Tervossa mätsäröimässä

Lauantaina oli Tervossa mätsäri, johon osallistuttiin Aavan kanssa. Samalla vierailtiin anoppilassa, joten saatiin kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Seuraksi saatiin poikakaverin siskon sekarotuiset tytöt Caramel ja Cicaro, jotka myöskin osallistuivat mätsäriin.

Mätsäri järjestettiin aukealla urheilukentällä, johon aurinko paahtoi kuumasti. Odottelimme luokkamme alkua varjoisalla paikalla, mutta siitä huolimatta helle uuvutti Aavan eikä se enää kehässä malttanut esiintyä. Aava ravasi kuono maata myöten, eikä oikein malttanut seisoa paikallaan, vaan tarjosi koko ajan istumista. Tästäpä sitten tuloksena sininen nauha. Parina meillä oli Caramel.

Sinisten kilpailuluokassa sijoituttiin kaikesta huolimatta kolmansiksi. Eipä nämä mätsärit ole meille kuitenkaan niin totista hommaa, mukavaa irtiottoa arjesta vain. Mielellään suokin menestystä sellasille koirakoille, jotka eivät voi syystä tai toisesta osallistua virallisiin näyttelyihin.

Anoppilassa Aava sai peuhata paimenlauman kanssa yllin kyllin, ja  kotiin ajaessa ihan mielellään painui maate, kun päiväunetkin oli jäänyt nukkumatta. Taisipa seuraava yökin mennä liikahtamatta.

Tässäpä vielä Leenan ottamia kuvia

Hei, miks ei voida mennä kontakteja ku mä niin tykkäisin?

Kattokaa! Mä osaan kävellä käsillä

Paluu kisakentille

Epävirallisesti tosin. Hukka-Putki järjesti Kuopiossa epikset, jonne olin jo kauan suunnitellut menevämme. Perhoset alkoivat lentää mahassa jo paljon ennen lähtöä. Eniten ehkä jännitin, miten Aava reagoi radoilla ja osaako se enää mitään. Taukoahan vakituisten treenien tauottamisesta on yli puolitoista vuotta.

Turhaan jännitin. Aava oli mahtava, aivan oma itsensä, mitä oli silloinkin kun treenattiin. Radoilla neidillä olikin "nyt ei jarrutella" -asenne ja ohjaajakin sai muistutella itselleen, että töppöstä toisen eteen on laitettava mikäli meinaa perässä pysyä.

Mentiin kaksi rataa, joista toinen oli möllirata. Kilpailevat saivat osallistua myös mölliradalle, mutta olivat ulkopuolella pistelaskussa, eikä niitä näin ollen sijoitettu. Näin pitkän tauon jälkeen siitä oli hyvä aloittaa ja muistutella mieleen agilityn saloja.

Mölliradalta tuli 10 virhepistettä, molemmat kielloista. Ensimmäinen kielto tuli hypyltä, kun Aava juoksi hyppäämisen sijaan suoraan kohti jalkojani (oma moka, katseeni oli kohti tulevaa ja koira jäi selän taakse. Nyt sitä sit ymmärtää, miksi silloin vakituisesti treenatessa jankutettiin siitä katseen tärkeydestä). Toinen kielto tuli, kun Aava kääntyikin pussin jälkeisellä putkella perääni, vaikka oli jo menossa putkeen. Loppurata meni oikein hienosti.

 

Kilpailevien radalla kaikki tasoluokat kilpailivat keskenään. Ajatuksena oli, että sijoitettaessa ykkösissä kilpailevat saavat enemmän anteeksi ajassa, kuin kolmoset. Tältä radalta tuli kuitenkin hylsy, minun huutaessa ja ohjatessa liian myöhään pussin jälkeiselle putkelle. Putki siis mentiin väärästä päästä. Ennen hylsyn tulemista Aava jostain syystä kielsi A:n.

Keinulla Aava teki melkoisen lentokeinun, säikähdin itsekin, koska kotona keinua harjoitellessa (kotikotiin on valmistumassa hienot tee-se-itse esteet, joista lisää kunhan ovat valmiit) siinä ollaan onnistuttu hienosti. Voi olla, että vauhti sokaisi Aavankin eikä se tajunnut jarruttaa ajoissa ja minunkin olisi pitänyt "varoitella" enemmän hiimaamalla omaa vauhtiani. Oppia ikä kaikki!

Kepit meni tosi hienosti ja kiemuratkin saatiin kunnialla suoritettua.

Pitää kyllä olla ylpeä tuosta neitosesta, miten mahtava se onkaan. Välillä on oltu kuoleman kielissä, mutta siitä selvitty ja nyt taas oma ihana, mahtava agiliitäjä. Ja miten hyvin sillä on muistissa tuo laji. Uskomatonta!

Ilostuttaja vierailee

Eilisen aamun puhelimen pirinä oli tulevan päivän pelastus. Suunnitelmissa ei alunperin ollut mitään, mutta vajaan tunnin päästä kämpässä tassutti yksi nelijalkainen otus. Aava.

Porukoiden mennessä kaupungille asioilleen muutamaksi tunniksi, tuli Aava "hoitoon" meille.

Päivää kulutettiin lenkkeilemällä ja makoilemalla. Voi vitsi, miten jänskää Aavasta oli lenkkeillä kaupungissa, täysin vieraassa ympäristössä. Vautsi!

Sohva ja sänky on Aavalle ehdoton ei kämpällä. Kotikotona se myllää niissä siitäkin edestä. Nukkamatto sopi täällä siihen tarkoitukseen erinomaisesti.

Psst... En muuten imuroinut Aavan lähdettyä eikä poikakaveri siltikään tukehtunut, jes! Se on alkanut siedättyä pikkuhiljaa enemmän ja enemmän. :) Silti painotan, ettei tähän asuntoon meidän toimesta ole missään vaiheessa tulossa pysyvästi asuvaa koiraa. Liian ahdasta. Mun mielestä koiran paikka ei vaan ole näin pienessä asunnossa. Vierailut on asia erikseen ja toivottujakin, ainakin jos minulta kysytään.

Mieliharmia

Puolitoista viikkoa sitten lauantaina Aava vietti lämmintä kesäpäivää mökillä riekkuen koirakaverin kanssa. Illasta alkoi veden älytön litkiminen (Aavahan ei juurikaan ole juonut vettä viime syksyn leikkauksen jälkeen, ja nesteitä on pääsääntöisesti annettu ruuan kera) ja sen pulauttalu. Pulauttelu jatkui vielä sunnuntaina, mutta koska tilanne ei ollut hälyyttävä päätettiin jatkaa kotikonstein hoitamista. Maanantai-aamuna Aava oli selkeästi virkeämpi, mutta edelleen vaisu, joten varasin ajan eläinlääkärille.

Lääkärissä Aava nesteytettiin ja pahoinvointilääkittiin pistoksella. Se sai antibioottikuurin mahdollisen ruokatorven- ja nielutulehduksen hoitoon (ääntä ei juurikaan lähtenyt). Lisäksi syksyllä käytettyjen närästyslääkkeiden antamista jatketaan nyt kuurina.

Todennäköistä on, että Aavan mahaportti on niin löysä, että mahanestettä pääsee nousemaan ruokatorveen, joka taas aiheuttaa närästystä ja sen takia oksentelua. Eläinlääkäri suositteli mahdollisimman tasaista elämää, ei suurempia iloja eikä suruja.

Aava on alkanut myös hoivaamaan vinkuleluaan, joka ei ennen ole ollut kovin tärkeä. Jos vinkua vinguttaa Aava kiiruhtaa hädissään katsomaan mikä on hätänä, ottaa lelun suuhunsa ja pudottaa varovasti lattialle ja kääntää selälleen ikään kuin huolehtiakseen lelun tarpeista. Lisäksi se välillä peittää leluaan mattoon, peitteisiin ja sohvatyynyihin. 

Ihmetyttää, koska Aavalla ei ole koskaan ollut valeraskauksia ja nuo oireethan viittaavat siihen. Äiti heitti myös ajatuksen, että voikohan antibioottikuuri vaikuttaa tuolla tavalla, koska oireet alkoivat pari päivää kuurin aloituksesta...

Tämän episodin takia välistä jäi tällä kertaa niin epikset kuin hierontakin, mutta ehtiihän tuota...

Viikonloppua kotikotona

Torstaina hyppäsin äipän kyytiin ja suuntasin Maaningalle. Siellä oleskelin sunnuntai-aamuun asti. Viikonloppuun sisältyi mm. metsälenkki harjumaisemissa, omenapuun istutusta, motskarikauden aloitus ja kaikenlaista telkkuamista koirien kanssa.

Lenkkeiltiin Aavan kanssa perjantaina hieman sateisessa säässä. Epäilin Aavan lenkkeilyintoa säästä johtuen, mutta hyvinhän tuo viipotti menemään. Samalla tuli räpsittyä roppakaupalla kuvia.

