike. Kotona otin kameran mukaan treeneihin ja videokuvasin Aavan liikettä takaapäin, jotta saisin jotain selkoa tuleeko niitä sivuaskeleita vai ei.

VENYTYKSET: Venytykset ja taivutukset oli mukana jokaisessa kotitreenissä sekä alkuun että loppuun. Lisäksi tehtiin paljon myös kaseja ja kieppejä sekä tassunantoja eri korkeuksille ja suunnille.

TREENI III: 30.11.

Ennen kolmatta treeniä olin kouluttajaan yhteydessä sähköpostitse omasta epävarmuudesta liikkeiden ohjauksessa ja kerroin myös Aavan ontumisesta viikkotreenin jälkeen. Kouluttaja ja fysioterapeutti olivat pohtineet meille sopivia liikkeitä etukäteen ontumisasian huomioiden. Tällä treenikerralla oli mukana myös fysioterapeutti, joka teki välitarkastusta.

Treeniin sisältyi peruuttamista, venytyksiä ja taivutuksia, tikapuu/esteratakävelyä ja fyssarin antamien ohjeiden toteuttamista.

FYSIOTERAPEUTIN VÄLITARKASTUS

Ensimmäiseksi fysioterapeutti otti puheeksi Aavan ontumisen. Hän kävi läpi koiran ja totesi, että ontuminen on luultavasti johtunut upottavilla alustoilla (eli tasapainotyynyillä) tehdyistä harjoituksista. Saimme ohjeeksi kokeilla tehdä kovalla tasapainolaudalla tassunantoja sekä aloittaa puolipalloihin tutustuminen.

Fyssarin tutki Aavan eikä löytänyt kummallisuuksia siitä. Oikea polvi ei enää luksoinut samalla tavalla. Aluksi fyssari kerkesi jo sanoa, ettei polvi luksoisi ollenkaan, mutta ilmeisesti se kuitenkin napsahti pari kertaa tarkemmin tutkiessa. Itse en ole koskaan huomannut polven luksoivan, niin on ollut hankala seurata sitä. Enkä kyllä uskallakaan mennä kovasti kokeilemaankaan, josko se luksoisi.

Toin fyssarille esille, että olen huomannut Aavan taipuvan paremmin oikealle. Hän pyysi näyttämään ja totesi saman, muttei oikein osannut sanoa mistä se johtuu. Vasemmalle puolelle suuntautuvia treenejä hän kannusti tekemään paljon. Hän totesi myös, että vauhtia pitäisi saada edelleen hitaammaksi kiepeissä ja kaseissa, jotta niistä olisi oikeasti jotakin hyötyä.

HUOMIOITA TREENIN AIKANA

PERUUTTAMINEN: Treenin alkuun kävimme kouluttajan kanssa läpi peruuttamisen. Tämä siis pyynnöstäni siksi, etten itse ollut täysin varma mitä koiran tulee tehdä ja mistä palkitaan jne. Kotitreenin ansiosta peruuttaminen sujui viikkotreeneissä jo melko hyvin ja pikkuhiljaa aloin vaatia enemmän ja enemmän.

YLÄLINJAVENYTYS: Pyysin kouluttajalta apuja myös ylälinjavenytykseen samoista syistä kuin peruuttamiseen. Ventyksen olen ohjannut täysin oikein ja Aava on myös tehnyt sen hienosti, sitä en vaan itse tiennyt tai ollut varma asiasta. Helpotti kummasti kun sai taas kädestä pitäen ohjausta ja luottoa omaan tekemiseen. Muut venytykset ja taivutukset sujuivat hyvin.

TIKAPUU/ESTERATAKÄVELY: Tämä oli myös yksi niistä liikkeistä, joista en itse kovinkaan pitänyt. Liike itsessään on erittäin hyvä kehittämään lihaskuntoa, mutta luulen, että muut asiat vaikuttivat siihen etten siitä tykännyt. Ensinäkin oli tosi vaikeaa hallita Aavaa hihnassa kävellen sen vierellä, kun toinen hyppii iloloikkia agilityn toivossa. (Huoh, meillä molemmilla taitaa olla ikävä kentille...) Itseäni ärsytti suunnattomasti myös se, kun sain Aavan rauhallisesti kävelemään ja hamuamaan nameja rimojen välistä, se oikoi liikkeessä pompauttamalla takaosan yli jalkojen yksi kerrallaan noston sijaan. Etujalat se kyllä nosti ihan oppikirjan mukaisesti. Runsailla toistoilla tulosta olisi varmasti alkanut tulla, mutta kun neidillä oli hankaluutta löytää keskittymiskykyä näin rauhalliseen toimintaan, niin turhauduin itse ja siirryin mielummin seuraavaan tehtävään. Täysii tai ei ollenkaan, eiku?

TASSUNANNOT TASAPAINOLAUDALLA: Fyssarin välitarkin jälkeen lähdettiin heti kokeilemaan uusia liikkeitä. Aava kipusi matalalle tasapainolaudalle varmasti, vaikka kiikkerä alusta vähän taas jännittikin. Pyysin Aavaa istumaan laudalle, tuin lautaa ja pyysin tassuja. Tassu kerrallaan hieman epäröiden tassut lähtivät nousemaan ja palkkasin alkuun ihan yhdestäkin tassunannosta (tasaisella alustalla pyydän aina pidempää sarjaa "TASSU-TOINEN" käskyllä ennen palkkausta). Tasapainon löydyttyä alkoi huima tassujen huitominen. Aavasta näki miten se nautti tekemisestä ja varmasti ainoa asia sen päässä sillä hetkellä oli "namin takia teen ihan mitä vaan". Huippuhetkiä!

PUOLIPALLOT: Tunnin lopuksi harjoteltiin vielä puolipalloja. Koskaan aiemmin ei kumpikaan meistä ollut tehnyt niiden kanssa mitään, joten oli aloitettava ihan alusta. Lähdettiin opettamaan koskemista sheippaamalla. Aluksi oli tavoitteena vaan saada koira koskemaan palloja tassullaan. Aava turhautui jonkin verran, kun ei tajunnut mitä pitää tehdä. Joka palkkauksen jälkeen huomasi, miten sen päässä raksuttaa. Vielä tämän treenin aikana Aava ei selkeästi painanut tassuaan pallolle, vaan vahingon kautta hipaisuista palkkailin sitä.

HUOMIOITA TREENIN JÄLKEEN

Aava oli väsynyt ja painui suoraan kotiinpäästyä nukkumaan. Se ei ontunut heti treenin jälkeen tai seuraavina päivinä.

KOTITREENIVIIKKO

Aava leikki ja painiskeli Innan kanssa sisällä valvotusti viikon aikana, mutta oireen oiretta se ei näyttänyt. Kotitreenit sujuivat hyvin ja niitä ehdittiin varsinaisesti tehdä vain yhden kerran noin 1 tunnin treeni.

PERUUTTAMINEN: Sujui jo paremmin. Selkeästi ei vieläkään peruuta muutamaa askelta pidempään, mutta suunta on hyvä.

TASSUNANNOT: Kotoa ei tasapainolautaa löydy, niin sovelsin tassunantoja tasaisen alustan treeniin. Pyysin melko pitkiä sarjoja eri tasoille ja Aava teki tosi innostuneesti ja keskittyneesti.

PUOLIPALLOT: Kotoa ei myöskään löydy oikeita puolipalloja, joten jouduin soveltamaan tässäkin. Näpersin vanhoista lapasista pehmeät mytyt ja alettiin treenata. En vieläkään ihan täysin käsitä mitä neidin päässä oli tapahtunut treenittöminä päivinä. Vaikka tekemäni puolipallot poikkesivat paljonkin oikeista, Aava tuntui tajuavan heti mikä on jutun juoni. Huomioiden sen, ettei kunnollisia osumia viikkotreenissä ehtinyt tulla, suoriutui Aava aivan mielettömän upeasti tehtävästä. Tuskin ehdin edes pyytää (tässä vaiheessa ei edes ollut käskysanaa) tassun tarjoamista mytylle, kun Aava huitoi menemään molemmilla etutassuilla. Aivan uskomatonta kehitystä ja tästä jos mistä näin, miten koira prosessoi asioita myös levossa.

Koosteet kahdesta viimeisestä treenistä ja fysioterapeutin lopputarkastuksesta myöhemmin julkaistavassa treenipäiväkirjan osassa 2.

Hirveä ikävä

Neiti Pullaposki treenaa

Jokasyksyinen hirvenmetsästyskausi on hyvällä mallilla. Itseasiassa meidän koirien osalta se on jo ohi, ellei lisälupia hirvien kaatamiseen jaeta. Tämä blogi on ollut kovin Aava-painotteinen, mutta koska perheeseen kuuluu myös mainioita hirvikoiria, on syytä mainita lyhyesti niidenkin saavutuksista tämän syksyn osalta.

