Lauma kasvaa

Olen Inna. Virallisesti Enonsalon Inna ja rodultani jämtlanninpystykorva.

Synnyin hetimiten juhannusjuhlien jälkeen 23.6. Ensimmäiset pari kuukautta kului Lulu-emän tissiä imien ja nukkuen. Tietenkin opettelin syömään oikeaakin ruokaa, saaden maistiaisia myös siitä, mitä tuleva työni pitää sisällään. Välillä tutustuin maailmaan ulkona touhuten ja seitsemän pentuesisaruksen kanssa leikkien.

Uuden lauman ihmiset kävivät minua katsomassa ja ihastelemassa pariin otteeseen ennen muuttoa. He valitsivat minut (ja minä heidät) ollessani viisi viikkoa. Jatkoin vielä kasvuani muutaman viikon ajan ennen kuin tulivat minut uuteen kotiin hakemaan.

Tehtävänäni on kuulemma kasvaa hirvikoiraksi, Moonan työtoveriksi. Vanhaharmaa, Aksu nimeltään jää kuulemma eläkkeelle ja minun olisi nyt täytettävä hänen paikkansa hirvikoirana. Ei liene vaikeaa, otan haasteen innolla vastaan.

Lauman ihmiset ovat kuitenkin sitä mieltä, että elämässä tarvittavat perustaidot on opeteltava ennen tositoimia. Epäilevät rohkeuttani kirmailla ympäri metsiä isojen ruskeiden otusten perässä. Pyh, sanon minä!

Ne ovat myös puhuneet joistakin missikisoista, mutta ensin täytyy kuulemma kasvaa ja vahvistua. Saavatpa nähdä millainen missi minusta kasvaakaan.

Kuulumisiani ja kasvuani voitte seurata täällä blogissa. Minulle on myös kuulemma tehty oma sivu, josta pääsee tutkimaan tietojani tarkemmin. Sinne pääsee tällä hetkellä tästä, mutta myöhemmin sivun reunaan ilmestyvästä kuvastani.

Kisauran ensimmäinen

"Sitä voi valjastaa voimansa, jos uskoo siihen voivansa" Juju

Tänään kisailtiin Kuopion Sorsasalossa kotikentällä. Aava ilmoitettu jälleen kaikille mahdollisille radoille, joista kaksi olivat agilityratoja ja yksi hyppyrata. Tuomarina ykkösillä oli Anne Viitanen. Radat eivät olleet helpoimmasta päästä, mutta kuitenkin sujuvia ja mukavia. Rataantutustumisissa sai aivoja käyttää, miten minkäkin kieputuksen selvittäisi virheittä.

Lähes täydellisesti menneiden viime torstaiden treenien jälkeen lähdin luottavaisin mielin kisaamaan. Treeneissä mentiin siis maksien SM-karsintarataa, joka sujui tosi mukavasti. Uskalsin sen perusteella siis odotella kisoista jonkinmoisia tuloksia. Totuus kuitenkin lävähti vasten kasvoja heti ensimmäisellä radalla. Tarkat tulokset löytyy täältä.

Palkinnot ansaitsevat suuret kiitokset. Aiemmin kisaurani aikana ei meille tällaista määrää palkintoja ole tullut.

A-rata oli agilityrata, joka sisälsi kaikki kontaktit. Päästiin radalla viidennelle esteelle (putki) hyvin, kunnes Aava muisti vanhat kepposensa. Ei ollut yhtään kuulolla eikä mennyt putkeenkaan. Seuraavalla putkella sama homma. Loppujen lopuksi kepeillä kolmannen kiellon tullessa hylkäännyimme. Keinulle asti päästiin, tosin Aava teki siinä jotain mitä ei ikinä ole tehnyt. Kiipesi keinua puoleenväliin ja kääntyi alas. Siinä vaiheessa päätin jättää leikin sikseen.

Olin ihan äimänä koiran käytöksestä, mutta muistellessani ohjaustani, syy löytyi hyvin nopeasti. Aava tarvitsee todella määrätietoisen ohjauksen ja selkeät (äänekkäät) käskyt. Olin niin jännittynyt ja lukossa, etten saanut ohjatessa sanaa suustani riittävän selkeästi, jos ollenkaan. Tämä rata ei valitettavasti tallentunut kameralle.

