Kesän kiireet

Vaikka säät eivät välillä ehkä ole olleetkaan kovin kesäisiä, niin kesä kiireineen on silti saapunut. Kevään hälinät saatu päätökseen ja kesätyöt kolmivuorona aloitettu. Siksipä hauvarintamalla ei sen erikoisempia ole tapahtunut.

Aava on saanut nautiskella täysin rinnoin alkukesästä vapaasti juoksennellen pihamaalla, mökillä mummon sipulimaata mylläten ja palloja paimentaen. Välillä on pitänyt järjestää yhden koiran mielenosoituksia ties mistä ei-niin-kivasta. Onpa sekin nähty, ettei se ole suostunut tulemaan ollenkaan ulos autosta hoitoon jäämisen pelossa.

Viikoittaisissa treeneissä ollaan käyty, vaikka oma into on kulkenut vuoristoratamaisesti. Mitälie luopumisen tuskaa lajista tämä nyt sitten onkaan. Ei tämä varmaan näin suurta tunteiden vuoristorataa aiheuttaisi, jos olisi toinen koira, jolla jatkaa treenaamista ja kisaamista. Nyt Aavan eläkeelle jääminen tarkoittaa myös sitä, että joudun jättämään oman treenaamisen ja kisaamisen joksikin aikaa. Lajia ei ole tarkoitus hylätä, vaan pyöriä seuran toiminnassa mukana niin paljon kuin mahdollista. Kova pentukuume olisi, mutta vielä tällä hetkellä sitä ei ole mahdollista ottaa.

Jostain syystä päädyimme ryhmään, jossa on pari jatkokurssilta tullutta ja vasta mölleissä kisannutta, joten treenit ei ole kovin haastavia olleet. En tiedä onko jatkuva nollien tekeminen haastettomilla radoilla kuitenkaan niin kivaa. Ryhmässä treenaavat ovat kivoja, ei siinä mitään. Mutta jostain syystä päädyimme kisaamattomien ryhmään, vaikka aiemmissa ryhmissä on ollut koirakoita ykkösistä kolmosluokkailaisiin. Toki silläkin on puolensa, koska ollaan saatu hiottua ongelmakohtia kuntoon.

Lähtöhässäkkä alkaa olla taakse jäänyttä elämää, vaikka aina silloin tällöin neiti itsepäinen haluuakin testata hermojani. Silmiin katsomisella ja topakalla odota-käskyllä näkyy olevan posiitiivista vaikutusta. Monta eri keinoa piti kokeilla, kunnes tajusin mikä meillä toimii.

Toinen murheenkryyni, ne iänikuiset kepit sujuvat radan osana myös vaikeammista kulmista lähettäessä. Ne ovat vaan ihan törkeän hitaat. Koira kyllä pujottelee ne alusta loppuun saakka, mutta aikaa kuluu ihan tuhottomasti. Koutsitkaan ei osaa muuten auttaa, kun käskemällä treenata vain kuutta keppiä superpalkalla. Niin, no kyllähän se ne yksittäisenä menee vähän paremmalla vauhdilla, mutta kuten jo ajat sitten huomasin, ei se tee niitä yhtään sen nopeammin oli palkkana mikä tahansa enemmän tai vähemmän superherkku. En enää jaksa stressata koko keppiasiasta, koska tiedän ettei Aavalla ole agilityuraa edessä enää kuin hetki, joten näillä nyt mennään loppuun asti. En ole heittämässä kirvestä kaivoon, mutta en myöskään halua väkisinkään yrittää.

Kisattiin myös pitkästä aikaa 15.6. oman seuran epävirallisissa. Tarjolla oli mölli-hyppäri ja kisaavien agilityrata. Osallistuttiin Aavan kanssa molemmille radoille ja tulokseksi 0 ja 5 puomin alastulolta.

Möllirata, suuntaa antava

Palkintoja ei jaettu eikä ketään laitettu paremmuusjärjestykseen vaan tarkoituksena oli kisanomainen treeni. Radat olivat mukavaa rallatusta, vaikkakin monet möllikoirakot totesivat mölliradan liian vaikeaksi. Minusta se ei sitä ollut, vaikka hyvähän se on sanoa, kun kolmosluokan radoistakin ollaan selvitty.

Keppilöiset olivat hirveät molemmilla radoilla. Aava kyllä teki ne, mutta hir-vit-tä-vän hi-taas-ti ja pysähtyi kerran puolessa välissä keppejä. Virheittä kuitenkin, hah. Puomilta se vitska, mutta muuten radat sujuivat ja vauhti oli hyvä.

Kilpailevien rata, suuntaa antava