Koirien treenaaminen jahtikautta varten aloitettiin jo kesällä pyörälenkkien muodossa. Elokuun 20. päivän koitettua treenaamaan on päässyt myös metsään, kun koirien irtipitoaika alkoi. Sinne vuorollaan pääsi juoksemaan molemmat työskentelevät hirvikoiramme, Moona ja Inna.

Lokakuussa Moona avasi jahtikauden hienosti haukkumalla kaksi hirveä heti ensimmäisenä päivänä. Toisen se liikutti isäni eteen ja toisen passimiesten eteen. Moonalla oli muutenkin hyviä haukkuja ja sen tulos tälle syksylle oli 4 kaatoa. Nämä kaadot mukaanlukien Monulle on kaadettu yhteensä 18 hirveä. Loppukauden se on joutunut olemaan pakollisella huilitauolla juoksujen vuoksi.

Inna on aloittanut kunnollisen hirvityöskentelyn vasta tänä syksynä ollessaan reilu pari vuotias. Viime vuoden syksyllä se vielä juoksenteli pitkin metsiä ja teitä sen kummemmin kiinnostumatta itse asiasta.

Tänä syksynä sille oli asetettu tavoitteeksi tositoimiin syttyminen, vaikkakin sen pitäisi tulla esiin ihan viettien ansiosta. Ensimmäisissä kunnollisissa "treeneissä" Inna oli alkuun varautunut ja arkaili pidemmälle hakulenkille lähtöä. Treenin myötä se rohkaistui hienosti ja oikeaa työskentelyäkin alkoi pikkuhiljaa löytyä. Jahtikauden alun se harjoitteli Moonan rinnalla.

Viime lauantaina oli Innan aika hypätä suuriin saappaisiin Monsterin ollessa juoksutauolla. Inna täytti nuo saappaat erinomaisesti. Ensimmäinen kaato saatiin heti samana päivänä. Eikä saaliskaan ollut ollenkaan huono, vaan 6 piikkinen sarvipää. Se oli myös seuran viimeinen hirvi tälle vuotta ellei edellä mainittuja lisälupia myönnetä.

Ensimmäisen kaadon myötä rohkeutta on tullut roppakaupalla lisää. Neitonen tekee hyvää hakulenkkiä eikä perässä liikuskeleva ohjaaja kiinnosta samalla tavalla kuin ennen. Hyvä niin. Malttia ja mielenkiintoa pitäisi saada vielä himpun verran lisää, sillä seuratessaan jälkeä mielenkiinto lopahtaa ellei saalista tavoiteta riittävän nopeasti. 

Pieneen kokoonsa nähden Inna liikkuu metsässä ketterästi ja nopeasti. Hakulenkkejä se tekee noin 11km/h vauhdilla kun vastaavat Moonalla ovat 5-8km/h. Nopeimmillaan Inna on pistellyt menemään hirvien perässä 25km/h. Merkit ovat hyvät ja tähän tahtiin jatkaessa neidistä vielä kuoriutuu erinomainen hirvikuningatar. Saas nähdä vieläkö tälle vuodelle saataisiin ensimmäinen HIRV-koetulos Innalle.

DOBOillaan

Aavalle olen katsellut uutta harrastusta jo tosi pitkään, mutten vaan ole saanut otettua itseäni niskasta kiinni, jotta tekisin asian eteen jotain konkreettista. Ehkä yhtenä syynä siihen, että uuden harrastuksen löytyminen on viivästynyt, on se, että olen jännittänyt Aavan suhtautumista halliolosuhteisiin, joissa ei tehdäkään agilityä. Harmittaisi tosi paljon, jos treenit menisi ihan hukkaan sen vuoksi, ettei koira kykenisi keskittymään. Muutama viikko sitten kuitenkin päätin, että nyt on aika ottaa yhteyttä johonkin suuntaan. Päädyin ilmoittamaan Aavan Dobo Recovery kurssille.

Kurssi on tarkoitettu erityisesti sellaisille koirille, joilla on jokin vaiva tai kuntoutuksen tarve, kuten Aavalla nivelrikko. Kouluttaja ja eläinfysioterapeutti suunnittelevat harjoitusohjelman jokaiselle koiralle yksilöllisesti, ottaen huomioon niiden taustat. Kurssi sisältää viisi käytännön harjoituskertaa, kotiharjoitukset ja fysioterapeutin tarkastukset alussa ja puolivälissä kurssia. Aloitettiin kurssi viime maanantaina.

Ensimmäisellä kerralla tehtiin meille jo ennestään tuttuja venyttelyjä, tutustuttiin erilaisiin välineisiin ja fyssari tarkasti Aavan. Venyttelyohjeita oltiin saatu joskus aiemmin hierojalta ja niitä päästy etukäteen hyödyntämään kotioloissa ns. tietämättä. Luulen, että tekeminen olisi ollut jäykempää ilman "ennakkoharjoittelua".

Alkuun Aava keräsi kierroksia hallilla luullessaan päässeensä agiliitämään. Alkulämmittelyn aikana sen oli hankala keskittyä ravaamiseen ja hyppeli epämääräisesti iloloikkiaan ja veti hihnassa. Pian se kuitenkin hiffasi, ettei me mentykään agilitytreeneihin ja rauhoittui kuuntelemaan ohjeita.  Haukkumalla se ei juurikaan komentanut koko tunnin aikana, mistä olin positiivisesti yllättynyt. Alkuvillin jälkeen Aava jaksoi keskittyä todella kivasti koko tunnin ajan ja kouluttajat kehuivat meidän välistä suhdetta ja yhteistyötä. Nyt on taas helpompi miettiä jatkoja harrastamiselle.

Fyssarin mukaan Aavan lihastasapaino on symmetrinen molemmilta puolilta ja totesi, että koiralle on usein parempi ja lohdullisempi tilanne se, että nivelrikkoa on sekä etu- että takaosassa eikä pelkästään toisessa. Tällöin koira jakaa rasituksen tasaisesti eikä käytä pelkästään vain esimerkiksi etuosaansa. Sentään jotakin hyvää tässä peikossa...

Aavan harjoitukset tullaan räätälöimään siten, että etu- ja takaosa saavat yhtä paljon treeniä. Saimme ensimmäiseksi ohjeeksi hidastaa vauhtia liikkeitä tehtäessä, koska nopeassa vauhdissa harjoitukset eivät ole yhtä tehokkaita eivätkä kehitä lihaksistoa samalla tavalla. Esimerkiksi kieppi (koira pyörii ympäri paikoillaan) ja kasi (koira tekee kahdeksikkoa ohjaajan jalkojen välissä) olivat niitä liikkeitä, joissa on kiinnitettävä erityistä huomiota hitauteen.

Alkutarkastuksen jälkeen päästiin tutustumaan esterataan, tasapainotyynyihin ja muihin syvää lihaksistoa kehittäviin välineisiin. Varsinaisia dobopalloja ei vielä kokeiltu. Fyssari korosti, ettei Aava saa hyppiä esteitä esteradalla vaan ne tulee suorittaa kävellen. Arvaatteko mitä teki Aava? Tartteeko edes kertoa...?

Kouluttaja levitteli etukäteen juustopaloja esteiden juurelle. Ideana oli, että koira kulkisi koko ajan nenä maassa herkkuja hamuten ja suorittaa esteet kävellen. Lihaksiston kehittyminen tässäkin perimmäisenä tarkoituksena. Pari ensimmäistä Aava hyppäsi surutta, vaikka pidin sitä napakasti hihnassa. Vähitellen liike muuttui siihen, että Aava käveli etuosallaan, mutta ponnisti takaosansa esteiden yli. Eli puoliksi käveli ja puoliksi hyppäsi. Koska rimat olivat vain toisesta päästä koholla, yritin liikuttaa Aavaa siitä, missä rima oli matalimmillaan, mutta silti Aava saattoi loikata.

Tuohon tarvitaan paljon treeniä ja itse on oltava tarkkana, miten antaa koiran mennä. En enää kaipaisi yhtään lisäharmia Aavan terveydentilan suhteen, joten haluan tehdä kaikkeni sen eteen, ettei mitään pahaa kävisi.

Aava testasi tasapainotyynyä omaan tahtiinsa. Aluksi se nousi tyynylle etutassuillaan ja kampesi vähän ajan kuluttua kokonaan tyynylle. Hurjat tutinat käynnistyi, kun Aava seisoi tyynyllä. Täytyy myöntää, etten ollut ajatellut tyynyjen olevan niin tehokkaita. Siinä todella näki konkreettisesti miten lihaksisto, eri toten syvälihaksisto teki töitä. Taisin jäädä vähän koukkuun, kun ehdin jo ajatella sellaisen hankkimista.

Lopuksi tehtiin tassun antamista. Kouluttajan mukaan Aava oli niin PRO tavallisessa tassun tarjoamisessa, että päästiin suoraan siirtymään seuraavalle tasolle. Harjoiteltiin tassun nostamista eri tasoille ja sivuille. Kokeiltiin myös tassun antamista koiran seistessä. Siinä alkoi olla jo vähän haastetta Aavallekin. Vielä ennen tunnin loppumista tehtiin samoja venytyksiä, kuin alussa ja oli mielenkiintoista huomata, miten koira taipui ihan eri tavalla kuin tunnin alussa.

Kouluttajat kehoittivat tarkkailemaan koiran vointia samana iltana ja seuraavana päivänä. Jo kotiinpäästyä huomasin Aavan ontuvan oikeaa etujalkaansa. Pitkään aikaan Aava ei ollut tarvinnut kipulääkettä, mutta nyt sille sitä annoin yötä vasten. Kipulääke auttaa tehokkaasti, mikä on tietysti tosi hyvä juttu. Kipulääkkeen aiheuttamilta vatsavaivoiltakin vältyttiin. Tiistaina en enää huomannut oireita, joten en myöskään kokenut tarpeelliseksi antaa lääkettä. Tiistaina pidettiin "pakollinen" lepopäivä työpäiväni takia. Myöhemminkään ei oireita ole ilmaantunut, vaan Aava on palautunut hyvin treenistä.

Mielenkiinto koiran kehonhuoltoa kohtaan kasvaa koko ajan. Aiemmin myönnän olleeni enemmänkin vauhdin ja tekemisen ystävä ja unohtanut kehonhuollon omallakin kohdalla, mutta ajattelutapani alkaa vähitellen muuttua. Toki aiemminkin olen tiedostanut, että säännöllinen hieronta, fysioterapia ja osteopatia ym. ovat riittävän levon ohella tärkeä osa kokonaisuutta urheilevan koiran (ja ihmisen) kohdalla, mutta se, että asiaan voi vaikuttaa myös arkisessa elämässä on alkanut kiinnostaa entistä enemmän ja siihen myös kiinnittää nykyään huomiota herkemmin.

Kurssin edetessä raportoin huomioistani ja pyrin pitämään pientä treenipäiväkirjaa. Siten on helpompi itsekin pysyä kartalla etenemisestä ja vaikutuksista. Myös kouluttajan ja fyssarin on helpompi tarvittaessa muokata harjoituksia sopivimmiksi, kun on näyttää jotakin kättä pidempää.

Perjantai 13.

PALJON ONNEA OLKIAHON AAT!

 

Aamu oli hämärä ja syksyinen. Koiranpentuja odotettiin syntyviksi, mutta emokoiran edellisiltaisen käytöksen perusteella niitä ei kuitenkaan odoteltu seuravalle aamulle. Toisin kävi ja viimeinen koulupäivä ennen syyslomaa vaihtuikin kätilön töiksi. 

11 vuotta sitten, perjantaina 13. päivä, olin auttamassa maailmaan kuutta pientä jämtlanninpystykorvanpentua. Kolme pientä syntyi aamusta peräkkäin, minkä jälkeen emokoira lepäili ja keräsi voimia. Loput kolme syntyivät parin tunnin tauon jälkeen. 

Eräs innokas, silloin 12-vuotias, koiraharrastaja joutui huilailemaan kesken tapahtuman, sillä silloin hän kokikin koiran synnytyksen melko rajuksi tapahtumaksi. Minä siis. Kummallinen, huono olo pääsi iskemään, koska enhän aamun tohinassa ja jännityksessä ollut saanut syötyä mitään. Traumoja ei tapahtuneesta jäänyt, sillä olinhan siihen valmistautunut etukäteen lueskelemalla opuksia aiheesta ja rakentamalla pentulaatikon tulevia pieniä varten.

Pentue saatiin turvallisesti maailmaan ja emokoira hoiti niitä hienosti. Parin kuukauden ruljanssi pentujen kanssa oli hieno ja opettavainen kokemus. Joitain asioita opittiin kantapään kautta ja tiedot ja taidot ovat sen jälkeen karttuneet sen verran, että monen asian tekisin nykyään toisin. Silloin niitä pidettiin hyvinä tai edes keskinkertaisina ratkaisuina ja enhän vielä silloin tietenkään ollut päävastuussa kasvatuksesta. Innokkaasti mukana kaikessa touhussa vain. Ajat muuttuu...

Pennut saatiin kasvatettua pikkupennuista touhukkaiksi jämptinaluiksi ja annettiin ensimmäisiä eväitä niiden elämään. Olisin valmis kokemaan sen uudestaan milloin vain. Ja sainhan tuosta pentueesta itsellenikin omaksi ihanan Aksun, joka edelleen jaksaa innokkaasti päivystää ohikulkijoita tarhastaan.

Outoa ajatella, että siitä on jo 11 vuotta, vaikka toki paljon on tapahtunut tässä välissä. Aika ei vaan voi mennä näin nopeasti. Tuntuu, että vasta olin kirjoittamassa 10-vuotispostausta, mutta siitäkin on kulunut aikaa jo vuosi. Joka tapauksessa vuosi on taas vierähtänyt ja on aika toivottaa onnea.

Loppukesän kuulumisia

Ansaittu loma alkoi elokuun puolivälissä. Olipa sitä odotettukin. Tuntui, että koiriakaan en ehtinyt kesän aikana huomioida, koska aika on hurahtanut älytöntä vauhtia joko töissä tai maalipurkin ja -pensselin äärellä. Pienenä varoituksena, tämä postaus sisältää jälleen kerran paljon sekalaista asiaa, joten yrittäkää pysyä kärryillä.

Ennen lomaa olin päättänyt, että otan Aavan luokseni pidemmäksi aikaa. Himpun vajaan viikon se vietti kaupunkilaiskoiran elämää ja taas jälleen kerran totesin, ettei kerrostalo ole sen paikka. Muutaman kerran otin sen mukaani, kun kävin uudessa kodissa maalailemassa ja tyyppi ihan innoissaan päivysti takapihan terassilla. Voi sitä onnea! Muuten rentouduttiin, nautittiin metsälenkeistä ja Aava kerjäsi loputtomasti masurapsutuksia selällään makoillen.

Aavalla tuntuu olevan nyt ruokavalio ja lisät kohdillaan, sillä sekä vatsaoireet että ontuminen on jäänyt. Kipulääkettä se ei ole tarvinnut ensimmäisen kuurin jälkeen. Ensimmäisen kuukauden jälkeen vaihdoin nivelvalmistenappulat glukosamiini + MSM + kondroitiinisulfaatti -jauheeseen makunappuloiden tyyriyden vuoksi. Aava ei ole ollut moksiskaan vaihdosta ja jauhe menee nyt kerran päivässä ruoan mukana irvistelemättä. Kalaöljynkin se ottaa nätisti, tosin 4ml päivittäisannos on jaettu kahteen osaan, jotta vältyttäisiin mahahappojen kuplinnalta. Kokeilin varovasti antaa ruoan mukana koirille tarkoitettua lohimössöä ja hyvin maistui. Vähän kyllä arvelutti, että näinköhän Aavan maha alkaisi oireilla, mutta eipä näkynyt oireen oiretta.

Loman alkajaisiksi pääsin vetämään agilitykengät jalkaan toosiii pitkästä aikaa ja kävin treenaamassa ystävän australiankelpie Albertin kanssa. Ape on vajaa vuosikas vauhtipylly, taitava ja yhdessä tekemiseen motivoitunut. Oli todella siistiä treenata ns. vieraan koiran kanssa kuin omansa. Albert kulki hienosti kanssani eikä epäröinyt juuri lainkaan, kun kartturi ei ollutkaan oma mamma. Kentällä oli valmiina rata, jota ystäväni ja Albert olivat tehneet edellisviikon ohjatuissa treeneissä, joten teimme sitä samaa. Tehtiin rataa pienissä pätkissä, joista ensimmäisen teemana oli takaakiertoa ja pakkovalssia.

