Joulu on taas

Syksyn kuulumisia

Stressaavan syksyn jälkeen tuntuu ihanalta hengähtää hetkinen joululoman merkeissä. Aikaa blogille ei ole jäänyt, vaikka kuinka olisi halunnut. Siispä tässä koosteen omaisesti syksyn tapahtumista.

Syyskauden treenit on menneet suurimmalta osalta hyvin. Treeneissä ollaan hiottu kontakteja (niistä varsinkin puomin alastuloa), kepukoita sekä erilaisia ohjauskuvioita huippuopissa. Kiitollisin mielin tämän syksyn treeneistä ja vinkeistä, mitä ollaan saatu. Toivottavasti niistä on tulevaisuudenkin kannalta apua, ettei kaikkea tarvitsisi jatkossa opetella kantapään kautta. 

Keppien kanssa kokeiltiin pari kertaa vinokeppejä, jotka Aava hoksasikin varsin nopsaan. Niistä ei kuitenkaan koettu olevan apua vauhdin löytymisen suhteen. Vauhtia ollaan koetettu kaivella monella tapaa, mutta sitä ei vaan löydy. Ehkä kepit esteenä ovat vaan niin epämiellyttävät Aavalle eikä se sen takia edes kykene suorittamaan niitä nopeasti.

Syksyn kuluessa tuntui, että ongelmat puomin alastulon kanssa vaan pahenivat, mitä enemmän sitä treenattiin. Loppujen lopuksi onnistumiset saatiin lähinnä "nenästä vetämällä", joka ei kyllä palvele yhtään sitä mitä juoksareiden tulisi olla. Ehkäpä minulla joku päivä on koira, jonka kanssa ei tarvitsisi näin paljon painia ongelmien kanssa. Se tosin taitaa olla vaan toiveajattelua, sillä eihän tässä lajissa koskaan olla täysin valmiita ja täydellisiä.

Erityisen tyytyväinen olen ollut siihen, miten hyvin eri ohjauskuviot on Aavan kanssa toimineet. Harvassa on ne kerrat, kun jotakin tiettyä ohjauskuviota ollaan jouduttu hinkkaamaan useampaan kertaan ennen kuin se on onnistunut. Myös lähdön kanssa painiskelu on mennyt parempaan suuntaan. Yksissä treeneissä oli meidän viime kevään koutsi oman koiransa kanssa ja tauon aikana hän kehui, miten hyvin lähdön kanssa on menty eteenpäin. Nykyään lähtö siis onnistuu siten, että jätän lähtöalueelle namin ja käsken Aavan odottamaan. Tule-käskyn kuultuaan se lähtee matkaan ja nappaa samalla edessään olevan namusen suuhunsa. Ilman namia homma ei toimi ollenkaan ja Aava ehtii kerätä hirveät kierrokset lähdössä, mikä taas kostautuu radalla kuuntelemattomuutena.

Vaikka kovin päättäväisesti uhosin pitäväni treenipäiväkirjaa täällä blogissakin, on se jäänyt aivan kokonaan. Aika, minkä koneen ääressä olen viettänyt, on mennyt opinnäytetyön sekä erinäisten tehtävien ja raporttien kirjoittamiseen. Sen jälkeen ei vapaaehtoinen rustailu koiramaisista aiheista ole napannut yhtään. Syksyn aikana ollaan saatu radat nähtäväksi jo ennen treenejä, jonka vuoksi en ole edes nähnyt tarpeelliseksi piirtää ratoja uudelleen tänne.

"Nii mitä? Oliks sul jotaki?"

Syysloman aikoihin käväisin ilman koiraa rakentamassa rataa ratatreeniä varten ja sain kokeilla miltä ohjaaminen tuntuu maksikoiran kanssa, kun tuttu lupasi koiransa ohjattavakseni. Tuntuma pikkuisen minin ja ison maksin välillä oli aikaslailla erilainen. Tuntui, etten osaa enää ollenkaan agilityä ohjatessani vierasta koiraa. Oman haasteensa tilanteeseen loi siis myös se, että koira ei samalla tavalla tuttu, kuin mitä oma on. Lisäksi koira etsiskeli radan aikana emäntäänsä, joten houkutella sai, jotta se malttoi pysyä radalla. Saatiin kuin saatiinkin parinkymmenen esteen, kolmosluokan tasoinen rata kisamittaisella kentällä suoritettua loppuun asti.

