Pari viikkoa takaperin kävimme Pro Perron treeneissä ja Aava oli todella tsäpäkkänä, jolloin koutsi kysyi sen ikää ja ihmetteli suu auki, että eikö se koskaan aio rauhoittua. Minusta on vaan hyvä, että virtaa ja innokkuutta lajia kohti riittää. Näin voin olla varma, että koirakin on oikeasti onnellinen eikä tee sitä vaan miellyttääkseen minua.
Tälle vuodelle onkin jonkin verran suunnitelmia, mutta katsotaan miten pitkälle ne johtaa ja mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Eniten toivon kuitenkin terveitä, ilontäytteisiä päiviä ja hetkiä!
Suuntasimme viime viikonloppuna Aavan kanssa avaamaan kisakautta Sawon Tassujen kisoihin Iisalmeen, joissa tuomarina oli Minna Väyrynen. Ilmotin Aavan kahdelle agilityradalle. Tiedossa oli myös Sakari-veljen ja Hermannin sekä heidän omistajansa tapaaminen pitkästä aikaa.
Päivä alkoi C-radalla. Ilmeisesti parin viikon takaisesta kisajännitystä käsittelevästä luennosta tarttui jotain eväitä mukaan, koska jännitys ei missään vaiheessa kohonnut liiallisuuksiin. Silti, varsinkin oman vuoron lähestyessä saattoi tuntea perhosten liitelevän mahassa, mutta sain pidettyä jännityksen aisoissa.
Mitään paineita kummellekaan radalle en ottanut, vaikka viimeinen LUVA jälleen muistutti itsestään.
C-radalla matka hidastui kepeille, joilla Aava selvästi hämmentyi, muttei kuitenkaan siitä, etteikö se olisi tiennyt mitä tehdä. Ilmeisesti se jäi kuuntelemaan hallin ääniä, mutta sain sen kuitenkin houkuteltua mukaani virheittä. Loppurata sujui suhteellisen mukavalla temmolla A:n alastulokontaktivirhettä lukuun ottamatta ja maaliin saavuttiin pienellä yliajalla.
B-rataa lähdin tekemään nollatoive mielessä, mutta ilman paineita. Hienosti rata etenikin, vaan Aava jostain syystä jäi keikkumaan A:n harjalle ja siitä alastultuaan sinkosi nuuskuttelemaan rataa ympäröivän aidan takana olevaa elämää. Maaliin virheittä, mutta reilun kolmen sekunnin yliajalla. Ai, että ärsytti! Ärtymystä toki lisäsi se, että myöhemmin huomasin, että ko. aita oli peitetty. Ilmeisesti se osoittautui muillekin koirille hankalaksi kohdaksi.
Lohduttauduin sillä, ettei virheet tulleet esteosaamisen puutteesta vaan yksinkertaisesti siitä, että hajut ja äänet vetivät mukanaan. Nyt on hyvä lähteä seuraaviin kisoihin, koska nyt tiedän, että Aava kykenee nykyään kisavireessäkin keskittymään esim. keppien hakemiseen ilman komentamista tai epävarmuutta, vaikka näissä kisoissa kepit oli muuten ihan hirveät. Kun vaan saataisiin se vauhtikin sieltä kaiveltua esiin...
Treenilistalla on tällä hetkellä: kepeille vauhtia, puomille palkkaa ja lähtötreeniä.
Juoksujen aikana ja niiden jälkeen Aava tuppaa kuumumaan ja vetämään kovat kierrokset lähdössä. Ei malttaisi napottaa paikoillaan ollenkaan. Alusta asti olen ollut määrätietoinen ja antanut luvan lähteä, vasta sitten kun toivottu odottamismoodi on päällä. Kotona, lenkillä tms paikassa Aava odottaa mukisematta, mutta agilityhallit saa sen nostamaan kierrokset pilviin. Malttamattomuus aiheutti pienoisia probleemia yhteiskuvia otettaessakin.
Niin koitti hetki, jolloin Innankin oli aika debytoida kehässä, tuomarin edessä. Viime hetken treenit tehtiin edellispäivänä, jolloin hampaiden näyttäminenkin saatiin kehäkuntoon. Edessä oli jokavuotinen metsästyspystykorvien ja lappalaiskoirien jalostuspäivänäyttely, yksi suurimmista näille roduille järjestettävistä.
Jämptipennut arvosteli alunperin ilmoitetusta poiketen Hannu Talvi, kasvattajatuomari. Ulkopuolinen esittäjäkin löytyi, sillä samaan aikaan itse olin kehätoimitsijana toisessa kehässä enkä pystynyt Innaa esittämään. Yhteisen esiintymissävelen löytymiseen ei vieraan ihmisen kanssa tarvinnut tuhlata aikaa. Reippaasti ja nätisti oli Inna esiintynyt.
Narttupentuja 7-9kk -pentuluokassa oli yhteensä kuusi. Innaa ei sijoitettu, mutta kelpo arvostelun se sai. Jäämme odottelemaan neitosen kehittymistä aikuismaisemmaksi, minkä jälkeen mietiskellään seuraavia kinkereitä.
"Vaaleanharmaa. Mittasuhteiltaan riittävä. Keskikokoa hieman pienempi. Pää saisi olla kauttaaltaan pidempi. Tiivis, jäntevä runko. Hyväasentoiset vahvat raajat. Hieman pehmeä turkki. Häntä saisi kiertyä vielä enemmän reidelle. Normaali luonne ja liikunta."
Juhlapäivää vietettiin näyttelytreeneissä ja pikku hiljaa käytöstavat näyttelyitä silmällä pitäen alkavat löytyä. Ensi viikonloppuna käydään pyörähtämässä ensimmäisen kerran tuomarin edessä. Saa nähdä mitä tuleman pitää...
Vielähän tuo on ulkonäöltään ja käytökseltäänkin kovin pentumainen, mutta enemmän olisin huolissani mikäli se olisi jo kehitykseltään aikuinen ja "valmis". Pieni Innaliini!
Päätimme tämän vuoden kisakauden eilen oman seuran järjestämissä kisoissa. Tuomarina oli Minna Räsänen, joka oli meille tuttu uramme toisista kisoista. Ilmoitin Aavan vain kahdelle agilityradalle, koska hyppäriltä meillä on jo LUVA.
Koskaan aiemmin en ole kisoja jännittänyt montaa päivää ennen h-hetkeä. Nyt oli kuitenkin paljon mielessä asioita, jotka saivat polvet tutisemaan. Reilu 1,5 kuukautta treenitaukoa ja viimeisen ykkösluokan nollan tavoittelu. Siinäpä kerrakseen jänskättävää...
Lisäjännitystä loi lähtölista, jonka mukaan starttasimme A-radalle ensimmäisenä minikoirakkona. Onneksi medit ja maksit olivat ennen minejä. Täältä tarkempiin tuloksiin.
Jännitin aivan kauheasti A-radalle mennessä, minkä koirakin vaistosi ja karkasi radalle. Sain ohjat käsiini ennen kolmatta hyppyä valssaamalla. Aavalla oli ihan uskomaton draivi päällä ja ohjaaja sai totisesti pistää töppöstä toisen eteen. Vitosesteellä jätin Aavan epähuomiossa selän taakse ja se juoksi perässäni puomin ohi. Korjatessani Aava koski puomin ylösmenokontaktia kääntyi takaisin ja vasta sitten lähti suorittamaan sitä. Tästä episodista siis yhteensä 10rv. Lisäksi puomin jälkeisen putken jälkeen se kävi tuomaria tervehtimässä, josta ei virheitä, mutta paljon hukkaan heitettyä aikaa.
Siitä huolimatta olen erityisen tyytyväinen tähän rataan, sillä teimme tähänastisen kisauran parhaimmat kepit!! Putket sujuivat myös hienosti ja sijoituttiinkin virheistä huolimatta.
B-radan alussa Aava oli paremmin kuulolla ja malttoi odottaa lähdössä. Tehtiin nolla rataa aina kepeille asti, kunnes ohjasin huonosti ja vedin Aavan toiseen väliin. Keppien jälkeen jätin koiran jälleen selkäni taakse ja siinäpä oli tilaisuus Aavan vetästä väärään päähän putkea. Koirasta, jolle putkiinmenot oli ohjauksen takia hankalia, on tullut hienosti putkiin (itse)ohjautuva.
Hylsystä huolimatta olin tähänkin rataan tyytyväinen, koska näin miten kivaa koiralla oli pitkästä aikaa, millä innolla se työskenteli ja virheet olivat vain ja ainoastaan ohjaajan syytä.
Katsottaessa alkuvuoden ja loppuvuoden kisoja videolta ei uskoisi, että
sama koirakko on kyseessä. Niin paljon menty tämän vuoden aikana
eteenpäin, ja suurimmat kiitokset tästä kuuluu koutseillemme!
Vuoden alussa asetin meille tavoitteen "hullua tai ei, 2-luokkaan!". Siinä vaiheessa tavoite tuntui melko kaukaiselta haaveelta, mutta niinpä vaan 2 LUVAa napattiin ja viimeistä ykkösluokan nollaa lähdetään havittelemaan ensi vuoden puolella. Vaikka nolla odotuttaa vielä, laskin, että vuoden aikana käytiin 8 kisat, joissa 7:ssa päästiin palkinnoille (3:ssa kisoissa useammalla radalla). Lahjakortteja onkin hyvä nippu odottamassa ensi vuoden kisoja.
Valitettavaa taas todeta, että en taaskaan saanut ajoissa tätä postausta kirjoitettua ja se tulee ulos vasta nyt. Parempi myöhään, kuin ei milloinkaan...
Agilityn syyskauden vikat treenit olivat lokakuun alkupuolella. Syyskausi jäi siis lyhyeksi lähtiessäni suorittamaan työharjoittelua kauas kotimaisemista. Aavaa en valitettavasti mukaani voinut ottaa, joten se elelee kotikotona. Loppuvuonna emme näin olleen käy viikottaisissa treeneissä.
Täten on tullut myös tauotettua agilityä. Alunperin oli tarkoitus kisata useammat kisat loka-marraskuussa, vaan suunnitelmat muuttuivat ja edessä on yhdet kisat tämän vuoden puolella. Katsellaan sitten kevätkaudella uudelleen.
Koska treenikausi päättyi aikaisin, kokoan tärkeimpiä treeneissä tapahtuneita asioita.
Kepit joka treeneissä meni ongelmitta, ohjasin kummalta puolelta tahansa. Kepittelyn nopeutuu Aavan saadessa kehuja ja kannustusta.
Irtoaminen parantunut huikeasti. Enää ei tarvinnut olla putkensuulla heittämässä koiraa putkeen, vaan se haki sen jo useamman metrin päästä saadessaan selkeän ohjauksen.
Kontakteilla (puomin alastulo) ajoittain ongelmia. Runsaalla palkkaamisella päästy parempaan suuntaan.
Kaiken kaikkiaan syksy meni älyttömän hienosti agilitysaralla. Kepit on pieni peikko vieläkin. Ne sujuvat moitteitta, kunhan vain alkuun pääsee. Ilmeisesti en osaa ohjata keppien alotusta riittävän selkeästi ja Aavan on vaikea hakea niitä. Monilta virheiltä olisi vältytty mikäli ensimmäinen väli löytyisi sujuvasti.
Hallilla treenatessa tuntui, että Aavalle on tullut hirveästi lisää vauhtia, mutta voi olla että seinien sisällä treenaminen aiheutti kyseiset tuntemukset. Huippuahan se tietysti olisi, jos vauhtia olisi entisestään tullut lisää.
Nyt vaan peukut pystyyn, jotta saadaan kevätkaudelle treenipaikka, ja päästään takaisin treenien pariin hiomaan keppialoitukset sun muut kuntoon ja kehittämään taitojamme.
