Syystä tai toisesta tämä postaus unohtui lojumaan luonnoslaatikkoon. Joka tapauksessa muutama viikko on nyt totuteltu asustelemaan taas kotikotona. Kesätöiden takia oleskelen täällä, jotta työmatkakin olisi lyhyempi.
Aava on onnensa kukkuloilla, kun pääsee illalla luvan kanssa köllähtämään kainalooni. Kun ei tarvitse olla pitkiä aikoja yksikseen ja kun on joku, joka järjestää muutakin aktiviteettia, kuin palloleikkiä. Tai, en ole varma tuosta viimeisestä, nimittäin pallo sytyttää neitoa enemmän, kuin takapihalla olevat agilityesteet.
 |
| Pikkusen hymmyilyttää |
Aava on juoksunsa juossut, ja parin viikon takaisissa agilitytreeneissä päästiinkin jo ihan tosissaan treenaamaan. Tehtiin tämän vuoden SM-kisojen minien karsintarataa, ja voi miten iloinen olin Aavan vauhdista ja tekemisestä ylipäätään. Pieniä, ohjaajan tekemiä mokia lukuun ottamatta meni todella hienosti. Ja ne kepit! Kotitreeni on tehnyt tehtävänsä ja vihdoin Aava osaa hakea sen oikean keppivälin ja lähteä kepittelemään mukisematta. Se ei vaan kestä sitä, että jään jälkeen ja niinpä minun pitää olla näyttämässä sille ajoissa ensimmäinen väli pitäen koko ajan liikettä yllä ja juosta pikkuisen edellä. Vauhtikin vielä kepeiltä puuttuu, mutta luulempa, että sekin löytyy kun riittävästi reenaillaan...
Aavaa ohjatessa olen oppinut miten tärkeä merkitys ohjaamisessa on jalkojen asennoilla. Vaikka käytän ohjaamisessani myös kättä, on se tavallaan vaan tukena, koska Aava seuraa lähes yksinomaan vain jalkojeni liikkeitä. On ihan turha yrittää kädellä huitoa suorittamaan estettä, jos jalat osoittavat väärään suuntaan.
Kontakteilla olen viime aikoina huomannut pientä loikkimista, varsinkin puomin alastulolla. Niitä ollaankin treenattu uusin vinkein ja saatu jo pikku hiljaa tuloksiakin aikaan. Kisahinku on hirmuinen, ja kovasti tekisi mieli lähteä taas kisaamaan. Joitain tulevia lähialueen kisoja olenkin vilkuillut, vaan harmikseni vuorotyö aiheuttaa omat ongelmansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti