Vuoden viimeiset kisat

Päätimme tämän vuoden kisakauden eilen oman seuran järjestämissä kisoissa. Tuomarina oli Minna Räsänen, joka oli meille tuttu uramme toisista kisoista. Ilmoitin Aavan vain kahdelle agilityradalle, koska hyppäriltä meillä on jo LUVA.

Koskaan aiemmin en ole kisoja jännittänyt montaa päivää ennen h-hetkeä. Nyt oli kuitenkin paljon mielessä asioita, jotka saivat polvet tutisemaan. Reilu 1,5 kuukautta treenitaukoa ja viimeisen ykkösluokan nollan tavoittelu. Siinäpä kerrakseen jänskättävää...

Lisäjännitystä loi lähtölista, jonka mukaan starttasimme A-radalle ensimmäisenä minikoirakkona. Onneksi medit ja maksit olivat ennen minejä. Täältä tarkempiin tuloksiin.

Jännitin aivan kauheasti A-radalle mennessä, minkä koirakin vaistosi ja karkasi radalle. Sain ohjat käsiini ennen kolmatta hyppyä valssaamalla. Aavalla oli ihan uskomaton draivi päällä ja ohjaaja sai totisesti pistää töppöstä toisen eteen. Vitosesteellä jätin Aavan epähuomiossa selän taakse ja se juoksi perässäni puomin ohi. Korjatessani Aava koski puomin ylösmenokontaktia kääntyi takaisin ja vasta sitten lähti suorittamaan sitä. Tästä episodista siis yhteensä 10rv. Lisäksi puomin jälkeisen putken jälkeen se kävi tuomaria tervehtimässä, josta ei virheitä, mutta paljon hukkaan heitettyä aikaa.

Siitä huolimatta olen erityisen tyytyväinen tähän rataan, sillä teimme tähänastisen kisauran parhaimmat kepit!! Putket sujuivat myös hienosti ja sijoituttiinkin virheistä huolimatta.

B-radan alussa Aava oli paremmin kuulolla ja malttoi odottaa lähdössä. Tehtiin nolla rataa aina kepeille asti, kunnes ohjasin huonosti ja vedin Aavan toiseen väliin. Keppien jälkeen jätin koiran jälleen selkäni taakse ja siinäpä oli tilaisuus Aavan vetästä väärään päähän putkea. Koirasta, jolle putkiinmenot oli ohjauksen takia hankalia, on tullut hienosti putkiin (itse)ohjautuva.

Hylsystä huolimatta olin tähänkin rataan tyytyväinen, koska näin miten kivaa koiralla oli pitkästä aikaa, millä innolla se työskenteli ja virheet olivat vain ja ainoastaan ohjaajan syytä.

Katsottaessa alkuvuoden ja loppuvuoden kisoja videolta ei uskoisi, että sama koirakko on kyseessä. Niin paljon menty tämän vuoden aikana eteenpäin, ja suurimmat kiitokset tästä kuuluu koutseillemme!

Vuoden alussa asetin meille tavoitteen "hullua tai ei, 2-luokkaan!". Siinä vaiheessa tavoite tuntui melko kaukaiselta haaveelta, mutta niinpä vaan 2 LUVAa napattiin ja viimeistä ykkösluokan nollaa lähdetään havittelemaan ensi vuoden puolella. Vaikka nolla odotuttaa vielä, laskin, että vuoden aikana käytiin 8 kisat, joissa 7:ssa päästiin palkinnoille (3:ssa kisoissa useammalla radalla). Lahjakortteja onkin hyvä nippu odottamassa ensi vuoden kisoja.

Syyskausi paketissa

Valitettavaa taas todeta, että en taaskaan saanut ajoissa tätä postausta kirjoitettua ja se tulee ulos vasta nyt. Parempi myöhään, kuin ei milloinkaan...

Agilityn syyskauden vikat treenit olivat lokakuun alkupuolella. Syyskausi jäi siis lyhyeksi lähtiessäni suorittamaan työharjoittelua kauas kotimaisemista. Aavaa en valitettavasti mukaani voinut ottaa, joten se elelee kotikotona. Loppuvuonna emme näin olleen käy viikottaisissa treeneissä.

Täten on tullut myös tauotettua agilityä. Alunperin oli tarkoitus kisata useammat kisat loka-marraskuussa, vaan suunnitelmat muuttuivat ja edessä on yhdet kisat tämän vuoden puolella. Katsellaan sitten kevätkaudella uudelleen.

Koska treenikausi päättyi aikaisin, kokoan tärkeimpiä treeneissä tapahtuneita asioita.

• Kepit joka treeneissä meni ongelmitta, ohjasin kummalta puolelta tahansa. Kepittelyn nopeutuu Aavan saadessa kehuja ja kannustusta.
• Irtoaminen parantunut huikeasti. Enää ei tarvinnut olla putkensuulla heittämässä koiraa putkeen, vaan se haki sen jo useamman metrin päästä saadessaan selkeän ohjauksen.
• Kontakteilla (puomin alastulo) ajoittain ongelmia. Runsaalla palkkaamisella päästy parempaan suuntaan.

Kaiken kaikkiaan syksy meni älyttömän hienosti agilitysaralla. Kepit on pieni peikko vieläkin. Ne sujuvat moitteitta, kunhan vain alkuun pääsee. Ilmeisesti en osaa ohjata keppien alotusta riittävän selkeästi ja Aavan on vaikea hakea niitä. Monilta virheiltä olisi vältytty mikäli ensimmäinen väli löytyisi sujuvasti.

Hallilla treenatessa tuntui, että Aavalle on tullut hirveästi lisää vauhtia, mutta voi olla että seinien sisällä treenaminen aiheutti kyseiset tuntemukset. Huippuahan se tietysti olisi, jos vauhtia olisi entisestään tullut lisää.

Nyt vaan peukut pystyyn, jotta saadaan kevätkaudelle treenipaikka, ja päästään takaisin treenien pariin hiomaan keppialoitukset sun muut kuntoon ja kehittämään taitojamme.

Inna 4kk

Innaliinille ikää 4 kuukautta. Paljon se on kasvanut. Tassut ovat jättimäiset, pää pieni ja takakorkeuttakin runsaasti. Odotettavissa siis vielä ulkomuodon muuttumista jämptimäisemmäksi...

Samalla kun kävin moikkaamassa pientä potilasta, näin pitkästä aikaa myös penskaa. Hienosti se on oppinut pennun perustaitoja, vaikka hieman ilkikurinen tuppaa olemaan. Ulkona irti ollessaan, tekee toisinaan juuri niin kuin haluaa eikä tottele luoksetulokäskyä, vaikka sen jo pienestä pitäen on hiffannut. Keskisormi pystyssä hokee mielessään "hää hää, ettepäs saa mua kiinni".

Pieniharmaa sairastaa

Lähes kaksi vuotta leikkauksen vaatineesta onnettomuudesta ja Aava tulee jälleen kipeäksi. Oksentaa, ei pysty asettumaan aloilleen ja on selkeästi kipeä. Tiedossa oli elläreissu. Epäiltiin suolitukosta.

Aava rauhoitettiin ja suolisto kuvattiin. Kuvissa ei onneksemme näkynyt vierasesineitä ja vaikutti muutenkin normaalilta. Vatsanalue myös palpoitiin, eikä siinäkään tullut esiin mitään normaalista poikkeavaa. Aavasta otettiin verikokeet, jotta saatiin varmistettua, ettei kyseessä ollut haimatulehdus. Arvo oli hieman yli viitearvon, muttei silti hälyyttävä. Diagnoosina vatsalaukun tulehdus. Silmässä huomattiin olevan verenpurkauma (joku kepukka tökännyt...?), johon saanut silmätipat.

Aava nesteytettiin ja se sai antibioottikuurin ja lisäksi kourallisen phv- ja happolääkkeitä. Mukaan saimme myös ruokailua koskevat ohjeet. Alkuun riisi-kana-linjalla ja siitä sitten pikku hiljaa takaisin normaaliin.

Aavan toipuminen on lähtenyt suhteellisen hyvin käyntiin. Toisinaan ruoka pulahtaa ulos ja aiheuttaa sen vuoksi hirmuista nälkää pienessä eläjässä.

Sairastumisen, rauhoituksen ja ab-kuurin vuoksi jouduimme pakolliselle sairauslomalle, ja kaavailemani kisat jäävät nyt käymättä. Aavan ehdoilla mennään, sen terveys on tärkeintä!

Mikäli toipuminen sujuu hyvin, harkitsemme käyvämme parit kisat varoajan umpeuduttua vielä ennen vuoden vaihdetta. Treenitauolla joka tapauksessa ollaan loppuvuosi minun suorittaessa työharjoittelua kaukana kotikontuja.

Toinen toipilaspäivä ©J.K.

Akseli 9vee.

Aksupaksu täyttää tänään 9 vuotta! Vielä riittää virtaa.

Pieksämäellä kisailtiin

Lähdettiin Paimenlauman kanssa 27.9. aamuna varhain kisareissulle kohti Pieksämäkeä. Siellä meitä odotti Sari Mikkilän kolme simppeliä agilityrataa. Kisapaikalla oltiin vajaa tunti ennen ensimmäistä rataantutustumista ja ehdittiin hyvin lämmittelemään koirat aivan mahtavissa maastoissa.

Reilu viikko ennen kisoja laittelin ilmoa menemään, ja siitä lähtien aloin psyykkaamaan itseäni ja Aavaa nolla-ajatuksilla. Juttelin Aavalle ja sovittiin, että nolla tehdään.

Tuloksiin tästä

A-rata

A-radalla Aava eteni hienosti, vaikka ohjaaja olikin jännityksestä jäykkänä eikä estekäskytkään aina osuneet oikeiksi. Kepit ei lähteneetkään sujumaan luontevasti, vaikka treeneissä niitä on tehty radanosana ja niissä menneet nappiin. Aava ei kuitenkaan ylittänyt ensimmäistä väliä, joten virheitä ei tullut. Loppusuoralla Aava ei edennytkään ja meinasin kompuroida sen päälle. Pelastukset tuotti tulosta ja maaliin päästiin virheittä. Kisakirjaan merkinnät nollasta ja LUVAsta.

Oltiin lisäksi nopeimmat nollan tehneet ja voitettiin.

B-rata

B-radalla pääsimme kepeille, jolloin taas hätäilin, ehkä vähän myöhästyin, eikä ensimmäinen väli taaskaan meinannut löytyä. Tällä kertaa ensimmäinen väli ylitettiin kuonon mitalla ja vitonen napsahti. Aalla en varmistanut riittävästi ja alastulolta vitonen. Maaliin päästiin kympillä ja sijoitus oli kuudes.

C-rata alkoi hyvin, kunnes noin puolivälissä mieleeni juolahti ajatus, miten hienosti rata meneekään. No, ohjaus herpaantui ja puomia edeltävältä hypyltä kielto. Lisäksi taas hätäisesti valssasin keppien oikealle puolelle, jolloin Aava luikahti väärään väliin. Jälleen kympillä maaliin ja sijoitus viides.

C-rata

Ihan tyhmää, kun ei uskalla luottaa koiraansa kisatilanteessa. Jälkiviisaana hyvä miettiä, olisiko kepeiltä selvitty virheittä, mikäli en olisi ohjannut niitä oikealta puolelta. Treeneissä olen tarkoituksella pyrkinyt ohjaamaan vasemmalta puolelta, jotta se vahvistuisi. Eka väli löytyy treeniradoilla hienosti ongelmitta ohjasi kummalta puolelta tahansa, joten olisi nyt vaan pitänyt luottaa. Varsinkin, kun C-radalla ei olisi ollut mitään menetettävää, kun nolla oli sössitty aiemmin.

En olisi arvannut, että heti ensimmäisellä radalla saataisiin nolla, koska usein ne menevät koiran osalta pelkkään energianpurkamiseen ja pelleilyyn. En saanut voittonollan jälkeen enää tsempattua itseäni riittävästi kahdelle jälkimmäiselle radalle, vaikka varovasti ajattelinkin, että serti olisi enää yhden nollan päässä. Olisihan se nyt ollut liian helppoa, että tämän vuoden tärkein tavoite agilitysaralla olisi täytetty näin aikaisin.

Agilityn kesäkausi

Näköjään elämä ollut alkusyksyn ajan sen verran kiireistä, etten ole ehtinyt kesäkauden treenien tapahtumia tiivistää. Laitetaanpa asia nyt kuntoon.

Alkukesän ohjatut treenit verrattuna loppukesän ohjattuihin olivat kuin yö ja päivä. Molemmat, minä sekä Aava kehityttiin ihan huimasti menneen kesän aikana. Ajattelin keväällä, että kesätöiden ajan ollessani kotikotona ehdin treenaamaan myös kotona itsenäisesti. Ei se kuitenkaan ihan niin mennyt, mutta jotakin ehdittiin tekemään. Kotona treenattiin lähinnä keppejä, jotka on vahvistuneet hirmu paljon.

Treenipäiväkirjasta löytyy alkukesältä muun muassa tällaisia merkintöjä

• kepit inhottavat, lähdössä kuumuu
• putkeenmenot hankalia, lähdössä kuumuu, kepit hitaat, puomin alastulo
• kuumuu, näpsii, lähtö ontuu, kepit hitaat, puomin alastulo!!, putkiällötys
• vire melko hyvä (juoksut + pöksyt), ohjaus pitää olla selkeää
• rataa hienosti

Nämä nyt ovat siis yksittäisiä poimintoja merkintöjen joukosta. En koe tarpeelliseksi lähteä kirjoittamaan kaikkea uudelleen tänne.

© Leena

Sitten loppukesältä seuraavanlaisia huomioita

• lähdössä odotti hienosti, kepit radanosana hienosti, putkeen lähetykset mahtavia, mahtava vauhti ja yhteistyö, nollarataa!
• mahtava vauhti, putkeenmenot jälleen upeita, kepeille menossa ongelmia muuten hienoa kepittelyä, nollarataa!
• Maksien SM-karsintarata: lähes täydellistä, kepeille meno ainoa ongelma, muuten nollaa hienolla vauhdilla
• pakkovalssit + pimeät putkikulmat ok, keppejä irrallisena + radanosana > hyvin meni, leikkaava ohjaus putkelle onnistui

Kaikkea en ollut muistanut kirjata ylös, varsinkin keskikesän treenejä on jäänyt paljon merkkaamatta. Uskomatonta miten pienessä ajassa ollaan silmin nähden kehitytty. Suurin kiitos siitä kuuluu tietysti koutseille, jotka osasivat tarttua oikeisiin kohtiin ja viedä meitä treeneillään eteenpäin. Suurin juttu, mikä kesän aikana muuttui, on se, että minä ohjaajana ymmärsin ajoituksen merkityksen meidän työskentelyssä. Ymmärsin, ettei minun tarvitse välttämättä olla koko ajan koiran edellä, jos vain ohjaus on määrätietoista ja selkeää. Opin kesän aikana ajoittamaan ohjaustani paremmin, ja siten koirakin ymmärtää mitä siltä vaadin. Näpsiminen ja komentaminen haukkumalla johtuvat puhtaasti siitä, ettei koira tiedä mitä sen pitää tehdä.

Hyvänä esimerkkinä edellä mainitusta on esimerkiksi putkelle ohjaus. Ennen ryntäsin kovalla vauhdilla, paljon edellä koiraa kohti putken suuta, jolloin jouduin pysäyttämään vauhtini juuri ennen kuin koira oli lukinnut putken. Sen seurauksena koira kääntyi kohti, alkoi haukkua ja tarttui kiinni kengästä tai housunlahkeesta.

Nykyisin pyrin ajoittamaan vauhtini siten, että tavallaan keilaan koiran putkeen. Maltan odottaa koiraa pidempään ja rinnakkain liikkuessa näytän jalalla ja kädellä suunnan samalla hieman kyykistyen ja käskyttäen äänellä. Koira irtoaa ja hakee putken. Yleisesti ottaen putkista on tullut varmat ko. ohjauksen ansiosta.

Kepeille on saatu varmuutta omatoimisella kotitreenillä. Jos niitä olisi treenattu vain ohjatuissa viikkotreeneissä, tuskin olisimme nyt tässä pisteessä. Rakas poikaystävänihän kyhäsi keväällä meille lattaraudasta ja aurauskepeistä virallisilla mitoilla olevat kepit. Ne ja naksutin ovat olleet kovassa käytössä. Sen mitä kesällä ehdittiin kotona treenata, tehtiin keppejä.

Keväällä Aava ei osannut ollenkaan hakea ensimmäistä väliä ja kepittely oli muutenkin epävarmaa eikä se osannut ollenkaan jos ohjaisin väärältä vasemmalta puolelta. Nyt ollaan siinä pisteessä, että A tekee keppejä ohjasin kummalta puolelta tahansa, myös radanosana. Ensimmäinen väli on vieläkin hieman epävarma, mutta sen löydettyään pujottelu onnistuu. Vauhti on vielä melko hidas. Kannustusta ja kehuja saadessaan vauhti kasvaa ja kepittelystä tulee varmempaa.

Aava tekee myös itsenäisesti keppejä, mutta silloin tekeminen ei ole niin varmaa kuin vierellä kulkiessa. Harjotusta siis vielä tarvitaan.

© Leena

Kevääseen asti varma, nätti lähdössä napottaminen muuttui yhtäkkiä kuumumiseksi ja haukkumiseksi. Sitkeällä käskyttämisellä ja vaatimisella sain Aavan takaisin ruotuun.

Laji, missä ei koskaan tule valmiiksi. Laji, jossa taistelet koko ajan jonkun ongelman kanssa, selätettyäsi yhden tulee uusi tilalle. Siksikö se kiehtoo? Siksi varmaan.

Fysioterapian jälkeistä myllerrystä

Pitkään mielessä pyörinyt ajatus käyttää Aava fyssarilla, muuttui vihdoinkin teoksi. Fysioterapian jälkeen ristiriitaiset tunteet ja ajatukset on myllertäneet mielessä. Ehkä jo ennakkoon pelonsekaisin tuntein osasin aavistella jotakin, ja myös senkin takia käynti viivästyi.

Kerroin heti alkuun tilanteemme, eli mitä harrastamme ja Aavan terveydentilan. Fyssari katsoi Aavan liikkeet ja totesi, että ravi voisi sujua paremminkin. Omaan silmääni se kuitenkin ravasi aivan, kuten aina ennenkin. Aava jännitti kovasti uutta paikkaa eikä sen takia meinannut alkuun rentoutua yhtään. 

Hoitoa aloittaessa fyssari kysyi Aavan polvien tilanteesta ja siitä hölmistyneenä vain totesin, että nollat ne on. Tai olivat silloin, kun ne on tarkastettu. Nyt kuitenkin oikea polvi luksoitui hieman tietyssä liikkeessä. Sillä hetkellä tunsin, miten mielessä rakentamani pilvilinnat ja unelmat sortuivat.

Miksi?

Hoidettaessa Aavasta ei löytynyt suurempia jumeja eikä se näyttänyt kipuilevankaan. Hoidon jälkeen tarkasteltiin vielä uudemman kerran molemmat polvet ja nyt kumpikaan ei enää luksoitunut. Todennäköisesti siis jokin kohta oikeassa takajalassa oli jumissa, mikä aiheutti polven luksaation. Vielä en kuitenkaan saanut huokaista helpotuksesta, sillä nyt tilannetta on seurattava. Sain ohjeet miten testata itse pystyykö polvilumpio paikoillaan.

Fyssari totesi, että Aava on oppinut jakamaan rasituksen tasaisesti, koska sekä etu- että takapäässä on sanomista. Usein koira, jolla on esim. huonot lonkat, mutta kyynäret priimat, sysää rasituksen etupäähän, jonka takia taas aiheuttuu vaivoja sinne. Edes pieni valonpilkahdus risukasaan.

Lopuksi saatiin hyvät ohjeet kuntoutukseen. Aavan vaivoja ei voi parantaa muuten, kuin vahvistamalla tukilihaksia. Tästä lähtien jumppaamme kahdesti päivään ja pyritään myös mahdollisuuksien mukaan lenkkeilemään pehmeissä maastoissa, jotta lihakset saisivat kunnolla töitä.

Agilityä saamme jatkaa, mutta koska laji on todella rasittava, suositteli fyssari rinnalle jotakin muuta lajia, joka kehittäisi lihaskuntoa. Siksipä luultavasti jossakin vaiheessa käymme kokeilemassa miltä Dobo vaikuttaisi. Uusi fyssarikäynti olisi tiedossa ihan vuoden lopussa tai ensi vuoden alussa.

Reilun kuukauden päästä jäämme loppuvuodeksi treenitauolle agilitystä, koska lähden suorittamaan harjoitteluja kauemmaksi kotikonnuilta. Suunnitelmissa olisi kuitenkin kisailla muutamat kisat loppuvuoden aikana, mutta seuraillaan tilannetta.

Treenitauon vuoksi meille ei voida luvata treenipaikkaa kevätkaudelle tammikuusta alkaen. Jos sitä emme saa, niin kehittelemme jotakin muuta mukavaa. Toiveissa kuitenkin olisi päästä jatkamaan, mutta aika näyttää.

Pienestä kii Mikkelissä

Lauantaina 29.8 suuntasimme Paimenlauman kanssa Mikkeliin kisaamaan. Tuomarina oli Johanna Nyberg, jonka suunnittelmat kolme agilityrataa olivat mielestäni sitä mitä pitääkin ykkösluokassa olla. Mielestäni siis ykkösluokan radoilla tulisi testata koiran esteosaaminen ilman sen suurempia kiemuroita, ja tässä tuomari oli eilen onnistunut.

Nollilla ei siitä huolimatta, että radat olivat helppoja, juhlittu. Pienestä se oli kiinni, mutta kun ei niin ei. Sijoituttiin silti kaikilla kolmella radalla, joten toinen Mikkelin reissu olisi edessä, jotta saadaan lahjakortit käytettyä. Tästä tarkempiin tuloksiin.

A-radalla oli 22 estettä, jota silmät pyöreänä rataantutustumisessa hämmästelin. Tämä rata oli ehkä kaikista kolmesta kinkkisin, tosin ei vaikea. Pääsimme jälleen vain kolmosputkelle, jolloin kosahti ensimmäisen kerran. Lähdin liian aikaisin liikkeelle, jouduin lähes pysähtymään ennen putkea, jonka takia Aava alkoi epäröimään ja tuli kenkääni kiinni. Hienosti selvittiin kepeille asti, joilta toinen kielto, koska ohjaajan jalat eivät kulkeneet ja olin myöhässä näyttämässä/varmistamassa ekaa väliä. Loppuun päästiin hienosti.

B-radalla oli kaikki kontaktit, kepit ja rengas. Startattiin tälle radalle ensimmäisenä koirakkona. Alku oli niin lupaava. Olin lähes varma, että jos kepit menee hyvin, niin nollaa pukkaa. Vaan eipä pukannut. Jostain syystä Aava alkoi "oireilla" putkia eikä irronnutkaan niihin, kuten viime aikoina. Vitosputkelta tuli kielto ja se olikin radan ainoa virhe. Keinusta on tullut myös pieni peikko Aavalle. Yleensä se tykkää mennä sen, mutta oman seuran kisoissa keinu oli inhottava, ja ilmeisesti siitä oli jäänyt pieni kammo.

Palkintojen jaossa tuomari sanoi, että oli reilu ja ei antanut virheitä/hylkyä Aavan kenkäepisodeista, koska ei voinut olla varma onko se oikeasti tiukasti kiinni kengässä vai pitääkö vaan kevyesti suutansa kengän "ympärillä". No, eihän se koskaan siinä tiukasti kiinni oo.

C-rata oli B-rata toiste päin, pienin muutoksin. Tässäkään radassa ei pitänyt olla mitään erikoista, ihan piece of cake, mutta kun ei kulkenut niin ei kulkenut. Videolta yritin katsoa mistä ensimmäinen virhe puomin jälkeen tuli, koska mielestäni se kyllä osui kontaktipinnalle. Kielto jälleen sitten putkelta ja kepeiltä. Ne tajusin jo rataa tehdessä, mutta mistä tuo yksi vitska puomin jälkeen..?

Onneksi sain kaikki radat videolle, jotta oikeasti ymmärrän miksi virheitä taas tuli. Milloin opin ohjaamaan koiraani oikein? Tiedän tasantarkkaan miksi koira tulee radalla mm. komentamaan ja ottaa kengästä kiinni, mutten silti osaa vieläkään ohjata sitä oikein. Raivostuttavaa. 

Jostain syystä tuntui, ettei näissä kisoissa omat jalat oikein kulkeneet. Aavakin oli hieman hitaanpuoleinen, joten varmaan senkin takia en itsekään painellut täysiä, vaikka joissain kohdissa olisi pitänytkin. A- ja B-radoilla olisi luultavasti selvitty kepeiltä virheittä, jos olisin painellut nopeammin ohjaamaan. Toisaalta ryntään usein liian kovalla vauhdilla putkille ja joudun pysähtymään, jonka takia Aava alkaa kyselee et "eikö mennäkää tänne vai hä?" Tästä opiksi ja ensi kerralla onnistutaan. Jos jotakin positiivista haluaa hakea, niin ilman virheitä oltaisiin voitettu jokainen rata miniykkösten nopeimmilla ajoilla (ja oltaisiin nyt kakkosissa...).

Tällä viikolla ei ollut treenejä, joten omatoimisilla kotipihatreeneillä menty ja tehty lähinnä keppejä. Ensi viikosta alkaen treenaamme tiistaisin ja tarkoituksena ottaa heti kepit ja putket tehotreeniin. Voi himskutti, että ärsyttää, kun kepeille saatu hieman vauhtia lisää, niin jo selätetty putkiongelma tulee taas.

Kun ensimmäinen nolla on saavutettu, iski kova etenemishalu. Halutaan kakkosiin! Tiedän, että me pystytään siihen, mutta miksi me ei silti nousta? Miksi aina tulee virheitä? Miksi, oi miksi?

Lauma kasvaa

Olen Inna. Virallisesti Enonsalon Inna ja rodultani jämtlanninpystykorva.

Synnyin hetimiten juhannusjuhlien jälkeen 23.6. Ensimmäiset pari kuukautta kului Lulu-emän tissiä imien ja nukkuen. Tietenkin opettelin syömään oikeaakin ruokaa, saaden maistiaisia myös siitä, mitä tuleva työni pitää sisällään. Välillä tutustuin maailmaan ulkona touhuten ja seitsemän pentuesisaruksen kanssa leikkien.

Uuden lauman ihmiset kävivät minua katsomassa ja ihastelemassa pariin otteeseen ennen muuttoa. He valitsivat minut (ja minä heidät) ollessani viisi viikkoa. Jatkoin vielä kasvuani muutaman viikon ajan ennen kuin tulivat minut uuteen kotiin hakemaan.

