Ongelmana paikallaanolo

Olette varmaan kyllästymiseen asti saaneet lukea tästä ongelmasta, mutta nyt vielä päätin pyhittää kokonaisen postauksen tämän asian ruodintaan.

Kaikki alkoi tammikuisten juoksujen tienoilla. En vielä tänäkään päivänä tarkalleen tiedä mitä tapahtui. Alkuun ajattelin, että hallissa kaikuvat äänet sai Aavan hermostumaan, mutta vasta nyt keväämmällä hoksasin malttamattomuuden johtuvan minusta.

Jossain välissä kevättalvea ei olisi huvittanut yhtään lähteä treeneihin, koska tiesin mikä siellä taas odottaa. Melko pian lamppu päässäni syttyi, ja tajusin mistä tässä oikein on kyse. Aloin treenata paikallaanoloa uudestaan siten, ettei rintamasuuntani ollut ollenkaan kohti Aavaa jättäessäni koiran odottamaan. Hankalinta on ollut muutama ensimmäinen metri koiran luota poispäin, niiden jälkeen se malttaa varmasti odottaa.

Erityisen ärsyttävän casesta tekee se, ettei paikallaanolon kanssa ole ongelmia muissa kuin agilityyn liittyvissä tilanteissa. Uloslähtiessä se odottaa kiltisti eikä rynni ruokakupille ilman lupaa. Muuten vaan odota-käskyä treenatessa se kyllä odottaa. Mikä siis neuvoksi?

Pysyminen johdonmukaisena ja määrätietoisena treeneissä, on hieman edistystä ollut havaittavissa. Itselleni haastetta aiheuttaa se, etten siedä yhtään Aavan räksytystä ja menetän hermoni nopeasti. Silloin tekisi mieli lyödä hanskat tiskiin ja päästää koira radalle ilman odottelua. Tiedostan kuitenkin sen seuraukset ja hammasta purren koetan kestää ne hetket ilman hermoromahdusta. Aavan takia on tärkeää pitää itsensä rauhallisena, koska huomatessaan minun kiihtyvän ei kummallakaan ole enää kivaa eikä paikallaanolosta tule sitäkään vähää mitä muutoin.

Pitäisi myös päästä useammin treenaamaan otolliseen ympäristöön. Treenata pitäisi myös itsenäisesti. Erinäisten syiden vuoksi se kuitenkin on jäänyt. Jos vain saisi itseään otettua niskasta kiinni, luulen että ongelma olisi pian selätetty. Kun kuitenkaan kyse ei ole siitä, ettei koira tietäisi mitä sen pitää tehdä.

Tällä viikolla aloitetaan treenit ulkokentällä. Mielenkiinnolla odotan jatkaako Aava käytöstään edelleen vai olisiko parin viikon tauon aikana tapahtunut ihme.

Hallikauden päätös

Talvikausi saatiin päätökseen. Treenilöisiä jatketaan vapun jälkeisestä viikosta alkaen ulkokentällä, joten nyt parin viikon ajan tauotetaan. Viimeisen hallitreenin vuoksi tehtiin isolla kentällä ratatreeni.

Suuntaa antava. Ei mittakaavassa

Aava kulki kuin unelma. Vauhtia piisasi ja luki ohjausta tosi hienosti. Kisoissa esillä olleista probleemista ei pienintäkään tietoa. Paitsi, jos tätä ikuisuusongelmalta tuntuvaa lähtöhässäkkää ei lasketa. 

Keinussa oli vähänlaisesti painoja, minkä takia se rämähti ikävästi Aavan alla ja seuraavilla parilla kerralla piti namin kanssa kannustaa tekemään se loppuun. Lähti sujumaan eikä kammoa jääny. 

Puomilla pariin kertaan jouduin muistuttamaan alastulosta, muuten teki sen hyvin. A:n kontaktilla ei ongelmia. Kepeille hakeutui hyvin, kun vaan muistin riittävän tarkasti vetää oikealle linjalle.

Pieniä ohjauksellisia pahoja tapojani yritettiin muuttaa oikeaan suuntaan. Usein valssit valuvat ja vastaanottava käsi myöhästyy, siten koira ajautuu helposti selän taakse eikä käänny niin tiukasti. Lisäksi syyllistyn liian usein liian suurpiirteiseen ohjaukseen, kun kuvittelen koiran näkevän sen. Tähän liittyen sain aikamoiset naurut persjätöstä katsoessani viime kisojen hyppäriä videolta. Siinä tilanteessahan en tietenkään sitä täysin tajunnu, mutta näin jälkeenpäin on hyvä katella ja viisastua.

