Käytiin Aavan kanssa torstaina Kuopiossa mätsärissä. Aluksi näytti ettei paikalla ole paljon ollenkaan koiria helteen takia (lämpötila oli n. +27C). Mutta mätsärin alkaessa koiria näytti olevan noin 100. Eli suht. paljon ihmiset olivat lähteneet treenaamaan helteestä huolimatta. Kaikki varjopaikat oli täytetty häkeillä ja ihmisillä ja vähänpä hiekkakentällä näkyi porukkaa ennen kehien alkamista. Mentiin Aavan kanssa junioreissa ja samaan aikaan kehässä oli hieno suomenlapinkoira. Aava meni kehässä kuin unelma! Ei minkäänlaista haukkumista, hyppimistä tai mitään muutakaan. Tuomari sanoi, että molemmille koirille voisi antaa punaisen, mutta me Aavan kanssa kuitenkin saatiin se. Kilpailukehiä odotellessa tämä lapinkoira omistajineen tuli luoksemme ja jutellessamme kävi ilmi, että omistajan sisko oli ottanut nyt keväällä göötin. Tuomari valitsi yli kymmenestä (~13) koirasta aluksi 6 ja sitten 4. Pääsimme Aavan kanssa kuuden parhaan joukkoon, mikä oli yllätys sillä helle ja odottelu oli uuvuttanut Aavan.
Lauantai aamuna starttasimme auton kohti Pieksämäkeä. Siellä meitä odotti australialaisen Leonie Darling:n tuomio ja Susannan ja Ettan tapaaminen. Olimme ihan hyvissä ajoin paikalla ja vaikka rokotusten tarkistus jonot olivat pitkiä, pääsimme nopeasti pois jonotuksesta. Odottelu ja Aavan esiintymisen jännitys alkoi kasvaa. En ole ikinä Aavan kanssa jännittänyt kehään menoa ja nyt sitten! Aava ilmeisesti vaistosi jännitykseni ja sen ravaaminen ja käytös oli jotain aivan muuta, kuin mitä pitäisi olla. Tuloksena kuitenkin oli JUN ERI 3. Tulokseen pitäisi olla tyytyväinen ja jollain tavalla olenkin, mutta mieleen jäi kaivelemaan ja ärsyttämään Aavan esiintyminen ja ennen kaikkea se, että miten hienosti se käyttäytyi mätsärissä ja näyttelyssä ihan päinvastoin.
Leonie Darling: "Excellent breed type. Good head & eye, good length of neck. Good body & size. Moves a little wide in front. Good topline, harsh coat."
Pieksämäeltä lähdimme kohti Karttulaa ja mökkiämme sillä agitreenien takia olisi turha ollut lähteä kotiin, koska mökiltämme Kurkimäkeen (treenipaikalle) ajaa vajaassa puolessa tunnissa ja kotoamme siihen olisi mennyt 45 min.
Aava on näyttänyt merkkejä juoksuista ja niinpä se oli treeneissä housut jalassa, vaikkei vielä mitään tiputellutkaan. Aluksi Aava ei pystynyt tekemään mitään "tyhmien housujen takia", mutta unohti ne nopeasti ja keskittyi olennaiseen. Mennessämme putkeen, siten että juoksen putken ohi Aava välillä juoksi putken ohi ja Aava ei mennytkään putkeen vaan juoksi minun perään, hyppäsi ja näykkäisi. Koutsi sanoi tähän, että jos koira tekee noin se on jätettävä kokonaan huomiotta ja että kotona siihen ei saisi ottaa mitään kontaktia esim. jos se itse tulee luokse rapsuteltavaksi. Hän myös sanoi, että jos ihmisten paimennusta ei nyt saada pois, ei minulla enää puolen vuoden päästä olisi kunnon koiraa. Ymmärsin ja ymmärrän asian edelleen ja aina pihalla leikkiessämme, kun Aava yrittää paimentaa minua, kiellän sitä itku kurkussa, että se tottelisi. Koutsin sanat pyörivät jatkuvasti mielessäni; minulla ei ole puolen vuoden päästä kunnon koiraa! Poden huonoa omaatuntoa siitä, ettei Aava opi kielloista ja huomiotta jättämisestä huolimatta ja tätäkin kirjoittaessani kurkussani tuntuu pala ja kyyneleet ovat vierimäisillään silmistäni.
Ketään tuskin kiinnostaa minun valitukset ja itkut, mutta jos jollain on hyviä vinkkejä paimennuken kitkemiseen ihmisiä kohtaan, niin niitä otetaan avosylin vastaan!