Tehtävänäni on kuulemma kasvaa hirvikoiraksi, Moonan työtoveriksi. Vanhaharmaa, Aksu nimeltään jää kuulemma eläkkeelle ja minun olisi nyt täytettävä hänen paikkansa hirvikoirana. Ei liene vaikeaa, otan haasteen innolla vastaan.

Lauman ihmiset ovat kuitenkin sitä mieltä, että elämässä tarvittavat perustaidot on opeteltava ennen tositoimia. Epäilevät rohkeuttani kirmailla ympäri metsiä isojen ruskeiden otusten perässä. Pyh, sanon minä!

Ne ovat myös puhuneet joistakin missikisoista, mutta ensin täytyy kuulemma kasvaa ja vahvistua. Saavatpa nähdä millainen missi minusta kasvaakaan.

Kuulumisiani ja kasvuani voitte seurata täällä blogissa. Minulle on myös kuulemma tehty oma sivu, josta pääsee tutkimaan tietojani tarkemmin. Sinne pääsee tällä hetkellä tästä, mutta myöhemmin sivun reunaan ilmestyvästä kuvastani.

Kisauran ensimmäinen

"Sitä voi valjastaa voimansa, jos uskoo siihen voivansa" Juju

Tänään kisailtiin Kuopion Sorsasalossa kotikentällä. Aava ilmoitettu jälleen kaikille mahdollisille radoille, joista kaksi olivat agilityratoja ja yksi hyppyrata. Tuomarina ykkösillä oli Anne Viitanen. Radat eivät olleet helpoimmasta päästä, mutta kuitenkin sujuvia ja mukavia. Rataantutustumisissa sai aivoja käyttää, miten minkäkin kieputuksen selvittäisi virheittä.

Lähes täydellisesti menneiden viime torstaiden treenien jälkeen lähdin luottavaisin mielin kisaamaan. Treeneissä mentiin siis maksien SM-karsintarataa, joka sujui tosi mukavasti. Uskalsin sen perusteella siis odotella kisoista jonkinmoisia tuloksia. Totuus kuitenkin lävähti vasten kasvoja heti ensimmäisellä radalla. Tarkat tulokset löytyy täältä.

Palkinnot ansaitsevat suuret kiitokset. Aiemmin kisaurani aikana ei meille tällaista määrää palkintoja ole tullut.

A-rata oli agilityrata, joka sisälsi kaikki kontaktit. Päästiin radalla viidennelle esteelle (putki) hyvin, kunnes Aava muisti vanhat kepposensa. Ei ollut yhtään kuulolla eikä mennyt putkeenkaan. Seuraavalla putkella sama homma. Loppujen lopuksi kepeillä kolmannen kiellon tullessa hylkäännyimme. Keinulle asti päästiin, tosin Aava teki siinä jotain mitä ei ikinä ole tehnyt. Kiipesi keinua puoleenväliin ja kääntyi alas. Siinä vaiheessa päätin jättää leikin sikseen.

Olin ihan äimänä koiran käytöksestä, mutta muistellessani ohjaustani, syy löytyi hyvin nopeasti. Aava tarvitsee todella määrätietoisen ohjauksen ja selkeät (äänekkäät) käskyt. Olin niin jännittynyt ja lukossa, etten saanut ohjatessa sanaa suustani riittävän selkeästi, jos ollenkaan. Tämä rata ei valitettavasti tallentunut kameralle.

B-rata oli hyppyrata. Lähdin tekemään rataa ilman odotuksia, mutta psyykkasin itseni käskyttämään koiraa selkeästi. Irtoamiset putkiin ja kepeillemeno oli ihan erilaista mitä ensimmäisellä radalla. Rata eteni hienosti, vaikka keppejä jänskäsin. Kepit meni hienosti ja mielessäni huokaisin ensimmäisen kerran. Kun viimeinen putki oli suoritettu ja päästiin loppusuoralle, uskalsin jo toivoa sen tapahtuvan, ja niin siinä kävikin. Ensimmäinen virallinen nolla kera LUVAn sieltä tuli! Niin kauan ollaan tahkottu ja taisteltu, välillä kyyneleitä vuodatettu ja oltu lopettamassa kisaamista, mutta sieltä se vihdoin tuli. Ihan sanoinkuvaamattoman huikeeta!

Paineet oli poissa C-agilityradalle mennessä ja ajatuksena oli mennä samalla moodilla, kuin edellinen rata. Tällä radalla ei ollut puomia. Aava jumittui toisena esteenä olleelle keinulle ja se piti "vetää nenästä" alas. Keppejä ei hakenut vaan juoksi perässäni, joten kielto. Keppien lopussa hätäilin persjättöön ja Aava jätti viimeisen välin pujottelematta. Loppurata sujui hyvin, tosin huomasi että lämpö ja kaksi edellistä rataa oli imeneet mehut koirasta (ehkä myös ohjaajasta) eikä vauhti ollut samanlaista, kuin edellisillä radoilla. Vaikka yliaikaa himpun tulikin, se ei nollan jälkeen harmittanut ollenkaan.

Jälleen episteltiin

Eilen oli meidän treeniporukan järjestelyvastuu epiksissä, ja saimme siten kisata myös ilmaiseksi. Mukavasti paikalle tuli porukkaa, kosteasta säästä huolimatta ja ilta venyikin melko pitkäksi. Palkintoja ei näissäkään kisoissa jaettu.

Aava starttasi sekä mölleissä että kilpailevissa. Varovaisesti uskallan tuumata, että pikkuhiljaa ongelmakohdista ollaan taidettu päästä, joskin ne vielä hiomista kaipaavatkin.

Videoita radoilta ei valitettavasti ole, niinpä piirsin suuntaa antavat ratapiirrokset. Mittasuhteet eivät ole oikeat piirroksissa, mutta jos edes idea tulisi esille.

Möllirata oli helppo, eikä siinä ollut kontakteja ja keppejä. Lähdössä menin taas liian lähelle kolmosputkea, jonka seurauksena liike ei pysynyt yllä ja Aavalle iski epävarmuus mennäkö vaiko ei. Loppurata meni hienosti, tosin tuntui että vauhti oli vähän kadoksissa. Tuloksena siis kieltovitonen ja aika 25,28.

Möllirata

Kilpailevien rata sisälsi myös kontaktit ja kepit, jotka oli kuitenkin mahdollisuus ohittaa siihen tarkoitukseen laitettujen putkien kautta (niitä en piirtänyt piirrokseen, koska niitä ei menty). Olin niin supertyytyväinen radan jälkeen. Vihdoinkin kepit radanosana ja kisanomaisessa tilanteessa V-I-R-H-E-I-T-T-Ä! Puomin alastulon jälkeen huomasin tuomarin käden nousevan, mutta oli kuitenkin perunut virheen ja vitosen alku tuomarinsihteerin lapussa oli sutattu. Ihmettelin kyllä itsekin rataa jatkaessani, että miksi vitonen, koska koira mielestäni koski kontaktialueeseen.

Kisaavien rata

Aava on tosin ruennut loikkimaan puomin alastulolla urakalla, ja joudun kiinnittämään paljon huomiota ja ohjaamaan todella tarkasti, että se varmasti osuu kontaktialueeseen. Harmikseni kotikotona oleva puomi on rikki tällä hetkellä, enkä pääse siellä treenaamaan.

Putkeenmenot on parantuneet huimasti, ja enää yleensä ei tarvitse olla putken suulla käskyttämässä, vaan koira hakee putket muutaman metrin päästäkin.

Keppien jälkeen olleella takaakierrolla Aava jostain syystä kielsi ja saksalaiseni ei onnistunut ihan oppikirjan mukaan, mutta niinpä vaan siitäkin tilanteesta selvittiin enemmittä virheittä. Tuloksena kieltovitonen ja aika 40,83.

Kesäpäivien viettoa

Taas kerran postaus jäi lojumaan liian pitkäksi aikaa, siitä yksinkertaisesta syystä, etten saanut vanhalla kaatumispisteessä olevalla koneella kotikotona kuvia käsiteltyä. Vihdoinkin töiden antaessa periksi pääsin kotiin kunnon koneelle ja näinpä tämäkin ongelma ratkaistu.

Kesää on vietelty enemmän ja vähemmän koirien kanssa puuhastellen. Omat päiväni kuluvat suurimmaksi osaksi töissä. Harvat vapaapäivät mielellään kuluttaa tekemällä juttuja, mitä työpäivinä ei ehdi tekemään.

Suurempia raportoinnin aiheita ei ole hetkeen tapahtunut. Käydään viikoittaisissa treeneissä ja touhutaan kotipihalla.

Treenit on menneet päänsääntöisesti hyvin. Olen kuitenkin huomannut, ettei työpäivän jälkeen treenatessa oma vireystila ole parhaimmillaan, joka sitten suoraan on vaikuttanut koiran tekemiseen. Valitettavan usein juuri meidän treeniaikaan alkaa sataa kaatamalla, mikä tietysti verottaa vauhtia vesi-inhosta kärsivältä koiralta. Epäilyistäni huolimatta radat on pääsääntöisesti saatu tehtyä yllättävän hyvin vesisateesta huolimatta. Joskus jopa kepitkin on onnistuneet paremmin, kuin ilman sadetta.

