Pienestä kii Mikkelissä

Lauantaina 29.8 suuntasimme Paimenlauman kanssa Mikkeliin kisaamaan. Tuomarina oli Johanna Nyberg, jonka suunnittelmat kolme agilityrataa olivat mielestäni sitä mitä pitääkin ykkösluokassa olla. Mielestäni siis ykkösluokan radoilla tulisi testata koiran esteosaaminen ilman sen suurempia kiemuroita, ja tässä tuomari oli eilen onnistunut.

Nollilla ei siitä huolimatta, että radat olivat helppoja, juhlittu. Pienestä se oli kiinni, mutta kun ei niin ei. Sijoituttiin silti kaikilla kolmella radalla, joten toinen Mikkelin reissu olisi edessä, jotta saadaan lahjakortit käytettyä. Tästä tarkempiin tuloksiin.

A-radalla oli 22 estettä, jota silmät pyöreänä rataantutustumisessa hämmästelin. Tämä rata oli ehkä kaikista kolmesta kinkkisin, tosin ei vaikea. Pääsimme jälleen vain kolmosputkelle, jolloin kosahti ensimmäisen kerran. Lähdin liian aikaisin liikkeelle, jouduin lähes pysähtymään ennen putkea, jonka takia Aava alkoi epäröimään ja tuli kenkääni kiinni. Hienosti selvittiin kepeille asti, joilta toinen kielto, koska ohjaajan jalat eivät kulkeneet ja olin myöhässä näyttämässä/varmistamassa ekaa väliä. Loppuun päästiin hienosti.

B-radalla oli kaikki kontaktit, kepit ja rengas. Startattiin tälle radalle ensimmäisenä koirakkona. Alku oli niin lupaava. Olin lähes varma, että jos kepit menee hyvin, niin nollaa pukkaa. Vaan eipä pukannut. Jostain syystä Aava alkoi "oireilla" putkia eikä irronnutkaan niihin, kuten viime aikoina. Vitosputkelta tuli kielto ja se olikin radan ainoa virhe. Keinusta on tullut myös pieni peikko Aavalle. Yleensä se tykkää mennä sen, mutta oman seuran kisoissa keinu oli inhottava, ja ilmeisesti siitä oli jäänyt pieni kammo.

Palkintojen jaossa tuomari sanoi, että oli reilu ja ei antanut virheitä/hylkyä Aavan kenkäepisodeista, koska ei voinut olla varma onko se oikeasti tiukasti kiinni kengässä vai pitääkö vaan kevyesti suutansa kengän "ympärillä". No, eihän se koskaan siinä tiukasti kiinni oo.

C-rata oli B-rata toiste päin, pienin muutoksin. Tässäkään radassa ei pitänyt olla mitään erikoista, ihan piece of cake, mutta kun ei kulkenut niin ei kulkenut. Videolta yritin katsoa mistä ensimmäinen virhe puomin jälkeen tuli, koska mielestäni se kyllä osui kontaktipinnalle. Kielto jälleen sitten putkelta ja kepeiltä. Ne tajusin jo rataa tehdessä, mutta mistä tuo yksi vitska puomin jälkeen..?

Onneksi sain kaikki radat videolle, jotta oikeasti ymmärrän miksi virheitä taas tuli. Milloin opin ohjaamaan koiraani oikein? Tiedän tasantarkkaan miksi koira tulee radalla mm. komentamaan ja ottaa kengästä kiinni, mutten silti osaa vieläkään ohjata sitä oikein. Raivostuttavaa. 

Jostain syystä tuntui, ettei näissä kisoissa omat jalat oikein kulkeneet. Aavakin oli hieman hitaanpuoleinen, joten varmaan senkin takia en itsekään painellut täysiä, vaikka joissain kohdissa olisi pitänytkin. A- ja B-radoilla olisi luultavasti selvitty kepeiltä virheittä, jos olisin painellut nopeammin ohjaamaan. Toisaalta ryntään usein liian kovalla vauhdilla putkille ja joudun pysähtymään, jonka takia Aava alkaa kyselee et "eikö mennäkää tänne vai hä?" Tästä opiksi ja ensi kerralla onnistutaan. Jos jotakin positiivista haluaa hakea, niin ilman virheitä oltaisiin voitettu jokainen rata miniykkösten nopeimmilla ajoilla (ja oltaisiin nyt kakkosissa...).

Tällä viikolla ei ollut treenejä, joten omatoimisilla kotipihatreeneillä menty ja tehty lähinnä keppejä. Ensi viikosta alkaen treenaamme tiistaisin ja tarkoituksena ottaa heti kepit ja putket tehotreeniin. Voi himskutti, että ärsyttää, kun kepeille saatu hieman vauhtia lisää, niin jo selätetty putkiongelma tulee taas.

Kun ensimmäinen nolla on saavutettu, iski kova etenemishalu. Halutaan kakkosiin! Tiedän, että me pystytään siihen, mutta miksi me ei silti nousta? Miksi aina tulee virheitä? Miksi, oi miksi?

Lauma kasvaa

Olen Inna. Virallisesti Enonsalon Inna ja rodultani jämtlanninpystykorva.

Synnyin hetimiten juhannusjuhlien jälkeen 23.6. Ensimmäiset pari kuukautta kului Lulu-emän tissiä imien ja nukkuen. Tietenkin opettelin syömään oikeaakin ruokaa, saaden maistiaisia myös siitä, mitä tuleva työni pitää sisällään. Välillä tutustuin maailmaan ulkona touhuten ja seitsemän pentuesisaruksen kanssa leikkien.

Uuden lauman ihmiset kävivät minua katsomassa ja ihastelemassa pariin otteeseen ennen muuttoa. He valitsivat minut (ja minä heidät) ollessani viisi viikkoa. Jatkoin vielä kasvuani muutaman viikon ajan ennen kuin tulivat minut uuteen kotiin hakemaan.

Tehtävänäni on kuulemma kasvaa hirvikoiraksi, Moonan työtoveriksi. Vanhaharmaa, Aksu nimeltään jää kuulemma eläkkeelle ja minun olisi nyt täytettävä hänen paikkansa hirvikoirana. Ei liene vaikeaa, otan haasteen innolla vastaan.

Lauman ihmiset ovat kuitenkin sitä mieltä, että elämässä tarvittavat perustaidot on opeteltava ennen tositoimia. Epäilevät rohkeuttani kirmailla ympäri metsiä isojen ruskeiden otusten perässä. Pyh, sanon minä!

Ne ovat myös puhuneet joistakin missikisoista, mutta ensin täytyy kuulemma kasvaa ja vahvistua. Saavatpa nähdä millainen missi minusta kasvaakaan.

Kuulumisiani ja kasvuani voitte seurata täällä blogissa. Minulle on myös kuulemma tehty oma sivu, josta pääsee tutkimaan tietojani tarkemmin. Sinne pääsee tällä hetkellä tästä, mutta myöhemmin sivun reunaan ilmestyvästä kuvastani.

Kisauran ensimmäinen

"Sitä voi valjastaa voimansa, jos uskoo siihen voivansa" Juju

Tänään kisailtiin Kuopion Sorsasalossa kotikentällä. Aava ilmoitettu jälleen kaikille mahdollisille radoille, joista kaksi olivat agilityratoja ja yksi hyppyrata. Tuomarina ykkösillä oli Anne Viitanen. Radat eivät olleet helpoimmasta päästä, mutta kuitenkin sujuvia ja mukavia. Rataantutustumisissa sai aivoja käyttää, miten minkäkin kieputuksen selvittäisi virheittä.

Lähes täydellisesti menneiden viime torstaiden treenien jälkeen lähdin luottavaisin mielin kisaamaan. Treeneissä mentiin siis maksien SM-karsintarataa, joka sujui tosi mukavasti. Uskalsin sen perusteella siis odotella kisoista jonkinmoisia tuloksia. Totuus kuitenkin lävähti vasten kasvoja heti ensimmäisellä radalla. Tarkat tulokset löytyy täältä.

Palkinnot ansaitsevat suuret kiitokset. Aiemmin kisaurani aikana ei meille tällaista määrää palkintoja ole tullut.

A-rata oli agilityrata, joka sisälsi kaikki kontaktit. Päästiin radalla viidennelle esteelle (putki) hyvin, kunnes Aava muisti vanhat kepposensa. Ei ollut yhtään kuulolla eikä mennyt putkeenkaan. Seuraavalla putkella sama homma. Loppujen lopuksi kepeillä kolmannen kiellon tullessa hylkäännyimme. Keinulle asti päästiin, tosin Aava teki siinä jotain mitä ei ikinä ole tehnyt. Kiipesi keinua puoleenväliin ja kääntyi alas. Siinä vaiheessa päätin jättää leikin sikseen.

Olin ihan äimänä koiran käytöksestä, mutta muistellessani ohjaustani, syy löytyi hyvin nopeasti. Aava tarvitsee todella määrätietoisen ohjauksen ja selkeät (äänekkäät) käskyt. Olin niin jännittynyt ja lukossa, etten saanut ohjatessa sanaa suustani riittävän selkeästi, jos ollenkaan. Tämä rata ei valitettavasti tallentunut kameralle.

B-rata oli hyppyrata. Lähdin tekemään rataa ilman odotuksia, mutta psyykkasin itseni käskyttämään koiraa selkeästi. Irtoamiset putkiin ja kepeillemeno oli ihan erilaista mitä ensimmäisellä radalla. Rata eteni hienosti, vaikka keppejä jänskäsin. Kepit meni hienosti ja mielessäni huokaisin ensimmäisen kerran. Kun viimeinen putki oli suoritettu ja päästiin loppusuoralle, uskalsin jo toivoa sen tapahtuvan, ja niin siinä kävikin. Ensimmäinen virallinen nolla kera LUVAn sieltä tuli! Niin kauan ollaan tahkottu ja taisteltu, välillä kyyneleitä vuodatettu ja oltu lopettamassa kisaamista, mutta sieltä se vihdoin tuli. Ihan sanoinkuvaamattoman huikeeta!

Paineet oli poissa C-agilityradalle mennessä ja ajatuksena oli mennä samalla moodilla, kuin edellinen rata. Tällä radalla ei ollut puomia. Aava jumittui toisena esteenä olleelle keinulle ja se piti "vetää nenästä" alas. Keppejä ei hakenut vaan juoksi perässäni, joten kielto. Keppien lopussa hätäilin persjättöön ja Aava jätti viimeisen välin pujottelematta. Loppurata sujui hyvin, tosin huomasi että lämpö ja kaksi edellistä rataa oli imeneet mehut koirasta (ehkä myös ohjaajasta) eikä vauhti ollut samanlaista, kuin edellisillä radoilla. Vaikka yliaikaa himpun tulikin, se ei nollan jälkeen harmittanut ollenkaan.

Jälleen episteltiin

Eilen oli meidän treeniporukan järjestelyvastuu epiksissä, ja saimme siten kisata myös ilmaiseksi. Mukavasti paikalle tuli porukkaa, kosteasta säästä huolimatta ja ilta venyikin melko pitkäksi. Palkintoja ei näissäkään kisoissa jaettu.

Aava starttasi sekä mölleissä että kilpailevissa. Varovaisesti uskallan tuumata, että pikkuhiljaa ongelmakohdista ollaan taidettu päästä, joskin ne vielä hiomista kaipaavatkin.

Videoita radoilta ei valitettavasti ole, niinpä piirsin suuntaa antavat ratapiirrokset. Mittasuhteet eivät ole oikeat piirroksissa, mutta jos edes idea tulisi esille.

Möllirata oli helppo, eikä siinä ollut kontakteja ja keppejä. Lähdössä menin taas liian lähelle kolmosputkea, jonka seurauksena liike ei pysynyt yllä ja Aavalle iski epävarmuus mennäkö vaiko ei. Loppurata meni hienosti, tosin tuntui että vauhti oli vähän kadoksissa. Tuloksena siis kieltovitonen ja aika 25,28.

