Muutoksia koulutusmetodeissa

On jo aikakin muuttaa ajatukset teoiksi. Olen päättänyt (ja aloittanutkin osaa) tehdä muutoksia joihinkin koulutusmetodeihin agilityn saralla.

2on2off-kontaktit juoksukontakteiksi

Jo kesällä yritin siirtyä näihin, mutta syksyn treeneissä kuitenkin halusin vielä yrittää pysäytyskontakteja. Vuoden vaihteessa totesin, että nyt on aika vaihtaa. Syy miksi vaihdoin oli puhtaasti vauhti. Aava ei jostain syystä koskaan hiffannut pysäytyskontaktien tarkoitusta ja ennakoi himmaamalla vauhtia paljon ennen kontaktialuetta. Saattoipa se jäädä keikkumaan A:n harjallekin.

Alusta asti, uudestaan kontaktien opetusta ei onneksi tarvinnut aloittaa, vaan alastulo pitää saada varmemmaksi ja itsenäisemmäksi.

Vaihdon jälkeen totesimme yhteistuumin koutsin kanssa, että 

a) kontaktit on nopeammat

b) juoksukontaktit sopivat paremmin meille

c) pitkähkörunkoiselle, matalaraajaiselle koiralle 2o2o-asento voi olla epämieluinen/haasteellinen, minkä takia Aavakin ehkä sitä karttoi

Vielä toistaiseksi joudun alastulossa hieman varmistamaan ja "vetämään nenästä" Aavaa. Joka treeneissä meillä ei ole kontakteja ja siksipä tuloksien näkyminen voi viedä jokusen tovin. Onneksi kevät ja kesä on tulossa ja pääsen pian virittelemään omatekoiset kontaktit kotikodon takapihalle.

Kuumumiseen puututtava tarkemmin ja herkemmin

En koskaan pääse tästä ongelmasta mikäli en ota "kovia otteita" käyttöön. Tarkoitus on alkaa pitämään tiukkaa linjaa siitä, mikä agilityssä on sallittua ja mikä ei. 

Ensiaskeleita asian parantamiseksi olen ottanut tiedostamalla

a) mikä on ongelma

b) mistä ongelma johtuu

Askeleita tarvitaan lisää, jotta päästään päämäärään. Tästä lähtien, jos koira näyttää kuumumisen merkkejä, yrittää paimentaa/komentaa näpsimällä tai haukkumalla: tekeminen LOPPUU siihen.

Muistakaa siis sivusta meidän menoa seuraavat muistuttaa asiasta, jos itse yritän katsoa läpi sormien tai en itse tajua puuttua asiaan.

Superpalkkaa putkille ja kepeille

Vaikka putket ja kepit ei enää sinällään ole todellinen ongelma, tarvitsee ne vahvistusta ja paljon lisää treeniä. Putkista nimenomaan mutkaputket, joille lähettäessä joudun ohjaamaan hirttämällä. Lisäksi (mutka)putkille irtoaminen aiheuttaa ohjaajalle välillä harmaita hiuksia. Suorat putket ja putket muuten useimmiten sujuvat ongelmitta.

Kepit sujuvat jo varsin hyvin. Radanosana ne pitää ohjata edelleen pelkästään oikealta puolelta. Irrallisena esteenä ne menee ihan ok myös "väärältä" (vasemmalta) puolelta ohjatessa.

Tarkoitus olisi saada näille mahdollisimman paljon treeniä yksittäisinä esteinä käyttäen palkkana naksutinta ja superpalkkaa, joka poikkeaa tavanomaisesta.

***

Jottei meno menisi liian totiseksi, loppukevennyksenä video Aavan syömisen jälkeisestä rutiinista.

Silakan ruodintaa

Tämän illan treeneistä jäi sen verran hampaankoloon, että haluan ruotia niitä täälläkin. Teemana oli kädetön ohjaaminen.

1. Uskomatonta, miten koira aistii ohjaajan vireystilan

Olin stressannut aiemmin päivällä ollutta tenttiä koko edellisviikonlopun. Siitä selvittyäni kiiruhdin koulusta suoraan hakemaan Aava mummolasta ja sieltä treeneihin. Väsymys, verensokerit alhaalla: soppa on valmis. Hermot meinasi mennä koko ajan ja Aava hoksasi voivansa kokeilla tahallaan mitä ja minkä verran kestäisin.

2. Aktivointi ennen treenejä

Pelkät hihnalenkit ei riitä meidän neidille treenipäivinä. Ensimmäinen kierros treeneissä menee (lähes) täysin koiran ylimääräisen energian purkamiseen. Se tietysti vie motivaatiota ohjaajalta, kun mikään ei ota onnistuakseen.

Tänään en tietenkään voinut vaatia isovanhemmiltani riehumista koiran kanssa jäisten teiden ja pihamaan takia.

Toisaalta liika aktiviteettien järjestäminen treenipäivänä näkyy kuitenkin koiran väsymisenä ja kuumumisena (jälleen kerran). Haluan treenata koiran ehdoilla tehden sen verran toistoja kuin koira kestää lopettaen onnistuneeseen suoritukseen. En halua syödä muiden ongelmien lisäksi enää sen motivaatiota!

3. Kuumuminen

Rataa suoritettaessa epävarmojen tilanteiden tullessa se tuijotti minun jalkoja ja odotti hetkeä jolloin hyökätä (lue: tarttua lahkeeseen). Yleensä en itse sitä huomaa, mutta tänään kädetöntä tehdessä kiinnitin siihen huomiota. Myös lähdössä se välillä kuumuu (jos ohjaaja kuumuu), muttei siinä napsi lahkeista.

Esimerkkinä radalla tapahtunutta: keppejä Aava ei osannut hakea pelkän vartalo-ohjauksen ja käskyjen perusteella vaan juoksi vierelläni tuijottaen MINUA eikä edessä olevaa estettä. Epävarmuus iski ja hampit lahkeeseen. Kädellä ensimmäisen välin näytettyäni kepit menivät hyvin.

4. Yksivärinen tummansininen putki

Kuulostaa ehkä typerältä, mutta olen alkanut epäillä, että hallilla oleva yksivärinen putki on Aavalle mörkö. Aiemmin en sitä tajunnut, mutta tänään sopivassa kohdassa istuessani ja rataa möllöttäessä syttyi lamppu. Putkiongelmat, joita meillä on lähiaikoina ollut, on tapahtuneet juuri ko. putken kohdalla. Kyseinen putki on ollut viimeisimpien muistikuvieni mukaan mutkana lähiaikoina. Mietin onko putki muita putkia pimeämpi ja siksi hankalampi koiralle? Onko putkella sattunut joskus jotain vai olisiko putkessa ollut joskus jotain Aavan mielestä hirveää? Pohdinkin, että olisi mielenkiintoista kokeilla ko. putkea suorana, aiheuttaisiko edelleen hirvitystä...

Tosin ohjauksellakin on oma osuutensa.

Voiko olla edes mahdollista, että koira vierastaisi yhtä tiettyä putkea?

Pallopeliä!

Kotiin päästyämme se silti oli maailman ihanin ja paras, vaikka reeneissä ohjaajan aivoon ottikin. En voi syyttää koiraa kaikesta, koska se lukee minua kuin avointa kirjaa ja siksipä on itsellä monesti peiliin katsomisen paikka.

Välillä alkaa yksinkertaisesti vaan kypsyttämään se, että ongelmista ei päästä ja samoja asioita joudutaan hinkkaamaan satoja toistoja eikä edistystä tunnu välillä tapahtuvan. Toisaalta olen kiitollinen siitä, että päästiin palaamaan takaisin aksaradoille. Otan opiksi virheistä, pohdin mitä voisin tehdä toisin ja ehkä seuraavan kerran osaan toimia toisin.

Kaiken kaikkiaan kädetön ohjaaminen kaikkine haasteineen oli mielenkiintoista. Huomasin omalla kohdalla, kun käsillä ohjaaminen oli "kielletty" ei osannut käyttää myöskään ääntänsä. Oli vaan olo, etten saa tehdä muuta kun juosta ja väännellä kroppaa. Koutsit lupailivat myös äänetöntä ohjausta jossakin välissä, joka voi myös olla melko jännä kokemus.

Viisi vuotta eikä suotta

Aika juoksee ihan uskomatonta vauhtia. Tuntuu uskomattomalta todeta tuon pienen rääpäleen, Vuuvi-Vaavin, olevan jo 5 vuotta.

Paljon onnea rakkaalle Aavalle!

 

Onnentoivotukset myös sisaruksille ja taustajoukoille!

Hyvän mielen kisailut

Tämän viikonlopun Hukka-Putken järjestämissä kisoissa oli ykkösluokkalaisille tänään tarjolla tekemistä kolmen radan verran. Kaikki ykkösten radat olivat Petteri Kermisen käsialaa. Olin ilmonnut Aavan jokaiselle radalle.

Tykkäsin kovasti radoista, jotka olivat sujuvia, mutta sisälsivät kuitenkin pieniä jekkuja. Ainoat kohdat, jotka meidän kohdalla aiheutti päänvaivaa olivat osa putkista ja kepit. Jostain syystä Aava on hirveän epävarma irtoamaan putkeen esim. hirtossa. B-radalla oli pakko valita hirtto ohjauskuvioksi, muuten olisin varmasti myöhästynyt ohjauksesta.

A-radan video alkaa kesken radan, koska assarilla oli ongelmia kameran kanssa.

A-rata
Ihanneaika 48s

Suuntaa antava

Eka töppäys kolmannelle esteelle eli putkelle. Aava kielsi ja oli lahkeessa kiinni. Muuten todella nättiä ja sujuvaa menoa. Kepit meni superhienosti! Käskin Aavaa napakasti kepeille, mutta se olikin jo itse ne hakenut. Huvittava tilanne sinänsä, kun kepitellessään se katto mua et "mähän kepittelen, mitä sä oikein siinä komennat?". Puomin ylösmenossa Aava kai luuli olevansa keinulla ja pysähtyi varoen, kuten keinulla tekee. Kun puomi ei laskeutunutkaan päätti Aava hypätä pois. Minä tietysti ihmeissäni ja eikun uudestaan. Tässä vaiheessa luulin, et rata hylättiin. Puomiepisodin takia jäin vähän jälkeen ja se hankaloitti loppuradan ohjaamista, mutta maaliin kuitenkin päästiin.

Tuloksena 15 + 3,03s yliaikaa eli 18,03. Sijoitus oli 8./15.

B-rata
Ihanneaika 46s

Suuntaa antava

Kerrottakoon, että lähtöjonossa Aava sai vainun porukoista, jotka olivat juuri ennen rataa saapuneet. Aava ei kuitenkaan ollut nähnyt heitä ja arvelin sen lähtevän tutkimusmatkalle kesken radan. Rata lähti etenemään hienosti, mutta töpättiin viidennelle esteelle, putkelle. Tällä kertaa ohjauskuviona pakollinen hirtto, jota Aava ei oikein ymmärrä. Tuomarin käsi ei kuitenkaan noussut. Nyt puomi ei onneksi jänskättänyt ja kepitkin aloitusta lukuun ottamatta meni hienosti. Kepitellessä Aava huomasi ratahenkilön, jonka selvästi luuli olevan joku tuttu. Veti korvat luimuun ja lähti ratahenkilöä päin iloisesti samalla tavalla kuin esim. ihmisen tullessa kotiin. Ekasta ja vikasta keppivälistä vitoset. Loppurata täysillä, huh.

Tulos 10. Sijoitus 7./10.

C-rata
Ihanneaika 44s

Suuntaa antava

Aava vähän karkasi lähdöstä enkä ehtinyt sijoittua alkuun suunnitelmani mukaisesti. Kepeille asti päästiin mukavasti, muutamia paimennnusyrityksiä lukuunottamatta. Esim. ennen rengasta olin Aavan edessä ja se päätti paimenkoiramaisesti vähän tuupata mua eteenpäin. Kepeille lähestyminen melko haastavasta kulmasta, varsinkin kun ohjasin ne meidän vahvemmalta puolelta, koska halusin pelata varman päälle. Vitonen keppien aloituksesta. 11 ja 12 väliin olin suunnitellut valssia, mutta myöhässä mikä myöhässä.

Tulos 5. Sijoitus 3./8.

Vielä jaksaa hymyilyttää

Olin jo purkamassa "leiriäni", kun ykkösluokan palkintojenjako alkoi. Olin ajatellut, ettei me voida sijoittua, kun nollia oli tullut ainakin kolmelle. Niinpä vaan minua huhuiltiin ja viittoiltiin tuomarin käteltäväksi. Monttu auki sinne kipittelin ja sain kiitosta hienosta koirasta, kunhan lahkeen repimisestä päästäisiin eroon.

Aava ei pitkään aikaan ole roikkunut lahkeessa, enkä siis tiedä tekeekö se sitä vaistotessaan minun jännityksen. Tosin olin paikon myöhässä ja siitäkös se aina riemastuu. Täytyy ottaa tiukka linja tuon suhteen mikäli mielin edetä joskus.

Tarkemmat ajat ja etenemät ovat täällä.

Pitää olla kyllä tyytyväinen meidän yhteistyöhön. Kolme rataa ja kolme tulosta! Nollat ehtii vielä keräämään.

Ystävänpäivän epiksissä

KPSH järjesti tänään ystävänpäivän epikset Viiksi-Areenalla Kuopiossa. Reilu kaksi vuotta sitten lopetettiin treenaminen siellä, mutta niinpä vaan Aavalle muistui mieleen vanhat käyttäytymiskuviot. Auton lähestyessä hallia takapenkillä nousi pieni harmaa pää katselemaan ja vinkumaan. Jostain syystä tuo otus tietää missä milloinkin ollaan menossa reagoi mukaviin juttuihin (koti, treenipaikka tms.) piippaamalla auton perällä.

Rataantutustumisen aikaan se muisti korottaa ääntään kertoakseen, että hänet on jätetty. Siis vaikka vierellä oli ihminen pitämässä sille seuraa. Ilmeisesti muistissa oli myös se, että lähdössä istutaan nätisti yhtään haukkumatta tai riehumatta. Lähdössä haukkumisesta on nimittäin tullut pieni ongelma kotihallilla, ja siksi vähän ihmettelinkin miten se niin kiltisti malttoi odottaa.

Oltiin ensimmäisten joukossa ilmoittautumassa ja niinpä kävi, että oltiin ensimmäiset mineihin ilmoittautuneet. Siispä päästiin tai jouduttiin, kummin sen haluaa ajatella, ekoina starttaamaan.

Joka tapauksessa se loi hirveästi paineita. Toisaalta ajattelin, että päästään starttaamaan ns. puhtaalta pöydältä, kun kukaan ei mennyt ennen meitä.

Mölliradan (hyppäri) rataantutustumisessa jännitin aivan kauheasti. Olin kirjaimellisesti ihan lukossa enkä yksinkertaisesti edes saanut jalkoja juoksuaskeliin. Ne ei vaan liikkuneet! Yritin hengittää syvään ja siten sain pahimman jännityksen menemään ohi.

En ikinä, en edes ekoissa virallisissa oo jännittänyt tuolla tavalla. En ymmärrä miten epikset tai ensi viikon viralliset olisivat jotenkin eri juttu.

Möllirata meni kivasti. Suurimmaksi osaksi neiti irtosi putkille mukisematta (niissä siis ollut jonkin verran ongelmaa treeneissä), tosin vieläkin minun liikkeen pysähtyminen aiheuttaa Aavassa hämmennystä (videolla keppien jälkeinen putki sekä viimeinen putki). Maaliin päästiin nollalla ajassa 37,92s. Kepit söi hirveästi aikaa, mut pitää mennä sillä mitä on. Kyllä me tästä kehitytään. Hienoa kehitystä on tullu jo viime syksyyn nähden!

Kilpailevien rataa en suinkaan jännittänyt yhtä paljoa ja ajattelin sen menevän hyvin, mikäli Aava ei hakeutuisi väärään putkeen tai kontaktille puomin jälkeisessä pyörityksessä. Noh, pasmat meni sekaisin jo kepeillä. Aava tuli liiallisella innolla kepeille eikä ymmärtänyt mitä tehdä. Epävarmuutensa se purki näykkimällä minun nilkkoja. En saanut enää koottua ja rytmitettyä rataa kuten olin suunnitellut eikä Aavakaan tainnut nähdä loppuradalla muuta kuin minun jalat... Maaliin siis hylyllä ajassa 1.10,76. No otamme tästä opiksi ja seuraavalla kerralla osaan ehkä toimia toisin.

Hyvää ystävänpäivää!

Kisapanikointia

Odotin innolla hetkeä, jolloin pääsen laittamaan kisailmot kotikisoihin menemään. Viime maanantain onnistuneet treenit tukivat päätöstä ilmoittaa Aava kisoihin.

©Leena paimenlaumasta

Kuitenkin heti "lähetä ilmoittautuminen" linkin painamisen jälkeen jouduin pakokauhun valtaan. Huomasin seuraavana päivänä, että jännitän ja stressaan kisoja ihan samalla tavalla kuin anatomian tenttiä tai lääkelaskukoetta... Krhm. Agility on meidän harrastus. Kyse ei ole elämästä tai kuolemasta. Kisat on mukava lisä viikoittaisiin treeneihin, enkä varmasti tule loppujen lopuksi katumaan päätöstä osallistua niihin. Meni miten meni.

Suuruuden hulluja kun ollaan, niin mehän startattiin ekan kerran Agirodussa 2012. Sieltä napsahti silloin hyl + 5. Nolla ei ollut kaukana. Oma sijoittumiseni lähdössä, liian kauas esteistä sai Aavan juoksemaan kohti minua ja siitäpä sitten kielto. Muuten rata meni hienosti, päästiin -7,44 ihanneajan alle 3,67m/s etenemällä vitosesta huolimatta. Ei huono.