Hassua, miten sitä elää fiiliksen mukaan. Heikommin menneiden treenien jälkeen olen monesti päättänyt lopettaa kisaamisen, vaikka kisoja olisi kuinka katsottuna. Seuraavalla kerralla treenit useimmiten sujuvat lähes täydellisesti ja sen fiiliksen innoittamana olisin ilmoittamassa Aavan jokaisiin tulossa oleviin kisoihin, jos se olisi vaan mahdollista.

Turhauttaa, kun haluaisi päästä tavoitteisiin nopeasti, kaikki-mulle-heti-nyt-ihminen kun olen. Pienestähän se meillä on kiinni, ja kun palaset kunnolla loksahtaa paikoilleen, niin tavoitteisiinkin päästään. Meillä se vaan vaatii hieman enemmän kärsivällisyyttä ja aikaa.

Loppuun vielä salaperäinen lause: uudet tuulet puhaltavat elämässämme. Siitä lisää myöhemmin, pysykää kuulolla!

Heinäkuun mölleilyt

Oma seura järjesti eilen epikset, jonne sitten vapaapäivän iltaa lähdettiin kuluttamaan. Keli suosi ja sen myötä osallistujakin oli melko paljon. Palkintoja ei näissä karkeloissa jaettu, ja siksipä kisaavien radan tuloskin jäi hieman hämärän peittoon.

Osallistuin Aavan kanssa sekä mölli- että kisaavien radoille. Molemmat radat olivat mukavasti suunniteltuja, suoraviivaisia ja helppoja. Tossua sai tosissaan laittaa toisen eteen.

Ekalla eli mölliradalla starttattiin Aavan kans viimosina. Neiti ei olisi millään malttanut odotella hiljaa, kun näki toisten koirakoiden suorituksia odotusalueella. Odotuksen aikana olleesta malttamattomuudesta huolimatta se jäi hienosti odottamaan lähtöön. Rata oli lähes täydellinen nelosputkea lukuun ottamatta. Etenin itse liian aikaisin lähettämään putkeen ja jouduin himmaamaan vauhtiani samalla eri suuntaan siirtyen, joten vedin koiraa hieman mukanani, eikä putkeen meno ollut sujuva. Virheitä kuitenkin nolla!

Kisaavien radalla virheitä sateli ainakin puomin alastulokontaktilta ja kepeiltä. Todennäköisesti myös pari kieltoa 4 ja 14 putkilta. Nelosputkelle tullutta kieltoa en ymmärrä vieläkään. Luultavasti käsky tuli liian myöhään. Tarkoituksena oli tehdä vielä 12 ja 13 esteiden välissä persjättö, mutta keppisekoilu sekoitti ajatukset ja myöhästyin pahasti. Silti olin ihan tyytyväisin mielin molempien ratojen jälkeen. Lämpöisestä kelistä huolimatta vauhtia riitti molemmille radoille.

Seuraavan kerran olisi tarkoitus epistellä 6.8., kun oma treeniryhmä on järjestelyvastuussa.

Kesä kotikulmilla

Syystä tai toisesta tämä postaus unohtui lojumaan luonnoslaatikkoon. Joka tapauksessa muutama viikko on nyt totuteltu asustelemaan taas kotikotona. Kesätöiden takia oleskelen täällä, jotta työmatkakin olisi lyhyempi.

Aava on onnensa kukkuloilla, kun pääsee illalla luvan kanssa köllähtämään kainalooni. Kun ei tarvitse olla pitkiä aikoja yksikseen ja kun on joku, joka järjestää muutakin aktiviteettia, kuin palloleikkiä. Tai, en ole varma tuosta viimeisestä, nimittäin pallo sytyttää neitoa enemmän, kuin takapihalla olevat agilityesteet.

Pikkusen hymmyilyttää

Aava on juoksunsa juossut, ja parin viikon takaisissa agilitytreeneissä päästiinkin jo ihan tosissaan treenaamaan. Tehtiin tämän vuoden SM-kisojen minien karsintarataa, ja voi miten iloinen olin Aavan vauhdista ja tekemisestä ylipäätään. Pieniä, ohjaajan tekemiä mokia lukuun ottamatta meni todella hienosti. Ja ne kepit! Kotitreeni on tehnyt tehtävänsä ja vihdoin Aava osaa hakea sen oikean keppivälin ja lähteä kepittelemään mukisematta. Se ei vaan kestä sitä, että jään jälkeen ja niinpä minun pitää olla näyttämässä sille ajoissa ensimmäinen väli pitäen koko ajan liikettä yllä ja juosta pikkuisen edellä. Vauhtikin vielä kepeiltä puuttuu, mutta luulempa, että sekin löytyy kun riittävästi reenaillaan...

Aavaa ohjatessa olen oppinut miten tärkeä merkitys ohjaamisessa on jalkojen asennoilla. Vaikka käytän ohjaamisessani myös kättä, on se tavallaan vaan tukena, koska Aava seuraa lähes yksinomaan vain jalkojeni liikkeitä. On ihan turha yrittää kädellä huitoa suorittamaan estettä, jos jalat osoittavat väärään suuntaan.

Kontakteilla olen viime aikoina huomannut pientä loikkimista, varsinkin puomin alastulolla. Niitä ollaankin treenattu uusin vinkein ja saatu jo pikku hiljaa tuloksiakin aikaan. Kisahinku on hirmuinen, ja kovasti tekisi mieli lähteä taas kisaamaan. Joitain tulevia lähialueen kisoja olenkin vilkuillut, vaan harmikseni vuorotyö aiheuttaa omat ongelmansa.

Sadepäivä

Hätä alkaa olla kova. Avonaisesta ikkunasta nuuhkaisen raikasta kesäilmaa ja totean, nyt on aika lähteä. Vinkaisen merkiksi emännälleni. Hän tajuaa merkkini ja alkaa pukea. Istun ja odotan ovella. Ovi aukeaa ja pinkaisen riemuissani hihnan verran rappukäytävään emäntäni tullessa perässä. Alaovella olen vielä riemuissani, mutta tajuan tilanteen vasta päästessäni ulos. Vesisade.

Lähden inhosta huolimatta tepsuttamaan, sillä hädälleni on tehtävä jotain. Sisälle kun ei saa tehdä. Sade vain yltyy, mutta yritän olla ajattelematta sitä. Lirautan pikapisut puunjuurelle. Katson tilanteen olevan sen verta vakava, että on parempi kääntyä takaisin kotiin. Parinsadan metrin matka ulko-ovelle tuntuu pitkältä.

Kotiinpäin tepsuttaessa tuskaani lisää kovan tuulen voimasta lisääntyvä sade. Korvat luimussa, silmät sirillään painelen menemään. Vihdoin sisälle päästyä huokaisen. Nuolaisen tassuni kuivaksi ja ravistan ylimääräiset vedet. Ravistan vielä toisen ja kolmannenkin kerran. Sitten lähden kohti ihanaa mattoa, johon voin pyyhkiä ja kuivata itseni. Voi tätä riemua. 

Lopuksi käyn nukkumaan pienenpienelle sykkyrälle omalle tyynylleni eteiseen. Huh, olipa seikkailu.

 

En muute varmaa lähe enää ulos

Seuraavan uloslähdön aikaan vilkaisen emäntääni silmiin. Hän vannottaa, että sää on jo parempi. Kuulemma aurinkokin paistaa. Jotta varmistuisin asiasta, nuuhkaisen ulko-oven katoksen alla ilmaa. Mielestäni ilma on vielä liian kostea.

Emäntäni saa houkuteltua minut liikkeelle. Samaan aikaan muistan hätäni. Totean, että sää alkaa kuitenkin olla siedettävä. Nautin auringon säteistä täysin siemauksin. Nyt ei ole kiire. Ehdin hyvin jättämään viekottelevat hajuni ympäristön uroskoirien iloksi. Matka jatkuu kesäilmaa nuuhkutellen ja kotona minua odottaakin kupillinen maukasta aamupalaa. 

Mietin, kunpa kesä olisi aina tällainen. Saisi kuunnella lintujen viserrystä, tepsutella kaikessa rauhassa samalla nuuhkien, lämmöstä ja auringosta nauttien. Liian kuuma ei tarvitsisi olla.

Hormonit hyrrää

Meidän tytöt juoksee. Moona oli ehtinyt aloittaa juoksunsa aiemmin ja sai Aavankin hormonit hyrräämään. Luulin Aavan juoksun olleen ns. hiljainen kiima maaliskuun lopussa, mutta ilmeisesti se ei silloin sitä kuitenkaan ollut, koska se nyt juoksee ihan oikeasti.

Sopivastipa osasi Aava-tyttönen juoksunsa aloittaa heti kisojen jälkeisenä päivänä. Siinä ehkä selitystä myös koiran kisakäytökselle. Lauantaina se ei vielä näyttänyt mitään ulkoisia merkkejä juoksujen alkamisesta, mutta eilen illalla huomasin sen puhdistelevan jatkuvasti itseään.

Täytyy ottaa selvää, miten treenaaminen nyt onnistuu. Kuulemma treenikentän säännöt sanovat yhtä ja käytäntö toista juoksuisten narttujen osalta.

Parit epikset jäävät juoksujen takia käymättä, mutta ehkä ihan hyvä antaa viime kisojen jälkeisen pölyn laskeutua.

Niin on nätisti kepit jonossa. Kyllä nyt kelpaa...

Kotikisojen hyllyttelyt

Kotikisoista Kuopion Sorsasalossa ei siis jäänyt kerrottavaa jälkipolville. Agilityuran pohjanoteeraus, check.

En olisi ikinä uskonut millaisia raivon, häpeän, pettymyksen ja jopa vihan tunteita joudun käymään läpi agilityn parissa. Okei, vaikeetahan meillä aika ajoin on ollut, tunnemylläkkää on käyty läpi ennenkin. Tämä kuitenkin oli kuitenkin jotakin, mitä en koskaan kuvitellut kohdalleni.

Kari Jalonen tuomaroi ykkösien radat. Mielestäni radat olivat haastavia ykkösien radoiksi. Ihan tehtävissä kuitenkin, mutta kun vertaa esimerkiksi viime viikonlopun ratoihin, niin monta mutkaa enemmän sai vääntää. En tykänny!

Aavan näkökenttä oli tänään rajoittunut tuijottamaan vain jalkojani. Se kävi hirveillä ylikierroksilla radoilla eikä malttanut ollenkaan keskittyä. Kepit ontui ja pahasti. Keppien aloitus on se meidän suurin ongelma, mutta tänään se ei lähtenyt ollenkaan pujottelemaan. Osuutensa varmaan oli myös säällä ja ulkokentällä, vaikka siinä ei ole aiemmin ollut ongelmaa. Pahimman ketutuksen hälvettyä avasin videot ja katsoin radat läpi monta kertaa. Omalla ohjauksellani oli osuutensa virheissä (myöhässä, liian edellä, kumarassa, hidasta ohjausta, liikaa varmistelua jne.), mutta suurin osa mielestäni tuli kuitenkin koiran keskittymisvaikeuden takia.

Sää oli tosi inhottava. Koleaan keliin lisättynä kovat tuulenpuuskat ei ollut ihan mieleinen. A-radalla ollessa tuulenpuuska sai aikaan yhden hypyn kaatumisen ja keinu lähti kallistumaan, joten aikaa meni, kun odottelin sen laskeutumista takaisin maahan. Tuomari antoi mahdollisuuden uusintaan.

A-agilityrataa pääsimme kolmannelle esteelle, jossa Aava päätti tulla jalkojeni perässä eikä hypännyt aitaa. Siitä eka kielto. Kepeiltä kielto ja vitonen. Puomin alastulosta vitonen.

Uusin A-radan, koska siihen oli mahdollisuus ja ajattelin, että pahimmat höyryt olisivat haihtuneet ensimmäisellä vedolla. Uusintaradalla oli voimassa edelliseltä vedolta 10rv. Kielto kolmannelta hypyltä, A:n jälkeen koira juoksi jaloilleni, kepeiltä kielto ja vitska. Keinun jälkeiseltä hypyltä kielto, joten hylyllä lopulta päästiin maaliin.

B-hyppärillä heti alussa jostain syystä Aava ei mennyt putkeen. Kasi hypylle suunnittelin takaaleikkausta, mutta Aava kääntyikin ympäri viime hetkellä ja jälleen kepeiltä kielto eli siksipä tästäkin hyl. Tämän radan jälkeen ketutuskäyrä oli niin korkealla, että teki mieli lähteä kotiin, mutta päätin tsempata itseni vielä viimeiselle radalle.

C-agiradalla tuomari puuttui Aavan lahkeessa roikkumiseen ja antoi hylyn. Aava varasti lähdössä enkä kerennyt tekemään kakkoshypylle pakkovalssia ja sittenhän koira oli jaloissa kiinni. Lopussa olin sen verran kypsä koiran touhuun, että päätin lopettaa ohjaamiseni siihen ja käveltiin maaliin.

Ihmettelin ääneen tuota pujottelemattomuutta, niin joku kehotti käyttämään Aavaa fyssarilla jumien tarkistuksessa. Monet koirat kuulemma lopettavat pujottelun kesken, jos ovat jumissa. Jumit voi mahdollisesti olla osasyynä myös viime viikonlopun kisojen renkaiden hajoamiseen. Täytynee siis käyttää jossakin välissä.

Nyt ei olekaan hetkeen tiedossa kisoja lähimailla, jonne olisi mahdollisuus lähteä, joten pakollista taukoa tulee. Jospa treenillä tämä tästä iloksi taas muuttuisi. Keppiteline kotikotiin saatiin valmiiksi, joten nyt päästään kotioloissakin treenailemaan heikkoja kohtia. Näillä näkymin kesän ajan tulen töiden takia viettämään kotikotona paljon aikaa ja pystyn keskittymään paremmin koiriinkin.

Niin lähellä

mutta kuitenkin niin kaukana. Meidän ensimmäinen nolla.

Kisailtiin eilen KPSH:n kisoissa Kurkimäessä, Viiksi-Areenalla. Tuomarina toimi Hilpi Yli-Jaskari. Hän oli suunnitellut oikein mukavat radat ykkösille.

A-radalla pääsimme vain puomille, jonka alastulon yli Aava loikkasi. Kepit oli seuraava murheenkryyni. A ei kestä painetta, joka kisoissa tulee eikä lähde oikein yrittämäänkään pujottelua minun ohjatessa vasemmalta puolelta. Katsokaapa videolta, mikä ero on ohjauspuolella. Loppurata meni ihan hyvin. Minun myöhässä olo muutamissa kohdissa kostautui taas lahkeessa roikkumisena, mutta niistä ei onneksi sakotettu. Tuon keppisähläyksen takia tuli sitä kirottua yliaikaa taas...

Tulos 19,39

B-radalla Aava karkasi lähdössä, mikä ei todellakaan ole sen tapaista. Oikeastaan kaikki lähdöt oli todella huonoja. A ei yhtään malttanut pysyä paikoillaan vaan komensi jatkuvasti. Mur. Kepeille asti meni hienosti. A pysähtyi ennen keppejä, mutta koska ei ollut vielä lähtenytkään pujottelemaan siitä ei virheitä tullut. Harmillisesti varmistaessani puomin alastuloa Aava ajautui huonoon linjaan tullessaan kohti jalkojani, ja hyppäsi renkaan huonosti sillä seurauksella, että se hajosi. Voiko oikeasti olla huonompaa tuuria! Rengas ei meidän agilityhistorian aikana ole ikinä hajonnut, niin eikö nyt sitten, kun nolla olisi ollut kahden esteen päässä. Eihän tämäkään rata ollut sitä kaikista sujuvimpaa menoa, ohjaaja taas vähän myöhässä ja koira roikkui lahkeessa...

Tulos 5, sija 2

C-rata oli hyppäri. Eipä päästy oikein alkua pidemmälle, kun kosahti. Rengas hajosi taas. Mielessäni sitten muutaman ärräpään kirosin. Miten näin voi käydä kahdella peräkkäisellä radalla... Ylläripylläri, keppien aloituksesta tuli se toinen vitonen. Loppurata sitten meni ihan hyvin, paimennusyrityksiä lukuun ottamatta.

Tulos 10, sija 3

Tarkemmat tulokset löytyy täältä

Jälleen tehtiin kolme tulosta, mutta nollat vielä odotuttavat. Lähellä jo käytiin. Sijoille kivuttiin taas, kolmansissa kisoissa peräkkäin.

Poikakaverille laitettu tilaus menemään keppitelineestä, johon saan kotona odottavat aurausviitat tukevasti pystyyn. Lisäksi jo vilkuilin irtovuoroja treeneihin, jotta päästäs treenaamaan nuo kepit kuntoon.

Ostoslistalle on myös laitettava housut, joiden lahkeet ei lepata juostessa.

The 11-haaste

Kiitämme Paimenlaumaa the 11-haasteesta! 

1. Millainen on mielestäsi onnistunut treeni?

2. Kuinka koirasi palkkautuu?

3. Millaisella vaatetuksella useimmiten lenkkeilet?

4. Suositko aktivointileluja -tai pelejä?

5. Mikä on paras koiriin liittyvä tuotehankintasi ikinä?

6. Jos saisit ilmaiseksi minkä tahansa koiriin liittyvän tuotteen/koulutuksen, mikä se olisi?

7. Kuinka koirasi matkustaa?

8. Missä voisit mielestäsi kehittyä koiranomistajana?

9. Onko koira koskaan purrut sinua?

10. Pidätkö koiraasi paljon vapaana?

11. Mitkä ovat koirasi ulkonäön heikkoudet ja vahvuudet?

1.  Hyvänmielen treeni, jossa sekä koiralla että omistajalla on hauskaa,  ja että koirakon yhteistyö toimii. Treeni, jonka jälkeen ei voi muuta, kuin hymyillä.

