KPSH järjesti tänään ystävänpäivän epikset Viiksi-Areenalla Kuopiossa. Reilu kaksi vuotta sitten lopetettiin treenaminen siellä, mutta niinpä vaan Aavalle muistui mieleen vanhat käyttäytymiskuviot. Auton lähestyessä hallia takapenkillä nousi pieni harmaa pää katselemaan ja vinkumaan. Jostain syystä tuo otus tietää missä milloinkin ollaan menossa reagoi mukaviin juttuihin (koti, treenipaikka tms.) piippaamalla auton perällä.
Rataantutustumisen aikaan se muisti korottaa ääntään kertoakseen, että hänet on jätetty. Siis vaikka vierellä oli ihminen pitämässä sille seuraa. Ilmeisesti muistissa oli myös se, että lähdössä istutaan nätisti yhtään haukkumatta tai riehumatta. Lähdössä haukkumisesta on nimittäin tullut pieni ongelma kotihallilla, ja siksi vähän ihmettelinkin miten se niin kiltisti malttoi odottaa.
Oltiin ensimmäisten joukossa ilmoittautumassa ja niinpä kävi, että oltiin ensimmäiset mineihin ilmoittautuneet. Siispä päästiin tai jouduttiin, kummin sen haluaa ajatella, ekoina starttaamaan.
Joka tapauksessa se loi hirveästi paineita. Toisaalta ajattelin, että päästään starttaamaan ns. puhtaalta pöydältä, kun kukaan ei mennyt ennen meitä.
Mölliradan (hyppäri) rataantutustumisessa jännitin aivan kauheasti. Olin kirjaimellisesti ihan lukossa enkä yksinkertaisesti edes saanut jalkoja juoksuaskeliin. Ne ei vaan liikkuneet! Yritin hengittää syvään ja siten sain pahimman jännityksen menemään ohi.
En ikinä, en edes ekoissa virallisissa oo jännittänyt tuolla tavalla. En ymmärrä miten epikset tai ensi viikon viralliset olisivat jotenkin eri juttu.
Möllirata meni kivasti. Suurimmaksi osaksi neiti irtosi putkille mukisematta (niissä siis ollut jonkin verran ongelmaa treeneissä), tosin vieläkin minun liikkeen pysähtyminen aiheuttaa Aavassa hämmennystä (videolla keppien jälkeinen putki sekä viimeinen putki). Maaliin päästiin nollalla ajassa 37,92s. Kepit söi hirveästi aikaa, mut pitää mennä sillä mitä on. Kyllä me tästä kehitytään. Hienoa kehitystä on tullu jo viime syksyyn nähden!
Kilpailevien rataa en suinkaan jännittänyt yhtä paljoa ja ajattelin sen menevän hyvin, mikäli Aava ei hakeutuisi väärään putkeen tai kontaktille puomin jälkeisessä pyörityksessä. Noh, pasmat meni sekaisin jo kepeillä. Aava tuli liiallisella innolla kepeille eikä ymmärtänyt mitä tehdä. Epävarmuutensa se purki näykkimällä minun nilkkoja. En saanut enää koottua ja rytmitettyä rataa kuten olin suunnitellut eikä Aavakaan tainnut nähdä loppuradalla muuta kuin minun jalat... Maaliin siis hylyllä ajassa 1.10,76. No otamme tästä opiksi ja seuraavalla kerralla osaan ehkä toimia toisin.
Hyvää ystävänpäivää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti