Odotin innolla hetkeä, jolloin pääsen laittamaan kisailmot kotikisoihin menemään. Viime maanantain onnistuneet treenit tukivat päätöstä ilmoittaa Aava kisoihin.
 |
| ©Leena paimenlaumasta |
Kuitenkin heti "lähetä ilmoittautuminen" linkin painamisen jälkeen jouduin pakokauhun valtaan. Huomasin seuraavana päivänä, että jännitän ja stressaan kisoja ihan samalla tavalla kuin anatomian tenttiä tai lääkelaskukoetta... Krhm. Agility on meidän harrastus. Kyse ei ole elämästä tai kuolemasta. Kisat on mukava lisä viikoittaisiin treeneihin, enkä varmasti tule loppujen lopuksi katumaan päätöstä osallistua niihin. Meni miten meni.
Suuruuden hulluja kun ollaan, niin mehän startattiin ekan kerran Agirodussa 2012. Sieltä napsahti silloin hyl + 5. Nolla ei ollut kaukana. Oma sijoittumiseni lähdössä, liian kauas esteistä sai Aavan juoksemaan kohti minua ja siitäpä sitten kielto. Muuten rata meni hienosti, päästiin -7,44 ihanneajan alle 3,67m/s etenemällä vitosesta huolimatta. Ei huono.
Tuntuu, että noista ajoista osa taidoista on parantunu (mm. kepit, kontaktit), mutta joissakin asioissa ollaan menty alaspäin. Tärkeintä meillä on kuitenkin saada kisakokemusta ja lähteä kisailemaan ilman "pakko saada nolla" -tavoitteita ja katsoa kuinka käy.
Kirjoitin aiemmin treeniporukan fb-ryhmään ajatuksiani, joihin sain ihanaa, kannustavaa palautetta. Tiedostan meidän hankaluudet (ainakin suurimmaksi osaksi, luulen) ja toivon mukaan osaan ottaa ne huomioon myös kisakentällä.
Me startataan 21.2 oman seuran kisoissa ja sitä ennen käydään huomenna, ystävänpäivänä, kokeilemassa onneamme epiksissä. Maanantaina tehotreeniä vaikeisiin kohtiin vakiotreeneissä ja omatoimista harjoittelua pitkin viikkoa mahdollisuuksien mukaan. Näillä mennään! Kisakuulumisia odotettavissa, pysykää kuulolla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti