Pieksämäellä kisailtiin

Lähdettiin Paimenlauman kanssa 27.9. aamuna varhain kisareissulle kohti Pieksämäkeä. Siellä meitä odotti Sari Mikkilän kolme simppeliä agilityrataa. Kisapaikalla oltiin vajaa tunti ennen ensimmäistä rataantutustumista ja ehdittiin hyvin lämmittelemään koirat aivan mahtavissa maastoissa.

Reilu viikko ennen kisoja laittelin ilmoa menemään, ja siitä lähtien aloin psyykkaamaan itseäni ja Aavaa nolla-ajatuksilla. Juttelin Aavalle ja sovittiin, että nolla tehdään.

Tuloksiin tästä

A-rata

A-radalla Aava eteni hienosti, vaikka ohjaaja olikin jännityksestä jäykkänä eikä estekäskytkään aina osuneet oikeiksi. Kepit ei lähteneetkään sujumaan luontevasti, vaikka treeneissä niitä on tehty radanosana ja niissä menneet nappiin. Aava ei kuitenkaan ylittänyt ensimmäistä väliä, joten virheitä ei tullut. Loppusuoralla Aava ei edennytkään ja meinasin kompuroida sen päälle. Pelastukset tuotti tulosta ja maaliin päästiin virheittä. Kisakirjaan merkinnät nollasta ja LUVAsta.

Oltiin lisäksi nopeimmat nollan tehneet ja voitettiin.

B-rata

B-radalla pääsimme kepeille, jolloin taas hätäilin, ehkä vähän myöhästyin, eikä ensimmäinen väli taaskaan meinannut löytyä. Tällä kertaa ensimmäinen väli ylitettiin kuonon mitalla ja vitonen napsahti. Aalla en varmistanut riittävästi ja alastulolta vitonen. Maaliin päästiin kympillä ja sijoitus oli kuudes.

C-rata alkoi hyvin, kunnes noin puolivälissä mieleeni juolahti ajatus, miten hienosti rata meneekään. No, ohjaus herpaantui ja puomia edeltävältä hypyltä kielto. Lisäksi taas hätäisesti valssasin keppien oikealle puolelle, jolloin Aava luikahti väärään väliin. Jälleen kympillä maaliin ja sijoitus viides.

C-rata

Ihan tyhmää, kun ei uskalla luottaa koiraansa kisatilanteessa. Jälkiviisaana hyvä miettiä, olisiko kepeiltä selvitty virheittä, mikäli en olisi ohjannut niitä oikealta puolelta. Treeneissä olen tarkoituksella pyrkinyt ohjaamaan vasemmalta puolelta, jotta se vahvistuisi. Eka väli löytyy treeniradoilla hienosti ongelmitta ohjasi kummalta puolelta tahansa, joten olisi nyt vaan pitänyt luottaa. Varsinkin, kun C-radalla ei olisi ollut mitään menetettävää, kun nolla oli sössitty aiemmin.

En olisi arvannut, että heti ensimmäisellä radalla saataisiin nolla, koska usein ne menevät koiran osalta pelkkään energianpurkamiseen ja pelleilyyn. En saanut voittonollan jälkeen enää tsempattua itseäni riittävästi kahdelle jälkimmäiselle radalle, vaikka varovasti ajattelinkin, että serti olisi enää yhden nollan päässä. Olisihan se nyt ollut liian helppoa, että tämän vuoden tärkein tavoite agilitysaralla olisi täytetty näin aikaisin.

Agilityn kesäkausi

Näköjään elämä ollut alkusyksyn ajan sen verran kiireistä, etten ole ehtinyt kesäkauden treenien tapahtumia tiivistää. Laitetaanpa asia nyt kuntoon.

Alkukesän ohjatut treenit verrattuna loppukesän ohjattuihin olivat kuin yö ja päivä. Molemmat, minä sekä Aava kehityttiin ihan huimasti menneen kesän aikana. Ajattelin keväällä, että kesätöiden ajan ollessani kotikotona ehdin treenaamaan myös kotona itsenäisesti. Ei se kuitenkaan ihan niin mennyt, mutta jotakin ehdittiin tekemään. Kotona treenattiin lähinnä keppejä, jotka on vahvistuneet hirmu paljon.