2. Nameilla. Mitä parempi herkku, sitä tyytyväisempi koira. Toki myös kehut on tärkeässä roolissa, mutta ensijainen palkka on nami. Agilityssä käytössä on erikoisherkut, joita ei muulloin juurikaan tipu: kinkkua/nakkeja/juustoa/lihapullia pilkottuna.

3. Vuoden ajasta ja säästä riippuen. Syksy, talvi ja kevät mennään tuulipuvun housuilla, softshellillä, trikoopipolla ja lenkkareilla. Kesällä sitten kevyemmin sortseissa ja t-paidassa tms.

4.  Aavalla on pari aktivointilelua. Perus-Kong on nykyisin liian helppo, mutta synttärilahjaksi saamaansa aktivointiluuta järsii mielellään.

5. Jaa-a.. Vaikea miettiä yhtä, joka ois ylitse muiden. Sanoisin, että agilityesteet, mutta ne ei varsinaisesti ole tuotehankinta, koska itse tehdyt ja tarvikkeetkin on "ylijäämää". 

Sanotaan vaikkapa kuljetushäkit (metalli ja kevyt). Niistä on korvaamaton apu kuljetuksen lisäksi myös treeneissä, näyttelyissä ja kisoissa tms. Aavan Pomppa on myös ollut mielestäni hyvä hankinta, vaikkei käyttäjä siitä itse kovin pidäkään.

6. Agilitykoulutus!

7. Pääsääntöisesti häkissä/koiraverkon takana auton takakontissa. Lyhyemmillä, muutaman kilometrin matkoilla Aava mielellään istuu etu- tai takapenkillä kurkkien samalla ikkunasta maisemia. Monesti et ehdi itse autoon, kun jo innokas matkustaja odottaa. Varmistaa tällä tavalla sen, ettei häntä vahingossakaan unohdeta.

8. Olen tehnyt virheitä, joita en tule toistamaan seuraavan koiran kohdalla. Joissain asioissa olen antanut liikaa periksi pentuaikana ja sehän on tietysti kostautunut nyt myöhemmin. Ärsytyskynnykseni on välillä erittäin matala, josta erityisesti Aava kuumuu ja siinäpä sitten molemmat komennamme toisiamme yhtä aikaa.

9. On. Koskaan ei kuitenkaan pahasti. Ollessani neljävuotias oli edesmennyt labradorimme oli innokas pentu, joka päätti keskenään pihalla ollessamme napata muutaman naskalin jäljen ranteeseeni. Pintanaarmuja pahempaa ei kuitenkaan käynyt, eikä koirapelkoa jäänyt.

Muutamat mustelmat on pohkeisiin tullut Aavan paimennusyrityksistä. Onneksi tuostakin tavasta on päästy pois, toisinaan enää lahkeet/kengät kiinnostaa *koputtaa puuta*

10. Hirvikoiria riistavietin takia luonnollisestikin vain irtipitoaikana metsässä. Aava on hihnassa lähinnä kaupungissa ollessa, yleisillä paikoilla, kotikotona yleisillä teillä lenkkeiltäessä, muuten suurimmaksi osaksi vapaana.

11. 

Aksu

Omaa silmää miellyttävä koko, väri ja yleisilme. Voisi olla hieman kookkaampi ja jykevämpi.

Aava

Kaunis ilme ja persoonallinen ulkomuoto. Saisi olla himppu jykevämpi kokonaisuudessaan, etuosa paremmin kehittynyt ja kyynäret tiiviimmät.

Moona

Kaunis, vaaleanharmaa väritys. Pää on epätyypillinen "lanttupää".

Laiskuuttani heitän haasteen vaan muutamalle blogille, mutta muutkin saa vastata oman mielenkiinnon mukaan!

Kirsula
Otso ja Etta 
Länsigöötanmaanpystykorva Aslak

1. Minkä rotuisen koiran ottaisit, jos et saisi valita nykyisiä rotujasi?
2. Miksi juuri se rotu?
3. Mitä lajeja haluaisit kokeilla koirasi kanssa?
4. Millainen on/olisi unelmien koira?
5. Mitä lajeja olet koko koirahistoriasi aikana kokeillut?
6. Miten ruokit koirasi?
7. Minkä ikäinen olit hankkiessasi ensimmäisen koirasi?
8. Pelottavin koiriin liittyvä muistosi?
9. Entä paras?
10. Kuka tai mikä sai kiinnostumaan koirista?
11. Millainen on tyypillinen päiväsi koirien kanssa?

Kevätkausi taputeltu

Syys- ja kevätkauden treenijakso on nyt takana. Tunteet ovat heilahdelleet laidasta laitaan niin koiralla kuin ohjaajallakin kauden aikana. Suurimmaksi osaksi ollaan kuitenkin pysytty niissä positiivisissa.

Suunnitelmana oli, jos Aava olisi aloittanut juoksunsa ajallaan, pitää huhtikuun ajan kisataukoa ja päästä toukokuussa ns. vapaasti kisaamaan, ilman "nyt-se-alottaa-juoksut" pelkoa. Merkit juoksujen alkamisesta oli maaliskuun lopussa selvät, mutta silti ne ei vieläkään ole tulleet. Saas nähdä päästäänkö kisaamaan lähiaikoina ollenkaan. Pakollista taukoa tulee agilityyn (paitsi kotiaksaan) muutenkin jossain vaiheessa, kun kesätreenit on kentällä, jossa ei juoksuisella nartulla saa treenata. 

Voihan jurrrrkele!

Kevätkauden tähtihetkinä mainittakoon vielä näin erikseen

• Paluu kisakentille
• 2x palkinnoille, vaikkei kisakirjaan merkintöjä tullutkaan
• Ensimmäinen kisanolla epiksistä

Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen kevätkauden kulkuun, vaikka välillä on niitä huonompiakin hetkiä ollu. Ihana treeniryhmä, ihanat koutsit! Ilman heitä ei me oltais tässä pisteessä enkä varmaan olisi kisailemaankaan lähtenyt.

Paljon tuli koirasta ja sen kommervenkeistä opittua tämän kevään (ja myös syksyn) aikana. Parhaimmat onnistumiset saadaan aikaan toisella (ja kolmannella) kierroksella, kun se jaksaa keskittyä eikä käy hirveillä ylikierroksilla. Tosin se väsyy älyttömän nopeasti, joten pitää osata vetää oikeasta narusta oikeaan aikaan, mikäli sille haluaa jotakin saada korvien väliin.

Treenipäiväkirjaa selatessa huonommat jaksot treeneissä on osunut alkuvuoteen ja eikä nyt loppukevään treeneistä merkintöjä heikommin menneistä treeneistä ole.

Viimeisimpiä merkintöjä lukee hymyssä suin: "hienoa putkiin irtoamista ja vauhtia" "vauhdin hurmaa" "hyvä vauhti" "mahtavia keppejä" "kepit eri kulmista hienolla vauhdilla"...

Kesäkauden treenejä odotan mielenkiinnolla, koska ikinä ei olla treenattu ulkokentällä. Kisattu on kylläkin, eikä siinä mitään ongelmaa. Toivon mukaan koiran motivaatio säilyy treenatessakin. Lisäksi saamme uudet koutsit, joista toinen on minulle ennestään tuttu, vieläpä göötisti! Hänellä varmasti on kokemuksia myös gööttien huonoista puolista agilityssä ja osaa neuvoa meitä juurikin göötistin näkökulmasta.

Ja jottei totuus unohtuisi.. Olenpa minä kaunis!

Nimpparisankarit

Maanantaina Akseli vietti nimipäiväänsä. Keskiviikkona oli vuorossa Aava, joka pääsi ensimmäistä kertaa viettämään nimipäiväänsä. Siksipä tämän erikoisen päivän johdosta halusin muistaa oikein kunnolla molempia sankareita. Toki ennen tätäkin Aavaa muistettiin virallisen nimen mukaan Aunen päivänä.

Hauska muuten, että Aavan nimipäivä on 25.3. eli päivälleen kuukauden päästä syntymäpäivästä!

Juhlinnat sujuivat herkkuja kuolaten ja niitä maistellen. Parit nimpparitanssitkin vedettiin ja lisäksi Aksu totesi Aavan juoksun alkavan päivänä minä hyvänsä.

Rakkaimmat ikiliikkujat Aava-Vaava ja Akseli-Nakseli

Kisailut kasarin tahtiin

Hieman emmittyäni olin ilmoittanut Aavan ACEn kisoihin. Teemana 80-luku. Käytiin juoksemassa 2 Esa Muotkan tuomaroimaa mukavaa rataa, mutta nollat edelleenkin antavat odottaa itseään. Miniykkösiä oli ilmoitettu vain 5. Lähtölistojen tultua haukoin henkeäni. Numerolla 1 starttasimme me, jota olin jo ennen ilmoakin jännittänyt ja meinannut jättää ilmon sen takia laittamatta.

Eniten jännitti muistaisinko rataa, mutta toisaalta yritin pitää ajatukset posiitivisina ja mennä ilman paineita. Lähdössä ei enää jännittänyt sen enempää kuin yleensäkään. Olin siis saanut itseni psyykattua enkä ottanut paineita ekana starttaamisesta.

A-rata

A-radan nollatoiveet katosivat ekalla esteellä. Jostain syystä Aava lähestyi hyppyä huonosti ja rima tuli alas. 5. esteen jälkeen Aava haistoi kuvaamassa olleen poikaystäväni ja pinkaisi aidan varteen haistelemaan. Olin ihan äimänä, koska Aava ei koskaan ole tuolla tavalla karannut eikä viime kisoissakaan poikaystäväni kiinnostanut ollenkaan. *

Karkauksen jälkeen se hyppäsi vitoshypyn uudelleen, joten siitäpä hylky. Loppurata meni ihan ok, keppien alku hieman vielä ontuu.

B-rata

B-radalla kepeille meno oli taas vaikeaa vaikka yritin ottaa Aavan haltuuni siten, ettei se kuumuisi minun pysähtymisestä. Aava ei kestä jos liikkeeni pysähtyy radan aikana missään vaiheessa, mutta myös asennollani on väliä. Tuli todettua tämä viime treeneissä. Kielto siitä joka tapauksessa tuli. Rata eteni mukavalla temmolla aina pituudelle asti, jonka jälkeen Aava TAAS karkaisi. Virheitä tästä ei kuitenkaan tullut, mutta aikaa kului. Puomin kontaktilta tuomarin käsi nousi ja minä olin myöhässä ohjaamassa putkelle, joten pientä hermostumista oli havaittavissa koirassa. Tulos tehtiin, jossa ei kuitenkaan hirveästi kehumista ole. 10rv + 7,20s yliaikaa.

Jokseenkin olen aika pettynyt aina, kun tuloslistalla ratavirheiden lisäksi aikavirhe on plussalla. Tiedän, että kun meillä sujuu niin ajat alittuu (ainakin ykkösluokassa). Ja vaikka yliajat johtuu aina jostain, jolloin rata ei sujukaan suunnitelmien mukaan, niin mielessäni kiroan "@&%¤ yliaika". Mielummin vaikka hylky, kun yliaikaa.....

Tällä kertaa meillä oli onni matkassa. Kaksi koirakkoa teki nollan ja kaksi hylyn, joten palkintopallille päästiin näissäkin kisoissa.

Putkeen lähetykset molemmilla radoilla (ysi ja kymppiputkille) onnistuivat hienosti eikä Aavakaan joutunut yhtään arpomaan mitä pitäisi tehdä. Taikasana taitaa olla määrätietoiset ja selkeät "putkeen" käskyt, onnistuu nimittäin paremmin kuin "putkeenputkeenputkeen".

Tuomari totesi kättelyssään, että olisi meille sen nollankin suonut, joten kaipa tuomaritkin näkevät meissä potentiaalia. Kaksi kertaa palkinnoille ollaan päästy ja kaksi kertaa meille on samasta asiasta sanottu ja kehuttu.

Nyt vähän harmittaa, kun ensi viikonlopun kisat menevät meiltä ohi. Aavan juoksut alkavat todennäköisesti ihan näillä näppäimillä, joten en halunnut riskeerata. Jännäsin näitäkin kisoja olisiko päästy osallistumaan. Seuraavan kerran kisoja mietinnässä toukokuussa ulkokentillä.

*) Viime kisoissa Aava karkasi B-radan kepeiltä, koska oli saanut ennen rataa vainun juuri saapuneista porukoistani ja luuli ratahenkilöä tutuksi. Silloin ei poikaystävästä ollut mitään väliä. Tällä kertaa pelkästään poikakaverini oli mukana ja ilmeisesti Aavan piti löytää joku tuttu. Yleensä se ei välitä poikakaveristani. Tästä viisastuneena taidan pyytää seuraavilla kerroilla kuvaajaksi muita kuin perheenjäseniä.

Ei nollat empimällä tule

Viime maanantain treenin jälkeisestä huonosta fiiliksestä johtuen jouduin pohtimaan todella tarkasti ilmoitanko Aavan seuraaviin lähiseudun kisoihin. Lisäksi takaraivossa kolkuttelee, että jos Aava aloittaakin juoksunsa etuajassa ja kisat jäävät käymättä.

Sain tehtyä päätökseni ja ilmoitin Aavan kahdelle radalle. Edellisen treenin surkuttelu on lopetettava ja suunnattava katse seuraavia treenejä ja kisoja kohti. Nollat ei empimällä tule, eikä varsinkaan jos olisin päättänyt jättää kisat tietoisesti välistä. Muutamia vuosia sitten olin lähes vastaavassa tilanteessa, kun mietin ilmoitanko koiran näyttelyyn vai en. Ilmoitin, ja ensimmäinen SERTihän se silloin napsahti. Toivoa sopii, jos historia toistaisi itseään.

Lähdetään jälleen hakemaan kisakokemusta rennolla fiiliksellä ilman pakkonolla tavoitteita. Tehdään maanantain treeneissä kisanomainen treeni ja katsotaan mihin rahkeet riittää kisoissa.

Peukut pystyyn, että Aava malttaa olla juoksematta vielä ensi viikon!

FB:n gööttiryhmässä kiertää namihaaste, johon mekin nyt otettiin osaa. Nätisti Aava malttoi odotella, vaikka kuola suupielistä valuikin ja joutui pitämään katseensa suurimmaksi osaksi pois nameista välttyäkseen kiusaukselta.

Muutoksia koulutusmetodeissa

On jo aikakin muuttaa ajatukset teoiksi. Olen päättänyt (ja aloittanutkin osaa) tehdä muutoksia joihinkin koulutusmetodeihin agilityn saralla.

2on2off-kontaktit juoksukontakteiksi

Jo kesällä yritin siirtyä näihin, mutta syksyn treeneissä kuitenkin halusin vielä yrittää pysäytyskontakteja. Vuoden vaihteessa totesin, että nyt on aika vaihtaa. Syy miksi vaihdoin oli puhtaasti vauhti. Aava ei jostain syystä koskaan hiffannut pysäytyskontaktien tarkoitusta ja ennakoi himmaamalla vauhtia paljon ennen kontaktialuetta. Saattoipa se jäädä keikkumaan A:n harjallekin.

Alusta asti, uudestaan kontaktien opetusta ei onneksi tarvinnut aloittaa, vaan alastulo pitää saada varmemmaksi ja itsenäisemmäksi.

Vaihdon jälkeen totesimme yhteistuumin koutsin kanssa, että 

a) kontaktit on nopeammat

b) juoksukontaktit sopivat paremmin meille

c) pitkähkörunkoiselle, matalaraajaiselle koiralle 2o2o-asento voi olla epämieluinen/haasteellinen, minkä takia Aavakin ehkä sitä karttoi

Vielä toistaiseksi joudun alastulossa hieman varmistamaan ja "vetämään nenästä" Aavaa. Joka treeneissä meillä ei ole kontakteja ja siksipä tuloksien näkyminen voi viedä jokusen tovin. Onneksi kevät ja kesä on tulossa ja pääsen pian virittelemään omatekoiset kontaktit kotikodon takapihalle.

Kuumumiseen puututtava tarkemmin ja herkemmin

En koskaan pääse tästä ongelmasta mikäli en ota "kovia otteita" käyttöön. Tarkoitus on alkaa pitämään tiukkaa linjaa siitä, mikä agilityssä on sallittua ja mikä ei. 

Ensiaskeleita asian parantamiseksi olen ottanut tiedostamalla

a) mikä on ongelma

b) mistä ongelma johtuu

Askeleita tarvitaan lisää, jotta päästään päämäärään. Tästä lähtien, jos koira näyttää kuumumisen merkkejä, yrittää paimentaa/komentaa näpsimällä tai haukkumalla: tekeminen LOPPUU siihen.

Muistakaa siis sivusta meidän menoa seuraavat muistuttaa asiasta, jos itse yritän katsoa läpi sormien tai en itse tajua puuttua asiaan.

Superpalkkaa putkille ja kepeille

Vaikka putket ja kepit ei enää sinällään ole todellinen ongelma, tarvitsee ne vahvistusta ja paljon lisää treeniä. Putkista nimenomaan mutkaputket, joille lähettäessä joudun ohjaamaan hirttämällä. Lisäksi (mutka)putkille irtoaminen aiheuttaa ohjaajalle välillä harmaita hiuksia. Suorat putket ja putket muuten useimmiten sujuvat ongelmitta.

Kepit sujuvat jo varsin hyvin. Radanosana ne pitää ohjata edelleen pelkästään oikealta puolelta. Irrallisena esteenä ne menee ihan ok myös "väärältä" (vasemmalta) puolelta ohjatessa.

Tarkoitus olisi saada näille mahdollisimman paljon treeniä yksittäisinä esteinä käyttäen palkkana naksutinta ja superpalkkaa, joka poikkeaa tavanomaisesta.

***

Jottei meno menisi liian totiseksi, loppukevennyksenä video Aavan syömisen jälkeisestä rutiinista.