Rikki

Sydän on murskana. Itkettää ja ahdistaa. En saa henkeä. Sydäntä raastaa, kun ajatteleekin, miten kipeä rakas koira on. Tuntuu, että nyt viimeistään kaikki oli tässä. En pysty ajattelemaan järkevästi. Haluan auttaa, mutta ne keinot mitä on käytettävissä, onko ne riittäviä? Olen shokissa.

Aava sai maanantaina pelätyn, mutta toisaalta odotettavissa olleen diagnoosin. Aavalla on nivelrikkoa.

Vaikka se omalla tavalla oli odotettavissa, oli se aivan jäätävä shokki, kun sen eläinlääkärin suusta kuulin. Muistikuvat maanantailta ovat jokseenkin hatarat, mutta yritän saada kirjoitettua asiat ylös ihan itseänikin varten. Haluan puhua asiasta suoraan, silläkin uhalla, että kuraa tulisi lentämään niskaan. Aihe on minulle todella kipeä ja siitä puhuminen saa äänen värisemään ja kyyneleet kirpoamaan silmiin. Toivon, että joskus vielä helpottaa. Pahoittelut jo etukäteen siitä, että tämä tulee olemaan sekavaa, poukkoilevaa ja epäloogista tekstiä.

Varasin viime viikolla Aavalle lääkäriajan, koska se selkeästi oireili nyt jalkojaan enemmän kuin ennen. Viime kesänähän Aava ontui myös, luultavasti tätä samaa vaivaa, mutta tyhmänä luulin sen johtuvan vain todella jumissa olevista lihaksista. Hieronnallahan se tilanne laukesi silloin. Maanantaille saatiin siis aika lääkäriin ja olin varannut koko vapaapäiväni sille, koska en kyennyt tekemään mitään muuta. Olin mielessäni maalaillut kauhukuvat järkyttävästä tilanteesta luustossa ja siitä, ettei Aava enää heräisikään rauhoituksen jälkeen. Pelotti aivan hirveästi. Pelkäsin, että joudun tekemään liian suuren päätöksen siihen varautumatta ja liian aikaisin. Halusin kuitenkin saada mielenrauhan ja nähdä, mikä luuston tilanne on.

Aavakin jännitti lääkärikäyntiä tapansa mukaan. Pöydällä se oli kankeana, mutta ei tutkittaessa aristanut muita kuin oikeaa etujalkaansa, jota siis on viime aikoina ontunutkin. Se rauhoitettiin ja sain olla mukana, kunnes Aava nukahti. Itku pääsi jo katsellessa nukahtavaa rakasta. Entä jos se ei herääkään? Ammattitaitoinen henkilökunta ohjeisti mitä tuleman pitää, vaikka tietoa näistä asioista ihmispuolelta jonkin verran onkin, ja luottavaisin mielin pystyin jättämään Aavan kuvattavaksi ja lähdin itse siksi aikaa asioille. Palattuani lääkäri näytti kuvat ja kertoi mitä niissä näkyy. Pahimmat nivelrikkomuutokset ovat molemmissa lonkissa sekä oikeassa kyynärnivelessä. Maallikkonakin pystyin ne selkeästi röntgenkuvista erottamaan. Myös olkanivelissä ja vasemmassa kyynäressä oli pieniä muutoksia. Selkä sentään oli puhdas ja terve.

Runsaiden ohjeiden, lääkkeiden ja nivelvalmisteiden kanssa pääsimme kotiutumaan. Jollain tavalla kai tiedostin olevani shokkitilassa, kun jankutin mielessäni kerta toisensa jälkeen itselleni, että kuuntele nyt mitä ne sanoo. Silti en muista kaikkea. Onneksi tärkeimmät ohjeet saatiin myös kirjallisena. Kotiin päästyä ja kannettuani Aavan sisälle, romahdin totaalisesti eteisen lattialle, Aava tiukasti sylissä rintaani vasten. Panikoin ja itkin. Maanantai-ilta meni sumussa ja anestesia-aineet vaikuttivat Aavassakin koko illan. Vasta tiistaina oltiin molemmat jo vähän paremmin kartalla tilanteesta, vaikkakin töissä piti tosissaan skarpata ja tauolla käydä vessassa tirauttamassa parit kyyneleet. 

Aavalla alkoi loppuelämän kestävä nivelvalmisteen päivittäinen käyttö, öljy tukemaan nivelten toimintaa sekä tarvittava kipulääkitys. Nivelvalmiste on makutabletin muodossa, joka annetaan kerran päivässä. Se menee mukisematta kitusiin. Vertailtuani eri öljy-valmisteita päädyin testaamaan Nutrolinin Senioria Aavalle, vaikka sitä suositellaankin yli 8-vuotiaille koirille. Jonkin verran sitä on lukemani perusteella aloitettu nuoremmillekin koirille ja siten valintani kohdistui siihen. Kipulääkkeet menevät juustokääröön piilotettuna helposti ja parissa päivässä alkoivat helpottaa kipua. Aavan vointi parani silminnähden. Töistä kotiin tullessa se vetää sellaiset tsembalot, ettei ole hetkeen aikaan nähty. Onnellinen hauva. Lenkilläkin se liikkuu paremmin eikä kieltäydy kipittämästä ylä- tai alamäkiä, mitä se teki jonkin verran aiemmin.

Lisäksi Aavalle aloitettiin ensimmäisen kuukauden ajaksi Cartophen pistoshoito. Sen tarkoituksena on lievittää nivelrikon aiheuttamia oireita. Pistos annetaan neljä kertaa viikon välein, joista ensimmäisen Aava sai klinikalla. Pistämistekniikka näytettiin siellä ja jatkossa seuraavat annokset voin pistää itse. Onneksi on kokemusta pistämisestä ihmispuolelta. Veikkaan, että silti saattaa pikkuisen kirpaista pistää omaa lemmikkiä. 

Lihaskunnon ylläpito on tärkeää nivelrikosta kärsivällä koiralla ja niinpä Aavakin sai ohjeet liikkumiseen. Liikuntaohjeet eivät tulleet itselleni mitenkään uutena, koska jonkin verran olen aiheeseen perehtynyt aiemmin. Nivelongelmista kärsiville suositellaan liikuntaa, jotta nivelet eivät jäykistyisi, mutta liikunnan tulisi olla kevyttä ja niveliä rasittamatonta. Siksi esimerkiksi uinti on erittäin suositeltavaa. Mutta viepäs Aava uimaan. Neiti, joka haistaa jo kodin eteisestä vesisateen eikä suostu lähtemään ulos varpaita kastelemaan. En halua, että Aavalla on ahdistava olo, kun yritän kuntouttaa sitä. Keksimme siis jotakin muuta ja vältämme turhaa rasitusta. Pallot on nyt lopullisesti piilotettu. Kotikotona, missä Aava suurimmaksi osaksi asustaa, se kirmailee entiseen hurjaan malliin eikä tunnu tajuavan, että se sellainen tekee kipeäksi. Siispä ulkona vapaana olemista on rauhoitettava jollakin konstilla radikaalisti.

Toivottavasti tämä tuska alkaa helpottaa ajan kanssa ja hoitokeinot purevat. Kannan varmasti lopun elämääni syyllisyyttä tästä tilanteesta ja Aavalle tyhmyyttäni aiheuttamasta kivusta. Tiedän, ettei syyllisten etsiminen auta tilanteessa yhtään mitään. Enkä haluakaan etsiä syyllisiä, koska yksittäistä tähän johtanutta asiaa ei luultavasti ole, vaan se on monen syyn summa. Silti joudun tekemään töitä, etten syyttäisi itseäni. Aivan järkyttävän tuskaista, että omien valintojeni takia Aava on joutunut kärsimään. Miksi olen ollut näin typerä? Miksi en huomannut kipua riittävän ajoissa? Miksi jatkoin fyysisesti raskaan lajin harrastamista tiedostaen luuston rakenteelliset heikkoudet? Itsekkyyttänikö? Miksi, oi miksi? Tilanne olisi kai periaatteessa voinut kehittyä, vaikka Aava olisi maannut koko ikänsä sohvalla selällään suurin piirtein ilman minkäänlaisia aktiviteetteja. En silti voi mitään sille, että olen syyllisyys harrastamisesta kalvaa mieltäni. Olen vienyt koiraa agiliitämään tuntiessani itse vetoa kentille, mutten ajatellut kuitenkaan riittävästi miltä Aavasta mahtaa tuntua. Onkohan se ollut kovin kipeä treenatessa ja kisatessa? Tästäkö kaikki ongelmat johtuivatkin? Ärsyttää ja inhottaa! Miten olen voinut toimia tällä tavalla? Anteeksi. En tarkoittanut mitään pahaa.

Lisäksi olen miettinyt, että miksi Aavan elämässä on sattunut näin paljon kaikkea harmillista. Mitä pahaa se on tehnyt ansaitakseen kaiken tämän? Minkä takia Aava? Raskas taakka pienellä kannettavanaan. Meidän rakas, sitkeä taistelija. Elämäni koira.