B-rata oli hyppyrata. Lähdin tekemään rataa ilman odotuksia, mutta psyykkasin itseni käskyttämään koiraa selkeästi. Irtoamiset putkiin ja kepeillemeno oli ihan erilaista mitä ensimmäisellä radalla. Rata eteni hienosti, vaikka keppejä jänskäsin. Kepit meni hienosti ja mielessäni huokaisin ensimmäisen kerran. Kun viimeinen putki oli suoritettu ja päästiin loppusuoralle, uskalsin jo toivoa sen tapahtuvan, ja niin siinä kävikin. Ensimmäinen virallinen nolla kera LUVAn sieltä tuli! Niin kauan ollaan tahkottu ja taisteltu, välillä kyyneleitä vuodatettu ja oltu lopettamassa kisaamista, mutta sieltä se vihdoin tuli. Ihan sanoinkuvaamattoman huikeeta!

Paineet oli poissa C-agilityradalle mennessä ja ajatuksena oli mennä samalla moodilla, kuin edellinen rata. Tällä radalla ei ollut puomia. Aava jumittui toisena esteenä olleelle keinulle ja se piti "vetää nenästä" alas. Keppejä ei hakenut vaan juoksi perässäni, joten kielto. Keppien lopussa hätäilin persjättöön ja Aava jätti viimeisen välin pujottelematta. Loppurata sujui hyvin, tosin huomasi että lämpö ja kaksi edellistä rataa oli imeneet mehut koirasta (ehkä myös ohjaajasta) eikä vauhti ollut samanlaista, kuin edellisillä radoilla. Vaikka yliaikaa himpun tulikin, se ei nollan jälkeen harmittanut ollenkaan.

Jälleen episteltiin

Eilen oli meidän treeniporukan järjestelyvastuu epiksissä, ja saimme siten kisata myös ilmaiseksi. Mukavasti paikalle tuli porukkaa, kosteasta säästä huolimatta ja ilta venyikin melko pitkäksi. Palkintoja ei näissäkään kisoissa jaettu.

Aava starttasi sekä mölleissä että kilpailevissa. Varovaisesti uskallan tuumata, että pikkuhiljaa ongelmakohdista ollaan taidettu päästä, joskin ne vielä hiomista kaipaavatkin.

Videoita radoilta ei valitettavasti ole, niinpä piirsin suuntaa antavat ratapiirrokset. Mittasuhteet eivät ole oikeat piirroksissa, mutta jos edes idea tulisi esille.

Möllirata oli helppo, eikä siinä ollut kontakteja ja keppejä. Lähdössä menin taas liian lähelle kolmosputkea, jonka seurauksena liike ei pysynyt yllä ja Aavalle iski epävarmuus mennäkö vaiko ei. Loppurata meni hienosti, tosin tuntui että vauhti oli vähän kadoksissa. Tuloksena siis kieltovitonen ja aika 25,28.

Möllirata

Kilpailevien rata sisälsi myös kontaktit ja kepit, jotka oli kuitenkin mahdollisuus ohittaa siihen tarkoitukseen laitettujen putkien kautta (niitä en piirtänyt piirrokseen, koska niitä ei menty). Olin niin supertyytyväinen radan jälkeen. Vihdoinkin kepit radanosana ja kisanomaisessa tilanteessa V-I-R-H-E-I-T-T-Ä! Puomin alastulon jälkeen huomasin tuomarin käden nousevan, mutta oli kuitenkin perunut virheen ja vitosen alku tuomarinsihteerin lapussa oli sutattu. Ihmettelin kyllä itsekin rataa jatkaessani, että miksi vitonen, koska koira mielestäni koski kontaktialueeseen.

Kisaavien rata

Aava on tosin ruennut loikkimaan puomin alastulolla urakalla, ja joudun kiinnittämään paljon huomiota ja ohjaamaan todella tarkasti, että se varmasti osuu kontaktialueeseen. Harmikseni kotikotona oleva puomi on rikki tällä hetkellä, enkä pääse siellä treenaamaan.

Putkeenmenot on parantuneet huimasti, ja enää yleensä ei tarvitse olla putken suulla käskyttämässä, vaan koira hakee putket muutaman metrin päästäkin.

Keppien jälkeen olleella takaakierrolla Aava jostain syystä kielsi ja saksalaiseni ei onnistunut ihan oppikirjan mukaan, mutta niinpä vaan siitäkin tilanteesta selvittiin enemmittä virheittä. Tuloksena kieltovitonen ja aika 40,83.

Kesäpäivien viettoa

Taas kerran postaus jäi lojumaan liian pitkäksi aikaa, siitä yksinkertaisesta syystä, etten saanut vanhalla kaatumispisteessä olevalla koneella kotikotona kuvia käsiteltyä. Vihdoinkin töiden antaessa periksi pääsin kotiin kunnon koneelle ja näinpä tämäkin ongelma ratkaistu.