Minikoiraa ohjanneena vauhti ja linjat oli ihan eri luokkaa kuin mihin olen tottunut. Kuvittelin osaavani rytmittää vauhtia, mutta monesti sain todeta olevani ohjaamassa liian myöhään. Maksikokoinen koira ei myöskään käänny aivan yhtä näppärästi kuin minigöötti, ja sainkin halkoa hiuksiani, kun en osannut antaa koiralle riittävästi tilaa. Albert on lisäksi tottunut äänekkääseen ohjaukseen ja itse ohjaan taas melko hiljaisesti. Koira kyseli "mitämitämitäkerrokerrokerro" ja minä en osannut kertoa, kun oletin ohjaavani pientä, helposti kuumuvaa Aavaa, joka ei kestä(nyt) liikaa äänenkäyttöä radalla ja joka luki pääosin vain jalkojen liikettä ja rintakehän laseria. Treenit onnistuivat hyvin, molemmilla oli kivaa ja voi missä onnellisuuden fiiliksissä leijailin koko päivän. Rakkaudesta lajiin.

Treeneistä intoutuneena ilmoittauduin oman seuran kisoihin töihin, vaikkakaan talkoopisteille ei toistaiseksi ole sinänsä tarvetta. Tykkään kovasti osallistua tuollaisiin tapahtumiin, olipa kyse sitten kisoista kuin kisoista. On huippua olla osallisena tekemässä kisapäivää ja nautiskella kisafiiliksestä. Samalla karttuu kokemusta enemmän ja enemmän. Myös uusien kontaktien luominen ihmisiin syntyy kuin itsestään talkoillessa. Viikonloppu vierähti hujauksessa ja mulla oli tosi kivaa. Etenkin kolmosluokan koirakoita katsellessa ajattelin, että kyllä minäkin vielä joskus. Minä vielä joku päivä kisaan SM-tasolla. Siinäpä tavoitetta saavutettavaksi.

Kesän aikana minua pyydettiin pariin mätsäriin kehätoimitsijaksi ja menin toki, kun kalenteri näytti vapaata. Vaikka nykyään en ole viitsinyt omia koiria näyttelytouhuihin viedä, niin kehistely on tuonut motivaatiota kulkea niissä. Kehähommat on myös kivoja, muuten en kai niissä kävisikään. Silmä harjaantuu tarkastelemaan koiria ja on mukavaa omassa mielessä arvioida ja pohtia onko tuomarin kanssa samoilla linjoilla palkitsemisen ja sijoitusten suhteen. Omalla tavallaan pääsee mukaan fiilikseen ja pieni innostuksenkipinä omien koirien kanssa osallistumiseenkin tulee. No, ehkä joskus sitten... Tällä hetkellä nautin siitä, että saan olla järjestämässä näitä tapahtumia eikä ole poissuljettua, ettenkö joskus voisi osallistua koiran kanssa.

Syksy alkaa pian koittaa, sen myötä myös opintojen loppurutistus. Voi olla, että blogi hiljenee entisestään joksikin aikaa, mutta voi olla että ei...

Havaintoja

Kesä on hurahtanut lähes ohi hirveällä vauhdilla eikä perässä ole meinannut pysyä. Mitään kovin kummallista ei ole koirien kanssa tullut touhuttua, varsinkin Aava on viettänyt kesäänsä varsin rauhallisissa merkeissä. Pientä flegmaattisuutta on viime päivinä ollut havaittavissa, kun neitonen aloitti juoksunsa. Ja koska kesäsäät on olleet mitä on, niin myös se on aikaansaanut ahdistusta Aavassa. Peiton alla köllöttely on ollut paljon mukavampaa.

Noin puolitoista kuukautta on kulunut Aavan diagnoosista. Alkuvaiheessa tulehduskipulääkkeiden, öljyn ja nivelvalmisteiden yhtäaikainen käyttö ärsytti Aavan ruoansulatuskanavaa, aiheutti jonkin verran närästystä ja puklailuja. Alun tulehduskipulääkekuurin jälkeen Aava ei ole tarvinnut kipulääkettä ja vatsakin on sen myötä rauhoittunut. Tiedustelin eläinlääkäriklinikalta mahdollisuutta tarvittaessa antaa Antepsin-kuuri ja se on mahdollista, jos tarvetta ilmenee. Cartophen-pistossarjan Aava antoi hyvin pistää eikä siitä tullut sivuvaikutuksia. Myös nivelvalmistenappulat maistuvat hyvin, päivän odotetuin herkkuhetki. 

Mitään ihmeparantumista on turha näin nopeasti odotella ja on ollut vaikea arvioida onko aloitetulla hoidolla ollut mitään vaikutusta. Kivut eivät ainakaan ole olleet samanlaisia, kuin ennen diagnoosia, sillä ontumista tai jäykkyyttä ei ole ollut. Se toki lämmittää mieltä, mutta mistä silti voin varmasti tietää, etteikö koira kipuilisi. Olisi niin paljon helpompaa, jos se osaisi sen kertoa. Kivun tulkintaa on vaikeuttanut myös tuo aiemmin mainitsemani flegmaattisuus. Uskon sen johtuvan juoksuista, koska Aava on aina käyttäytynyt samalla tavalla juoksujen aikaan. Toki on tärkeää seurata, miten käytös muuttuu juoksujen loputtua.

Suurin muutos Aavan elämässä on ollut pallojen totaalipiilottaminen. Sekös on neitiä ärsyttänyt eikä se ymmärrä, että ulkona voi olla rauhallisestikin. Välillä se selkeästi etsiskelee palloa ja komentaa ihmisiä pelaamaan. Se ei kuitenkaan ole sallittua ja niinpä Aavankin on ollut tyytyminen muuhun puuhasteluun.  Se viihtyy ulkona eikä pidä yhtään siitä, että hänet jätetään sisälle ihmisten ollessa ulkona. Se haluaa olla siellä missä lauma. 

Hoidossa ollaan vasta hyvin alkuvaiheessa, mutta toivon todella, että hyvä hoitotaso saavutetaan näiden ensimmäisien kuukausien aikana ja Aavan elämä olisi kivutonta. Edelleen joudun nieleskelemään kyyneleitä asian puheeksi tullessa enkä kovin mielelläni asiasta puhuisi, tosin en mitään halua salatakaan. En vaan ole vielä päässyt sinuiksi asian kanssa ja siksi se tekee tosi kipeää. Tiedän, ettei asian vatvominen helpota oloani, mutta silti asia on pakko käsitellä. Kyllä tämä vielä helpottaa ja ajan kanssa haavatkin paranevat.

Rikki

Sydän on murskana. Itkettää ja ahdistaa. En saa henkeä. Sydäntä raastaa, kun ajatteleekin, miten kipeä rakas koira on. Tuntuu, että nyt viimeistään kaikki oli tässä. En pysty ajattelemaan järkevästi. Haluan auttaa, mutta ne keinot mitä on käytettävissä, onko ne riittäviä? Olen shokissa.

Aava sai maanantaina pelätyn, mutta toisaalta odotettavissa olleen diagnoosin. Aavalla on nivelrikkoa.

Vaikka se omalla tavalla oli odotettavissa, oli se aivan jäätävä shokki, kun sen eläinlääkärin suusta kuulin. Muistikuvat maanantailta ovat jokseenkin hatarat, mutta yritän saada kirjoitettua asiat ylös ihan itseänikin varten. Haluan puhua asiasta suoraan, silläkin uhalla, että kuraa tulisi lentämään niskaan. Aihe on minulle todella kipeä ja siitä puhuminen saa äänen värisemään ja kyyneleet kirpoamaan silmiin. Toivon, että joskus vielä helpottaa. Pahoittelut jo etukäteen siitä, että tämä tulee olemaan sekavaa, poukkoilevaa ja epäloogista tekstiä.

Varasin viime viikolla Aavalle lääkäriajan, koska se selkeästi oireili nyt jalkojaan enemmän kuin ennen. Viime kesänähän Aava ontui myös, luultavasti tätä samaa vaivaa, mutta tyhmänä luulin sen johtuvan vain todella jumissa olevista lihaksista. Hieronnallahan se tilanne laukesi silloin. Maanantaille saatiin siis aika lääkäriin ja olin varannut koko vapaapäiväni sille, koska en kyennyt tekemään mitään muuta. Olin mielessäni maalaillut kauhukuvat järkyttävästä tilanteesta luustossa ja siitä, ettei Aava enää heräisikään rauhoituksen jälkeen. Pelotti aivan hirveästi. Pelkäsin, että joudun tekemään liian suuren päätöksen siihen varautumatta ja liian aikaisin. Halusin kuitenkin saada mielenrauhan ja nähdä, mikä luuston tilanne on.