Treenipäiväkirjasta löytyy alkukesältä muun muassa tällaisia merkintöjä

• kepit inhottavat, lähdössä kuumuu
• putkeenmenot hankalia, lähdössä kuumuu, kepit hitaat, puomin alastulo
• kuumuu, näpsii, lähtö ontuu, kepit hitaat, puomin alastulo!!, putkiällötys
• vire melko hyvä (juoksut + pöksyt), ohjaus pitää olla selkeää
• rataa hienosti

Nämä nyt ovat siis yksittäisiä poimintoja merkintöjen joukosta. En koe tarpeelliseksi lähteä kirjoittamaan kaikkea uudelleen tänne.

© Leena

Sitten loppukesältä seuraavanlaisia huomioita

• lähdössä odotti hienosti, kepit radanosana hienosti, putkeen lähetykset mahtavia, mahtava vauhti ja yhteistyö, nollarataa!
• mahtava vauhti, putkeenmenot jälleen upeita, kepeille menossa ongelmia muuten hienoa kepittelyä, nollarataa!
• Maksien SM-karsintarata: lähes täydellistä, kepeille meno ainoa ongelma, muuten nollaa hienolla vauhdilla
• pakkovalssit + pimeät putkikulmat ok, keppejä irrallisena + radanosana > hyvin meni, leikkaava ohjaus putkelle onnistui

Kaikkea en ollut muistanut kirjata ylös, varsinkin keskikesän treenejä on jäänyt paljon merkkaamatta. Uskomatonta miten pienessä ajassa ollaan silmin nähden kehitytty. Suurin kiitos siitä kuuluu tietysti koutseille, jotka osasivat tarttua oikeisiin kohtiin ja viedä meitä treeneillään eteenpäin. Suurin juttu, mikä kesän aikana muuttui, on se, että minä ohjaajana ymmärsin ajoituksen merkityksen meidän työskentelyssä. Ymmärsin, ettei minun tarvitse välttämättä olla koko ajan koiran edellä, jos vain ohjaus on määrätietoista ja selkeää. Opin kesän aikana ajoittamaan ohjaustani paremmin, ja siten koirakin ymmärtää mitä siltä vaadin. Näpsiminen ja komentaminen haukkumalla johtuvat puhtaasti siitä, ettei koira tiedä mitä sen pitää tehdä.

Hyvänä esimerkkinä edellä mainitusta on esimerkiksi putkelle ohjaus. Ennen ryntäsin kovalla vauhdilla, paljon edellä koiraa kohti putken suuta, jolloin jouduin pysäyttämään vauhtini juuri ennen kuin koira oli lukinnut putken. Sen seurauksena koira kääntyi kohti, alkoi haukkua ja tarttui kiinni kengästä tai housunlahkeesta.

Nykyisin pyrin ajoittamaan vauhtini siten, että tavallaan keilaan koiran putkeen. Maltan odottaa koiraa pidempään ja rinnakkain liikkuessa näytän jalalla ja kädellä suunnan samalla hieman kyykistyen ja käskyttäen äänellä. Koira irtoaa ja hakee putken. Yleisesti ottaen putkista on tullut varmat ko. ohjauksen ansiosta.

Kepeille on saatu varmuutta omatoimisella kotitreenillä. Jos niitä olisi treenattu vain ohjatuissa viikkotreeneissä, tuskin olisimme nyt tässä pisteessä. Rakas poikaystävänihän kyhäsi keväällä meille lattaraudasta ja aurauskepeistä virallisilla mitoilla olevat kepit. Ne ja naksutin ovat olleet kovassa käytössä. Sen mitä kesällä ehdittiin kotona treenata, tehtiin keppejä.

Keväällä Aava ei osannut ollenkaan hakea ensimmäistä väliä ja kepittely oli muutenkin epävarmaa eikä se osannut ollenkaan jos ohjaisin väärältä vasemmalta puolelta. Nyt ollaan siinä pisteessä, että A tekee keppejä ohjasin kummalta puolelta tahansa, myös radanosana. Ensimmäinen väli on vieläkin hieman epävarma, mutta sen löydettyään pujottelu onnistuu. Vauhti on vielä melko hidas. Kannustusta ja kehuja saadessaan vauhti kasvaa ja kepittelystä tulee varmempaa.