Kesää on vietelty enemmän ja vähemmän koirien kanssa puuhastellen. Omat päiväni kuluvat suurimmaksi osaksi töissä. Harvat vapaapäivät mielellään kuluttaa tekemällä juttuja, mitä työpäivinä ei ehdi tekemään.

Suurempia raportoinnin aiheita ei ole hetkeen tapahtunut. Käydään viikoittaisissa treeneissä ja touhutaan kotipihalla.

Treenit on menneet päänsääntöisesti hyvin. Olen kuitenkin huomannut, ettei työpäivän jälkeen treenatessa oma vireystila ole parhaimmillaan, joka sitten suoraan on vaikuttanut koiran tekemiseen. Valitettavan usein juuri meidän treeniaikaan alkaa sataa kaatamalla, mikä tietysti verottaa vauhtia vesi-inhosta kärsivältä koiralta. Epäilyistäni huolimatta radat on pääsääntöisesti saatu tehtyä yllättävän hyvin vesisateesta huolimatta. Joskus jopa kepitkin on onnistuneet paremmin, kuin ilman sadetta.

Hassua, miten sitä elää fiiliksen mukaan. Heikommin menneiden treenien jälkeen olen monesti päättänyt lopettaa kisaamisen, vaikka kisoja olisi kuinka katsottuna. Seuraavalla kerralla treenit useimmiten sujuvat lähes täydellisesti ja sen fiiliksen innoittamana olisin ilmoittamassa Aavan jokaisiin tulossa oleviin kisoihin, jos se olisi vaan mahdollista.

Turhauttaa, kun haluaisi päästä tavoitteisiin nopeasti, kaikki-mulle-heti-nyt-ihminen kun olen. Pienestähän se meillä on kiinni, ja kun palaset kunnolla loksahtaa paikoilleen, niin tavoitteisiinkin päästään. Meillä se vaan vaatii hieman enemmän kärsivällisyyttä ja aikaa.

Loppuun vielä salaperäinen lause: uudet tuulet puhaltavat elämässämme. Siitä lisää myöhemmin, pysykää kuulolla!

Heinäkuun mölleilyt

Oma seura järjesti eilen epikset, jonne sitten vapaapäivän iltaa lähdettiin kuluttamaan. Keli suosi ja sen myötä osallistujakin oli melko paljon. Palkintoja ei näissä karkeloissa jaettu, ja siksipä kisaavien radan tuloskin jäi hieman hämärän peittoon.

Osallistuin Aavan kanssa sekä mölli- että kisaavien radoille. Molemmat radat olivat mukavasti suunniteltuja, suoraviivaisia ja helppoja. Tossua sai tosissaan laittaa toisen eteen.

Ekalla eli mölliradalla starttattiin Aavan kans viimosina. Neiti ei olisi millään malttanut odotella hiljaa, kun näki toisten koirakoiden suorituksia odotusalueella. Odotuksen aikana olleesta malttamattomuudesta huolimatta se jäi hienosti odottamaan lähtöön. Rata oli lähes täydellinen nelosputkea lukuun ottamatta. Etenin itse liian aikaisin lähettämään putkeen ja jouduin himmaamaan vauhtiani samalla eri suuntaan siirtyen, joten vedin koiraa hieman mukanani, eikä putkeen meno ollut sujuva. Virheitä kuitenkin nolla!

Kisaavien radalla virheitä sateli ainakin puomin alastulokontaktilta ja kepeiltä. Todennäköisesti myös pari kieltoa 4 ja 14 putkilta. Nelosputkelle tullutta kieltoa en ymmärrä vieläkään. Luultavasti käsky tuli liian myöhään. Tarkoituksena oli tehdä vielä 12 ja 13 esteiden välissä persjättö, mutta keppisekoilu sekoitti ajatukset ja myöhästyin pahasti. Silti olin ihan tyytyväisin mielin molempien ratojen jälkeen. Lämpöisestä kelistä huolimatta vauhtia riitti molemmille radoille.

Seuraavan kerran olisi tarkoitus epistellä 6.8., kun oma treeniryhmä on järjestelyvastuussa.

Kesä kotikulmilla

Syystä tai toisesta tämä postaus unohtui lojumaan luonnoslaatikkoon. Joka tapauksessa muutama viikko on nyt totuteltu asustelemaan taas kotikotona. Kesätöiden takia oleskelen täällä, jotta työmatkakin olisi lyhyempi.

Aava on onnensa kukkuloilla, kun pääsee illalla luvan kanssa köllähtämään kainalooni. Kun ei tarvitse olla pitkiä aikoja yksikseen ja kun on joku, joka järjestää muutakin aktiviteettia, kuin palloleikkiä. Tai, en ole varma tuosta viimeisestä, nimittäin pallo sytyttää neitoa enemmän, kuin takapihalla olevat agilityesteet.

