23.7.2012

Kisaura korkattu

Pienellä viiveellä tämä päivitys tänne, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Aavan kans aloitettiin kisaura siis Agirodun kisoissa, joissa kilpailtiin kahdella yksilöradalla ja joukkuekisassa. Tuloksilla ei juhlittu, mutta sehän olikin ihan odotettavissa :D A-radalta, joka oli normaali agilityrata, tuli HYL. B-radalla nolla ei ollut kaukana. Alun oman sijoittumisen takia tuli toiselta esteeltä kielto, mutta muuten puhdas rata. Eli tuloksena 5. Kyllähän se vähän harmitti, mutta se on vaan elämää!

Kisasimme toiset kisat 14.7. Maaningan kisoissa kahdella agilityradalla. Radat olivat suht helppoja ilman mitään suurempia kommervenkkejä. Itselläni oli tosi hyvä fiilis lähteä kisaamaan, ei jännittänyt ja radatkin sain suunniteltua hyvin. Alku A-radasta menikin tosi hienosti, mutta sitten Aava muisti, että "Ai niin, minähän osaan näykkiä!". Voi että ärsytti ja muutenkin Aava kai kuvitteli, että "nyt on aika leikkiä" kuten videoltakin näkyy. Radalta siis HYL.
B-rata oli sama rata kuin A, mutta vain toisinpäin ja ainoa muutos taisi olla, että keinun ja yhden hypyn paikkaa oli vaihdettu. Sille radalle ei ollut A-radan jälkeen minkäänlaisia odotuksia. Ja lopetinkin radan kesken kepeille, koska neitiä ei näyttänyt kiinnostavan homma yhtään ja olin itsekin jo siinä vaiheessa niin tympiintynyt, että oli parempi lopettaa. HYL siltäkin.

Ei siis kovin paljon ole juhlimista näillä saavutuksilla, mutta ehkä joskus....
Tarkoituksenani oli pistää jutun yhteyteen kolme videonpätkää, mutta arvaatkaapa vain onnistuuko :(