Jumeja siellä, jumeja täällä

Ne oli ihan tavalliset treenit muutama viikko sitten. Ne sujuivat ilman ongelmia ja koirakin kulki hyvin. Kauhukseni jouduin toteamaan treenien jälkeen, että koira ontuu. Välillä enemmän ja välillä vähän vähemmän. Katsastelin tassun päällisin puolin löytämättä selitystä. Lihakset eivät kuumottaneet eikä anturoissa ollut mitään kummallista. Pahimmat kauhuskenaariot kerkesin pohtia mielessäni. Jopa senkin, että tämä oli nyt tässä. Itkin.

Seuraavana päivänä päätin etsiä muuta ajateltavaa ja lähdin tapaamaan ystäviäni. Reilun kolmituntisen reissun jälkeen kotiin palatessani vastassa oli iloisesti vasten hyppivä pikku-tyty eikä ontumisesta näkynyt jälkeäkään. Olin varma, että se oli unta, mutta totta se oli. Ontuminen oli poissa.

Varmistuakseni tilanteesta otin pikimmiten yhteyttä alueen eri koirahierojiin, mutta jokaisella ajat venyivät pitkälle. Sitten alkoikin työt, jotka imivät lähes kaiken ajan ja energian. Päätin jatkaa hierojan etsiskelyä ja viimeinhän se löytyi. Saimme ajan ja lisäksi hyvät ohjeet hierontaan valmistautumiseen.

Ensimmäiseksi hieroja halusi nähdä Aavan liikkeet. Olin jo itsekin niitä katsellut ja arvioinut sillä silmällä ja tiesin, että ne ei ole puhtaat. Etuliikkeet olivat leveät ja takaliike suora ja joustamaton. Aava käyttää liikkuessaan selkeästi enemmän etuosaansa.

Aluksi Aava suostui käsittelyyn melko hyvin. Hieman hermostunut se oli johtuen uudesta paikasta ja hierontatilanteesta. Se ei juurikaan aristellut kireitä kohtia istuessa tai seisoessa. Kylkimakuulla se ei olisi millään malttanut olla ja reagoi kipupisteisiin yrittämällä nousta ylös. Siinä olikin aikamoinen homma saada Aava pysymään käsittelyssä. Se kyllä pysyi melko hyvin silloin, kun pahimpia jumikohtia ei käsitelty.

Etuosassa kireimpiä kohtia olivat lavat, etujalkojen lihakset ja rintalihakset. Myös varpaista löytyi kireyttä. Etuosan jumiutuminen johtuu mitä todennäköisimmin pallohulluudesta nopeiden ja äkillisten pysähdysten ja käännösten vuoksi. Selästä, oikealta puolelta löytyi jumi rintarangan ja lannerangan liitoskohdasta, joka on kuulemma yleinen paikka jumeille, koska rintarangan tuki loppuu juuri siinä kohtaa. Takaosassa kireyttä oli etenkin vasemman polven yläpuolella olevassa räätälinlihaksessa. Myös istuinluunkyhmyt olivat kireät, mutta ne saatiin rentoutumaan käsittelyn aikana.

"Minnes me nyt mennään?"

Vaste etuosan hierontaan oli heikko, vaikka sitä käsiteltiin ajallisesti eniten. Takaosaa ei kunnolla ehditty käsittelemään tällä kerralla. Jumit räätälinlihaksessa ja selässä kulkivat ristiin ja hieroja arvelikin, että ne tulisi saada laukeamaan ennen kuin etuosa alkaisi rentoutua. Aava sai kahteen kertaan laserhoitoa, hieronnan puolivälissä ja lopussa. Laserhoidon tarkoituksena on mm. vilkastuttaa veren- ja lymfakiertoa, tehostaa solujen uusiutumista, vaikuttaa syvemmälle lihaksiin sekä lämmittää niitä.

Koska Aava jäi vajaan parin tunnin käsittelystä huolimatta jumiseksi, päätin hierojan suosituksesta varata seuraavan ajan viikon päähän. Tarkoituksena on jatkaa hierontaa ainakin kuukauden ajan, jolloin hieronnat ovat noin viikon välein. Hoitokertojen tavoitteena on saada jumit auki ja koiran elämästä taas mielekästä ilman jumien aiheuttamia kipuja ja jäykkyyttä. Viikon ajan, ennen seuraavaa hierontaa kokeillaan olla ilman palloa ja annetaan lihaksille lämpöhoitoa kotioloissa.

Muutama tunti hieronnan jälkeen Aava muuttui apaattiseksi ja jäykänoloiseksi, mikä on normaalia hierontakäsittelyn jälkeen. Vettä se ei suostunut juomaan, mutta ruoan seassa sitä meni hyvin. Ulkoilustakaan se ei juurikaan innostunut, vaan olisi halunnut maata sohvalla rapsuteltavana. Hieronnasta seuraavana päivänä se oli edelleen hieman jäykähkö, mutta muuten virkeä. Se kanniskeli palloa ja pyysi meitä ihmisiä leikkimään, mutta on suhtautunut kuitenkin melko hyvin pallottomuuteen.

Hetken aikaa sitten rupesin muuten antamaan Aavalle kokeilumielessä nivelvalmistetta päivittäin, jota sain pikkupussillisen testiin. Myyntitekstien perusteella ainakin vaikuttaa hyvältä aineelta, mutta testailen miltä vaikuttaa oikeassa käytössä. Mikäli siitä on selkeästi hyötyä, ostan varmasti lisää.

Kakara 1 vuotta!

Innaliini the kakaralla on tänään ensimmäinen syntymäpäivä! Ensimmäiseen vuoteen on mahtunut jos jonkinlaista ja pienestä pennunräähkästä on kasvanut varsin energinen likka.

Kunnon kohottaminen syksyn metsästyskautta silmällä pitäen on aloitettu pyörälenkkien merkeissä ja esimakua tulevaan Inna on maistellut kaluamalla ja esittelemällä vanhoja luita. Saas nähdä mitä syksy tuo tullessaan. Kokemusta ainakin.

Turkki on vaihtumassa ja koira on karvaton kuikelo. Juoksutkin ovat osuneet parahiksi syntymäpäivän ympärille. Kovasti neiti jahtaa pörriäisiä, välillä ne ovat jopa herkkuakin mielenkiintoisempia.

Onnea Inna!

Kesän kiireet

Vaikka säät eivät välillä ehkä ole olleetkaan kovin kesäisiä, niin kesä kiireineen on silti saapunut. Kevään hälinät saatu päätökseen ja kesätyöt kolmivuorona aloitettu. Siksipä hauvarintamalla ei sen erikoisempia ole tapahtunut.

Aava on saanut nautiskella täysin rinnoin alkukesästä vapaasti juoksennellen pihamaalla, mökillä mummon sipulimaata mylläten ja palloja paimentaen. Välillä on pitänyt järjestää yhden koiran mielenosoituksia ties mistä ei-niin-kivasta. Onpa sekin nähty, ettei se ole suostunut tulemaan ollenkaan ulos autosta hoitoon jäämisen pelossa.

Viikoittaisissa treeneissä ollaan käyty, vaikka oma into on kulkenut vuoristoratamaisesti. Mitälie luopumisen tuskaa lajista tämä nyt sitten onkaan. Ei tämä varmaan näin suurta tunteiden vuoristorataa aiheuttaisi, jos olisi toinen koira, jolla jatkaa treenaamista ja kisaamista. Nyt Aavan eläkeelle jääminen tarkoittaa myös sitä, että joudun jättämään oman treenaamisen ja kisaamisen joksikin aikaa. Lajia ei ole tarkoitus hylätä, vaan pyöriä seuran toiminnassa mukana niin paljon kuin mahdollista. Kova pentukuume olisi, mutta vielä tällä hetkellä sitä ei ole mahdollista ottaa.

Jostain syystä päädyimme ryhmään, jossa on pari jatkokurssilta tullutta ja vasta mölleissä kisannutta, joten treenit ei ole kovin haastavia olleet. En tiedä onko jatkuva nollien tekeminen haastettomilla radoilla kuitenkaan niin kivaa. Ryhmässä treenaavat ovat kivoja, ei siinä mitään. Mutta jostain syystä päädyimme kisaamattomien ryhmään, vaikka aiemmissa ryhmissä on ollut koirakoita ykkösistä kolmosluokkailaisiin. Toki silläkin on puolensa, koska ollaan saatu hiottua ongelmakohtia kuntoon.

Lähtöhässäkkä alkaa olla taakse jäänyttä elämää, vaikka aina silloin tällöin neiti itsepäinen haluuakin testata hermojani. Silmiin katsomisella ja topakalla odota-käskyllä näkyy olevan posiitiivista vaikutusta. Monta eri keinoa piti kokeilla, kunnes tajusin mikä meillä toimii.

Toinen murheenkryyni, ne iänikuiset kepit sujuvat radan osana myös vaikeammista kulmista lähettäessä. Ne ovat vaan ihan törkeän hitaat. Koira kyllä pujottelee ne alusta loppuun saakka, mutta aikaa kuluu ihan tuhottomasti. Koutsitkaan ei osaa muuten auttaa, kun käskemällä treenata vain kuutta keppiä superpalkalla. Niin, no kyllähän se ne yksittäisenä menee vähän paremmalla vauhdilla, mutta kuten jo ajat sitten huomasin, ei se tee niitä yhtään sen nopeammin oli palkkana mikä tahansa enemmän tai vähemmän superherkku. En enää jaksa stressata koko keppiasiasta, koska tiedän ettei Aavalla ole agilityuraa edessä enää kuin hetki, joten näillä nyt mennään loppuun asti. En ole heittämässä kirvestä kaivoon, mutta en myöskään halua väkisinkään yrittää.

Kisattiin myös pitkästä aikaa 15.6. oman seuran epävirallisissa. Tarjolla oli mölli-hyppäri ja kisaavien agilityrata. Osallistuttiin Aavan kanssa molemmille radoille ja tulokseksi 0 ja 5 puomin alastulolta.

Möllirata, suuntaa antava

Palkintoja ei jaettu eikä ketään laitettu paremmuusjärjestykseen vaan tarkoituksena oli kisanomainen treeni. Radat olivat mukavaa rallatusta, vaikkakin monet möllikoirakot totesivat mölliradan liian vaikeaksi. Minusta se ei sitä ollut, vaikka hyvähän se on sanoa, kun kolmosluokan radoistakin ollaan selvitty.

Keppilöiset olivat hirveät molemmilla radoilla. Aava kyllä teki ne, mutta hir-vit-tä-vän hi-taas-ti ja pysähtyi kerran puolessa välissä keppejä. Virheittä kuitenkin, hah. Puomilta se vitska, mutta muuten radat sujuivat ja vauhti oli hyvä.

Kilpailevien rata, suuntaa antava

Ongelmana paikallaanolo

Olette varmaan kyllästymiseen asti saaneet lukea tästä ongelmasta, mutta nyt vielä päätin pyhittää kokonaisen postauksen tämän asian ruodintaan.

Kaikki alkoi tammikuisten juoksujen tienoilla. En vielä tänäkään päivänä tarkalleen tiedä mitä tapahtui. Alkuun ajattelin, että hallissa kaikuvat äänet sai Aavan hermostumaan, mutta vasta nyt keväämmällä hoksasin malttamattomuuden johtuvan minusta.

Jossain välissä kevättalvea ei olisi huvittanut yhtään lähteä treeneihin, koska tiesin mikä siellä taas odottaa. Melko pian lamppu päässäni syttyi, ja tajusin mistä tässä oikein on kyse. Aloin treenata paikallaanoloa uudestaan siten, ettei rintamasuuntani ollut ollenkaan kohti Aavaa jättäessäni koiran odottamaan. Hankalinta on ollut muutama ensimmäinen metri koiran luota poispäin, niiden jälkeen se malttaa varmasti odottaa.

Erityisen ärsyttävän casesta tekee se, ettei paikallaanolon kanssa ole ongelmia muissa kuin agilityyn liittyvissä tilanteissa. Uloslähtiessä se odottaa kiltisti eikä rynni ruokakupille ilman lupaa. Muuten vaan odota-käskyä treenatessa se kyllä odottaa. Mikä siis neuvoksi?

Pysyminen johdonmukaisena ja määrätietoisena treeneissä, on hieman edistystä ollut havaittavissa. Itselleni haastetta aiheuttaa se, etten siedä yhtään Aavan räksytystä ja menetän hermoni nopeasti. Silloin tekisi mieli lyödä hanskat tiskiin ja päästää koira radalle ilman odottelua. Tiedostan kuitenkin sen seuraukset ja hammasta purren koetan kestää ne hetket ilman hermoromahdusta. Aavan takia on tärkeää pitää itsensä rauhallisena, koska huomatessaan minun kiihtyvän ei kummallakaan ole enää kivaa eikä paikallaanolosta tule sitäkään vähää mitä muutoin.

Pitäisi myös päästä useammin treenaamaan otolliseen ympäristöön. Treenata pitäisi myös itsenäisesti. Erinäisten syiden vuoksi se kuitenkin on jäänyt. Jos vain saisi itseään otettua niskasta kiinni, luulen että ongelma olisi pian selätetty. Kun kuitenkaan kyse ei ole siitä, ettei koira tietäisi mitä sen pitää tehdä.

Tällä viikolla aloitetaan treenit ulkokentällä. Mielenkiinnolla odotan jatkaako Aava käytöstään edelleen vai olisiko parin viikon tauon aikana tapahtunut ihme.

Hallikauden päätös

Talvikausi saatiin päätökseen. Treenilöisiä jatketaan vapun jälkeisestä viikosta alkaen ulkokentällä, joten nyt parin viikon ajan tauotetaan. Viimeisen hallitreenin vuoksi tehtiin isolla kentällä ratatreeni.

Suuntaa antava. Ei mittakaavassa

Aava kulki kuin unelma. Vauhtia piisasi ja luki ohjausta tosi hienosti. Kisoissa esillä olleista probleemista ei pienintäkään tietoa. Paitsi, jos tätä ikuisuusongelmalta tuntuvaa lähtöhässäkkää ei lasketa. 

Keinussa oli vähänlaisesti painoja, minkä takia se rämähti ikävästi Aavan alla ja seuraavilla parilla kerralla piti namin kanssa kannustaa tekemään se loppuun. Lähti sujumaan eikä kammoa jääny. 

Puomilla pariin kertaan jouduin muistuttamaan alastulosta, muuten teki sen hyvin. A:n kontaktilla ei ongelmia. Kepeille hakeutui hyvin, kun vaan muistin riittävän tarkasti vetää oikealle linjalle.

Pieniä ohjauksellisia pahoja tapojani yritettiin muuttaa oikeaan suuntaan. Usein valssit valuvat ja vastaanottava käsi myöhästyy, siten koira ajautuu helposti selän taakse eikä käänny niin tiukasti. Lisäksi syyllistyn liian usein liian suurpiirteiseen ohjaukseen, kun kuvittelen koiran näkevän sen. Tähän liittyen sain aikamoiset naurut persjätöstä katsoessani viime kisojen hyppäriä videolta. Siinä tilanteessahan en tietenkään sitä täysin tajunnu, mutta näin jälkeenpäin on hyvä katella ja viisastua.

Muuten minusta oli oikein mukava treeni, jossa saatiin onnistumisfiilikset eikä kisojen perseilyt seuranneet enää treeneissä. Tähän oli hyvä päättää treenikausi. 

Kokemusta keräten

Pienen empimisen jälkeen päädyin ilmoittamaan Aavan KPSH:n järjestämiin kisoihin. Nämä olivat periaatteessa ensimmäiset kisat kakkosluokassa, vaikka yksi startti nousun jälkeen käytiinkin pyörähtämässä. Tuomarina oli Eeva-Liisa Pohjanen.

Mitään odotuksia tai tulostavoitteita en osannut asettaa, mutta jännityksen hallinta oli sitäkin suurempi haaste. Ensimmäisen rataantutustumisen aikana sain mielen rauhalliseksi, koska hyppäri oli ykkösluokan tasoa.

Hyppärillä rahkeet olisivat riittäneet nollaan, mikäli olisin ohjannut tarkemmin. Ensimmäinen vitonen tuli keppien lopussa, kun pysähdyin, käännyin Aavaa kohti ja lopetin kannustamisen. Aava jätti viimeisen välin pujottelematta, mikä on sille aika harvinaista. Mutta se kesti vasemman puolen ohjauksen ja haki kepit hienosti kisavireessä! Loppusuoralla pingoin suoraan ja tein persjätön kolmanneksi ja toiseksi viimeisen esteen väliin, mutten muistanut katsonut koiraa ja ohjannut tarkasti, jolloin se juoksi mun perässä hypyn ohi. Olisin periaatteessa ehkä kerennyt korjata, mutta koska alla oli jo vitska, ajattelin että ihan sama, kun se ei nolla olisi kuitenkaan. Siispä HYL.

B-rata oli haastava, joku kentän laidalla totesi sen olleen jopa kolmosluokan rata. A:n kontakti meni hyvin, vaikka pelkäsin Aavan loikkaavan minun perään tehdessäni persjätön. Jostain syystä tänään millään radalla onnistunut kierrot hypyille vaan Aava jokaisessa kohdassa tuli jaloille ja alkoi pelleillä. Kepeille oli vaikea kulma, joka sekoitti Aavan pasmat täydellisesti. Se lähti haahuilemaan eikä meinannut suostua edes irtonaisena esteenä tehdä niitä. Lopulta saatiin ne tehtyä. Sen jälkeen jouduin omin silmin todistamaan asiaa, mitä en ikinä olisi uskonut näkeväni tuon koiran tekevän kesken agilityradan. Totaalinen jäätyminen. Katsoin ja käskytin koiraa ja ihmettelin ääneen miksi se vaan tillottaa silmät pyöreinä paikoillaan, että "mitäs tässä, en mä nyt haluu tehhä mitää". Koska en millään saanu koiraa liikkeelle, lähdettiin sylikyydillä kohti maalia.

Viimeisenä menty A-rata oli lähes sama kuin B, mutta vaan takaperin. Aava karkasi, mutten siinä vaiheessa ehtinyt tajuamaan tilannetta ja viheltämään peliä poikki vaan jatkoin juoksemista. Vasta kolmosputkella tajusin, että "piru vieköön, mitä ihmettä minä teen", mutta jatkoin silti matkaa, koska koira oli jo ehtinyt radalle. HYL saatiin puomin jälkeisen hypyn jälkeen olleesta puomi-putki erottelusta, jossa Aava loikkasi selkäni taakse ja koski puomia.

Jos jotakin hyvää kaikilta radoilta haluaa löytää, niin hyvät kontaktit (paitsi A-radan A) sekä hyvä, joskin katkonainen vauhti.

Lähtö/odotustilanteita olen pyrkinyt treenaamaan ihan lenkilläkin. Tajusin, että Aava kerää kierroksia minun ollessa lähellä eikä kestä yhtään, jos yritän liikkua kauemmas siten, että rintamasuuntani on kohti sitä. Parhaiten se pysyy paikoillaan, kun käskytän voimakkaasti odottamaan samalla kääntäen selän ja osoittamalla kädellä odottamaan. En vaan edelleenkään ymmärrä, mistä se tämän ongelman keksi. Mutta olishan tämä nyt liian helppoo, jos kaikki tuon otuksen aivotukset ymmärtäis...

Tällä hetkellä ei itselläni ole juurikaan kisaintoa, joten voidaan rauhassa keskittyä treenaamiseen. Varmasti kisauran päättämisellä tähän vuoteen on vaikutusta siihen, ettei enää kakkosluokassa ole hirveän suuria tavoitteita. Siksi oma kisaintokin varmasti kärsii. Onneksi kisaaminen on vain osa agilityä eikä vaatimus harrastuksen jatkumiselle. Parin viikon päästä siirrytään treenaamaan kokonaan ulkokentälle, joten katsotaan miten se vaikuttaa. Aiemmin se ei ainakaan ole vaikuttanut juurikaan ja koira toiminut, kuten yleensäkin, joten toivotaan samaa nytkin.

Tekniikat haltuun

Pitkään aikaan ei varsinaista tekniikkatreeniä ole ollut viikoittaisissa treeneissä tarjolla, vaikka joka viikkohan me jollain tasolla jotain tekniikkaa treenataankin. Tiistaina oli tarjolla mukava tekninen radanpätkä, joka sisälsi pääasiassa takaakiertoja ja välistävetoja. Radalla oli myös kohtia mm. pakkovalsseille ja leijeröintiin.

Suuntaa antava, ei mittakaavassa

Alkuun otettiin lähtötreeniä. Nätin paikallaanolon jälkeen päästiin tekemään. Tekniikat otettiin aluksi pätkissä eli 1-5, 5-9, 9-20. Vasta viimeisellä kierroksella mentiin koko rata kerralla. Ohjaajana minulla oli aluksi hieman haastetta ajoittaa ohjaustani takaakierroille oikea aikaiseksi ja riittävän selväksi. Parin kerran jälkeen sain iskostettua kallooni oikean ajoituksen. Aava teki juuri niin, kuin ohjasin.

Välistävedot olen tähän asti tehnyt siten, että olen juoksenut eteenpäin ja kääntänyt kropan ja varpaat välistävedon kohdalla taaksepäin, koska Aava ei lähde esim. vastakkaisen käden "vetoon". Viime syksynä seuralla oli ulkopuolinen valmentaja valmentamassa, jossa hän oli kertonut testaamastaan ja hyväksi havaitsemastaan tekniikasta ohjata välistävedot. Treenikaveri jakoi sen meillekin. Vähän kyllä etukäteen emmin kyseistä ohjausta, mutta päätin kokeilla. Juoksin nimittäin koko välistäveto matkan takaperin - ja sehän muuten toimi! Kolmella about viiden minuutin vuorolla ei ainuttakaan virhettä välistävedoilla. Olinpa muuten ihan SUPERtyytyväinen!

Video on otettu kolmannella kierroksella, jolloin koira oli alkanut jo väsyä eikä enää parhaimmassa vireessä liikkunut.

Pakkovalssit sujui hyvin, mutta on kiinnitettävä tarkasti huomiota liikkeen ajoitukseen, koska minulla on taipumusta ennakoida liian aikaisin, jolloin Aava useimmiten suorittaa esteen suoraan. Kepeille on tullut hurjasti lisää varmuutta ja vauhtikin on pikkusen nopeutunut. Päätin kesken radan, vastoin ratasuunnitelmaani leijeröidä A:n esterivin takaa ja voi juku miten mallikkaan suorituksen Aava tekikään.

Enemmän kuin tyytyväisinä saatiin treeneistä lähteä ja tänään pistin kisailmojakin menemään. Toivottavasti lähdön kanssa ei tulisi takapakkia. Melko luottavaisin mielin olen kuitenkin kisaamaan lähdössä. Mun kisakaiffari on ihan super, tuli mitä tuli!