Muuten minusta oli oikein mukava treeni, jossa saatiin onnistumisfiilikset eikä kisojen perseilyt seuranneet enää treeneissä. Tähän oli hyvä päättää treenikausi. 

Kokemusta keräten

Pienen empimisen jälkeen päädyin ilmoittamaan Aavan KPSH:n järjestämiin kisoihin. Nämä olivat periaatteessa ensimmäiset kisat kakkosluokassa, vaikka yksi startti nousun jälkeen käytiinkin pyörähtämässä. Tuomarina oli Eeva-Liisa Pohjanen.

Mitään odotuksia tai tulostavoitteita en osannut asettaa, mutta jännityksen hallinta oli sitäkin suurempi haaste. Ensimmäisen rataantutustumisen aikana sain mielen rauhalliseksi, koska hyppäri oli ykkösluokan tasoa.

Hyppärillä rahkeet olisivat riittäneet nollaan, mikäli olisin ohjannut tarkemmin. Ensimmäinen vitonen tuli keppien lopussa, kun pysähdyin, käännyin Aavaa kohti ja lopetin kannustamisen. Aava jätti viimeisen välin pujottelematta, mikä on sille aika harvinaista. Mutta se kesti vasemman puolen ohjauksen ja haki kepit hienosti kisavireessä! Loppusuoralla pingoin suoraan ja tein persjätön kolmanneksi ja toiseksi viimeisen esteen väliin, mutten muistanut katsonut koiraa ja ohjannut tarkasti, jolloin se juoksi mun perässä hypyn ohi. Olisin periaatteessa ehkä kerennyt korjata, mutta koska alla oli jo vitska, ajattelin että ihan sama, kun se ei nolla olisi kuitenkaan. Siispä HYL.

B-rata oli haastava, joku kentän laidalla totesi sen olleen jopa kolmosluokan rata. A:n kontakti meni hyvin, vaikka pelkäsin Aavan loikkaavan minun perään tehdessäni persjätön. Jostain syystä tänään millään radalla onnistunut kierrot hypyille vaan Aava jokaisessa kohdassa tuli jaloille ja alkoi pelleillä. Kepeille oli vaikea kulma, joka sekoitti Aavan pasmat täydellisesti. Se lähti haahuilemaan eikä meinannut suostua edes irtonaisena esteenä tehdä niitä. Lopulta saatiin ne tehtyä. Sen jälkeen jouduin omin silmin todistamaan asiaa, mitä en ikinä olisi uskonut näkeväni tuon koiran tekevän kesken agilityradan. Totaalinen jäätyminen. Katsoin ja käskytin koiraa ja ihmettelin ääneen miksi se vaan tillottaa silmät pyöreinä paikoillaan, että "mitäs tässä, en mä nyt haluu tehhä mitää". Koska en millään saanu koiraa liikkeelle, lähdettiin sylikyydillä kohti maalia.

Viimeisenä menty A-rata oli lähes sama kuin B, mutta vaan takaperin. Aava karkasi, mutten siinä vaiheessa ehtinyt tajuamaan tilannetta ja viheltämään peliä poikki vaan jatkoin juoksemista. Vasta kolmosputkella tajusin, että "piru vieköön, mitä ihmettä minä teen", mutta jatkoin silti matkaa, koska koira oli jo ehtinyt radalle. HYL saatiin puomin jälkeisen hypyn jälkeen olleesta puomi-putki erottelusta, jossa Aava loikkasi selkäni taakse ja koski puomia.

Jos jotakin hyvää kaikilta radoilta haluaa löytää, niin hyvät kontaktit (paitsi A-radan A) sekä hyvä, joskin katkonainen vauhti.

Lähtö/odotustilanteita olen pyrkinyt treenaamaan ihan lenkilläkin. Tajusin, että Aava kerää kierroksia minun ollessa lähellä eikä kestä yhtään, jos yritän liikkua kauemmas siten, että rintamasuuntani on kohti sitä. Parhaiten se pysyy paikoillaan, kun käskytän voimakkaasti odottamaan samalla kääntäen selän ja osoittamalla kädellä odottamaan. En vaan edelleenkään ymmärrä, mistä se tämän ongelman keksi. Mutta olishan tämä nyt liian helppoo, jos kaikki tuon otuksen aivotukset ymmärtäis...

Tällä hetkellä ei itselläni ole juurikaan kisaintoa, joten voidaan rauhassa keskittyä treenaamiseen. Varmasti kisauran päättämisellä tähän vuoteen on vaikutusta siihen, ettei enää kakkosluokassa ole hirveän suuria tavoitteita. Siksi oma kisaintokin varmasti kärsii. Onneksi kisaaminen on vain osa agilityä eikä vaatimus harrastuksen jatkumiselle. Parin viikon päästä siirrytään treenaamaan kokonaan ulkokentälle, joten katsotaan miten se vaikuttaa. Aiemmin se ei ainakaan ole vaikuttanut juurikaan ja koira toiminut, kuten yleensäkin, joten toivotaan samaa nytkin.

Tekniikat haltuun

Pitkään aikaan ei varsinaista tekniikkatreeniä ole ollut viikoittaisissa treeneissä tarjolla, vaikka joka viikkohan me jollain tasolla jotain tekniikkaa treenataankin. Tiistaina oli tarjolla mukava tekninen radanpätkä, joka sisälsi pääasiassa takaakiertoja ja välistävetoja. Radalla oli myös kohtia mm. pakkovalsseille ja leijeröintiin.

Suuntaa antava, ei mittakaavassa

Alkuun otettiin lähtötreeniä. Nätin paikallaanolon jälkeen päästiin tekemään. Tekniikat otettiin aluksi pätkissä eli 1-5, 5-9, 9-20. Vasta viimeisellä kierroksella mentiin koko rata kerralla. Ohjaajana minulla oli aluksi hieman haastetta ajoittaa ohjaustani takaakierroille oikea aikaiseksi ja riittävän selväksi. Parin kerran jälkeen sain iskostettua kallooni oikean ajoituksen. Aava teki juuri niin, kuin ohjasin.

Välistävedot olen tähän asti tehnyt siten, että olen juoksenut eteenpäin ja kääntänyt kropan ja varpaat välistävedon kohdalla taaksepäin, koska Aava ei lähde esim. vastakkaisen käden "vetoon". Viime syksynä seuralla oli ulkopuolinen valmentaja valmentamassa, jossa hän oli kertonut testaamastaan ja hyväksi havaitsemastaan tekniikasta ohjata välistävedot. Treenikaveri jakoi sen meillekin. Vähän kyllä etukäteen emmin kyseistä ohjausta, mutta päätin kokeilla. Juoksin nimittäin koko välistäveto matkan takaperin - ja sehän muuten toimi! Kolmella about viiden minuutin vuorolla ei ainuttakaan virhettä välistävedoilla. Olinpa muuten ihan SUPERtyytyväinen!

Video on otettu kolmannella kierroksella, jolloin koira oli alkanut jo väsyä eikä enää parhaimmassa vireessä liikkunut.

Pakkovalssit sujui hyvin, mutta on kiinnitettävä tarkasti huomiota liikkeen ajoitukseen, koska minulla on taipumusta ennakoida liian aikaisin, jolloin Aava useimmiten suorittaa esteen suoraan. Kepeille on tullut hurjasti lisää varmuutta ja vauhtikin on pikkusen nopeutunut. Päätin kesken radan, vastoin ratasuunnitelmaani leijeröidä A:n esterivin takaa ja voi juku miten mallikkaan suorituksen Aava tekikään.

Enemmän kuin tyytyväisinä saatiin treeneistä lähteä ja tänään pistin kisailmojakin menemään. Toivottavasti lähdön kanssa ei tulisi takapakkia. Melko luottavaisin mielin olen kuitenkin kisaamaan lähdössä. Mun kisakaiffari on ihan super, tuli mitä tuli!

Ratatreeni

Tiistaina meillä oli viikoittaisissa agilitytreeneissä ison kentän ratatreeni. Kaksi treeniryhmää oli yhdistetty siten, että jokainen sai treeniaikaa pari-kolme minuuttia kahdesti. Siinä siis ehti vetää radan kisanomaisesti ja tarvittaessa treenata joitain tiettyjä kohtia. Rata ei ollut mitenkään kovin vaikea, vaan oikein mukava ja vauhdikas. Liikkeelle päästyämme tehtiin Aavan kanssa melko kelpo nolla.

Kerrankin sain treeneissä kisanomaisen fiiliksen. Vähän jännitti, muttei kuitenkaan liikaa. Jännitystä loi toinen treeniryhmä, jonka kaikki jäsenet kisaa kolmosissa tosi nopeilla ja taitavilla koirilla. Ehkä vähän jännitin epäonnistumista heidän seuratessa suoritusta. Jälkiviisaana voi kysyä itseltään: Miksi?  Oonhan mä nyt ennenkin treenannu ja kisannu ja ties ketä huippuja tai vähemmän huippuja siellä on ollu kattomassa enkä oo välittäny. Nih.

Eka kierros meni meiltä täysin siihen, ettei päästy lähtöä pidemmälle. Siis kirjaimellisesti. Aava ei millään malttanut jäädä odottamaan lähtöön vaan haukkui kuin hullu. Vihdoin kun sain sen istumaan, käskin odottaa ja otettuani yhden askeleen alkoi sama haukku-kuumumiskohtaus uudelleen. Tässä vaiheessa kello piippasi ja näin meidän vuoro oli ohi. Päätettiin valmentajan kanssa, että toisella kierroksella estetään Aavan liikkeelle lähtö pannalla. Koutsi piti Aavaa pannasta, jotta pääsin itse ohjaamaan ekan ja tokan hypyn väliin. Edelleen Aava yritti kaikkensa, ettei sen tarvitsisi odottaa. Heti kun se oli hiljaa ja istui paikallaan, annoin sille vapautuskäskyn ja päästiin vauhtiin. Siihenkin kirjaimellisesti. Aava nimittäin keräsi aikamoiset kierrokset lähtösekoilullaan.

Komentaa, komentaa vaan ei malta
© Katja S.

Takaakierrot meni suhteellisen hyvin siihen nähden, etten taaskaan muistanut riittävän ajoissa käskyttää äänellä, jonka vuoksi Aava kyseli epävarmasti ja meinasi käydä kenkään kiinni (etenkin 6 hypyllä). Olin siinä kohtaa myös ehkä himpun verran myöhässä.

Kontaktit oli todella mahtavat. Siis ihan törkeen makeet! Ei loikkimista tai malttamattomuutta, vaan hienot, hallitut juoksarit. Luulin, ettei Aava malttaisi tehdä kontakteja nätisti loppuun saakka, koska se kävi niin kierroksilla, mutta väärässä olin. Vähänkö olin tyytyväinen.

Samoin kepit. Siis mitä ihmettä. Vasemmalta puolelta ohjatessa ei minkäänlaista ongelmaa, ei siis mitään. Vauhtiakin oli mukavasti ja Aava kiristi tahtia, kun muistin kehua sitä koko keppisuorituksen ajan. Kun vaan tietäisin, miten saisin siirrettyä sen vauhdin, keppien suorittamisen ja oman ohjaukseni kisoihin. Joko kisajännitys saa Aavan epävarmaksi tai sitten vaan yksinkertaisesti ohjaan kepit kisoissa eri tavalla, koska ne menee niin hyvin treeneissä.

Juteltiin vielä omien vuorojeni jälkeen treeniryhmäläisten kanssa tuosta Aavan lähdöstä, ja kaikki, minä mukaan lukien ihmettelivät  miksi lähtö on mennyt tuollaiseksi. Vielä syksyllä ei ollut mitään ongelmaa ja Aava napotti istua paikoillaan tosi nätisti. Raivostuttavaa. Mutta nähtävästi tässä lajissa ei koskaan tulla valmiiksi, vaan aina löytyy joku asia mitä treenata.

Päätin, että nyt on pidettävä hetken aikaa kisataukoa ihan jo tuon järkyttävän lähdön takia. Nyt keskityn treenaamaan sen takaisin kuntoon ja katotaan niitä kisoja sitten vähän keväämmällä.

Nyt tai ei koskaan - agikisat Kuopiossa

Käytiin lauantaina serti-jahdissa ACE:n järkkäämissä kisoissa Kuopiossa. Tuomarina ykkösillä oli Marianne Fernström Ruotsista. Tykkäsin kovin hänen radoistaan. Olivat helpot ja suoraviivaiset. Mielestäni ne olivat juuri sitä, mitä ykkösissä pitääkin testata.