My little princess

Illaksi sade lakkasi ja päästiin hakemaan motskari talvisäilöstä, jossa se oli seisonut syksystä 2012 lähtien, eikä siitä johtuen meinannut olla yhteistyökykyinen. Saatiin kuin saatiinkin se käyntiin ja pääsin kokeilemaan vieläkö ajotaidot on hallussa. Kyllähän nuo oli, vaikka alkuun vähän jännittikin.

Lauantaina alkoi kauan odotettu kesä. Lämmintä oli liki 20 astetta ja ulkona tarkeni hyvin ilman takkia. Istutettiin äiskälle äitienpäivälahjaksi annettu omenapuu ja viriteltiin verkko sen ympärille, ettei jänikset söisi sitä.

Päätin touhuta Aksun ja Moonankin kanssa. Halusin niistäkin myös uusia kuvia, mutta niin yksinkertaista se ei kuitenkaan ollut. Aksu nimittäin on juuri vaihtamassa turkkiaan ja vaati siistimistä. No, ehkä se vähän siistiytyikin... :D

Aksua harjatessa ja rapsutellessa löysin sen vasemmasta kyljestä, kylkiluiden kohdalta patin, joka mitä ilmeisemmin on kuitenkin vain rasvapatti. Onneksi!

Sormeni osuessa pattiin sydän hyppäsi kurkkuun, kyyneleet kirposivat silmiin ja ajattelin, että tässäkö tämä nyt sitten oli. :( Sen jälkeen olen muutamana iltana miettinyt, miten vaikeaa luopuminen omasta kasvatista ja ensimmäisestä ikiomasta koirasta tulee olemaan, kun sen aika koittaa. Pahalta se tuntuu, sen tiedän jo nyt.

Oli ihana myös pitkästä aikaa saada täytettä kuva-arkistoon. En muista milloin viimeksi olisin ollut näin tyytäväinen suurimpaan osaan otoksistani, vaikka ainahan sieltä jotain parannettavaa löytyy. Varsinkin Aksun ja Monsterin kuviin voi olla tyytyväinen. Aava on niin helppo kuvattava. Sen kanssa harvoin tarvitsee avustajaa, ja sitä voi pitää irrallaan, mutta jämttit vaativat avustajan esim. sivuprofiilia kuvatessa. Niitä kun ei voi pitää irrallaan ulkona vahvan metsästysvietin (karkaamisen) vuoksi.

Moona-Monsteri 4 vuotta

Moona-Liisa 4vee!

Moona, Monsteri, Monu, Moona-Liisa täytti eilen jo 4 vuotta. Uskomatonta, vastahan nämä riiviöt tulivat meille....

Luontoretkellä

Vietin viikonloppua jälleen kotikonnuilla. Eilen isäni ehdotuksesta päätettiin tehdä pieni luontoretki. Eipä mikään turha retki ollutkaan, kun samalla reissulla nähtiin ainakin fasaani, jänis ja hirvi.

Tarkoituksena oli siis viedä eräälle hirvien nuolukivelle uusi kivi. Kuinka ollakaan tolppa, jossa kiven olisi tarkoitus olla, olikin katkennut. Jätettiin silti kivi korkeamman kannon nenään odottamaan syöjiään.

Piipahdimme samalla toisellakin kivellä. Pois kävellessä huomasin sivusilmällä, jonkun vaalean vilahduksen ja kääntäessä katseeni äkkisin sen olevan pupu. Lähdettiin tarkoituksella kävelemään jäniksen jäljille, koska halusimme katsoa Aavan reaktiota tuoreeseen jäniksen jälkeen.

Ensimmäisellä kivellä käydessä Aava äkkäsi vähän vanhemman jäniksen jäljen ja lähti hulluna seuraamaan sitä. En olisi koskaan uskonut näkeväni päivää, jolloin tuollainen laumapaimen kuin Aava on, lähtisi näköetäisyyttä kauemmas. Sieltä se kuitenkin iloisesti viipotti tulla takaisin ilman erillisiä käskyjä.

Tuoretta jälkeä piti nuuhkia tarkemmin, jolloin meno ei juoksuksi asti yltynyt. Ja kaipa myös tuoreet naminami jäniksenpapanatkin olivat hyviä... Oheinen video on kokonaan jälkimmäisestä keissistä.

Kotona Aava rapsutteli päätään ja ajattelin tutkia kaiken varuilta sen turkin. Ja kappas! Kevään ensimmäinen punkki yritti sitkeästi takertua Aavaan, mutta sain sen kuitenkin pois karvoista ennen kiinni tarttumista.

Kotiin tullessa näytti oikein keväiseltä...