Aavakin jännitti lääkärikäyntiä tapansa mukaan. Pöydällä se oli kankeana, mutta ei tutkittaessa aristanut muita kuin oikeaa etujalkaansa, jota siis on viime aikoina ontunutkin. Se rauhoitettiin ja sain olla mukana, kunnes Aava nukahti. Itku pääsi jo katsellessa nukahtavaa rakasta. Entä jos se ei herääkään? Ammattitaitoinen henkilökunta ohjeisti mitä tuleman pitää, vaikka tietoa näistä asioista ihmispuolelta jonkin verran onkin, ja luottavaisin mielin pystyin jättämään Aavan kuvattavaksi ja lähdin itse siksi aikaa asioille. Palattuani lääkäri näytti kuvat ja kertoi mitä niissä näkyy. Pahimmat nivelrikkomuutokset ovat molemmissa lonkissa sekä oikeassa kyynärnivelessä. Maallikkonakin pystyin ne selkeästi röntgenkuvista erottamaan. Myös olkanivelissä ja vasemmassa kyynäressä oli pieniä muutoksia. Selkä sentään oli puhdas ja terve.

Runsaiden ohjeiden, lääkkeiden ja nivelvalmisteiden kanssa pääsimme kotiutumaan. Jollain tavalla kai tiedostin olevani shokkitilassa, kun jankutin mielessäni kerta toisensa jälkeen itselleni, että kuuntele nyt mitä ne sanoo. Silti en muista kaikkea. Onneksi tärkeimmät ohjeet saatiin myös kirjallisena. Kotiin päästyä ja kannettuani Aavan sisälle, romahdin totaalisesti eteisen lattialle, Aava tiukasti sylissä rintaani vasten. Panikoin ja itkin. Maanantai-ilta meni sumussa ja anestesia-aineet vaikuttivat Aavassakin koko illan. Vasta tiistaina oltiin molemmat jo vähän paremmin kartalla tilanteesta, vaikkakin töissä piti tosissaan skarpata ja tauolla käydä vessassa tirauttamassa parit kyyneleet. 

Aavalla alkoi loppuelämän kestävä nivelvalmisteen päivittäinen käyttö, öljy tukemaan nivelten toimintaa sekä tarvittava kipulääkitys. Nivelvalmiste on makutabletin muodossa, joka annetaan kerran päivässä. Se menee mukisematta kitusiin. Vertailtuani eri öljy-valmisteita päädyin testaamaan Nutrolinin Senioria Aavalle, vaikka sitä suositellaankin yli 8-vuotiaille koirille. Jonkin verran sitä on lukemani perusteella aloitettu nuoremmillekin koirille ja siten valintani kohdistui siihen. Kipulääkkeet menevät juustokääröön piilotettuna helposti ja parissa päivässä alkoivat helpottaa kipua. Aavan vointi parani silminnähden. Töistä kotiin tullessa se vetää sellaiset tsembalot, ettei ole hetkeen aikaan nähty. Onnellinen hauva. Lenkilläkin se liikkuu paremmin eikä kieltäydy kipittämästä ylä- tai alamäkiä, mitä se teki jonkin verran aiemmin.

Lisäksi Aavalle aloitettiin ensimmäisen kuukauden ajaksi Cartophen pistoshoito. Sen tarkoituksena on lievittää nivelrikon aiheuttamia oireita. Pistos annetaan neljä kertaa viikon välein, joista ensimmäisen Aava sai klinikalla. Pistämistekniikka näytettiin siellä ja jatkossa seuraavat annokset voin pistää itse. Onneksi on kokemusta pistämisestä ihmispuolelta. Veikkaan, että silti saattaa pikkuisen kirpaista pistää omaa lemmikkiä. 

Lihaskunnon ylläpito on tärkeää nivelrikosta kärsivällä koiralla ja niinpä Aavakin sai ohjeet liikkumiseen. Liikuntaohjeet eivät tulleet itselleni mitenkään uutena, koska jonkin verran olen aiheeseen perehtynyt aiemmin. Nivelongelmista kärsiville suositellaan liikuntaa, jotta nivelet eivät jäykistyisi, mutta liikunnan tulisi olla kevyttä ja niveliä rasittamatonta. Siksi esimerkiksi uinti on erittäin suositeltavaa. Mutta viepäs Aava uimaan. Neiti, joka haistaa jo kodin eteisestä vesisateen eikä suostu lähtemään ulos varpaita kastelemaan. En halua, että Aavalla on ahdistava olo, kun yritän kuntouttaa sitä. Keksimme siis jotakin muuta ja vältämme turhaa rasitusta. Pallot on nyt lopullisesti piilotettu. Kotikotona, missä Aava suurimmaksi osaksi asustaa, se kirmailee entiseen hurjaan malliin eikä tunnu tajuavan, että se sellainen tekee kipeäksi. Siispä ulkona vapaana olemista on rauhoitettava jollakin konstilla radikaalisti.

Toivottavasti tämä tuska alkaa helpottaa ajan kanssa ja hoitokeinot purevat. Kannan varmasti lopun elämääni syyllisyyttä tästä tilanteesta ja Aavalle tyhmyyttäni aiheuttamasta kivusta. Tiedän, ettei syyllisten etsiminen auta tilanteessa yhtään mitään. Enkä haluakaan etsiä syyllisiä, koska yksittäistä tähän johtanutta asiaa ei luultavasti ole, vaan se on monen syyn summa. Silti joudun tekemään töitä, etten syyttäisi itseäni. Aivan järkyttävän tuskaista, että omien valintojeni takia Aava on joutunut kärsimään. Miksi olen ollut näin typerä? Miksi en huomannut kipua riittävän ajoissa? Miksi jatkoin fyysisesti raskaan lajin harrastamista tiedostaen luuston rakenteelliset heikkoudet? Itsekkyyttänikö? Miksi, oi miksi? Tilanne olisi kai periaatteessa voinut kehittyä, vaikka Aava olisi maannut koko ikänsä sohvalla selällään suurin piirtein ilman minkäänlaisia aktiviteetteja. En silti voi mitään sille, että olen syyllisyys harrastamisesta kalvaa mieltäni. Olen vienyt koiraa agiliitämään tuntiessani itse vetoa kentille, mutten ajatellut kuitenkaan riittävästi miltä Aavasta mahtaa tuntua. Onkohan se ollut kovin kipeä treenatessa ja kisatessa? Tästäkö kaikki ongelmat johtuivatkin? Ärsyttää ja inhottaa! Miten olen voinut toimia tällä tavalla? Anteeksi. En tarkoittanut mitään pahaa.

Lisäksi olen miettinyt, että miksi Aavan elämässä on sattunut näin paljon kaikkea harmillista. Mitä pahaa se on tehnyt ansaitakseen kaiken tämän? Minkä takia Aava? Raskas taakka pienellä kannettavanaan. Meidän rakas, sitkeä taistelija. Elämäni koira.

Koirahierontaa oppimassa

Onnellinen koira

Reilu viikko sitten viikonloppuna kävin opiskelemassa koiran kotihierontaa. Kurssin vetäjänä oli Aavan vakiohieroja. Aava oli tietysti mukana ja nautti saamaastaan lihaskäsittelystä. Kurssille osallistui meidän lisäksi 5 muuta koirakkoa.

Kurssi alkoi parituntisella teoriaosuudella. Sen aikana kahlattiin läpi perusteita hieronnalle (miksi hierotaan ym.), opiskeltiin koiran anatomiaa lihaksiston ja luuston osalta sekä opeteltiin ja harjoiteltiin hierontaotteet. Hieronnan perusperiaatteet ovat itselleni tuttuja, mutta koskaan kertaus ei ole pahitteeksi. Anatomiaosuutta odotin erityisellä mielenkiinnolla, sillä anatomia, olipa kyse ihmisestä tai eläimestä, on minusta tosi kiinnostavaa ja vie mukanaan. Sellainen yksi lempparijuttu.

Ennen oppien kokeilemista käytännössä, käytiin läpi hierontaotteet. Hierontaotteet tuntuivat teoriassa helpoilta ja testatessa niitä parin kanssa, ne sujuivat mielestäni ok. Mutta aloittaessani koiran käsittelyä, tuntui se jotenkin haasteelliselta. Ehkä jännitin, kun en ollut aivan varma mitä olen tekemässä, vaikka vetäjä oli opastamassa. En muuten jostain syystä ollut koskaan aiemmin tullut ajatelleeksi, että pelkkä silittely on periaatteessa hierontaa. Nyt se tuntuu ihan loogiselta.

Aava rauhoittui käsittelyyn mielestäni paremmin, kuin mitä hierojan hierottavana, vaikkakin häiriötekijöitä oli suuressa hallissa enemmän. Mihinkään täydelliseen nollatilaan se ei rentoutunut, vaan herkästi reagoi esimerkiksi muiden koirien ääniin ja oven kolahteluun. Myös kireitä kohtia hierottaessa se reagoi muun muassa asentoa vaihtamalla ja käsiä nuolemalla. Hierominen tuntui itsestäni mukavalta, kun alkuun oli päässyt. Tuntui hyvältä, että pystyn itse jotenkin auttamaan jumissa olevaa koiraa ja oli myös mahtavaa nähdä, miten koira nautti käsittelystä.