Tarjolla oli 4 rataa, joista ilmoitin Aavan kolmelle agiradalle. Asenteella Now or Never.

Aloitimme A-radalla, jolla ensimmäinen vitonen napsahti heti toisena esteenä olleella A:lla. Lisäksi tiistain treeneissä hinkatut kepit oli taas unohduksissa. Niistä selvittyämme matka jatkui hyvällä vauhdilla puomille, jossa Aava taas loikkasi. Tuloksella 15 maaliin. Voin kertoa, että nolla tuntui melko kaukaiselta haaveelta tämän radan jälkeen.

B-radalla ei ollut puomia, vaan sen tilalle tuli keinu. Sehän sopi meille oikein hyvin. Radalla ei kummempia ongelmia ollut. Pussin jälkeiselle putkelle en käskyttänyt ajoissa, niin Aava meinasi komentaa - ei virheitä kuitenkaan. Kepit oli helpommat, kun ohjasin ne oikealta puolelta eikä niiltä virheitä, vaikka aivan törkeän hitaat ne olikin. A:lla tarkoituksella himmasin ja vedin Aavan "nenästä" alas varmistaakseni virheettömyyden. Sitten oli enää viimeinen hyppy.

Ykkösluokka - done!

En millään meinannut uskoa, että nyt se sitten tuli. Niin kauan sitä odotettiin, taisteltiin, raivottiin, vaivuttiin epätoivoon... Vihdoin ja viimein!

Vitsailinkin, että Aava vaan taktisesti valitsi rodun kotimaasta olevan tuomarin, jolta vastaanotti SERTin.

Se tiesi sitä, että D-radalle jouduimme starttaamaan kakkosissa. Pitkä päivä oli siis tiedossa. Käväsimme välillä parin tunnin ajan kotosalla, koska kisapaikka oli kotoa vain 5 km päässä. Kumpikaan ei, koira enkä minä kyennyt asettumaan aloilleen ja suuntasimmekin takaisin kisapaikalle, kun ykkösten viimeistä rataa vasta aloiteltiin. Jostain syystä ykkösten palkintojenjaon aloittamiseen kului hirveästi aikaa, ja päästessämme starttaamaan 2D-radalle, oli aikataulu yli puoli tuntia myöhässä.

Mitään tavoitteita ei enää viimeiselle (vai pitäisikö sanoa ekalle) radalle ollut, koska pitkä päivä oli jo vienyt mehut molemmista. Kakkosten radat tuomaroi Sari Mikkilä.

Osasin jo odottaa, ettei rata tule sujumaan oppikirjan mukaan ja eihän se todella sujunutkaan. Aivan järkyttävää menoa. En ohjannut Aavaa kunnolla, jaloissa painoi jo sen verran, ettei oma liikkuminenkaan ollut kaunista katseltavaa ja lisäksi Aava viestitti omaa väsymystään ärsyttävällä tavallaan - "kengästä kiinni, ku et kerro mitä tehhä".

Enpä varmaan koskaan ole sellaista tuloslappua kouraani saanut, kuin tältä radalta ja toivottavasti en tule ikinä enää saamaankaan.... HYLyllä maaliin.

Kisapaikalla sai testata ilmaiseksi Inov8 X-taloneita yhdellä radalla ja tälle vikalle radalle iskin ne jalkaani. Muuten oli tosi hyvät kengät, mutta jostain syystä toinen painoi jalkapöytääni. Valikoimasta löytyi kuitenkin toisenmalliset, sopivat kenkulit ja ne sieltä "palkinnoksi" kotiutin.

Inov8 X-talon 190

Synttärityttö

Kultatytölläni tänään mittarissa 6 vuotta!

Pari viikkoa takaperin kävimme Pro Perron treeneissä ja Aava oli todella tsäpäkkänä, jolloin koutsi kysyi sen ikää ja ihmetteli suu auki, että eikö se koskaan aio rauhoittua. Minusta on vaan hyvä, että virtaa ja innokkuutta lajia kohti riittää. Näin voin olla varma, että koirakin on oikeasti onnellinen eikä tee sitä vaan miellyttääkseen minua.

Tälle vuodelle onkin jonkin verran suunnitelmia, mutta katsotaan miten pitkälle ne johtaa ja mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Eniten toivon kuitenkin terveitä, ilontäytteisiä päiviä ja hetkiä!

Paljon Onnea Ihahhurja Aat!