Aava tekee myös itsenäisesti keppejä, mutta silloin tekeminen ei ole niin varmaa kuin vierellä kulkiessa. Harjotusta siis vielä tarvitaan.

© Leena

Kevääseen asti varma, nätti lähdössä napottaminen muuttui yhtäkkiä kuumumiseksi ja haukkumiseksi. Sitkeällä käskyttämisellä ja vaatimisella sain Aavan takaisin ruotuun.

Laji, missä ei koskaan tule valmiiksi. Laji, jossa taistelet koko ajan jonkun ongelman kanssa, selätettyäsi yhden tulee uusi tilalle. Siksikö se kiehtoo? Siksi varmaan.

Fysioterapian jälkeistä myllerrystä

Pitkään mielessä pyörinyt ajatus käyttää Aava fyssarilla, muuttui vihdoinkin teoksi. Fysioterapian jälkeen ristiriitaiset tunteet ja ajatukset on myllertäneet mielessä. Ehkä jo ennakkoon pelonsekaisin tuntein osasin aavistella jotakin, ja myös senkin takia käynti viivästyi.

Kerroin heti alkuun tilanteemme, eli mitä harrastamme ja Aavan terveydentilan. Fyssari katsoi Aavan liikkeet ja totesi, että ravi voisi sujua paremminkin. Omaan silmääni se kuitenkin ravasi aivan, kuten aina ennenkin. Aava jännitti kovasti uutta paikkaa eikä sen takia meinannut alkuun rentoutua yhtään. 

Hoitoa aloittaessa fyssari kysyi Aavan polvien tilanteesta ja siitä hölmistyneenä vain totesin, että nollat ne on. Tai olivat silloin, kun ne on tarkastettu. Nyt kuitenkin oikea polvi luksoitui hieman tietyssä liikkeessä. Sillä hetkellä tunsin, miten mielessä rakentamani pilvilinnat ja unelmat sortuivat.

Miksi?

Hoidettaessa Aavasta ei löytynyt suurempia jumeja eikä se näyttänyt kipuilevankaan. Hoidon jälkeen tarkasteltiin vielä uudemman kerran molemmat polvet ja nyt kumpikaan ei enää luksoitunut. Todennäköisesti siis jokin kohta oikeassa takajalassa oli jumissa, mikä aiheutti polven luksaation. Vielä en kuitenkaan saanut huokaista helpotuksesta, sillä nyt tilannetta on seurattava. Sain ohjeet miten testata itse pystyykö polvilumpio paikoillaan.

Fyssari totesi, että Aava on oppinut jakamaan rasituksen tasaisesti, koska sekä etu- että takapäässä on sanomista. Usein koira, jolla on esim. huonot lonkat, mutta kyynäret priimat, sysää rasituksen etupäähän, jonka takia taas aiheuttuu vaivoja sinne. Edes pieni valonpilkahdus risukasaan.

Lopuksi saatiin hyvät ohjeet kuntoutukseen. Aavan vaivoja ei voi parantaa muuten, kuin vahvistamalla tukilihaksia. Tästä lähtien jumppaamme kahdesti päivään ja pyritään myös mahdollisuuksien mukaan lenkkeilemään pehmeissä maastoissa, jotta lihakset saisivat kunnolla töitä.

Agilityä saamme jatkaa, mutta koska laji on todella rasittava, suositteli fyssari rinnalle jotakin muuta lajia, joka kehittäisi lihaskuntoa. Siksipä luultavasti jossakin vaiheessa käymme kokeilemassa miltä Dobo vaikuttaisi. Uusi fyssarikäynti olisi tiedossa ihan vuoden lopussa tai ensi vuoden alussa.

Reilun kuukauden päästä jäämme loppuvuodeksi treenitauolle agilitystä, koska lähden suorittamaan harjoitteluja kauemmaksi kotikonnuilta. Suunnitelmissa olisi kuitenkin kisailla muutamat kisat loppuvuoden aikana, mutta seuraillaan tilannetta.

Treenitauon vuoksi meille ei voida luvata treenipaikkaa kevätkaudelle tammikuusta alkaen. Jos sitä emme saa, niin kehittelemme jotakin muuta mukavaa. Toiveissa kuitenkin olisi päästä jatkamaan, mutta aika näyttää.