5.9.2016

Treeniraportti 8/16

Elokuista treenaamista häiritsi Aavan heinäkuun loppupäivinä alkaneet juoksut. Tekniikkakohdat piti jättää suosiolla tekemättä, samoin kontaktit ja kepit, koska Aava ei vieläkään ole sulattanut sydäntään juoksupöksyille. Pöksyt on käytössä vain treeneissä, koti- ym. oloissa niitä ei tarvita.

Elokuussa treenaaminen jäi tähän yhteen kertaan, sillä elokuun eka viikolla kenttä oli vuokrattu Sawo Show'lle. Korvauskerrallekaan ei valitettavasti päästy oman Lontoon reissun vuoksi. Parit muut treenit jätin väliin Aavan juoksujen ja ajanpuutteen vuoksi. Harmittaa, mutta uskon, ettei pieni breikki tehnyt ollenkaan huonoa.

Nyt syyskuussa palajamme hallille ja treenataan vielä syyskausi ennen Aavan aksauran lopettamista. Jostain syystä kisainto on ollut kadoksissa jossakin kiven kolossa eikä vieläkään meinaa oikein innostaa, vaikka parille radalle Varkauteen ensi viikonlopulle ilmot laitoinkin. Luultavasti otetaan nyt ihan rauhallisesti ja kisataan jos kisataan. Ainakin loppuvuodesta olisi tarkoitus kisata seuran 20-vuotiskisoissa ja päättää ura todennäköisesti niihin.

10.8.

Teemana oli takaakierrot, pakkovalssit ja irtoaminen. Yksi veto mentiin ratana, jonka jälkeen totesin, että on parempi vain rallatella jotakin helppoa. Kepeille en ees yrittänyt, koska tiesin jo runsaalla kokemuksella ettei Aava niitä pöksyt jalassa tule menemään, joten kakkosputkelta kurvasin suoraan 12 putken päähän, siitä kontakteille ja normisti eteenpäin.

Aava irtosi tosi huonosti putkiin ja oli muutoinkin ihan törkeän hidas. Istahti jopa puomille, koska ahdisti ja ällötti niin paljon. Teema vaihtui meidän osalta rallatteluksi ja johan typy innostui, vaikkakin vauhti oli edelleen hidas.

Nyt oli hyvä mahis antaa aikaa lähdössä odottamiselle, joka on edistynyt tosi huimasti. Useimmiten Aava jää entiseen, rauhalliseen tapaansa odottamaan tule-käskyä, mutta ajoittain muistaa testata ohjaajansa hermoja. Vaadi, vaadi ja vaadi - niin hyvä tulee.

Sivuhuomatuksena vielä, että koska keli vaihtui treenien aikana niin viileäksi, ettei t-paidalla enää tarennut, testattiin ensimmäistä kertaa treeniolosuhteissa BoT. Aava antoi sen olla paikoillaan eikä yrittänytkään jälttää sitä hampeillaan. Vaikutuksista liikkumiseen ja tekemiseen on vaikea sanoa, koska kentällä Aavan pyllyssä mukana kulki hirvittävä ongelma.