Olin odottanut kurssin järjestämistä jo jonkin aikaa. Käsillä tekeminen on minulle tärkeää ja halusin oppia, miten voin hyödyntää omia näppejäni koiran kanssa. Tietenkään en lyhyen kurssin jälkeen ole ammattilainen ja pahimmat jumit me hierotetaan edelleen ihan oikealla ammattilaisella. Silti on siistiä, että perusteet on takataskussa ja niitä voi hyödyntää koiran olon helpottamiseen. Vaatii kovasti harjoittelua, että varmuus hierontaan löytyy ja sen vuoksi olen nyt alkuun tyytynyt hieromaan Aavaa vain hyvin hyvin kevyesti. Itseasiassa en edes ole varsinaisesti sitä hieronut kurssin jälkeen. Sivelyjä olen jonkin verran tehnyt, mutta muuten olen vain lämpöhoitoa antanut jumisille alueille. 

Kuten sananlasku kuuluu, harjoitus tekee mestarin.

Onko koirani tosiaan vammainen?

Nyt kun kotona taas ollaan, niin pitäähän sitä itselleen jotakin virikettä vapaapäiville suunnitella. Viime viikonlopulle olin suunnitellut molemmille päiville ohjelmaa koiramaisissa merkeissä. Ensiksi lauantaina olin kuuntelemassa S. Mujusen luentoa koiran rakenteesta. Tässä hieman ajatuksiani luennon annista.

Luento oli mielenkiintoinen, ajatuksia herättelevä, ehkä hieman ärsyttäväkin. Jotkin asiat pääsivät luikahtamaan ihon alle ja sekös harmitti suunnattomasti. Luennoitsija varoitteli jo luennon alussa, että esille voi tulla asioita, jotka ärsyttävät. En missään nimessä sano, että luento olisi ollut huono, päinvastoin. Sain paljon uutta ajateltavaa ja uusia näkökulmia asioihin, mutta pienen purkautumisen se vaatii. En ala referoimaan luennon oppeja tänne, mutta joitakin mieleeni pyörimään jääneitä asioita haluan kirjoittaa auki. Jospa se helpottaisi.

Minulla on koira, joka on rodultaan länsigöötanmaanpystykorva. Kondrodystrofinen eli matalaraajainen rotu ja tällä kyseisellä yksilöllä vieläpä töpöhäntä. Tai oikeammin koira on hännätön. Koirallani on siis kehityshäiriö(itä). Tämän olen tiedostanut aiemminkin, mutta luennolla asia esitettiin mielestäni todella kärjistetysti. Rakenteeltaan peruskoirasta näin paljon poikkeavat koirat ovat vammaisia. Anteeksi mitä? Olen todella herkkä kaikelle tällaiselle ja tämänkaltaiset asiat jäävät helposti mieleeni pyörimään ja saavat savun nousemaan korvistani. Tuntui todella ikävältä kuulla tuollainen kommentti, vaikka tiedostan täysin, että koiran jalostuksen lähtökohtana on susi. En ole koskaan ajatellut, että Aava olisi jotenkin erityisen poikkeava saatika vammainen. Olen ajatellut, että se on koira, jolla on lyhyet jalat. Niinhän se onkin. Minun rakas koirani!

Tuon luennon jälkeen ajattelin, että pitääkö minun tosiaan rueta miettimään itselleni, jotain "normaalimpaa" rotua. Mietin, mikä olisi sellainen minulle sopiva rotu. Mietin, mietin, mietin. En keksinyt. Aiemminkin tosin olen miettinyt, että jos joku toinen rotu tulisi, niin mikä se olisi. Vielä en ole mihinkään lopputulemaan päässyt. On monia kivoja rotuja, mutta mikään ei ole vielä mennyt göötin ohi. Reilun seitsemän vuoden aikana tuo rotu on porautunut sydämeeni niin tiukasti, että ilman en pystyisi elämään. Länsigöötanmaanpystykorva on minun rotuni.

Hännättömyys aiheuttaa tietämättömissä runsaasti kysymyksiä. "Eikö sillä ole häntää?" "Kasvaako sille joskus häntä?" "Onko se typistetty? Sehän on kiellettyä!" ovat tulleet hyvin tutuiksi. "Juu, ei ole häntää. Se on luonnontöpö. Sillä ei ole koskaan ollut häntää eikä tule koskaan olemaan. Töpöhäntäisyys on rodun ominaisuus."
Töpöhäntäisyyden aiheuttaa T-Box-mutaatio. Geenin koira saa jommalta kummalta vanhemmaltaan ja geenin saanut koira on aina töpöhäntäinen. Töpöhäntäinen, elävä koira on aina heterotsygootti. T-Box-mutaatio homotsygoottisena on letaali ja aiheuttaa yleensä koiran kuoleman jo varhaisessa sikiövaiheessa. Joskus koirat syntyvät, mutta niillä on vaikeita kehityshäiriöitä. Sen vuoksi töpö-töpö-yhdistelmät jalostuksessa ovat kiellettyjä. (Kennelliitto.) Minusta luonnontöpöhäntäisyys on hauska rodunominaisuus, vaikka se onkin mutaation aikaan saamaa. Itse olen jo niin tottunut hännättömään koiraan, että minusta olisi outoa, jos sille yhtäkkiä ilmestyisi täyspitkä häntä. Hännän pituudella ei itselleni ole juurikaan merkitystä. Kaikki hännättömän ja pitkähäntäisen välillä on minulle normaalia eivätkä aiheuta minussa kummastelua, saati ajatuksia siitä, että koira olisi sen vuoksi jotenkin vammainen.

Luennolla tuli esiin, että hännätöntä koiraa on vaikeaa lukea. En allekirjoita. En, vaikka kuka sanoisi mitä. Ainakaan meidän hännättömän koiran lukemisessa ei ole mitään ongelmia. Aava ei heiluta pyllyä ikään kuin yrittäisi heiluttaa häntäänsä. Jotkut koirat ilmeisesti sitä tekevät. Aava ilmehtii ja viestii silmillään sekä korvillaan. Tiedän vain katsomalla sitä silmiin, mitä on neidillä mielessä. Nykyään muita koiria nähdessä en edes kiinnitä huomiota häntään, vaan luen koiraa ilmeiden ja eleiden perusteella. Minusta hännättömänkin koiran lukeminen on helppoa.

Vaikka en olekaan kasvattaja, on göötti mielestäni rakenteeltaan kondrodystrofisista roduista terveimmästä päästä. Tällaisessä käsityksessä minä olen, vaikkakaan en muihin kondrodystrofisiin rotuihin ole juurikaan, ulkonäköä enempää, perehtynyt. Nämä siis perustuvat täysin omiin käsityksiini ja mielipiteisiini. Göötin raajoissa on pituutta verrattuna mm. corgiin tai mäyräkoiraan. Rotumääritelmässä määritellään, ettei maan ja rintakehän syvimmän välinen etäisyys saa olla vähempää kuin 1/3 säkäkorkeudesta (Länsigöötanmaanpystykorvat ry). Maavaraa on siis reilusti. Kropan rakenne ei ole raskas vaan mielestäni sopusuhtainen, yksilöstä riippuen tietysti. Aava on rotunsa edustajaksi hyvin sirorakenteinen. Sillä on muun muassa kevyt etuosa, se saisi olla hitusen korkeampi ja kokonaisuudessaan massavampi, muttei kuitenkaan liian raskas. Olen kuitenkin sitä mieltä, että Aavan luuston kuntoon nähden sen rakenteen keveys on vain eduksi.

Aasin siltana päästäänkin gööttien luuston terveyteen. Kondrodystrofisuus altistaa luuston kehityshäiriöille. Aavallahan lonkat on D/D ja kyynäret 1/1. Sen selkä on kuvattu epävirallisesti terveeksi, silloin Kennelliitto ei vielä lausunut gööttien selkiä. Tämän perusteella joku voisi väittää, että kondrodystrofisuus sen on aikaan saanut. Tilastollisesti gööteissä (2010-2017 syntyneet) on prosentuaalisesti eniten B-lonkkaisia koiria. Kyynäret puolestaan ovat terveet (0/0) 81 % tutkituista koirista. Selän osalta tilastoja on vain spondyloosista ja 98 % koirista on sen osalta terveitä. Gööteiltä lausutaan myös välimuotoinen lanne-ristinikama (LTV) ja nikamien epämuotoisuus (VA) sekä uusimpana kalkkeutuneet välilevyt (IDD). (KoiraNet-jalostustietojärjestelmä.) 