Tuntuu, että noista ajoista osa taidoista on parantunu (mm. kepit, kontaktit), mutta joissakin asioissa ollaan menty alaspäin. Tärkeintä meillä on kuitenkin saada kisakokemusta ja lähteä kisailemaan ilman "pakko saada nolla" -tavoitteita ja katsoa kuinka käy.

Kirjoitin aiemmin treeniporukan fb-ryhmään ajatuksiani, joihin sain ihanaa, kannustavaa palautetta. Tiedostan meidän hankaluudet (ainakin suurimmaksi osaksi, luulen) ja toivon mukaan osaan ottaa ne huomioon myös kisakentällä.

Me startataan 21.2 oman seuran kisoissa ja sitä ennen käydään huomenna, ystävänpäivänä, kokeilemassa onneamme epiksissä. Maanantaina tehotreeniä vaikeisiin kohtiin vakiotreeneissä ja omatoimista harjoittelua pitkin viikkoa mahdollisuuksien mukaan. Näillä mennään! Kisakuulumisia odotettavissa, pysykää kuulolla!

Tavoitteet 2015

Tavoitteiden ylöskirjaaminen tänne on venähtänyt kiireiden vuoksi, mutta onneksi vuosi ei ole vielä kovin pitkälle ehtinyt hurahtaa.

Tavoitteita ja ajatuksia viime vuodelle olivat...

• Aava jatkaa toipumista ja kuntoutumista. Painoa saatava pikkuhiljaa lisää.
• Agilitykentille olisi ainakin omistajalla kova hinku, jospa sekin mahdollistuisi.
• Jatketaan haaveilua Aavan koirakamusta. Ehkä se jonain päivänä vielä tepastelee pihallamme...
• Näyttelyissäkin olisi mukava pyörähtää.
• Opetellaan joitakin uusia temppuja.
• Toivutaan kuitenkin ihan rauhassa ja mennään Aavan ehdoilla. Tärkeintä meille kuitenkin on, että Aava paranee täysin ja pysyy rakkaana perheenjäsenä vielä pitkään! 

Ja ne toteutuivat seuraavasti

• Alkuvuosi kuntouduttiin onnettomuudesta ja päästiin takaisin oikeisiin mittoihin.
• Paluu agilitykentille tehtiin episten merkeissä. Taidot olivat sen verran hyvin hallussa, että ilmoittauduttiin ja saatiin treenipaikka.
• Koirakamusta haaveiltiin ja pieniä tiedustelujakin tehtiin, mutta tällä hetkellä kuviot ovat muuttuneet siten, ettei uutta perheenjäsentä ole mahdollista ottaa hetkeen.
• Näyttelykäynnit koirien osalta jäi, mätsäreitä lukuunottamatta. Itse suoritin 4/5 kehätoimitsijaharjoittelua.
• Aavan ehdoilla mentiin.

Tavoitteita Aavalle tälle vuodelle

• Keppien vahvistuminen molemmin puolin ohjatessa
• Treenejä ja epiksiä mahdollisimman paljon
• Kisakentille
• Hullua tai ei... 2-luokkaan!
• Säännöllisesti hierontaa

Aksulle

• Terveyttä
• Syksyllä hirvikontakteja

Moonalle

• 2x HIRV1-tulosta > Käyttövalio
• Syksyllä hirvikontakteja ja kaatoja

Itselle

•  Kehätoimitsijaksi pätevöityminen
• Varmistelun karsiminen agilityssä, jotta koirakaan ei olisi niin epävarma
• Agilityssä ohjaaminen pystyasennossa > vauhtia. Luulen kai tiedostamattomasti, ettei koira näe ohjaustani ellen kumartele
• Agilityä aina satasella, vaikka kuinka ei huvittaisi
• Treenipäiväkirjan pitäminen edelleen

Jatkossa Aava tulee olemaan osa-aikaisesti meillä kaupunkilaiskoirana. Kokonaan se ei edelleenkään tänne ole tulossa, koska kohta 5-vuotiaan tähän asti vapaasti omakotitalossa eläneen koiran sopeutuminen kerrostaloelämään saattaisi olla hieman haastavaa. Eikä asunnon koonkaan puolesta ole oikein pakottaa Aavaa asumaan ahtaasti.

Muutamia kertoja se on jo täällä majaillut menestyksekkäästi. Se on nukkunut yönsä hyvin, ollut suht äänetön, yksinolo sujunut ongelmitta > ei ääniä tai hätätarpeita sisällä.