Onko koirani tosiaan vammainen?

Nyt kun kotona taas ollaan, niin pitäähän sitä itselleen jotakin virikettä vapaapäiville suunnitella. Viime viikonlopulle olin suunnitellut molemmille päiville ohjelmaa koiramaisissa merkeissä. Ensiksi lauantaina olin kuuntelemassa S. Mujusen luentoa koiran rakenteesta. Tässä hieman ajatuksiani luennon annista.

Luento oli mielenkiintoinen, ajatuksia herättelevä, ehkä hieman ärsyttäväkin. Jotkin asiat pääsivät luikahtamaan ihon alle ja sekös harmitti suunnattomasti. Luennoitsija varoitteli jo luennon alussa, että esille voi tulla asioita, jotka ärsyttävät. En missään nimessä sano, että luento olisi ollut huono, päinvastoin. Sain paljon uutta ajateltavaa ja uusia näkökulmia asioihin, mutta pienen purkautumisen se vaatii. En ala referoimaan luennon oppeja tänne, mutta joitakin mieleeni pyörimään jääneitä asioita haluan kirjoittaa auki. Jospa se helpottaisi.

Minulla on koira, joka on rodultaan länsigöötanmaanpystykorva. Kondrodystrofinen eli matalaraajainen rotu ja tällä kyseisellä yksilöllä vieläpä töpöhäntä. Tai oikeammin koira on hännätön. Koirallani on siis kehityshäiriö(itä). Tämän olen tiedostanut aiemminkin, mutta luennolla asia esitettiin mielestäni todella kärjistetysti. Rakenteeltaan peruskoirasta näin paljon poikkeavat koirat ovat vammaisia. Anteeksi mitä? Olen todella herkkä kaikelle tällaiselle ja tämänkaltaiset asiat jäävät helposti mieleeni pyörimään ja saavat savun nousemaan korvistani. Tuntui todella ikävältä kuulla tuollainen kommentti, vaikka tiedostan täysin, että koiran jalostuksen lähtökohtana on susi. En ole koskaan ajatellut, että Aava olisi jotenkin erityisen poikkeava saatika vammainen. Olen ajatellut, että se on koira, jolla on lyhyet jalat. Niinhän se onkin. Minun rakas koirani!

Tuon luennon jälkeen ajattelin, että pitääkö minun tosiaan rueta miettimään itselleni, jotain "normaalimpaa" rotua. Mietin, mikä olisi sellainen minulle sopiva rotu. Mietin, mietin, mietin. En keksinyt. Aiemminkin tosin olen miettinyt, että jos joku toinen rotu tulisi, niin mikä se olisi. Vielä en ole mihinkään lopputulemaan päässyt. On monia kivoja rotuja, mutta mikään ei ole vielä mennyt göötin ohi. Reilun seitsemän vuoden aikana tuo rotu on porautunut sydämeeni niin tiukasti, että ilman en pystyisi elämään. Länsigöötanmaanpystykorva on minun rotuni.

Hännättömyys aiheuttaa tietämättömissä runsaasti kysymyksiä. "Eikö sillä ole häntää?" "Kasvaako sille joskus häntä?" "Onko se typistetty? Sehän on kiellettyä!" ovat tulleet hyvin tutuiksi. "Juu, ei ole häntää. Se on luonnontöpö. Sillä ei ole koskaan ollut häntää eikä tule koskaan olemaan. Töpöhäntäisyys on rodun ominaisuus."
Töpöhäntäisyyden aiheuttaa T-Box-mutaatio. Geenin koira saa jommalta kummalta vanhemmaltaan ja geenin saanut koira on aina töpöhäntäinen. Töpöhäntäinen, elävä koira on aina heterotsygootti. T-Box-mutaatio homotsygoottisena on letaali ja aiheuttaa yleensä koiran kuoleman jo varhaisessa sikiövaiheessa. Joskus koirat syntyvät, mutta niillä on vaikeita kehityshäiriöitä. Sen vuoksi töpö-töpö-yhdistelmät jalostuksessa ovat kiellettyjä. (Kennelliitto.) Minusta luonnontöpöhäntäisyys on hauska rodunominaisuus, vaikka se onkin mutaation aikaan saamaa. Itse olen jo niin tottunut hännättömään koiraan, että minusta olisi outoa, jos sille yhtäkkiä ilmestyisi täyspitkä häntä. Hännän pituudella ei itselleni ole juurikaan merkitystä. Kaikki hännättömän ja pitkähäntäisen välillä on minulle normaalia eivätkä aiheuta minussa kummastelua, saati ajatuksia siitä, että koira olisi sen vuoksi jotenkin vammainen.

Luennolla tuli esiin, että hännätöntä koiraa on vaikeaa lukea. En allekirjoita. En, vaikka kuka sanoisi mitä. Ainakaan meidän hännättömän koiran lukemisessa ei ole mitään ongelmia. Aava ei heiluta pyllyä ikään kuin yrittäisi heiluttaa häntäänsä. Jotkut koirat ilmeisesti sitä tekevät. Aava ilmehtii ja viestii silmillään sekä korvillaan. Tiedän vain katsomalla sitä silmiin, mitä on neidillä mielessä. Nykyään muita koiria nähdessä en edes kiinnitä huomiota häntään, vaan luen koiraa ilmeiden ja eleiden perusteella. Minusta hännättömänkin koiran lukeminen on helppoa.

Vaikka en olekaan kasvattaja, on göötti mielestäni rakenteeltaan kondrodystrofisista roduista terveimmästä päästä. Tällaisessä käsityksessä minä olen, vaikkakaan en muihin kondrodystrofisiin rotuihin ole juurikaan, ulkonäköä enempää, perehtynyt. Nämä siis perustuvat täysin omiin käsityksiini ja mielipiteisiini. Göötin raajoissa on pituutta verrattuna mm. corgiin tai mäyräkoiraan. Rotumääritelmässä määritellään, ettei maan ja rintakehän syvimmän välinen etäisyys saa olla vähempää kuin 1/3 säkäkorkeudesta (Länsigöötanmaanpystykorvat ry). Maavaraa on siis reilusti. Kropan rakenne ei ole raskas vaan mielestäni sopusuhtainen, yksilöstä riippuen tietysti. Aava on rotunsa edustajaksi hyvin sirorakenteinen. Sillä on muun muassa kevyt etuosa, se saisi olla hitusen korkeampi ja kokonaisuudessaan massavampi, muttei kuitenkaan liian raskas. Olen kuitenkin sitä mieltä, että Aavan luuston kuntoon nähden sen rakenteen keveys on vain eduksi.

Aasin siltana päästäänkin gööttien luuston terveyteen. Kondrodystrofisuus altistaa luuston kehityshäiriöille. Aavallahan lonkat on D/D ja kyynäret 1/1. Sen selkä on kuvattu epävirallisesti terveeksi, silloin Kennelliitto ei vielä lausunut gööttien selkiä. Tämän perusteella joku voisi väittää, että kondrodystrofisuus sen on aikaan saanut. Tilastollisesti gööteissä (2010-2017 syntyneet) on prosentuaalisesti eniten B-lonkkaisia koiria. Kyynäret puolestaan ovat terveet (0/0) 81 % tutkituista koirista. Selän osalta tilastoja on vain spondyloosista ja 98 % koirista on sen osalta terveitä. Gööteiltä lausutaan myös välimuotoinen lanne-ristinikama (LTV) ja nikamien epämuotoisuus (VA) sekä uusimpana kalkkeutuneet välilevyt (IDD). (KoiraNet-jalostustietojärjestelmä.) 

Gööteilläkin on omat ongelmansa, mutta väittäisin sen silti olevan suhteellisen terve rotu. Göötit kantavat rasitteenaan niille tyypillistä retinopatiaa (J175), jonka tutkimiseen on onneksi ottauduttu hyvin. Tuskin on rotua, jolla ei mitään ongelmia olisi. Gööteillä selän pituus suhteessa raajojen mataluuteen altistaa myös selkävaivoille, mutta käsitykseni mukaan gööteillä niitä on vähän. Gööttien selkiä on kuvattu tähän mennessä aika vähän, koska rotuyhdistys ei vielä käsitykseni mukaan vaadi selkälausuntoa jalostukseen käytettäviltä koirilta. Koko ajan selkiä kuvataan enemmän ja parempaan suuntaan ollaan menossa.

Pelkkä rakenne ei tietenkään sanele kaikkea, vaan myös koiran muulla terveydellä ja hyvällä luonteella on itselleni todella paljon painoarvoa. Göötti rotuna on säilynyt vuosikymmeniä hyvin samantyyppisenä. Niin kauan kun sen kasvatuksessa pyritään säilyttämään alkukantaisuus ja rotutyyppi samankaltaisena eikä terveydestä ja luonteesta tingitä, niin kauan minulla on göötti. Minusta tässä ollaan juuri oikealla tiellä gööttien jalostuksen kannalta. Hyvä niin. Kukaan ei ole kuitenkaan sanonut, etteikö toinen rotu, mahdollisesti sen löydyttyä voisi astua kuvioihin, mutta göötti on ja pysyy.

Minun mielestäni göötti ei todellakaan ole vammainen rotu! Sillä on vain rodulle tyypillisiä erityisiä ominaisuuksia.
Pieni, suuri koira!

Kevättä

Viime viikoilta ei hirveästi kerrottavaa ole jo aiemmin mainittuihin syihin nojaten, joten saatte tyytyä nyt näihin muutamiin kevään mittaan (puhelimella) räpsittyihin kuviin. Kuviakin viime aikoina tullut otettua niukasti, sillä kotiseudulla pikaisesti vieraillessa kameran kaivaminen kaapin perukoilta "on vaan niin työlästä" ja puhelinkuvat on mitä on.

Joka tapauksessa pian jätän pitkät harjoittelujaksot etelässä taakseni ja suuntaan takaisin kotiin. Pian tämä hillitön ikävä helpottaa...

Neiti pallohullu

Ilmoittauduin parille kurssille, jotka pidetään samana viikonloppuna kesäkuun alkupuolella ja onnekseni vapaatkin siihen järjestyi helposti. Ensiksi käyn Salme Mujusen opissa kuuntelemassa luentoa koiran rakenteesta ja seuraavana päivänä suuntaan koiran kotihierontakurssille, joita molempia odotan erityisellä mielenkiinnolla. Toivon mukaan molemmat ovat antoisia ja mukaan tarttuu paljon eväitä, joita voin hyödyntää jatkossa. Näistä lisää sitten myöhemmin.

Vapputyttö

Pääsiäistuulahdus

Pieni pääsiäisnoita taustajoukkoineen toivottaa hyvää pääsiäistä!

Kuluneet viime kuukaudet ovat olleet rankkoja monessakin mielessä. Koiria on jatkuvasti mieletön ikävä, eikä sitä yhtään helpota himpun vajaa neljäsataa kilometriä välissä. Kaikki pidemmät hetket, kun olen kotona ollut käymässä, on täyttynyt jollakin tavalla koiramaisista puuhista. Olen käynyt kotikotona, hakenut Aavaa luokseni, ollut mukana koiratapahtumissa, käynyt paijailemassa kavereiden koiria noin niin kuin esimerkiksi. Enää ei tarvitsisi kauaa jaksaa, nyt harjoitteluja on enemmän takana kuin edessä, joten eiköhän tässä jollakin energialla pusketa kohti kesää.

Mielessä on monenlaisia juttuja, mitä aletaan todennäköisesti toteuttamaankin kunhan oikeasti kotiudun takaisin. Hirmuinen hinku treenikentille olisi, mutta agilitykentille ei Aavan kanssa nyt enää mennä ja muut treenikentät siintää tulevaisuudessa. Kursseja tai muita vastaavia olen ajatellut vasta ehkä kesälle, koska ei ole mitään järkeä aloitella mitään uutta tässä vaiheessa, kun näen Aavaa noin kerran - kaksi kuussa.

Pääsiäisen alusviikon oleskelin kotona ja käytin tilaisuutta hyväksi hakemalla Aavan muutamaksi päiväksi luokseni. Harmi sinänsä, että koulupäivät venyivät pitkiksi, mutta Aava pärjäsi hienosti kotona ja iltaisin virtaa riitti kiitettävästi touhuihin. Voitte vaan kuvitella mikä fiilis on, kun makaa silmät ristissä sohvalla ja koira vaatii energisenä leikkimään. Lenkit piti heittää hihnassa kaduilla, kun metsäpolut olivat paksun ja liukkaan jään peitossa. Välillä myös vesisade ja muuten kostea sää aiheutti haasteensa, kun Aava ei meinannut suostua lähtemään 50 metriä pidemmälle lenkille. Sovellettiin kaikenlaista puuhaa sisätilohin mm. juuston etsinnän ja vetoleikkien merkeissä. Palovaroittimesta loppuva paristo aiheutti myös hämmennystä Aavassa, mutta kaikesta selvittiin hienosti ja päivät sujuivat mallikkaasti. Nyt menee taas luultavasti hetki, ennen kuin nään koiria seuraavan kerran. Siispä sitä innokkaasti odottelen.

Loma ohi

Hiihtoloma alkaa olla takanapäin ja pian olisi aika palata takaisin harjoittelukentille. Loma oli kovin odotettu huilaushetki harjoitteluiden välissä. Se kului varsin leppoisissa tunnelmissa ja Aava oli ilahduttamassa lomaani miltei koko viikon. Koostin viikon tapahtumista (niistä, jotka muistin taltioida) pienen videonpätkän. Paljon ehdittiin touhuta viikon aikana enkä ihan jokaista liikettä jaksanut kuvata.

Tuon pikku-lilliäisen antaman energian voimalla jaksaa taas pakertaa hetken aikaa kaukana kotoa ja jospa ikävä ei iskisi ihan heti. (No, kyllä se silti iskee...) Lohduttavaa on kuitenkin se, että aika kuluu ihan älyttömän nopeasti ja kohta on jo kesä!

Pikkulikka täyttää vuosia

Käsittämätöntä taas vuoden jälkeen todeta, miten nopeasti aika kuluu. Vuosi vuodelta se tuntuu rientävän nopeammin ja nopeammin. Jälleen olen tilanteen äärellä, jolloin totean Aavan ikämittarin kääntyneen taas uusille lukemille.

Aava täyttää tänään 7 vuotta!

Kesä 2011

Mitä kaikkea näihin vuosiin on mahtunutkaan... Toinen toistaan kasvattaen ollaan kasvettu teinivuosista aikuisiksi. Hermoja on toisinaan koeteltu, mutta myös tukea on haettu toisistamme kylki kulkeä vasten. Elämä olisi ollut melko tyhjää ilman Aavaa. Pikkulikalla on suuri sydän.

Paljon onnea!

Agilityuran huipulla

Mitä uran huippu merkitsee? Vastauksia on varmasti monenlaisia eikä se tarkoita kaikille samaa. Jollekin se on mainetta ja mammonaa, toiselle taas jotakin muuta. Yleistäen voi kuitenkin varmasti sanoa, että siihen liittyy runsaasti positiivisia tunteita, asioita, tekijöitä... Jokainen kokee ne yksilöllisesti.

Mitenkäs sitten urheilu-uran lopettaminen? Luopumista, haikeutta, epäonnistumista...? Koska agility on saanut urheilustatuksen, voinen tässä yhteydessä puhua myös urheilu-uran päättymisestä. Minulle päätös agilityn hetkellisestä lopettamisesta on ollut hankala monessakin mielessä.

Haaveilin reilu kymmenvuotiaasta pikkulikasta asti agilityn harrastamisesta. Siitä saivat osansa myös perheemme jämptit, jotka eivät järin hanakkaasti ottaneet vastaan intoapuhkuvan tytön harrastustoiveen toteuttamista ja pihamaalle levitettyjä esteitä. Eikä se takapiha-agility, koiran ollessa hihnassa, ollut todellakaan turvallista, mutta silloin en sitä vielä ymmärtänyt.

Vihdoin, monen vuoden harkinnan ja etsinnän jälkeen haave omasta agilitykoirasta täyttyi ollessani 16-vuotias. Kuusi vuotta kestäneen agilityuramme aikana ehti olla yksi pidempi tauko, mutta mutkien jälkeen pääsimme palaamaan treenikentille. Ja myös kisaamaan. Miksi siis lopettaa?

Tässä asiassa pitää järjen olla suuremmassa vaakakupissa tunteiden sijaan. Se tekee kipeää, se itkettää ja tuntuu pahalta. Minulle on tärkeintä se, että saan pitää Aavan elämässäni vielä pitkään enkä halua, että se joutuu kärsimään minun valintojen ja päätöksien takia. Mitään peruuttamatonta ei ole tapahtunut eikä tämä tarkoita agilityn lopettamista kokonaan. On vaan hyväksyttävä, että elämässäni on nyt tällainen vaihe ja se on elettävä. Elämä kyllä kantaa.

Huipulla? Minäkö?

Miksi otin agilityn lopettamisen taas esille? Se nyt luonnostaankin tulee olemaan pinnalla, mutta aasin siltana päästään seuraavaan aiheeseen, johon liittyvät nämä edellä mainitut asiat. On olemassa sanonta "huipulla on hyvä lopettaa". Nyt voin todeta sen toteutuneen meidänkin kohdalla. Tänään kisasimme Aavan viimeiset kisat.

Seuramme järjesti jäsenilleen kinkunsulatusepikset, jossa oli tarjolla kolme erilaista rataa. Valitsimme niistä kaksi eli möllihyppärin ja epävirallisen kisaradan. Kisaradalle ilmoittauduin kahdesti, koska jokainen osallistuja sai kolme starttia.

Hallilla oltiin tosi ajoissa, koskat epikset vietiin läpi siten, että jokainen osallistuu myös ratojen rakennukseen. Vielä ennen ilmoittautumista mietin ilmoittautuisinko kaikille kolmelle (ensimmäinen olisi ollut putkiralli), mutta päätin "säästää" startin viimeiselle radalle. Odottelua oli siis edessä, mutta Aava jaksoi tyypilliseen tapaansa rauhallisesti odottaa häkissään eikä tuntunut stressaavan ympärillä olevasta hälinästä tai muista koirista.

Radat olivat molemmat simppeleitä. Hyppärillä ei ollut keppejä, mutta kisaradalla oli kepit sekä kaikki kontaktit. Ennen lähtöjä se retuutti pitkäaikaisen aksalelunsa kappaleeksi, varmaan samalla tuumien, ettei sitä enää tarvittaisi. Se keräsi kierroksia, muttei välittänyt läheltä kulkevista toisista koirista vaan tuijotti vain minua silmiin ja komensi. Niin kuin aina kisoissa.

Lähdöissä palkkasin sen samaan tapaan, miten koko syksy on tehty. Laitoin namin sen eteen ja käskin odottaa. Odottaessaan "namia" se malttoi pysyä paikoillaan hienosti eikä yrittänytkään varastaa. Tempaistiin molemmilta radoilta nollat.

TUPLANOLLA! Aavan ensimmäinen ja viimeinen tuplanolla sen viimeisissä kisoissa. Niin, ja vaikka kisat olikin epäviralliset, olen todella ylpeä ja onnellinen tuosta saavutuksesta. Loogistakin, etten nuiden suoritusten jälkeen enää halunnut startata ja riskeerata, jos viimeinen startti olisikin epäonnistunut. Palkintoja ei jaettu, mutta sijoitukset oli merkattu tuloslistalle. Hyppärillä oli useampi nollan tehnyt ja me yllettiin sijalle 5./11. Agiradalla päästiin sijalle 2./6. Agiradalla nollia tuli meidän lisäksi vain yhdelle koirakolle.

Nämä kisat jäävät mieleen yksinä parhaimmista. Vaikka pientä menestystä on tullut myös virallisissa, tuntuu tämä ainakin yhtä hyvältä kuin virallisissa tehdyt nollat ja saadut LUVAt + serti. Hyvillä mielin voi jatkaa eteenpäin ja lämmöllä muistella aksahistoriaamme. Mikä parasta, paha maku suussa ei tarvinnut lopettaa ja hyvällä fiiliksellä voi aloittaa uudestaan, kun sen aika on.

Tavoitteet 2017

Vuoden vaihduttua on taas aika miettiä tavoitteet tulevalle vuodelle ja tarkistettava kuinka ne viime vuonna täyttyivät. Tavoitteiden asettaminen tälle vuodelle poikkeaa edellisvuosista, sillä ainakin vuoden ensimmäinen puolikas tulee mitä todennäköisimmin olemaan hiljainen koiraharrastusrintamalla. Tällä kertaa ajattelin laatia tavoitteet hieman yleisemmällä tasolla (ehkä myös enemmän itselleni) enkä niinkään koirakohtaisesti. Toivotaan, että oma elämäni hieman rauhoittuisi viimeistään kesän koittaessa ja päästäisiin taas koiramaisiin touhuihin käsiksi.

Ihan aluksi pari sanaa yhdessäolosta koirien kanssa. Vaikka tämä nyt meneekin vähän ohi aiheen, niin mielestäni yhdessäolon tärkeyttä ei voi liikaa korostaa. Miksi haluan tästä mainita tavoite-postauksessa on se, että itse pidän kyseistä asiaa tavoittelemisen arvoisena. Minulle on tärkeää, että pystyn viettämään aikaa mahdollisimman paljon koirien kanssa. Eräänlaiseksi tavoitteeksi yhdessäolemisen ja siitä nauttimisen ajattelinkin asettaa. 

Kuulostaa ehkä typerältä, että koiranomistaja asettaa itselleen tällaisia tavoitteita. Yhdessäolohan on lähes itsestäänselvyys, kun koirien kanssa ollaan tekemisissä. Toistan koko ajan itseäni, kun vatvon postauksesta toiseen sitä, että eläminen koirien kanssa tulee jäämään vähälle seuraavien kuukausien aikana. Vähäistähän se on tähänkin asti ollut asumisjärjestelyiden ym. takia, mutta nyt vielä vähäisempää. Siksi toivonkin, että enää tämän kevään jälkeen minun ei tarvitsisi näitä asioita miettiä ja käsitellä tällaisessa mittakaavassa, ja että elämä alkaisi asettua raiteilleen opintojen lähestyessä loppuaan.

Viime vuodelle laatimani tavoitteet olivat seuraavat

Aava 2(3)-luokkaan

Kakkosiin asti päästiin. Nousunolla pamahti vuoden toisista kisoista helmikuussa. Kakkosluokassa kisattiin karulla hylkyprosentilla. Kuudesta virallisesta startista saatiin vain yksi tulos, joka sekin ruma yliaikavitonen.

Aavan kisauran todennäköinen päättäminen onnistumiseen

Onnistuminen tai ei, niin ainakin palkinnoille päästiin vikoissa virallisissa kisoissa.

Toinen laji agilityn rinnalle

Ehkä tänä vuonna voisi jotakin kaavailla.

Innalle näyttelyreissuja ja hirvikontakteja

Inna pyörähti kerran pentuluokassa, jonka jälkeen jäimme odottelemaan sirriäisen kasvua ja kehittymistä. Pieneksi se taisi jäädä, joten näyttelytähtiyttä mietittävä uudemman kerran.

Hirvityöskentelyä se pääsi harjoittelemaan, mutta varsinaiset kontaktit taisivat jäädä toteutumatta. Herkästi se juoksentelisi teitä pitkin lällättäen ohjaajalleen ja keskittymättä olennaiseen.

Aksulle pitkää ikää ja mukavia eläkepäiviä

Täysikymppi tuli täyteen ja terveitä vuosia toivotaan vielä paljon lisää. Vielä ei näyttäisi ikä miestä painavan.

Moonalle lisää hirvikontakteja + valioituminen

Kuulemma ensimmäinen syksy yli 20 vuoteen, jolloin isäni ei osallistunut kokeisiin palkintotuomarina tai koiranohjaajana. Kiirettä piti myös hirvenmehtuun suhteen, mutta muutama kontakti sille kertyi.

Kaikille koirille terveyttä

Kaikki pysyneet terveinä lukuun ottamatta Aavan hampaan poistoa ja roskaa sen silmässä.  

Vuoden 2017 tavoitteet

• Aavalle eläkelaji tms.

• Agilitytoiminnassa mukana oleminen

• Seura- ja koirayhdistystoiminnassa mukana oleminen

• Kouluttautuminen ja luennot