Gööteilläkin on omat ongelmansa, mutta väittäisin sen silti olevan suhteellisen terve rotu. Göötit kantavat rasitteenaan niille tyypillistä retinopatiaa (J175), jonka tutkimiseen on onneksi ottauduttu hyvin. Tuskin on rotua, jolla ei mitään ongelmia olisi. Gööteillä selän pituus suhteessa raajojen mataluuteen altistaa myös selkävaivoille, mutta käsitykseni mukaan gööteillä niitä on vähän. Gööttien selkiä on kuvattu tähän mennessä aika vähän, koska rotuyhdistys ei vielä käsitykseni mukaan vaadi selkälausuntoa jalostukseen käytettäviltä koirilta. Koko ajan selkiä kuvataan enemmän ja parempaan suuntaan ollaan menossa.

Pelkkä rakenne ei tietenkään sanele kaikkea, vaan myös koiran muulla terveydellä ja hyvällä luonteella on itselleni todella paljon painoarvoa. Göötti rotuna on säilynyt vuosikymmeniä hyvin samantyyppisenä. Niin kauan kun sen kasvatuksessa pyritään säilyttämään alkukantaisuus ja rotutyyppi samankaltaisena eikä terveydestä ja luonteesta tingitä, niin kauan minulla on göötti. Minusta tässä ollaan juuri oikealla tiellä gööttien jalostuksen kannalta. Hyvä niin. Kukaan ei ole kuitenkaan sanonut, etteikö toinen rotu, mahdollisesti sen löydyttyä voisi astua kuvioihin, mutta göötti on ja pysyy.

Minun mielestäni göötti ei todellakaan ole vammainen rotu! Sillä on vain rodulle tyypillisiä erityisiä ominaisuuksia.
Pieni, suuri koira!

Kevättä

Viime viikoilta ei hirveästi kerrottavaa ole jo aiemmin mainittuihin syihin nojaten, joten saatte tyytyä nyt näihin muutamiin kevään mittaan (puhelimella) räpsittyihin kuviin. Kuviakin viime aikoina tullut otettua niukasti, sillä kotiseudulla pikaisesti vieraillessa kameran kaivaminen kaapin perukoilta "on vaan niin työlästä" ja puhelinkuvat on mitä on.

Joka tapauksessa pian jätän pitkät harjoittelujaksot etelässä taakseni ja suuntaan takaisin kotiin. Pian tämä hillitön ikävä helpottaa...

Neiti pallohullu

Ilmoittauduin parille kurssille, jotka pidetään samana viikonloppuna kesäkuun alkupuolella ja onnekseni vapaatkin siihen järjestyi helposti. Ensiksi käyn Salme Mujusen opissa kuuntelemassa luentoa koiran rakenteesta ja seuraavana päivänä suuntaan koiran kotihierontakurssille, joita molempia odotan erityisellä mielenkiinnolla. Toivon mukaan molemmat ovat antoisia ja mukaan tarttuu paljon eväitä, joita voin hyödyntää jatkossa. Näistä lisää sitten myöhemmin.

Vapputyttö

Pääsiäistuulahdus

Pieni pääsiäisnoita taustajoukkoineen toivottaa hyvää pääsiäistä!

Kuluneet viime kuukaudet ovat olleet rankkoja monessakin mielessä. Koiria on jatkuvasti mieletön ikävä, eikä sitä yhtään helpota himpun vajaa neljäsataa kilometriä välissä. Kaikki pidemmät hetket, kun olen kotona ollut käymässä, on täyttynyt jollakin tavalla koiramaisista puuhista. Olen käynyt kotikotona, hakenut Aavaa luokseni, ollut mukana koiratapahtumissa, käynyt paijailemassa kavereiden koiria noin niin kuin esimerkiksi. Enää ei tarvitsisi kauaa jaksaa, nyt harjoitteluja on enemmän takana kuin edessä, joten eiköhän tässä jollakin energialla pusketa kohti kesää.

Mielessä on monenlaisia juttuja, mitä aletaan todennäköisesti toteuttamaankin kunhan oikeasti kotiudun takaisin. Hirmuinen hinku treenikentille olisi, mutta agilitykentille ei Aavan kanssa nyt enää mennä ja muut treenikentät siintää tulevaisuudessa. Kursseja tai muita vastaavia olen ajatellut vasta ehkä kesälle, koska ei ole mitään järkeä aloitella mitään uutta tässä vaiheessa, kun näen Aavaa noin kerran - kaksi kuussa.

Pääsiäisen alusviikon oleskelin kotona ja käytin tilaisuutta hyväksi hakemalla Aavan muutamaksi päiväksi luokseni. Harmi sinänsä, että koulupäivät venyivät pitkiksi, mutta Aava pärjäsi hienosti kotona ja iltaisin virtaa riitti kiitettävästi touhuihin. Voitte vaan kuvitella mikä fiilis on, kun makaa silmät ristissä sohvalla ja koira vaatii energisenä leikkimään. Lenkit piti heittää hihnassa kaduilla, kun metsäpolut olivat paksun ja liukkaan jään peitossa. Välillä myös vesisade ja muuten kostea sää aiheutti haasteensa, kun Aava ei meinannut suostua lähtemään 50 metriä pidemmälle lenkille. Sovellettiin kaikenlaista puuhaa sisätilohin mm. juuston etsinnän ja vetoleikkien merkeissä. Palovaroittimesta loppuva paristo aiheutti myös hämmennystä Aavassa, mutta kaikesta selvittiin hienosti ja päivät sujuivat mallikkaasti. Nyt menee taas luultavasti hetki, ennen kuin nään koiria seuraavan kerran. Siispä sitä innokkaasti odottelen.

Loma ohi

Hiihtoloma alkaa olla takanapäin ja pian olisi aika palata takaisin harjoittelukentille. Loma oli kovin odotettu huilaushetki harjoitteluiden välissä. Se kului varsin leppoisissa tunnelmissa ja Aava oli ilahduttamassa lomaani miltei koko viikon. Koostin viikon tapahtumista (niistä, jotka muistin taltioida) pienen videonpätkän. Paljon ehdittiin touhuta viikon aikana enkä ihan jokaista liikettä jaksanut kuvata.

Tuon pikku-lilliäisen antaman energian voimalla jaksaa taas pakertaa hetken aikaa kaukana kotoa ja jospa ikävä ei iskisi ihan heti. (No, kyllä se silti iskee...) Lohduttavaa on kuitenkin se, että aika kuluu ihan älyttömän nopeasti ja kohta on jo kesä!

Pikkulikka täyttää vuosia

Käsittämätöntä taas vuoden jälkeen todeta, miten nopeasti aika kuluu. Vuosi vuodelta se tuntuu rientävän nopeammin ja nopeammin. Jälleen olen tilanteen äärellä, jolloin totean Aavan ikämittarin kääntyneen taas uusille lukemille.

Aava täyttää tänään 7 vuotta!

Kesä 2011

Mitä kaikkea näihin vuosiin on mahtunutkaan... Toinen toistaan kasvattaen ollaan kasvettu teinivuosista aikuisiksi. Hermoja on toisinaan koeteltu, mutta myös tukea on haettu toisistamme kylki kulkeä vasten. Elämä olisi ollut melko tyhjää ilman Aavaa. Pikkulikalla on suuri sydän.

Paljon onnea!

Agilityuran huipulla

Mitä uran huippu merkitsee? Vastauksia on varmasti monenlaisia eikä se tarkoita kaikille samaa. Jollekin se on mainetta ja mammonaa, toiselle taas jotakin muuta. Yleistäen voi kuitenkin varmasti sanoa, että siihen liittyy runsaasti positiivisia tunteita, asioita, tekijöitä... Jokainen kokee ne yksilöllisesti.

Mitenkäs sitten urheilu-uran lopettaminen? Luopumista, haikeutta, epäonnistumista...? Koska agility on saanut urheilustatuksen, voinen tässä yhteydessä puhua myös urheilu-uran päättymisestä. Minulle päätös agilityn hetkellisestä lopettamisesta on ollut hankala monessakin mielessä.

Haaveilin reilu kymmenvuotiaasta pikkulikasta asti agilityn harrastamisesta. Siitä saivat osansa myös perheemme jämptit, jotka eivät järin hanakkaasti ottaneet vastaan intoapuhkuvan tytön harrastustoiveen toteuttamista ja pihamaalle levitettyjä esteitä. Eikä se takapiha-agility, koiran ollessa hihnassa, ollut todellakaan turvallista, mutta silloin en sitä vielä ymmärtänyt.

