Syyskausi tiivistettynä

Kotiuduttuani harjoittelusta huonojen yhteyksien päästä, korpikuusen kannon alta ja selviydyttyäni vuoden viimeisistä tenteistä ehdin vihdoinkin istuutua koneen ääreen raapustamaan kuulumisia agilityrintamalta.

Olen pitänyt koko syksyn ajan agilitypäiväkirjaa ja tarkoitus on jatkaa myös ensi kevät. Haluan jakaa päiväkirjamerkinnöistä joitakin, joissa ollaan kehitytty ja joiden kanssa edelleen painiskellaan.

Syksyllä kirjoittamiani tavoitteita ja ajatuksia:

• Kepit alkaa vahvistua
• Keppien 1.väli ongelmakohta > naksutusta
• Vauhtia kontakteille
• Kontaktit itsenäisemmiksi
• Kuumuminen ongelma

Kepit:

29.9. "Kepit jätettiin suosiolla tekemättä, ettei juoksut 'syö' vauhtia niiltä"

27.10. "Kepit meni suht. ok. 1. keppiväli vielä hakusessa"

3.11. "Koira haki kepit hienosti, pujottelu alkaa sujua"

24.11. Teemana keppikulmat. "Tauon jälkeen haki tosi hienosti ekan keppivälin ja kepitteli mukavasti. Kepitteli vauhdista (haki kepit) myös ohjatessa vasemmalta puolelta, jota ei koskaan aiemmin ollut tehnyt. JEE! Ylpeä ohjaaja. Hieno Aava!"

15.12. "Kepittely radanosana + vasemmalta puolelta vielä vaikeaa > vahvistusta"

Alkusyksystä kiinnitimme huomiota ensimmäiseen keppiväliin ja koiran epävarmuuteen. Niitä vahvistettaessa pujottelu oikealta puolelta ohjatessa on parantunut ja vahvistunut huimasti. Vasemmalta puolelta ohjatessa vielä hidasta ja epävarmaa, mutta kuten 24.11. olin kirjoittanut se onnistuu jo melko hienosti yksittäisenä esteenä. Syksyn viimeistä treeniä tehdessä huomasin, miten koira kuumui epävarmuuden tullessa kepeillä.

Kontaktit:

3.11. "Kontakteille selkeät vapautuskäskyt. 2o2o treenausta."

17.11. "Kontaktit sujuvammiksi > naksua ja superpalkkaa"

15.12. "Himmailua ennen alastulokontaktia"

Kesällä omien kontaktien riemusta yritin saada Aavalle vauhtia kontakteille ja se ei onnistunut ilman juoksukontakteja. Koira yksinkertaisesti alkoi hidastaa vauhtiaan esim. puomilla ennen alastuloa ja siksi sallin juoksukontaktit. Aavan nopeuden vuoksi 2o2o-kontaktit olisivat kuitenkin meille parempi vaihtoehto (ohjaajan mahdollinen etumatka jne.), mutta treeneissä sitä treenatessa koira alkaa edelleen himmailla aiemmin ja aiemmin ennen kontaktialuetta. 2o2o-asentoa sille on naksuteltu ja palkattu. Palkkaajan ollessa kontaktin alaosassa kontaktit sujuu hienosti, mutta ilman tilanne on tuo aiemmin mainitsemani eli himmailu.

Kuumumista on ollut silloin tällöin, mutta useimmiten siltä vältytään kunhan ohjaaja osaa rytmittää liikkeensä juuri oikean aikaseksi. Ihan uskomatonta, mutta Aavan kanssa liikkeen pitää osua juuri oikeaan aikaan tai muuten koko rata on pilalla. Oikeaa rytmiä on vaikeaa enää rytmitysvirheen jälkeen löytää.

Kesän lopussa naksuttelin putkille lähetystä Aavalle paljon, koska viimeisimmissä epiksissä kesällä siinä oli hankaluuksia. Syksyn aikana ne sujuivat suurimmaksi osaksi hyvin, ilman ongelmia.Yksissä treeneissä Aava oli jostain syystä todella omituinen. Säikkyi, ei millään irronnut tiettyyn putkeen. Lisäksi muutaman viikon päästä siitä se oli myös epävarma eikä irronnut nurkassa olevaan mutkaputkeen. En keksinyt käyttäytymiselle mitään muuta selitystä kuin aitojen ja verhojen takana olevan toisen kentän, jossa treenaavat jostain syystä olivat liiaksi häiriöksi niillä kerroilla.

Kyseessä ei siis ollut vaikeat putkikulmat, vaan lähetys tapahtui niin että koiran olisi automaattisesti pitänyt hakeutua putkeen. Pimeät putkikulmat onnistuivat syksyn aikana mallikkaasti.

Olen kirjoittanut päiväkirjaan myös huomioita omasta ohjaamisestani ja suurimpana o

ngelmana esiin nousee turha varmistelu. Jään liian pitkäksi aikaa varmistamaan, että koira varmasti menee esteen ja olen auttamattomasti myöhässä seuraavalla esteellä. Siitä tietenkin seuraa hitaus ja koiran kuumuminen, kun ei tiedä mitä tehdä seuraavaksi. Tässä siis yksi tärkeimmistä itseni kehittämistarpeista.

Tässäpä vielä videonpätkää syyskauden viimeisistä treeneistä

Hirvimäisiä uutisia

Sain eräältä taholta vinkin kertoa myös hirvikoirien kuulumisia, joten olkaapa hyvät!

Moona on kunnostautunut syksyn aikana hirvityöskentelyyn, ja viimeisin kontakti hirviin sillä oli eilen (20.12.) haukkukokeen merkeissä. Kyseessä oli koekauden kestävä koe, eikä siinä siksi sijoitettu koiria paremmuusjärjestykseen.

Syksyllä latasin isän opastuksella tabletilleni seurantaohjelman, jolla voin kotisohvalta seurata koirien liikkeitä maastossa ja niinpä eilenkin tillotin  parikymmentä minuuttia jännityksellä ruutua. Kokeen loputtua tällainen sykkyrä oli piirtynyt päivän kulusta. Paksumpien viivojen kohdalla koira on haukkunut.

Moona haukkui kokeessa 91,50/100 pistettä ja sai siten HIRV1-tuloksen.  Moonalla on aiemmin saatu AVO1-tulos, joka vastaa HIRV1:sta. Koska Moonalla on näyttelystä H ja kaksi ykköstulosta haukkukokeista tarvitsee se enää kaksi saadakseen KVA-tittelin. Seuraavaa tulosta se lähtee haukkumaan 27.12.

Äkkiä laskettuna muita saavutuksia Moonalla tälle syksylle on ollut 7 kaatoa ja useampia haukkuja.

Aksukin on päässyt muutamia kertoja hirvien jäljille ja yrittänyt työskennelläkin, mutta aikamoinen kyläluutahan tämä meidän seura(hirvi)koira on... Mutta jonkunhan on pitänyt huolehtia, ettei hirvenluut ja rompelihat ole päässeet pilaantumaan.

Hierontaa

Kuulin tuttavalta Aavaa keväällä hieroneen olevan tulossa taas lähiseudulle hieromaan, joten hetimiten varasin ajan.

Hieronta tapahtui hevostilan satulahuoneessa, jossa vähän väliä kulki edes takaisin porukkaa. Ei mikään ideaali paikka rentoutumiselle. Kuten arvata saattaa oudot hajut ja hevosten kavioiden kopina ei ainakaan helpottanut tilannetta.

Odotin, että tiukimmat jumit löytyisivät reisistä, kuten viimeksi, mutta pahiten jumissa olivat olkavarret. Olkavarsissa oli jumeja myös edellisellä kerralla. Tällä kertaa löytyi myös lanteen kohdalta pientä tiukkuutta, mutta koira ei aristanut kipujen merkiksi. Keväällä tiukempi puoli oli oikea. Nyt tiukkuus oli siirtynyt vasemmalle. Toki molemmin puolin jumeja oli, mutta vasen puoli kuulemma hieman tiukempi.

Koira selvästi nautti hieronnasta, mutta kipeät kohdat ja häiriöt saivat sen kiemurtelemaan ja yrittämään pois otteesta. Rapsutuksia saadessaan A selvästi rauhoittui ja nautti olostaan.

Saimme hyviä vinkkejä miten rentouttaa lihaksia esimerkiksi agilitytreenien jälkeen. Nyt täytyy myös alkaa panostaa kunnolla alkulämmittelyihin sekä loppuverryttelyyn. Olisi hyvä, jos Aava pääsisi hierottavaksi sarjaluontoisesti about kuukauden välein, niin saataisiin jumit kunnolla auki.

Se ei kuitenkaan ainakaan ko. hierojalla hierotettaessa ole mahdollista hänen käydessään seudulla harvoin. Jospa tähänkin joku ratkaisu löytyisi.

Vuosipäivä

Näinpä on vuosi hurahtanut siitä, kun Aava nielaisi luunpalan kohtalokkaasti. Onni onnettomuudesta siitä selvittiin, vaikkei alkuun toivoa juuri annettukaan.

Tarkalleen vuosi sitten en vielä (eikä kukaan muukaan) ollut kartalla tilanteen vakavuudesta. Se selvisi vasta parin päivän päästä, jolloin voipuneelle rakkaalle olisi päivystävässä eläinlääkäriklinikassa tarjottu viimeistä piikkiä. Siihen emme suostuneet, sillä rakkaus oli rahaa tärkeämpää ja halusimme kokeilla kaikki mahdolliset keinot Aavan pelastamiseksi.

Se selvisi ja elää taas normaalia göötinelämää aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

En vuosi sitten, itkiessäni Aavan kohtaloa, olisi uskonut, että vielä koittaa se päivä, jolloin me treenataan agilityä aivan kuten ennen. Tai ylipäätään tehdään mitään yhdessä! Mutta meidän yhteinen aika ei ollutkaan vielä täynnä. Toivonkin, että sitä jatkuisi vielä pitkän pitkän aikaa.

Vuosipäivän merkeissä tytöt olivat pistäneet ranttaliksi ja aikoivat muuttaa ulkoavaruuteen...

© J.K.

Vetsku Aksu

Kahdeksan vuotta sitten, perjantai 13. aamuna elin valtavassa tunnemylläkässä, kun Tipsu-jämttimme pyöräytti kuusi pontevaa pentua. Tai seitsemän, Amor meni koirien taivaaseen ennen ensimmäistä hengenvetoaan.

Tänään tämä kuusikko on jo veteraani-ikäinen.

Onnea oma Akselini sekä tietysti kaikki muutkin pennut: Aatu, Asterix, Allie, Akuliina ja Amalia!

3,5-viikkoinen pieni Hasuli

Junnu-Aksu

7 vuotta 7 kuukautta

Luonnetesti

Huomasin keväällä gööttiyhdityksen sivuilla ilmoituksen tulevasta luonnetestistä. Niinpä heti ilmoittautumisajan alussa ilmoitin Aavan sinne. Testi järjestettiin Pöytyällä saakka, siis melkein Turussa. Niih, eikö sitten lähempänä ois ollu mahdollisuutta testaukseen, vai? Olis varmasti ollutkin, mutten ole seurannut niin tarkasti. Halusin mennä rotuyhdistyksen järjestämään testiin siksi, että siellä tulisi olemaan muitakin gööttejä ja siksi olisi mielekkäämpää seurata testiä. Ehkä testistä ei olisi saanut samalla tavalla irti, jos testattavat olisi olleet muun rotuisia.

Eipä Aava hirveästi stressannut, istui tyytyväisenä häkissään ja oli innoissaan uusista hajuista. Ihmettelin, miten se malttoi odotella rauhassa hiljaa juuri ennen vuoroamme. Yleensä tapahtumissa se ilmoittaa kaikille saapumisestaan, mutta nyt ei pihadustakaan. Paikallaan seisoskeleminen uusissa paikoissa (koiratapahtumissa) on ollut ärsyttävää niin koirasta kuin omistajastakin. Aava ei malttaisi odottaa ja alkaa "jutella" ja haukkua. Nyt se oli nätisti eikä sillä tuntunut olevan kiire mihinkään.

Tyyntä myrskyn edellä, sanotaan. Testin alkaessa Aava ei rynnännyt tervehtimään iloisesti testaajia vaan jäi istuskelemaan taakseni ja katselemaan ympärilleen. Testin lopputulosta kuunnellessa tuomarit kysyivät yllättikö joku koiran käytöksessä, ja vasta jälkeenpäin tajusin, etten huomannut mainita tästä. Olin kai niin häkeltynyt Aavan käyttäytymisestä muuten ja mieleen tuli siinä tilanteessa vain ne "pahemmat" jutut.

Ensiksi mitattiin koiran taistelutahtoa taistelemalla kepillä. Se meni kuten kotioloissakin, tosin Aava ei mielestäni ollut ihan niin täysillä mukana.

Kelkan tullessa alkoi haukkuminen ja pakoon juokseminen. Kelkan pysähtyessä Aava kävi melkein haistamassa sitä, mutta tuli loppujen lopuksi siihen tulokseen, ettei hän sitä halua katsoa.

Aava pelkäsi kohti tulevaa uhkaa. Kuten myös yhtäkkiä nousevaa haalaria ja jahtaavaa tynnyriäkin. Haalarista ja tynnyristä jäi Aavalle muistijälki, eikä se enää testin lopussa uskaltanut kävelläkään niiden suuntaan. Laukauksista Aava ei välittänyt. Pimeä huone oli jännittävä kokemus ja Aava pyrki koko ajan ulos, kunnes kuuli ääneni ja uskaltautui luokseni.

Luonnetestipöytäkirja

Toimintakyky: pieni -1

Terävyys: pieni ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua +1

Puolustushalu: pieni +1

Taisteluhalu: kohtuullinen +2

Hermorakenne: hieman rauhaton +1

Temperamentti: erittäin vilkas +1

Kovuus: pehmeä -2

Luoksepäästävyys: luoksepäästävä, aavistuksen pidättyväinen +2a

Laukauspelottomuus: laukausvarma +++

Loppupisteet 71

Tuomarit kehuivat Aavan ja minun suhdetta ja totesivat Aavan uskaltavan tekevän mitä vain kanssani. Taisteluhalu on kuulemma se, joka pitää Aavan "kasassa" ja vie sitä eteenpäin.

Tuomarit kehottivat rohkaisemaan Aavaa tilanteessa kuin tilanteessa ja välttää sellaisia tilanteita, joista jo ennalta näkee, että jotakin pahaa voi tapahtua. No, enpä ehkä muutenkaan olisi kaivamassa verta nenästä. Testin voi uusia puolentoista vuoden kuluttua, jos haluaa. Katsotaan nyt, testiin lähdin kuitenkin vaan pelkästä mielenkiinnosta.

Ajellessa kotia kohti mielessäni pyöri jos jonkinlaista ajatusta. Alkuun hylkäävä tulos harmitti, mutta toisaalta koira toimi juuri niin kuin toimi. Piste. En missään nimessä kuitenkaan sano olevani pettynyt tulokseen vaan pikemminkin yllättynyt. Sille ei vaan voi mitään.

Mieleen juolahti sellainenkin juttu, ettei viime vuoden elokuun valioitumisen jälkeen meillä ole ollut kuin alamäkeä. Osaksi ei-toivotut tulokset terveystarkista, ruokatorven tukkeutuminen ja siitä seuranneet hankaluudet ja nyt vielä tämä. Mutta elämäähän tämä vain on...

Me keskitytään nyt vaan agilitytreeneihin. Siellä on aina hauskaa, vaikka ei omalla kohdalla aina onnistuiskaan. Pääasia on et molemmille tulee hyvä mieli ja ilo onnistumisista!

Huomasin lukiessani testintuloksia gööttifoorumilta, että Aavan velipuoli (Xenan aiempi pentue) oli testattu samana viikonloppuna huippupistein (+236) ja Aavan täysvelikin (Sakari) on aiemmin suorittanut luonnetestin mallikkaasti. Nää on vaan niin yksilöitä, ja siks niin paljon niistä tykkäänkin.

Comeback

Nyt sitä sitten palattiin treenikentille. Sekä koira että ohjaaja yhtä innoissaan. Itse pystyin siirtämään ajatukset agilityyn vasta ensimmäisen harjoittelupäivän jälkeen, mutta eipä Aavakaan tainnut tietää ennen hallille saapumista mitä tuleman pitää.

Aava ei meinannut pysyä "pöksyissään", kun tajusi mikä on jutun juoni. Aluksi ajattelin, ettei hallikäyttäytymisen ja odottelun kanssa tule olemaan ongelmia, koska Aava tepsutti niin nätisti hallilla. Jossain vaiheessa se tajusi, että kyse on agilitystä. Alkuesittäytymisen ja rataantutustumisen aikaan se istua tollotti silmät suurina ympyröinä äidin sylissä, koska muuten se ei pysynyt hiljaa.

Kuva on suuntaa antava

Radalle pääsimme vasta toiseksi viimeisinä, joka tietysti oli ihan kamalaa Aavan mielestä. Kun sinne kentälle olisi pitänyt päästä heti! Se pyöri sylissä ja jutteli tavanomaisella gööttipurinallaan. Radalle päästyämme se asettui lähtöön ja jäi odottamaan nätisti. Rataa päästiin hienosti kepeille asti, kun epävarmuus ja kuumuus saivat Aavan komentamaan. Kepit piti pujotella meidän heikommalta puolelta (ohjaaja vasemmalla), jota Aava ei ollut koskaan tehnyt radan osana. Tiukka komennus sai Aavan keskittymään ja namin avulla kepiteltiin olosuhteisiin ja treenaukseen nähden hienosti.

Rataa jatkettiin mainiosti aina välistä vetoihin asti (esteet 15 & 16). Aava kävi niin kuumana, ettei se kuunnellut käskyjä ja lukitsi 16 moneen otteeseen takaakiertona. (Hmm... mainitsinkohan edellisessä postauksessa jotakin takaakiertojen vaikeudesta.....) Namin ja tiukkojen käskyjen sekä ohjauksen jarraamisen avulla välistä vedoista selvittiin kunnialla.

Loppuratakin meni hienosti ja Aavan kepittely vahvemmalta puolelta on edistynyt kotitreenien ansiosta.

En ole aikoihin nähnyt Aavan kuumuvan tuolla tavalla. Toinen on vaan niin intopiukeena tekemään töitä ja jos ohjaaja ei viekään eteenpäin nii eihän se muuta auta, kun rueta komentamaan! Okei, ehkä Aavan mielestä. Toivon mukaan pääsemme kuumisesta eroon tai edes että se ei olisi noin voimakasta, sillä en halua palata aikaan, jolloin koira näki esteiden sijaan vain minun jalat ja nappaili niistä kiinni. Vaatii vaan lisää treenejä ja tiukkoja käskyjä ohjaajalta, niin eiköhän se siitä.

Edellisessä postauksessa kävin läpi putkille irtoamista ja niiden harjoittelemista, kun se ei meinannut epiksissä oikein onnistua ja kuinka kotona naksuttimen avulla sitä harjoiteltiin. No, en ole koskaan nähnyt Aavan irtoavan niin hienosti mitä se nyt treeneissä teki. Nyt pystyit lähettämään putkelle parin metrin päästä, ja koira oikein sinkosi putkeen, kun taas ennen veit koiran putken suulle asti, eikä silti ollut aina varmuutta meneekö se sinne.

Because I'm happy!

Epiksistä opiksi

Muutaman viikon takaisissa epiksissä petyin hieman suoritukseemme kisaavien radalla. Olin ihan äimänä, miten putketkin on niin vaikeita suoritettavia. Toki tiedostin jo ennen radalle lähtöä, että putkeen lähettäminen ulkokaarteen puolelta saa Aavan epävarmaksi. Se oli vaikeaa myös silloin, kun treenattiin vakituisesti. Rata sisälsi kuitenkin myös sisäkaarteen puolelta lähetettäviä putkia, mutta nekään ei ottaneet onnistuakseen. Höh.

Toinen asia, jonka pitäisi olla meille selvää kauraa ei sitä ollutkaan. Takaakierrot. Oman liikkeeni pysähtyessä Aavakin pysähtyy ja alkaa komentaa. Se kyllä loppujen lopuksi kiertää esteet 5-10 sekunnin paikallaan komentamisen jälkeen... Lisäilen videota jahka sen saan iskän puhelimesta ulos. :)

Päätin ottaa nämä kaksi kotiaksan treenilistalle. Muutamana iltana olen naksuttimen kanssa ottanut putkea ja takaakiertoja ja ne ovat kuin ovatkin palautuneet mieleen. Putkiin irrotaan nyt tosi hienosti entiseen verrattuna (lue ei tarvitse viedä ihan putken suulle asti). Ulkokaarteesta ohjatessa putkeen oikein singahdetaan. Jes!

Noiden lisäksi virittelin takapihalle kepit, joita on suoritettu koko ajan edistyen. Tietenkään vielä ei läheskään voi puhua mistään ammattilaistason pujottelusta, mutta hiljaa hyvä tulee ja jospa mekin jonain päivänä päästäis esittelemään nopeeta kepittelyä.

***

Huomasin yhtenä päivänä miettiessäni agilityssä käytettyjä ohjaustekniikoita, että olin unohtanut lähes kaikki ohjaustekniikat pois lukien tietysti valssit, persjätöt, takaaleikkaukset, jaakotukset ym. perustekniikat. Eikun juutuuppi auki ja palauttelemaan mieleen, mitenkä esimerkiksi se saksalainen tehtiinkään. Sieltäpä ne äkkiä avautuikin ja huomasin tuon tuosta tokaisevani "ainiin!"

Suurimpana syynä tälle aksa-hössötykselle on tietysti koko ajan lähestyvä comeback treenikentille. Jollakin tapaa selvästi jännitän, koska tulossa on kuitenkin on meille uusi seura, treeniympäristö, koutsit jne.. Viime silauksen jännitykselle antaa tietysti lähes kokonaan aksaton 1,5 vuotta. Tämän takia olen halunnut muistutella meille molemmille mitä agility on.

Olen kuitenkin varma, että me tullaan pärjäämään treeneissä, vaikka tietysti hankaluuksiakin saattaa välillä olla. Ne kuuluu kuitenkin asiaan, tylsäähän se ois jos aina kaikki menis niinku Strömsössä.

Hampaat kuntoon

Nyt oli aika vihdoinkin tehdä Aavan hammasasialle jotakin ja niinpä marssin lemmikkieläinpuotiin ostamaan hampaidenhoitotarvikkeita. Aavan hampaat on alkaneet kerätä mielettömiä määriä (vrt. aika ennen onnettomuutta) hammaskiveä viime syksyn onnettomuuden jälkeen. Syitä siihen ei tarvitse kauaa miettiä, sillä onhan Aavan syömisiä ja järsimisiä rajoitettu ihan ronskisti.

Ennen Aava söi nappulansa kuivana, jolloin ruuan kappaleet ei jääneet muhimaan hammasväleihin niin pahasti. Luitakin se järsi aina silloin tällöin. Sellasia pehmeitä, jotka pehmenee entisestään syljen ja pureskelun vaikutuksesta. Aitoja luita se ei muistaakseni ole koskaan syönyt, ennen sitä surullisen kuuluisaa soppakattila-hirvenluu-episodia.

Nykyään nappulat turvotetaan muutaman tunnin ajan. Pehmeät, turvonneet nappulat murskataan haarukalla, ja joukkoon lisätään melko runsaasti vettä, jotta ruoka olisi mahdollisimman märkää, eikä ruoka näin ollen ärsyttäisi ruokatorvea.

Luita ei ole annettu ollenkaan. Takaraivossa tietysti jyskyttää pelko siitä, jos luu tarttuisi uudelleen kurkkuun ja niinpä on katsottu parhaaksi jättää luut antamatta. Eläinkaupassa käydessä nappasin mukaan pari palviluuta, koska halusin testimielessä kokeilla onnistuuko aitojen luiden järsiminen ilman ylimääräisiä episodeja. Onnistui. Aava tosin sai irrotettua luussa kiinni olleen pienemmän luun, jota en uskaltanut jättää sille syötäväksi ja niinpä Aksu ja Moonakin saivat herkutella.

Myös hammasharjasetti tarttui mukaani. Se sisälsi kaksipäisen hammasharjan, kananmakuisen hammastahnan sekä sormiharjan. Hammastahnaa ja harjaakin vähän jo testailtiin hyvällä menestyksellä. Aava seurasi kuin hai laivaa, kun kuljin hammastahnatuubi kädessäni, ilmeisesti se oli ihan hyvänmakuista. Siispä hyvillä mielin voi uudelleenkin kokeilla hampaiden harjausta ilman, että neidille jäisi hirveitä traumoja.

"Ööö, mitäs tää olevinaan on?"

"...mut hyvältä se kuitenki maistuu"

Treenikentät kutsuvat

Odotin tätä hetkeä, kuin kuuta nousevaa. Tänä aamuna se lista oli ilmestynyt nettiin ja meidänkin nimet komeilivat siellä. Me saatiin treenipaikka Hukka-Putkesta! Ihan mahtavaa! Nyt omille esteillekin tulee ihan kunnolla käyttöä, jes!

© Leena paimenlaumasta

Nyt treenipaikka on kohtuullisen matkan päässä kuljetella Aavaa Maaningalta, ihan tässä Kuopion keskustan tuntumassa. Tästä lähtien me treenataan maanantai-iltaisin.

Harmillisesti treenit alkavat viikolla 36 eli heti syyskuun ensimmäisellä viikolla, jolloin minä myös aloitan harjoitteluni yli 50km päässä Kuopiosta, jossa myös tulen majailemaan kolme viikkoa. Toivon mukaan saan sumplittua vuorot (niin työ- , kuin treenivuorotkin) siten, että pääsisin jossain vaiheessa treenaamaan.

Haaveena olisi kisata loppukesän/alkusyksyn aikana lähialueen kisoissa, mutta saas nyt nähdä. :) Ainakin keskiviikkona olisi tarkoitus suunnata epistelemään juurikin Hu-Pun epiksiin.

Valmista tuli!

Eilen vietettiin päivää kotikotona Maaningalla. Sain työkutsun aamuvuoroon ja ajattelin, että nyt olisi hyvä tilaisuus rakennella myös agilityesteet (puomi, keinu ja A-este) valmiiksi. Poikakaveri aloitti nikkaroimisen jo ties milloin, mutta nyt vasta oli riittävästi aikaa tehdä ne loppuun saakka.

Esteet on rakennettu SAGIn sääntöjen mukaisilla mitoilla vanerista ja laudoista. Laudat ja vanerit maalattiin, jotta olisivat säänkestävämpiä, vaikka ne päällystettiinkin kokolattiamaton? jäänteillä. Päällystekangas loppui vähän kesken ja A-esteen harja (päällyste ei siis ole kontaktialue) jäi vielä päällystämättä. Toivon mukaan kangasta on jäljellä jossain varastossa, jotta sekin saataisiin täysin valmiiksi. Joku päivä pitää vielä maalilla tms. merkata kontaktialueet esteisiin.

Yllätyin positiivisesti miten hienot esteistä tuli, vaikka osasinkin odottaa niiden onnistuvan erinomaisesti taitavan raksamieheni ansiosta :) Erittäin ihmeellistä olisi, jos hän päätyisi blogia lueskelemaan, mutta silti kiitän vielä täälläkin. KIITOS!

Oli olemassa myös videonpätkä, kun Aava suorittaa esteitä. Jostain syystä kone ei kuitenkaan suostu avaamaan koko tiedostoa (kaikki muut kylläkin), joten on tähän kuvaan on tyytyminen. Lisään videon jahka selvitän, mikä mättää.

Kattokaa ny! Mullon iha omat esteet

Tervossa mätsäröimässä

Lauantaina oli Tervossa mätsäri, johon osallistuttiin Aavan kanssa. Samalla vierailtiin anoppilassa, joten saatiin kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Seuraksi saatiin poikakaverin siskon sekarotuiset tytöt Caramel ja Cicaro, jotka myöskin osallistuivat mätsäriin.

Mätsäri järjestettiin aukealla urheilukentällä, johon aurinko paahtoi kuumasti. Odottelimme luokkamme alkua varjoisalla paikalla, mutta siitä huolimatta helle uuvutti Aavan eikä se enää kehässä malttanut esiintyä. Aava ravasi kuono maata myöten, eikä oikein malttanut seisoa paikallaan, vaan tarjosi koko ajan istumista. Tästäpä sitten tuloksena sininen nauha. Parina meillä oli Caramel.

Sinisten kilpailuluokassa sijoituttiin kaikesta huolimatta kolmansiksi. Eipä nämä mätsärit ole meille kuitenkaan niin totista hommaa, mukavaa irtiottoa arjesta vain. Mielellään suokin menestystä sellasille koirakoille, jotka eivät voi syystä tai toisesta osallistua virallisiin näyttelyihin.

Anoppilassa Aava sai peuhata paimenlauman kanssa yllin kyllin, ja  kotiin ajaessa ihan mielellään painui maate, kun päiväunetkin oli jäänyt nukkumatta. Taisipa seuraava yökin mennä liikahtamatta.

Tässäpä vielä Leenan ottamia kuvia

Hei, miks ei voida mennä kontakteja ku mä niin tykkäisin?

Kattokaa! Mä osaan kävellä käsillä

Paluu kisakentille

Epävirallisesti tosin. Hukka-Putki järjesti Kuopiossa epikset, jonne olin jo kauan suunnitellut menevämme. Perhoset alkoivat lentää mahassa jo paljon ennen lähtöä. Eniten ehkä jännitin, miten Aava reagoi radoilla ja osaako se enää mitään. Taukoahan vakituisten treenien tauottamisesta on yli puolitoista vuotta.

Turhaan jännitin. Aava oli mahtava, aivan oma itsensä, mitä oli silloinkin kun treenattiin. Radoilla neidillä olikin "nyt ei jarrutella" -asenne ja ohjaajakin sai muistutella itselleen, että töppöstä toisen eteen on laitettava mikäli meinaa perässä pysyä.

Mentiin kaksi rataa, joista toinen oli möllirata. Kilpailevat saivat osallistua myös mölliradalle, mutta olivat ulkopuolella pistelaskussa, eikä niitä näin ollen sijoitettu. Näin pitkän tauon jälkeen siitä oli hyvä aloittaa ja muistutella mieleen agilityn saloja.

Mölliradalta tuli 10 virhepistettä, molemmat kielloista. Ensimmäinen kielto tuli hypyltä, kun Aava juoksi hyppäämisen sijaan suoraan kohti jalkojani (oma moka, katseeni oli kohti tulevaa ja koira jäi selän taakse. Nyt sitä sit ymmärtää, miksi silloin vakituisesti treenatessa jankutettiin siitä katseen tärkeydestä). Toinen kielto tuli, kun Aava kääntyikin pussin jälkeisellä putkella perääni, vaikka oli jo menossa putkeen. Loppurata meni oikein hienosti.

 

Kilpailevien radalla kaikki tasoluokat kilpailivat keskenään. Ajatuksena oli, että sijoitettaessa ykkösissä kilpailevat saavat enemmän anteeksi ajassa, kuin kolmoset. Tältä radalta tuli kuitenkin hylsy, minun huutaessa ja ohjatessa liian myöhään pussin jälkeiselle putkelle. Putki siis mentiin väärästä päästä. Ennen hylsyn tulemista Aava jostain syystä kielsi A:n.

Keinulla Aava teki melkoisen lentokeinun, säikähdin itsekin, koska kotona keinua harjoitellessa (kotikotiin on valmistumassa hienot tee-se-itse esteet, joista lisää kunhan ovat valmiit) siinä ollaan onnistuttu hienosti. Voi olla, että vauhti sokaisi Aavankin eikä se tajunnut jarruttaa ajoissa ja minunkin olisi pitänyt "varoitella" enemmän hiimaamalla omaa vauhtiani. Oppia ikä kaikki!

Kepit meni tosi hienosti ja kiemuratkin saatiin kunnialla suoritettua.

Pitää kyllä olla ylpeä tuosta neitosesta, miten mahtava se onkaan. Välillä on oltu kuoleman kielissä, mutta siitä selvitty ja nyt taas oma ihana, mahtava agiliitäjä. Ja miten hyvin sillä on muistissa tuo laji. Uskomatonta!

Ilostuttaja vierailee

Eilisen aamun puhelimen pirinä oli tulevan päivän pelastus. Suunnitelmissa ei alunperin ollut mitään, mutta vajaan tunnin päästä kämpässä tassutti yksi nelijalkainen otus. Aava.

Porukoiden mennessä kaupungille asioilleen muutamaksi tunniksi, tuli Aava "hoitoon" meille.

Päivää kulutettiin lenkkeilemällä ja makoilemalla. Voi vitsi, miten jänskää Aavasta oli lenkkeillä kaupungissa, täysin vieraassa ympäristössä. Vautsi!

Sohva ja sänky on Aavalle ehdoton ei kämpällä. Kotikotona se myllää niissä siitäkin edestä. Nukkamatto sopi täällä siihen tarkoitukseen erinomaisesti.

Psst... En muuten imuroinut Aavan lähdettyä eikä poikakaveri siltikään tukehtunut, jes! Se on alkanut siedättyä pikkuhiljaa enemmän ja enemmän. :) Silti painotan, ettei tähän asuntoon meidän toimesta ole missään vaiheessa tulossa pysyvästi asuvaa koiraa. Liian ahdasta. Mun mielestä koiran paikka ei vaan ole näin pienessä asunnossa. Vierailut on asia erikseen ja toivottujakin, ainakin jos minulta kysytään.

Mieliharmia

Puolitoista viikkoa sitten lauantaina Aava vietti lämmintä kesäpäivää mökillä riekkuen koirakaverin kanssa. Illasta alkoi veden älytön litkiminen (Aavahan ei juurikaan ole juonut vettä viime syksyn leikkauksen jälkeen, ja nesteitä on pääsääntöisesti annettu ruuan kera) ja sen pulauttalu. Pulauttelu jatkui vielä sunnuntaina, mutta koska tilanne ei ollut hälyyttävä päätettiin jatkaa kotikonstein hoitamista. Maanantai-aamuna Aava oli selkeästi virkeämpi, mutta edelleen vaisu, joten varasin ajan eläinlääkärille.

Lääkärissä Aava nesteytettiin ja pahoinvointilääkittiin pistoksella. Se sai antibioottikuurin mahdollisen ruokatorven- ja nielutulehduksen hoitoon (ääntä ei juurikaan lähtenyt). Lisäksi syksyllä käytettyjen närästyslääkkeiden antamista jatketaan nyt kuurina.

Todennäköistä on, että Aavan mahaportti on niin löysä, että mahanestettä pääsee nousemaan ruokatorveen, joka taas aiheuttaa närästystä ja sen takia oksentelua. Eläinlääkäri suositteli mahdollisimman tasaista elämää, ei suurempia iloja eikä suruja.

Aava on alkanut myös hoivaamaan vinkuleluaan, joka ei ennen ole ollut kovin tärkeä. Jos vinkua vinguttaa Aava kiiruhtaa hädissään katsomaan mikä on hätänä, ottaa lelun suuhunsa ja pudottaa varovasti lattialle ja kääntää selälleen ikään kuin huolehtiakseen lelun tarpeista. Lisäksi se välillä peittää leluaan mattoon, peitteisiin ja sohvatyynyihin. 

Ihmetyttää, koska Aavalla ei ole koskaan ollut valeraskauksia ja nuo oireethan viittaavat siihen. Äiti heitti myös ajatuksen, että voikohan antibioottikuuri vaikuttaa tuolla tavalla, koska oireet alkoivat pari päivää kuurin aloituksesta...

Tämän episodin takia välistä jäi tällä kertaa niin epikset kuin hierontakin, mutta ehtiihän tuota...

Viikonloppua kotikotona

Torstaina hyppäsin äipän kyytiin ja suuntasin Maaningalle. Siellä oleskelin sunnuntai-aamuun asti. Viikonloppuun sisältyi mm. metsälenkki harjumaisemissa, omenapuun istutusta, motskarikauden aloitus ja kaikenlaista telkkuamista koirien kanssa.

Lenkkeiltiin Aavan kanssa perjantaina hieman sateisessa säässä. Epäilin Aavan lenkkeilyintoa säästä johtuen, mutta hyvinhän tuo viipotti menemään. Samalla tuli räpsittyä roppakaupalla kuvia.

My little princess

Illaksi sade lakkasi ja päästiin hakemaan motskari talvisäilöstä, jossa se oli seisonut syksystä 2012 lähtien, eikä siitä johtuen meinannut olla yhteistyökykyinen. Saatiin kuin saatiinkin se käyntiin ja pääsin kokeilemaan vieläkö ajotaidot on hallussa. Kyllähän nuo oli, vaikka alkuun vähän jännittikin.

Lauantaina alkoi kauan odotettu kesä. Lämmintä oli liki 20 astetta ja ulkona tarkeni hyvin ilman takkia. Istutettiin äiskälle äitienpäivälahjaksi annettu omenapuu ja viriteltiin verkko sen ympärille, ettei jänikset söisi sitä.

Päätin touhuta Aksun ja Moonankin kanssa. Halusin niistäkin myös uusia kuvia, mutta niin yksinkertaista se ei kuitenkaan ollut. Aksu nimittäin on juuri vaihtamassa turkkiaan ja vaati siistimistä. No, ehkä se vähän siistiytyikin... :D

Aksua harjatessa ja rapsutellessa löysin sen vasemmasta kyljestä, kylkiluiden kohdalta patin, joka mitä ilmeisemmin on kuitenkin vain rasvapatti. Onneksi!

Sormeni osuessa pattiin sydän hyppäsi kurkkuun, kyyneleet kirposivat silmiin ja ajattelin, että tässäkö tämä nyt sitten oli. :( Sen jälkeen olen muutamana iltana miettinyt, miten vaikeaa luopuminen omasta kasvatista ja ensimmäisestä ikiomasta koirasta tulee olemaan, kun sen aika koittaa. Pahalta se tuntuu, sen tiedän jo nyt.