Marraskuun loppupuolella käväistiin Aavan kanssa pönöttämässä ulkomuototuomareiksi pyrkivien silmätesti-harjoituksessa. Ulkomuototuomari Pekka Teini veti harjoituksen ja kaksi koulutukseen pyrkivää analysoivat noin 10 minuutin ajan koiran ulkomuotoa. Samalla opin itsekin paljon lisää ja sain vinkkejä erilaisten koirien ulkomuotoon liittyen. Aavan lisäksi harjoituksessa oli mukana suursnautseri sekä borzoi. Varsin erilaiset harjoituskappaleet kyseessä siis. Mielestäni tilaisuus oli todella mielenkiintoinen ja mielelläni osallistuisin uudelleenkin, jos mahdollisuus kohdalle osuisi.

"Hei, ala tulla nyt! Mennään!"

Kaverini otti pienen australiankelpiepoitsun, jota ehdittiin kerran treffata ennen harjoitteluani. Kelpie oli silloin lähes 11-viikkoinen pieni riiviö. Käytiin lähimetsikössä sijaitsevalla kentällä, jossa koiratkin saivat olla irti. Lenkkeillään usein siellä suunnalla, joten Aava ei alkuun hiffannut homman nimeä, vaan komensi minua liikkeelle. Kun pentu oli riittävän kauan jaksanut haastaa Aavaa leikkiin mukaan, ei vauhdille meinannut tulla loppua. Leikit keskeytyi, kun kentän valtasi iso sakemanni ja päätettiin lähteä sisälle. 

Kaverini nauroi jälkeenpäin, ettei ole koskaan nähnyt pennun riehuvan niin paljon, kun mitä se Aavan kanssa jaksoi. Totesinkin taas Aavan tulevan paremmin juttuun pentujen kuin aikuisten koirien kanssa. Aikuistenkin kanssa se toki pärjää, mutta alistuu herkästi pienimmästäkin merkistä. Omien koirien kanssa se tulee hyvin juttuun, mutta lähinnä vieraammat saavat sen pienet tassut tutisemaan.

Itsenäisyyspäivän tienoilla Aava oli hoidossa mummolassa reissujen sun muiden vuoksi. Siellä se Aava oli pyörinyt jaloissa ja nukkunut onnellisena sängyssä. Lisäksi huolta oli pidetty, ettei Aava vahingossakaan pääse nälkiintymään ja sen myös huomasi... 🙈  Kaiken kaikkiaan onnistunut hoitoreissu siis.

Harjoitellessani kauempana kotoa, oli Aavakin ilman aksatreenejä, mutta treenannut siitäkin edestä umpihankijalkapalloa. Se ei millään malttaisi olla sisällä, jos ihmiset/joku ihmisistä lähtee ulos. Pallopeliä pitäisi olla jatkuvasti pelaamassa. Edes umpihanki ei hidasta pientä tappijalkaa. On se niin rakas harrastus.

Näissä merkeissä Aava vetäytyy eläkkeelle. Treenipaikasta luovuttiin, koska käytännössä ehtisin treenata vain tammikuun ajan. Toivon mukaan joku mukava, ei niin raskas laji löytyisi eläkepäiviä ilostuttamaan. Muutamia on mietinnässä ollutkin, mutta näillä näkymin ainakin ensi kevät menee huilaillessa ilman sen kummempia harrastuksia, koska matkustan lähes koko kevääksi harjoitteluihin kauemmaksi kotoa. Jatkamme touhottamista ja palajamme asiaan...

Täyskymppi

13.10.2006 näki päivän valon Olkiahon-kennelin A-pentue. Tänään siitä on kulunut kymmenen vuotta. Muistan päivän tapahtumat kuin eilispäivän ja haikeudella mietin, ettei kymmenen vuotta ole mitenkään voinut kulua näin nopeasti. Mitä vanhemmaksi itse tulee, sitä nopeammin aikakin tuntuu menevän...

Kotikotona tarhassaan porskuttaa Aksu hyvissä voimissa, samat vanhat kujeet mielessään. Metsällä tämä harmaa poikamies ei ole käynyt, koska tyttöjen ja pienriistan hajut houkuttelevat hirviä enemmän. Jokuko hemmotellut pilalle? Ehei tietenkään...

ONNEA OLKIAHON AAT!

Nuoriherra Sawo Show'ssa 2007

Hirveä hammaslääkäri

Syyskuun puolivälissä käytin Aavan hammashuollossa, sillä suu oli mennyt hirveään kuntoon. Hammaskiveä kertyy turvotetun ruoan syömisestä eikä luonnollinen puhdistaminen onnistu, kun luut ovat pannassa. Lisäksi P4 oikealta oli lohjennut ytimeen asti ja se poistettiin.

