Comeback

Nyt sitä sitten palattiin treenikentille. Sekä koira että ohjaaja yhtä innoissaan. Itse pystyin siirtämään ajatukset agilityyn vasta ensimmäisen harjoittelupäivän jälkeen, mutta eipä Aavakaan tainnut tietää ennen hallille saapumista mitä tuleman pitää.

Aava ei meinannut pysyä "pöksyissään", kun tajusi mikä on jutun juoni. Aluksi ajattelin, ettei hallikäyttäytymisen ja odottelun kanssa tule olemaan ongelmia, koska Aava tepsutti niin nätisti hallilla. Jossain vaiheessa se tajusi, että kyse on agilitystä. Alkuesittäytymisen ja rataantutustumisen aikaan se istua tollotti silmät suurina ympyröinä äidin sylissä, koska muuten se ei pysynyt hiljaa.

Kuva on suuntaa antava

Radalle pääsimme vasta toiseksi viimeisinä, joka tietysti oli ihan kamalaa Aavan mielestä. Kun sinne kentälle olisi pitänyt päästä heti! Se pyöri sylissä ja jutteli tavanomaisella gööttipurinallaan. Radalle päästyämme se asettui lähtöön ja jäi odottamaan nätisti. Rataa päästiin hienosti kepeille asti, kun epävarmuus ja kuumuus saivat Aavan komentamaan. Kepit piti pujotella meidän heikommalta puolelta (ohjaaja vasemmalla), jota Aava ei ollut koskaan tehnyt radan osana. Tiukka komennus sai Aavan keskittymään ja namin avulla kepiteltiin olosuhteisiin ja treenaukseen nähden hienosti.

Rataa jatkettiin mainiosti aina välistä vetoihin asti (esteet 15 & 16). Aava kävi niin kuumana, ettei se kuunnellut käskyjä ja lukitsi 16 moneen otteeseen takaakiertona. (Hmm... mainitsinkohan edellisessä postauksessa jotakin takaakiertojen vaikeudesta.....) Namin ja tiukkojen käskyjen sekä ohjauksen jarraamisen avulla välistä vedoista selvittiin kunnialla.

Loppuratakin meni hienosti ja Aavan kepittely vahvemmalta puolelta on edistynyt kotitreenien ansiosta.

En ole aikoihin nähnyt Aavan kuumuvan tuolla tavalla. Toinen on vaan niin intopiukeena tekemään töitä ja jos ohjaaja ei viekään eteenpäin nii eihän se muuta auta, kun rueta komentamaan! Okei, ehkä Aavan mielestä. Toivon mukaan pääsemme kuumisesta eroon tai edes että se ei olisi noin voimakasta, sillä en halua palata aikaan, jolloin koira näki esteiden sijaan vain minun jalat ja nappaili niistä kiinni. Vaatii vaan lisää treenejä ja tiukkoja käskyjä ohjaajalta, niin eiköhän se siitä.

Edellisessä postauksessa kävin läpi putkille irtoamista ja niiden harjoittelemista, kun se ei meinannut epiksissä oikein onnistua ja kuinka kotona naksuttimen avulla sitä harjoiteltiin. No, en ole koskaan nähnyt Aavan irtoavan niin hienosti mitä se nyt treeneissä teki. Nyt pystyit lähettämään putkelle parin metrin päästä, ja koira oikein sinkosi putkeen, kun taas ennen veit koiran putken suulle asti, eikä silti ollut aina varmuutta meneekö se sinne.

Because I'm happy!