Oli ihana myös pitkästä aikaa saada täytettä kuva-arkistoon. En muista milloin viimeksi olisin ollut näin tyytäväinen suurimpaan osaan otoksistani, vaikka ainahan sieltä jotain parannettavaa löytyy. Varsinkin Aksun ja Monsterin kuviin voi olla tyytyväinen. Aava on niin helppo kuvattava. Sen kanssa harvoin tarvitsee avustajaa, ja sitä voi pitää irrallaan, mutta jämttit vaativat avustajan esim. sivuprofiilia kuvatessa. Niitä kun ei voi pitää irrallaan ulkona vahvan metsästysvietin (karkaamisen) vuoksi.

Moona-Monsteri 4 vuotta

Moona-Liisa 4vee!

Moona, Monsteri, Monu, Moona-Liisa täytti eilen jo 4 vuotta. Uskomatonta, vastahan nämä riiviöt tulivat meille....

Luontoretkellä

Vietin viikonloppua jälleen kotikonnuilla. Eilen isäni ehdotuksesta päätettiin tehdä pieni luontoretki. Eipä mikään turha retki ollutkaan, kun samalla reissulla nähtiin ainakin fasaani, jänis ja hirvi.

Tarkoituksena oli siis viedä eräälle hirvien nuolukivelle uusi kivi. Kuinka ollakaan tolppa, jossa kiven olisi tarkoitus olla, olikin katkennut. Jätettiin silti kivi korkeamman kannon nenään odottamaan syöjiään.

Piipahdimme samalla toisellakin kivellä. Pois kävellessä huomasin sivusilmällä, jonkun vaalean vilahduksen ja kääntäessä katseeni äkkisin sen olevan pupu. Lähdettiin tarkoituksella kävelemään jäniksen jäljille, koska halusimme katsoa Aavan reaktiota tuoreeseen jäniksen jälkeen.

Ensimmäisellä kivellä käydessä Aava äkkäsi vähän vanhemman jäniksen jäljen ja lähti hulluna seuraamaan sitä. En olisi koskaan uskonut näkeväni päivää, jolloin tuollainen laumapaimen kuin Aava on, lähtisi näköetäisyyttä kauemmas. Sieltä se kuitenkin iloisesti viipotti tulla takaisin ilman erillisiä käskyjä.

Tuoretta jälkeä piti nuuhkia tarkemmin, jolloin meno ei juoksuksi asti yltynyt. Ja kaipa myös tuoreet naminami jäniksenpapanatkin olivat hyviä... Oheinen video on kokonaan jälkimmäisestä keissistä.

Kotona Aava rapsutteli päätään ja ajattelin tutkia kaiken varuilta sen turkin. Ja kappas! Kevään ensimmäinen punkki yritti sitkeästi takertua Aavaan, mutta sain sen kuitenkin pois karvoista ennen kiinni tarttumista.

Kotiin tullessa näytti oikein keväiseltä...

Melkein kehähenkilö

Allekirjoittanut kävi viime viikonloppuna istumassa Itä-Suomen yliopiston seminaarisalissa Kuopiossa ja samalla imi tietoa, miten olla kehätoimitsija. Nyt sitä oltaisiin pätevöitymistä (harjoitteluja) vaille kehätoimitsija.

Päätin lähteä kurssille siksi, että a) näyttelyissä kuten muissakin koiratapahtumissa talkoilu on mukavaa ja aina voi palata hymyssä suin kotiin, b) kehässä työskentely vaikuttaa mielenkiintoiselta ja mukavalta, ja c) kuulin, että omassa kennelpiirissämme eli Pohjois-Savossa kehätoimitsijoista olisi pulaa.

Kurssi kesti kaksi päivää ja sisälsi myös kielikurssin. Pääosin kävimme läpi näyttelysääntöjä, jotka oli osattava loppukokeessa. Luultavasti niiden näyttelysääntöjen hahmottaminen ja osaaminen auttaa myös kehätoimitsijana toimiessa.. :D Kielikurssilla olin kauhuissani ja totesin, etten ainakaan ensialkuun kirjoita mitään muuta kieltä kuin suomea.

Odotan jo innolla tulevia harjoitteluja. Vielä on paljon oppimista...

Synttärilahjan tarina

Neiti Näpsä eli Aava sai myöhästyneeksi synttärilahjaksi Ikean rotan. Pehmolelun siis. Henkilökohtaisesti halusin testata, onko rotta sitä mitä sen väitetään olevan. Törmäsin nimittäin joskus göötistien keskuteluun, jossa vakuutettiin, että vaikka muut lelut suolistetaan niin Ikean rotta säilyy. Siispä tuumasta toimeen ja Ikeaan.

Aava sai lahjansa viikon myöhässä eli laskiaistiistaina. Kului alle viisi minuuttia, kun rotan takajalassa oli hampaan mentävä reikä. Alle tunnissa keittiöstä kuului huuto, kun Aava oli pistellyt välipalakseen makoisan rotanjalan. Nielaisi sen kokonaisena. Pyytäisin vielä kiinnittämään huomioita siihen, ettei Aava leikkinyt koko tuntia yhtäjaksoisesti vaan välillä kuvioissa oli pallo ja välillä käytiin kerjäämässä rapsutuksia.

Eipä siis kestänyt meidän neidin käsittelyssä tämä rotta. Tuskin ikinä koskaan mikään muukaan pehmolelu...

Hieroja-tädillä

Vietiin eilen naistenpäivän kunniaksi Aava hemmoteltavaksi. Suuntana oli siis maaninkalainen hevostila, jossa oli vierailemassa hevoshieroja, joka on hieronut myös koiria. Sattuman kautta kuulimme tutultamme tästä vierailusta ja varasimme Aavalle ajan.

Hierontapaikka oli mielestäni hieman kyseenalainen, koska Aavan kohdalla se suoritettiin hevostallin viileän varustehuoneen lattialla, jonne äänet kuuluivat selkeästi. Olin olettanut, että koiraa hierottaisiin sellaisessa paikassa, jonne äänet eivät kuuluisi ja olisi muutenkin mukavampi (ja lämpimämpi) rentoutumista ajatellen.

Aava jännitti ja tärisi alkuun paljon. Oudot, uudet hajut ja vieras paikka pisti ison tytön vapisemaan. Melko nopeasti neiti kuitenkin rentoutui ja pysyi paikoillaan. Itse olin koko hieronnan ajan Aavan tasolla ja yritin parhaani mukaan lievittää sen jännitystä ja olla turvana. Aava näyttikin pitävän hieronnasta, vaikka todella kireitä ja selvästi kipeitä paikkoja löytyi.