Loistopalvelua saimme jälleen luottoklinikaltamme. Torstaina käytin Aavan tarkastuksessa ja toimenpideaika saatiin jo seuraavalle päivälle. Eläinlääkäri selitti taitavasti ja ymmärrettävästi maallikolle mitä tuleman pitää, joten luottavaisin mielin jätin Aavan heidän käsiinsä.

Aavan aika oli puoliltapäivin, mutta koska koulu sotki suunnitelmia, vein Aavan jo heti aamusta klinikalle ja koulun jälkeen hain tokkuraisen pikkupotilaan.

Toimenpiteen jälkeinen ilta meni anestesiatokkurasta toipuessa, mutta jo seuraavana päivänä Aava alkoi olla oma itsensä. Mukaan klinikalta Aava sai antibiootti- ja tulehduskipulääkekuurin, jotka menivät kuin huomaamatta juustokääröjen sisässä. Suu oli ymmärrettävästi kipeä muutaman päivän ajan, mutta parantui hyvin. Sulavat ompeleet irtosivat eikä apuja irtoamiseen tarvittu.

Ei paineita kisailusta

Voe kaaheeta! Kiirettä on sen verran pitäny, että muutama postaus on jääny luonnoksiin pyörimään ja odottamaan julkaisua.

Sunnuntaina 11.9. kaasuteltiin Varkauteen, jossa odotti kaksi tuomariharjoittelija Laura Mätön rataa. Kakkosia oli ilmottu yhteensä vain 4, joista kolme minejä. Tuomarit toivottivat runsaslukuisen kisailijaväen tervetulleeksi pilke silmäkulmassa.

Arvoin pitkään ilmottautua vaiko ei. Kakkosiin noustua kisainto on kadonnut johonkin syvään kivenkoloon, koska tavoitteita kisaamisen suhteen ei periaatteessa enää ole. Muutenkin olen ollut kiireinen enkä ole kaivannut kisatilanteessa tulevaa jännitystä elämääni, vaikka se niin kutkuttavaa onkin.

Ekana oli hyppyrata, joka oli simppeli eikä kikkailuja vaadittu. Aava kulki vähän hitaasti edellispäivän riehuttuaan 10-viikkoisen pennun kanssa. Itselle oli puhjennut flunssa enkä saanut puristettua itsestäni vauhtia vaikka kuinka yritin. Kepeillä olin ohjaamassa myöhässä ja Aava ajatui kakkosväliin. Maaliin vitosella ja hurjalla yliajalla. Sijoituttiin toisiksi, koska hyppyradalla oli vain 2 osallistujaa, molemmat gööttejä!

Aksaradalla Aava loikkasi puomin alastulon, vaikka treeneissä näyttikin hienoa osaamistaan juoksupuomista. Keppien jälkeen osoitti rintamasuuntani hypylle, vaikka määränä oli mennä putkeen. Siitäpä hylky siis. Ja ettei kontaktiosaamisella päästä kehumaan, Aava teki aivan kauhean lentokeinun, josta itsekin hämmennyin enkä tajunnut ottaa sitä uudestaan. Aan se näytti juoksevan mallikkaasti alas asti.

Vaikka radat ei kaunista katseltavaa olekaan, oli ihana, kun virheistä ja muista huolimatta ei ärsyttänyt. Meillä oli mukava kisapäivä ja se on tärkeintä. Vuodenvaihde lähenee hurjaa vauhtia, joten nautitaan nyt näistä hetkistä treenaten ilman tavoitteita...

Treeniraportti 8/16

Elokuista treenaamista häiritsi Aavan heinäkuun loppupäivinä alkaneet juoksut. Tekniikkakohdat piti jättää suosiolla tekemättä, samoin kontaktit ja kepit, koska Aava ei vieläkään ole sulattanut sydäntään juoksupöksyille. Pöksyt on käytössä vain treeneissä, koti- ym. oloissa niitä ei tarvita.

Elokuussa treenaaminen jäi tähän yhteen kertaan, sillä elokuun eka viikolla kenttä oli vuokrattu Sawo Show'lle. Korvauskerrallekaan ei valitettavasti päästy oman Lontoon reissun vuoksi. Parit muut treenit jätin väliin Aavan juoksujen ja ajanpuutteen vuoksi. Harmittaa, mutta uskon, ettei pieni breikki tehnyt ollenkaan huonoa.

Nyt syyskuussa palajamme hallille ja treenataan vielä syyskausi ennen Aavan aksauran lopettamista. Jostain syystä kisainto on ollut kadoksissa jossakin kiven kolossa eikä vieläkään meinaa oikein innostaa, vaikka parille radalle Varkauteen ensi viikonlopulle ilmot laitoinkin. Luultavasti otetaan nyt ihan rauhallisesti ja kisataan jos kisataan. Ainakin loppuvuodesta olisi tarkoitus kisata seuran 20-vuotiskisoissa ja päättää ura todennäköisesti niihin.