Vihdoin, monen vuoden harkinnan ja etsinnän jälkeen haave omasta agilitykoirasta täyttyi ollessani 16-vuotias. Kuusi vuotta kestäneen agilityuramme aikana ehti olla yksi pidempi tauko, mutta mutkien jälkeen pääsimme palaamaan treenikentille. Ja myös kisaamaan. Miksi siis lopettaa?

Tässä asiassa pitää järjen olla suuremmassa vaakakupissa tunteiden sijaan. Se tekee kipeää, se itkettää ja tuntuu pahalta. Minulle on tärkeintä se, että saan pitää Aavan elämässäni vielä pitkään enkä halua, että se joutuu kärsimään minun valintojen ja päätöksien takia. Mitään peruuttamatonta ei ole tapahtunut eikä tämä tarkoita agilityn lopettamista kokonaan. On vaan hyväksyttävä, että elämässäni on nyt tällainen vaihe ja se on elettävä. Elämä kyllä kantaa.

Huipulla? Minäkö?

Miksi otin agilityn lopettamisen taas esille? Se nyt luonnostaankin tulee olemaan pinnalla, mutta aasin siltana päästään seuraavaan aiheeseen, johon liittyvät nämä edellä mainitut asiat. On olemassa sanonta "huipulla on hyvä lopettaa". Nyt voin todeta sen toteutuneen meidänkin kohdalla. Tänään kisasimme Aavan viimeiset kisat.

Seuramme järjesti jäsenilleen kinkunsulatusepikset, jossa oli tarjolla kolme erilaista rataa. Valitsimme niistä kaksi eli möllihyppärin ja epävirallisen kisaradan. Kisaradalle ilmoittauduin kahdesti, koska jokainen osallistuja sai kolme starttia.

Hallilla oltiin tosi ajoissa, koskat epikset vietiin läpi siten, että jokainen osallistuu myös ratojen rakennukseen. Vielä ennen ilmoittautumista mietin ilmoittautuisinko kaikille kolmelle (ensimmäinen olisi ollut putkiralli), mutta päätin "säästää" startin viimeiselle radalle. Odottelua oli siis edessä, mutta Aava jaksoi tyypilliseen tapaansa rauhallisesti odottaa häkissään eikä tuntunut stressaavan ympärillä olevasta hälinästä tai muista koirista.

Radat olivat molemmat simppeleitä. Hyppärillä ei ollut keppejä, mutta kisaradalla oli kepit sekä kaikki kontaktit. Ennen lähtöjä se retuutti pitkäaikaisen aksalelunsa kappaleeksi, varmaan samalla tuumien, ettei sitä enää tarvittaisi. Se keräsi kierroksia, muttei välittänyt läheltä kulkevista toisista koirista vaan tuijotti vain minua silmiin ja komensi. Niin kuin aina kisoissa.

Lähdöissä palkkasin sen samaan tapaan, miten koko syksy on tehty. Laitoin namin sen eteen ja käskin odottaa. Odottaessaan "namia" se malttoi pysyä paikoillaan hienosti eikä yrittänytkään varastaa. Tempaistiin molemmilta radoilta nollat.

TUPLANOLLA! Aavan ensimmäinen ja viimeinen tuplanolla sen viimeisissä kisoissa. Niin, ja vaikka kisat olikin epäviralliset, olen todella ylpeä ja onnellinen tuosta saavutuksesta. Loogistakin, etten nuiden suoritusten jälkeen enää halunnut startata ja riskeerata, jos viimeinen startti olisikin epäonnistunut. Palkintoja ei jaettu, mutta sijoitukset oli merkattu tuloslistalle. Hyppärillä oli useampi nollan tehnyt ja me yllettiin sijalle 5./11. Agiradalla päästiin sijalle 2./6. Agiradalla nollia tuli meidän lisäksi vain yhdelle koirakolle.

Nämä kisat jäävät mieleen yksinä parhaimmista. Vaikka pientä menestystä on tullut myös virallisissa, tuntuu tämä ainakin yhtä hyvältä kuin virallisissa tehdyt nollat ja saadut LUVAt + serti. Hyvillä mielin voi jatkaa eteenpäin ja lämmöllä muistella aksahistoriaamme. Mikä parasta, paha maku suussa ei tarvinnut lopettaa ja hyvällä fiiliksellä voi aloittaa uudestaan, kun sen aika on.

Tavoitteet 2017

Vuoden vaihduttua on taas aika miettiä tavoitteet tulevalle vuodelle ja tarkistettava kuinka ne viime vuonna täyttyivät. Tavoitteiden asettaminen tälle vuodelle poikkeaa edellisvuosista, sillä ainakin vuoden ensimmäinen puolikas tulee mitä todennäköisimmin olemaan hiljainen koiraharrastusrintamalla. Tällä kertaa ajattelin laatia tavoitteet hieman yleisemmällä tasolla (ehkä myös enemmän itselleni) enkä niinkään koirakohtaisesti. Toivotaan, että oma elämäni hieman rauhoittuisi viimeistään kesän koittaessa ja päästäisiin taas koiramaisiin touhuihin käsiksi.

Ihan aluksi pari sanaa yhdessäolosta koirien kanssa. Vaikka tämä nyt meneekin vähän ohi aiheen, niin mielestäni yhdessäolon tärkeyttä ei voi liikaa korostaa. Miksi haluan tästä mainita tavoite-postauksessa on se, että itse pidän kyseistä asiaa tavoittelemisen arvoisena. Minulle on tärkeää, että pystyn viettämään aikaa mahdollisimman paljon koirien kanssa. Eräänlaiseksi tavoitteeksi yhdessäolemisen ja siitä nauttimisen ajattelinkin asettaa. 

Kuulostaa ehkä typerältä, että koiranomistaja asettaa itselleen tällaisia tavoitteita. Yhdessäolohan on lähes itsestäänselvyys, kun koirien kanssa ollaan tekemisissä. Toistan koko ajan itseäni, kun vatvon postauksesta toiseen sitä, että eläminen koirien kanssa tulee jäämään vähälle seuraavien kuukausien aikana. Vähäistähän se on tähänkin asti ollut asumisjärjestelyiden ym. takia, mutta nyt vielä vähäisempää. Siksi toivonkin, että enää tämän kevään jälkeen minun ei tarvitsisi näitä asioita miettiä ja käsitellä tällaisessa mittakaavassa, ja että elämä alkaisi asettua raiteilleen opintojen lähestyessä loppuaan.

Viime vuodelle laatimani tavoitteet olivat seuraavat

Aava 2(3)-luokkaan

Kakkosiin asti päästiin. Nousunolla pamahti vuoden toisista kisoista helmikuussa. Kakkosluokassa kisattiin karulla hylkyprosentilla. Kuudesta virallisesta startista saatiin vain yksi tulos, joka sekin ruma yliaikavitonen.

Aavan kisauran todennäköinen päättäminen onnistumiseen

Onnistuminen tai ei, niin ainakin palkinnoille päästiin vikoissa virallisissa kisoissa.

Toinen laji agilityn rinnalle

Ehkä tänä vuonna voisi jotakin kaavailla.

Innalle näyttelyreissuja ja hirvikontakteja

Inna pyörähti kerran pentuluokassa, jonka jälkeen jäimme odottelemaan sirriäisen kasvua ja kehittymistä. Pieneksi se taisi jäädä, joten näyttelytähtiyttä mietittävä uudemman kerran.

Hirvityöskentelyä se pääsi harjoittelemaan, mutta varsinaiset kontaktit taisivat jäädä toteutumatta. Herkästi se juoksentelisi teitä pitkin lällättäen ohjaajalleen ja keskittymättä olennaiseen.

Aksulle pitkää ikää ja mukavia eläkepäiviä

Täysikymppi tuli täyteen ja terveitä vuosia toivotaan vielä paljon lisää. Vielä ei näyttäisi ikä miestä painavan.

Moonalle lisää hirvikontakteja + valioituminen

Kuulemma ensimmäinen syksy yli 20 vuoteen, jolloin isäni ei osallistunut kokeisiin palkintotuomarina tai koiranohjaajana. Kiirettä piti myös hirvenmehtuun suhteen, mutta muutama kontakti sille kertyi.

Kaikille koirille terveyttä

Kaikki pysyneet terveinä lukuun ottamatta Aavan hampaan poistoa ja roskaa sen silmässä.  

Vuoden 2017 tavoitteet

• Aavalle eläkelaji tms.

• Agilitytoiminnassa mukana oleminen

• Seura- ja koirayhdistystoiminnassa mukana oleminen

• Kouluttautuminen ja luennot