Pikkusen hymmyilyttää

Aava on juoksunsa juossut, ja parin viikon takaisissa agilitytreeneissä päästiinkin jo ihan tosissaan treenaamaan. Tehtiin tämän vuoden SM-kisojen minien karsintarataa, ja voi miten iloinen olin Aavan vauhdista ja tekemisestä ylipäätään. Pieniä, ohjaajan tekemiä mokia lukuun ottamatta meni todella hienosti. Ja ne kepit! Kotitreeni on tehnyt tehtävänsä ja vihdoin Aava osaa hakea sen oikean keppivälin ja lähteä kepittelemään mukisematta. Se ei vaan kestä sitä, että jään jälkeen ja niinpä minun pitää olla näyttämässä sille ajoissa ensimmäinen väli pitäen koko ajan liikettä yllä ja juosta pikkuisen edellä. Vauhtikin vielä kepeiltä puuttuu, mutta luulempa, että sekin löytyy kun riittävästi reenaillaan...

Aavaa ohjatessa olen oppinut miten tärkeä merkitys ohjaamisessa on jalkojen asennoilla. Vaikka käytän ohjaamisessani myös kättä, on se tavallaan vaan tukena, koska Aava seuraa lähes yksinomaan vain jalkojeni liikkeitä. On ihan turha yrittää kädellä huitoa suorittamaan estettä, jos jalat osoittavat väärään suuntaan.

Kontakteilla olen viime aikoina huomannut pientä loikkimista, varsinkin puomin alastulolla. Niitä ollaankin treenattu uusin vinkein ja saatu jo pikku hiljaa tuloksiakin aikaan. Kisahinku on hirmuinen, ja kovasti tekisi mieli lähteä taas kisaamaan. Joitain tulevia lähialueen kisoja olenkin vilkuillut, vaan harmikseni vuorotyö aiheuttaa omat ongelmansa.

Sadepäivä

Hätä alkaa olla kova. Avonaisesta ikkunasta nuuhkaisen raikasta kesäilmaa ja totean, nyt on aika lähteä. Vinkaisen merkiksi emännälleni. Hän tajuaa merkkini ja alkaa pukea. Istun ja odotan ovella. Ovi aukeaa ja pinkaisen riemuissani hihnan verran rappukäytävään emäntäni tullessa perässä. Alaovella olen vielä riemuissani, mutta tajuan tilanteen vasta päästessäni ulos. Vesisade.

Lähden inhosta huolimatta tepsuttamaan, sillä hädälleni on tehtävä jotain. Sisälle kun ei saa tehdä. Sade vain yltyy, mutta yritän olla ajattelematta sitä. Lirautan pikapisut puunjuurelle. Katson tilanteen olevan sen verta vakava, että on parempi kääntyä takaisin kotiin. Parinsadan metrin matka ulko-ovelle tuntuu pitkältä.

Kotiinpäin tepsuttaessa tuskaani lisää kovan tuulen voimasta lisääntyvä sade. Korvat luimussa, silmät sirillään painelen menemään. Vihdoin sisälle päästyä huokaisen. Nuolaisen tassuni kuivaksi ja ravistan ylimääräiset vedet. Ravistan vielä toisen ja kolmannenkin kerran. Sitten lähden kohti ihanaa mattoa, johon voin pyyhkiä ja kuivata itseni. Voi tätä riemua. 

Lopuksi käyn nukkumaan pienenpienelle sykkyrälle omalle tyynylleni eteiseen. Huh, olipa seikkailu.

 

En muute varmaa lähe enää ulos

Seuraavan uloslähdön aikaan vilkaisen emäntääni silmiin. Hän vannottaa, että sää on jo parempi. Kuulemma aurinkokin paistaa. Jotta varmistuisin asiasta, nuuhkaisen ulko-oven katoksen alla ilmaa. Mielestäni ilma on vielä liian kostea.

Emäntäni saa houkuteltua minut liikkeelle. Samaan aikaan muistan hätäni. Totean, että sää alkaa kuitenkin olla siedettävä. Nautin auringon säteistä täysin siemauksin. Nyt ei ole kiire. Ehdin hyvin jättämään viekottelevat hajuni ympäristön uroskoirien iloksi. Matka jatkuu kesäilmaa nuuhkutellen ja kotona minua odottaakin kupillinen maukasta aamupalaa. 

Mietin, kunpa kesä olisi aina tällainen. Saisi kuunnella lintujen viserrystä, tepsutella kaikessa rauhassa samalla nuuhkien, lämmöstä ja auringosta nauttien. Liian kuuma ei tarvitsisi olla.