10.8.

Teemana oli takaakierrot, pakkovalssit ja irtoaminen. Yksi veto mentiin ratana, jonka jälkeen totesin, että on parempi vain rallatella jotakin helppoa. Kepeille en ees yrittänyt, koska tiesin jo runsaalla kokemuksella ettei Aava niitä pöksyt jalassa tule menemään, joten kakkosputkelta kurvasin suoraan 12 putken päähän, siitä kontakteille ja normisti eteenpäin.

Aava irtosi tosi huonosti putkiin ja oli muutoinkin ihan törkeän hidas. Istahti jopa puomille, koska ahdisti ja ällötti niin paljon. Teema vaihtui meidän osalta rallatteluksi ja johan typy innostui, vaikkakin vauhti oli edelleen hidas.

Nyt oli hyvä mahis antaa aikaa lähdössä odottamiselle, joka on edistynyt tosi huimasti. Useimmiten Aava jää entiseen, rauhalliseen tapaansa odottamaan tule-käskyä, mutta ajoittain muistaa testata ohjaajansa hermoja. Vaadi, vaadi ja vaadi - niin hyvä tulee.

Sivuhuomatuksena vielä, että koska keli vaihtui treenien aikana niin viileäksi, ettei t-paidalla enää tarennut, testattiin ensimmäistä kertaa treeniolosuhteissa BoT. Aava antoi sen olla paikoillaan eikä yrittänytkään jälttää sitä hampeillaan. Vaikutuksista liikkumiseen ja tekemiseen on vaikea sanoa, koska kentällä Aavan pyllyssä mukana kulki hirvittävä ongelma.

Treeniraportti 7/16

Heinäkuu tuntui työntäyteiseltä ja kahtena peräkkäisenä keskiviikkona satuin olemaan iltavuorossa. Olisin halutessani voinut vaihtaa vuorot, mutta pähkäilyä säästääkseni päätin tehdä ne. Paikalla treeneissä oltiin heinäkuun ekat ja vikat treenit.

6.7.2016 
Sää oli hieman epävakainen kyseisenä treenipäivänä ja kentällä isojakin vesilammikoita. Aava oli kuitenkin sellaisessa vireessä, ettei tuntunut huomaavankaan kentän olevan märkä. Töppöstä sai laittaa jälleen toisen eteen, kun vauhti oli niin huima. Oispa muuten kiva, kun joskus sais mitattua etenemää treeneissäkin. Eihän se vaatis kuin radan mittaamisen ja ajanoton. Tällä radalla Aava painatteli parhaimmillaan lähemmäs 4,5m/s luulen ma, vaikkei mitään mitattukaan virallisilla parametreilla vaan ihan omalla mutulla.

Nollailtiin tätä rataa useampaan otteeseen, vaikka ihan ekalla vedolla en taas kyennyt ajoittamaan ohjaustani kepeille oikein ja Aava paineli toiseen väliin. Korjaus ja onnistuminen, sitten menoks taas. Aava irtosi hyvin hypyille ja siitä näki miten innoissaan se oli. Sanoisin, että yksi parhaimmin onnnistuneista treeneistä koko kesänä. Suoritukset meni nappiin, kuten myös meininki oli ihan mahtava.

27.7.2016
"Ja eikun vaan kolmosluokkaan..." tuumasi sijaistava koutsi treenin jälkeen. Kehui koiran nopeutta, yhteistyötä ja taitoa. Millä fiiliksillä saikaan lähteä ajelemaan kotia kohti hymy korvissa asti loistaen. Ihan huippua!

Helteen ja kiireiden takia tein vaan yhden kierroksen, mutta eipä haitannut yhtään, kun se meni niin nappiin. Luulen, ettei koirakaan olisi jaksanut yhtään pidempään treenata. Ekalla vedolla ei vielä nollattu, koska en taaskaan osannut ajoittaa kepeille lähestymistä ja jäin liian pitkäksi aikaa odottamaan koiraa ja siten olin myöhässä näyttämässä keppejä. Se hiottiin kuntoon ja sittenpä se olikin nolla siinä. 11 hypyllä tein niistosokkarin, jota ei ole tullut miesmuistiin tehtyä, mutta se sujui ilman ongelmia.

Voisin sanoa hieronnasta olleen apua, sillä Aava liikkuu agilityradoilla niin paljon paremmin kuin aiemmin. Mutta tuskin itsekään kovin hyvin kykenisi liikkumaan, jos siellä sun täällä lihakset olisivat kireät ja kovat kuin kivet.