Agilityuran huipulla

Mitä uran huippu merkitsee? Vastauksia on varmasti monenlaisia eikä se tarkoita kaikille samaa. Jollekin se on mainetta ja mammonaa, toiselle taas jotakin muuta. Yleistäen voi kuitenkin varmasti sanoa, että siihen liittyy runsaasti positiivisia tunteita, asioita, tekijöitä... Jokainen kokee ne yksilöllisesti.

Mitenkäs sitten urheilu-uran lopettaminen? Luopumista, haikeutta, epäonnistumista...? Koska agility on saanut urheilustatuksen, voinen tässä yhteydessä puhua myös urheilu-uran päättymisestä. Minulle päätös agilityn hetkellisestä lopettamisesta on ollut hankala monessakin mielessä.

Haaveilin reilu kymmenvuotiaasta pikkulikasta asti agilityn harrastamisesta. Siitä saivat osansa myös perheemme jämptit, jotka eivät järin hanakkaasti ottaneet vastaan intoapuhkuvan tytön harrastustoiveen toteuttamista ja pihamaalle levitettyjä esteitä. Eikä se takapiha-agility, koiran ollessa hihnassa, ollut todellakaan turvallista, mutta silloin en sitä vielä ymmärtänyt.

Vihdoin, monen vuoden harkinnan ja etsinnän jälkeen haave omasta agilitykoirasta täyttyi ollessani 16-vuotias. Kuusi vuotta kestäneen agilityuramme aikana ehti olla yksi pidempi tauko, mutta mutkien jälkeen pääsimme palaamaan treenikentille. Ja myös kisaamaan. Miksi siis lopettaa?

Tässä asiassa pitää järjen olla suuremmassa vaakakupissa tunteiden sijaan. Se tekee kipeää, se itkettää ja tuntuu pahalta. Minulle on tärkeintä se, että saan pitää Aavan elämässäni vielä pitkään enkä halua, että se joutuu kärsimään minun valintojen ja päätöksien takia. Mitään peruuttamatonta ei ole tapahtunut eikä tämä tarkoita agilityn lopettamista kokonaan. On vaan hyväksyttävä, että elämässäni on nyt tällainen vaihe ja se on elettävä. Elämä kyllä kantaa.

Huipulla? Minäkö?

Miksi otin agilityn lopettamisen taas esille? Se nyt luonnostaankin tulee olemaan pinnalla, mutta aasin siltana päästään seuraavaan aiheeseen, johon liittyvät nämä edellä mainitut asiat. On olemassa sanonta "huipulla on hyvä lopettaa". Nyt voin todeta sen toteutuneen meidänkin kohdalla. Tänään kisasimme Aavan viimeiset kisat.

Seuramme järjesti jäsenilleen kinkunsulatusepikset, jossa oli tarjolla kolme erilaista rataa. Valitsimme niistä kaksi eli möllihyppärin ja epävirallisen kisaradan. Kisaradalle ilmoittauduin kahdesti, koska jokainen osallistuja sai kolme starttia.

Hallilla oltiin tosi ajoissa, koskat epikset vietiin läpi siten, että jokainen osallistuu myös ratojen rakennukseen. Vielä ennen ilmoittautumista mietin ilmoittautuisinko kaikille kolmelle (ensimmäinen olisi ollut putkiralli), mutta päätin "säästää" startin viimeiselle radalle. Odottelua oli siis edessä, mutta Aava jaksoi tyypilliseen tapaansa rauhallisesti odottaa häkissään eikä tuntunut stressaavan ympärillä olevasta hälinästä tai muista koirista.

Radat olivat molemmat simppeleitä. Hyppärillä ei ollut keppejä, mutta kisaradalla oli kepit sekä kaikki kontaktit. Ennen lähtöjä se retuutti pitkäaikaisen aksalelunsa kappaleeksi, varmaan samalla tuumien, ettei sitä enää tarvittaisi. Se keräsi kierroksia, muttei välittänyt läheltä kulkevista toisista koirista vaan tuijotti vain minua silmiin ja komensi. Niin kuin aina kisoissa.

Lähdöissä palkkasin sen samaan tapaan, miten koko syksy on tehty. Laitoin namin sen eteen ja käskin odottaa. Odottaessaan "namia" se malttoi pysyä paikoillaan hienosti eikä yrittänytkään varastaa. Tempaistiin molemmilta radoilta nollat.

TUPLANOLLA! Aavan ensimmäinen ja viimeinen tuplanolla sen viimeisissä kisoissa. Niin, ja vaikka kisat olikin epäviralliset, olen todella ylpeä ja onnellinen tuosta saavutuksesta. Loogistakin, etten nuiden suoritusten jälkeen enää halunnut startata ja riskeerata, jos viimeinen startti olisikin epäonnistunut. Palkintoja ei jaettu, mutta sijoitukset oli merkattu tuloslistalle. Hyppärillä oli useampi nollan tehnyt ja me yllettiin sijalle 5./11. Agiradalla päästiin sijalle 2./6. Agiradalla nollia tuli meidän lisäksi vain yhdelle koirakolle.

Nämä kisat jäävät mieleen yksinä parhaimmista. Vaikka pientä menestystä on tullut myös virallisissa, tuntuu tämä ainakin yhtä hyvältä kuin virallisissa tehdyt nollat ja saadut LUVAt + serti. Hyvillä mielin voi jatkaa eteenpäin ja lämmöllä muistella aksahistoriaamme. Mikä parasta, paha maku suussa ei tarvinnut lopettaa ja hyvällä fiiliksellä voi aloittaa uudestaan, kun sen aika on.