Alun rauhoittelemisen jälkeen hieroja aloitti etutassujen hieronnalla. Olkavarren lihakset olivat molemmilta puolilta jumissa, mutta kireys alkoi helpottaa pienen hieronnan jälkeen. Hieroja ohjeisti miten kotikonstein voi helpottaa lihaskireyttä olkavarsissa.

Seuraavana vuorossa oli selkä, jota Aava ei tuntunut aristavan yhtään. Hyvä niin, sillä kuulemma monesti lonkkavikaisilla koirilla selkä jumiutuu pahasti. Aavalla ei onneksi ollut niin käynyt.

Selästä siirryttiin takatassuihin, jotka olivatkin sitten jo aika pahasti jumissa. Oikea selkeästi kireämpi kuin vasen. Huonolonkkaisilla reisien jumiutuminen on todella yleistä, varsinkin juuri lonkkanivelen ympäriltä. Reidet olivat selkeästi kipeät ja Aavan nenä oli kiinni hierojan käsissä kun kipeä kohta osui sormien alle.

Vasen puoli avautui melko nopeasti kopeloinnin jälkeen, mutta oikeaan puoleen sai käyttää aikaa runsaasti. Kummankaan puolen lihasjännitys ei tietenkään täysin hellittänyt, vaan suosituksena on, että uusi hieronta olisi noin 2-3 viikon kuluttua ja siitä eteenpäin noin kerran kuussa.

Täytyy kyllä taas todeta miten hienon koiran omistaa. Vaikka silminnähden teki kipeää, niin ei isketty hampailla tai kovisteltu muutenkaan. Kipeän kohdan löytyessä neidin pää kääntyi taakse päin ikään kuin "mitä hittoo sä teet, toi sattuu, mutta silti tää tuntuu hyvältä". Ja lopussakin  kai meinasi vaan tylsyys iskeä ja neiti aloitti juttutuokionsa tyypillisellä purinallaan.

Onneksi olimme hoksanneet Aavan hieronnan tarpeen, koska se todellakin oli ihan aiheellista.

Hasulimies ja Monuli

Synttäripostaus

Meidän pieni prinsessamme Aava täytti tiistaina jo 4 vuotta! Ihan uskomatonta miten aika on mennyt näin nopeasti.

4v. © T. K.

Synttäripostauksen myöhästymisestä voin syyttää lääkehoidon kirjaa, joka piti minut maanantain ja tiistain poissa koneelta. Mutta nyt olisi ensimmäinen AMK:n tentti onnellisesti ohi ja voin vähän aikaa huokaista hiihtoloman merkeissä.

P.S. Aava oli tiistaina ilmeisestikin ymmärtänyt sen olevan jotenkin erityinen päivä. Yleensä se vastaanottaa kotiintulijat innoissaan eteisen lattialle kierien. Tiistaina se oli ollut yksin klo 7-17 ja oli osoittanut mieltään haukkumalla, kun ensimmäinen kotiintulija (isoveli) oli tullut. Sama oli toistunut myös äitini tullessa noin klo 19. Ilmeisesti häntä ei olisi saanut jättää itsekseen niin pitkäksi aikaa ja vieläpä syntymäpäivänä.

Lajitovereita tapaamassa

Kieli poskella

Kävästiin viikko sitten Kuopiossa järjestetyssä gööttitapaamisessa. Mukana oli kymmenkunta pötkylää, joista neitoja oli Aavan lisäksi pieni, neljän kuukauden ikäinen Elli. Aava juoksutti uusia poikaystäviään ympäri yliopiston rantaa ja oli pusujen peitossa kotiin lähtiessämme. Illalla typy oli ollut isän sanojen mukaan "tiltissä" eli uni oli maistunut seuraavana yönä.

Oli mukava pitkästä aikaa nähdä lajitovereita. Toivottavasti näitä tapaamisia järkättäisiin uudelleenkin.

Elli piti huolen, ettei Aavakaan saa pitää taukoja

 

Aava ja Pontus

Kyläilyä

Thö hylje

Aava kävi tänään kylässä täällä Kuopion asunnolla toista kertaa. Tällä kertaa visiitti kesti muutaman tunnin. Jos kuka ei vielä tiedä, niin Aavahan asuu olosuhteiden pakosta vanhempieni luona ja kyläily kerrat täällä ovat harvinaisia, koska poikaystäväni on allerginen... Tänään kuitenkin lupasin puunata kämpän hyvin Aavan lähdettyä, ja sen myös tein!

Tutustumassa emännän asuinympäristöön

Voi miten ihminen voikaan olla onnellinen siitä, että saa lenkkeillä oman koiransa kanssa pakkasen pistellessä poskia. Ja se tunne, mikä tulee kun pikkuinen tassuttaa ympäri kämppää! Tähän voisi vaikka tottua, varokaa vaan! ;)

Muuta lätinää tähän lopuksi. Ilmoittauduin kehätoimitsijan peruskurssille, joka järjestetään huhtikuussa Kuopiossa. Lisäks facebookin gööttiryhmässä törmäsin keskusteluun, jossa esiintyi halukkuutta gööttitreffien järjestämiseen ja sinnepä sitä ollaan mekin menossa ensi viikon sunnuntaina (9.2.).

On se vaan niin kummallista, miten noin pieni otus tekee näin onnelliseksi!

Rappukäytävästä kuului ääniä, muttei kukaan tullut sisään. Sekös ihmetytti!

Kerro se kuvin

Ystävykset

Vielä vajaa viikko lomaa ja sitten vihdoin ja viimein pääsen opiskelemaan sitä mitä haluan! Jippii!

Käytiin viikonloppuna porukoita moikkaamassa ja juhlistamassa veljen synttäreitä. Samalla reissulla tuli nappailtua kuvia karvakasoistakin. Tämän kummempaa sepostusta en nyt jaksa (minäkö laiska) rustailla, mutta kuvat puhukoot puolestaan.

Huseli

Reilu 2kk leikkauksesta

"Lopeta jo se räpsiminen"

Lähikuvaa neidin tyypillisestä (jalan) lepoasennosta

Tuosta Aavan asennosta vielä. Lähes aina mahallaan nukkuessaan Aava taivuttaa oikean takatassunsa, kuten kuvassa. Ja se on aina nimenomaan oikea, ei koskaan vasen. Usein myös vasen etutassu on taaksepäin suorana (hylje-asento).