Möllirata

Kilpailevien rata sisälsi myös kontaktit ja kepit, jotka oli kuitenkin mahdollisuus ohittaa siihen tarkoitukseen laitettujen putkien kautta (niitä en piirtänyt piirrokseen, koska niitä ei menty). Olin niin supertyytyväinen radan jälkeen. Vihdoinkin kepit radanosana ja kisanomaisessa tilanteessa V-I-R-H-E-I-T-T-Ä! Puomin alastulon jälkeen huomasin tuomarin käden nousevan, mutta oli kuitenkin perunut virheen ja vitosen alku tuomarinsihteerin lapussa oli sutattu. Ihmettelin kyllä itsekin rataa jatkaessani, että miksi vitonen, koska koira mielestäni koski kontaktialueeseen.

Kisaavien rata

Aava on tosin ruennut loikkimaan puomin alastulolla urakalla, ja joudun kiinnittämään paljon huomiota ja ohjaamaan todella tarkasti, että se varmasti osuu kontaktialueeseen. Harmikseni kotikotona oleva puomi on rikki tällä hetkellä, enkä pääse siellä treenaamaan.

Putkeenmenot on parantuneet huimasti, ja enää yleensä ei tarvitse olla putken suulla käskyttämässä, vaan koira hakee putket muutaman metrin päästäkin.

Keppien jälkeen olleella takaakierrolla Aava jostain syystä kielsi ja saksalaiseni ei onnistunut ihan oppikirjan mukaan, mutta niinpä vaan siitäkin tilanteesta selvittiin enemmittä virheittä. Tuloksena kieltovitonen ja aika 40,83.

Kesäpäivien viettoa

Taas kerran postaus jäi lojumaan liian pitkäksi aikaa, siitä yksinkertaisesta syystä, etten saanut vanhalla kaatumispisteessä olevalla koneella kotikotona kuvia käsiteltyä. Vihdoinkin töiden antaessa periksi pääsin kotiin kunnon koneelle ja näinpä tämäkin ongelma ratkaistu.

Kesää on vietelty enemmän ja vähemmän koirien kanssa puuhastellen. Omat päiväni kuluvat suurimmaksi osaksi töissä. Harvat vapaapäivät mielellään kuluttaa tekemällä juttuja, mitä työpäivinä ei ehdi tekemään.

Suurempia raportoinnin aiheita ei ole hetkeen tapahtunut. Käydään viikoittaisissa treeneissä ja touhutaan kotipihalla.

Treenit on menneet päänsääntöisesti hyvin. Olen kuitenkin huomannut, ettei työpäivän jälkeen treenatessa oma vireystila ole parhaimmillaan, joka sitten suoraan on vaikuttanut koiran tekemiseen. Valitettavan usein juuri meidän treeniaikaan alkaa sataa kaatamalla, mikä tietysti verottaa vauhtia vesi-inhosta kärsivältä koiralta. Epäilyistäni huolimatta radat on pääsääntöisesti saatu tehtyä yllättävän hyvin vesisateesta huolimatta. Joskus jopa kepitkin on onnistuneet paremmin, kuin ilman sadetta.

Hassua, miten sitä elää fiiliksen mukaan. Heikommin menneiden treenien jälkeen olen monesti päättänyt lopettaa kisaamisen, vaikka kisoja olisi kuinka katsottuna. Seuraavalla kerralla treenit useimmiten sujuvat lähes täydellisesti ja sen fiiliksen innoittamana olisin ilmoittamassa Aavan jokaisiin tulossa oleviin kisoihin, jos se olisi vaan mahdollista.

Turhauttaa, kun haluaisi päästä tavoitteisiin nopeasti, kaikki-mulle-heti-nyt-ihminen kun olen. Pienestähän se meillä on kiinni, ja kun palaset kunnolla loksahtaa paikoilleen, niin tavoitteisiinkin päästään. Meillä se vaan vaatii hieman enemmän kärsivällisyyttä ja aikaa.

Loppuun vielä salaperäinen lause: uudet tuulet puhaltavat elämässämme. Siitä lisää myöhemmin, pysykää kuulolla!

Heinäkuun mölleilyt

Oma seura järjesti eilen epikset, jonne sitten vapaapäivän iltaa lähdettiin kuluttamaan. Keli suosi ja sen myötä osallistujakin oli melko paljon. Palkintoja ei näissä karkeloissa jaettu, ja siksipä kisaavien radan tuloskin jäi hieman hämärän peittoon.

Osallistuin Aavan kanssa sekä mölli- että kisaavien radoille. Molemmat radat olivat mukavasti suunniteltuja, suoraviivaisia ja helppoja. Tossua sai tosissaan laittaa toisen eteen.

Ekalla eli mölliradalla starttattiin Aavan kans viimosina. Neiti ei olisi millään malttanut odotella hiljaa, kun näki toisten koirakoiden suorituksia odotusalueella. Odotuksen aikana olleesta malttamattomuudesta huolimatta se jäi hienosti odottamaan lähtöön. Rata oli lähes täydellinen nelosputkea lukuun ottamatta. Etenin itse liian aikaisin lähettämään putkeen ja jouduin himmaamaan vauhtiani samalla eri suuntaan siirtyen, joten vedin koiraa hieman mukanani, eikä putkeen meno ollut sujuva. Virheitä kuitenkin nolla!

Kisaavien radalla virheitä sateli ainakin puomin alastulokontaktilta ja kepeiltä. Todennäköisesti myös pari kieltoa 4 ja 14 putkilta. Nelosputkelle tullutta kieltoa en ymmärrä vieläkään. Luultavasti käsky tuli liian myöhään. Tarkoituksena oli tehdä vielä 12 ja 13 esteiden välissä persjättö, mutta keppisekoilu sekoitti ajatukset ja myöhästyin pahasti. Silti olin ihan tyytyväisin mielin molempien ratojen jälkeen. Lämpöisestä kelistä huolimatta vauhtia riitti molemmille radoille.

Seuraavan kerran olisi tarkoitus epistellä 6.8., kun oma treeniryhmä on järjestelyvastuussa.

Kesä kotikulmilla

Syystä tai toisesta tämä postaus unohtui lojumaan luonnoslaatikkoon. Joka tapauksessa muutama viikko on nyt totuteltu asustelemaan taas kotikotona. Kesätöiden takia oleskelen täällä, jotta työmatkakin olisi lyhyempi.

Aava on onnensa kukkuloilla, kun pääsee illalla luvan kanssa köllähtämään kainalooni. Kun ei tarvitse olla pitkiä aikoja yksikseen ja kun on joku, joka järjestää muutakin aktiviteettia, kuin palloleikkiä. Tai, en ole varma tuosta viimeisestä, nimittäin pallo sytyttää neitoa enemmän, kuin takapihalla olevat agilityesteet.

Pikkusen hymmyilyttää

Aava on juoksunsa juossut, ja parin viikon takaisissa agilitytreeneissä päästiinkin jo ihan tosissaan treenaamaan. Tehtiin tämän vuoden SM-kisojen minien karsintarataa, ja voi miten iloinen olin Aavan vauhdista ja tekemisestä ylipäätään. Pieniä, ohjaajan tekemiä mokia lukuun ottamatta meni todella hienosti. Ja ne kepit! Kotitreeni on tehnyt tehtävänsä ja vihdoin Aava osaa hakea sen oikean keppivälin ja lähteä kepittelemään mukisematta. Se ei vaan kestä sitä, että jään jälkeen ja niinpä minun pitää olla näyttämässä sille ajoissa ensimmäinen väli pitäen koko ajan liikettä yllä ja juosta pikkuisen edellä. Vauhtikin vielä kepeiltä puuttuu, mutta luulempa, että sekin löytyy kun riittävästi reenaillaan...

Aavaa ohjatessa olen oppinut miten tärkeä merkitys ohjaamisessa on jalkojen asennoilla. Vaikka käytän ohjaamisessani myös kättä, on se tavallaan vaan tukena, koska Aava seuraa lähes yksinomaan vain jalkojeni liikkeitä. On ihan turha yrittää kädellä huitoa suorittamaan estettä, jos jalat osoittavat väärään suuntaan.

Kontakteilla olen viime aikoina huomannut pientä loikkimista, varsinkin puomin alastulolla. Niitä ollaankin treenattu uusin vinkein ja saatu jo pikku hiljaa tuloksiakin aikaan. Kisahinku on hirmuinen, ja kovasti tekisi mieli lähteä taas kisaamaan. Joitain tulevia lähialueen kisoja olenkin vilkuillut, vaan harmikseni vuorotyö aiheuttaa omat ongelmansa.