Hyvän mielen kisailut

Tämän viikonlopun Hukka-Putken järjestämissä kisoissa oli ykkösluokkalaisille tänään tarjolla tekemistä kolmen radan verran. Kaikki ykkösten radat olivat Petteri Kermisen käsialaa. Olin ilmonnut Aavan jokaiselle radalle.

Tykkäsin kovasti radoista, jotka olivat sujuvia, mutta sisälsivät kuitenkin pieniä jekkuja. Ainoat kohdat, jotka meidän kohdalla aiheutti päänvaivaa olivat osa putkista ja kepit. Jostain syystä Aava on hirveän epävarma irtoamaan putkeen esim. hirtossa. B-radalla oli pakko valita hirtto ohjauskuvioksi, muuten olisin varmasti myöhästynyt ohjauksesta.

A-radan video alkaa kesken radan, koska assarilla oli ongelmia kameran kanssa.

A-rata
Ihanneaika 48s

Suuntaa antava

Eka töppäys kolmannelle esteelle eli putkelle. Aava kielsi ja oli lahkeessa kiinni. Muuten todella nättiä ja sujuvaa menoa. Kepit meni superhienosti! Käskin Aavaa napakasti kepeille, mutta se olikin jo itse ne hakenut. Huvittava tilanne sinänsä, kun kepitellessään se katto mua et "mähän kepittelen, mitä sä oikein siinä komennat?". Puomin ylösmenossa Aava kai luuli olevansa keinulla ja pysähtyi varoen, kuten keinulla tekee. Kun puomi ei laskeutunutkaan päätti Aava hypätä pois. Minä tietysti ihmeissäni ja eikun uudestaan. Tässä vaiheessa luulin, et rata hylättiin. Puomiepisodin takia jäin vähän jälkeen ja se hankaloitti loppuradan ohjaamista, mutta maaliin kuitenkin päästiin.

Tuloksena 15 + 3,03s yliaikaa eli 18,03. Sijoitus oli 8./15.

B-rata
Ihanneaika 46s

Suuntaa antava

Kerrottakoon, että lähtöjonossa Aava sai vainun porukoista, jotka olivat juuri ennen rataa saapuneet. Aava ei kuitenkaan ollut nähnyt heitä ja arvelin sen lähtevän tutkimusmatkalle kesken radan. Rata lähti etenemään hienosti, mutta töpättiin viidennelle esteelle, putkelle. Tällä kertaa ohjauskuviona pakollinen hirtto, jota Aava ei oikein ymmärrä. Tuomarin käsi ei kuitenkaan noussut. Nyt puomi ei onneksi jänskättänyt ja kepitkin aloitusta lukuun ottamatta meni hienosti. Kepitellessä Aava huomasi ratahenkilön, jonka selvästi luuli olevan joku tuttu. Veti korvat luimuun ja lähti ratahenkilöä päin iloisesti samalla tavalla kuin esim. ihmisen tullessa kotiin. Ekasta ja vikasta keppivälistä vitoset. Loppurata täysillä, huh.

Tulos 10. Sijoitus 7./10.

C-rata
Ihanneaika 44s

Suuntaa antava

Aava vähän karkasi lähdöstä enkä ehtinyt sijoittua alkuun suunnitelmani mukaisesti. Kepeille asti päästiin mukavasti, muutamia paimennnusyrityksiä lukuunottamatta. Esim. ennen rengasta olin Aavan edessä ja se päätti paimenkoiramaisesti vähän tuupata mua eteenpäin. Kepeille lähestyminen melko haastavasta kulmasta, varsinkin kun ohjasin ne meidän vahvemmalta puolelta, koska halusin pelata varman päälle. Vitonen keppien aloituksesta. 11 ja 12 väliin olin suunnitellut valssia, mutta myöhässä mikä myöhässä.

Tulos 5. Sijoitus 3./8.

Vielä jaksaa hymyilyttää

Olin jo purkamassa "leiriäni", kun ykkösluokan palkintojenjako alkoi. Olin ajatellut, ettei me voida sijoittua, kun nollia oli tullut ainakin kolmelle. Niinpä vaan minua huhuiltiin ja viittoiltiin tuomarin käteltäväksi. Monttu auki sinne kipittelin ja sain kiitosta hienosta koirasta, kunhan lahkeen repimisestä päästäisiin eroon.

Aava ei pitkään aikaan ole roikkunut lahkeessa, enkä siis tiedä tekeekö se sitä vaistotessaan minun jännityksen. Tosin olin paikon myöhässä ja siitäkös se aina riemastuu. Täytyy ottaa tiukka linja tuon suhteen mikäli mielin edetä joskus.

Tarkemmat ajat ja etenemät ovat täällä.

Pitää olla kyllä tyytyväinen meidän yhteistyöhön. Kolme rataa ja kolme tulosta! Nollat ehtii vielä keräämään.

Ystävänpäivän epiksissä

KPSH järjesti tänään ystävänpäivän epikset Viiksi-Areenalla Kuopiossa. Reilu kaksi vuotta sitten lopetettiin treenaminen siellä, mutta niinpä vaan Aavalle muistui mieleen vanhat käyttäytymiskuviot. Auton lähestyessä hallia takapenkillä nousi pieni harmaa pää katselemaan ja vinkumaan. Jostain syystä tuo otus tietää missä milloinkin ollaan menossa reagoi mukaviin juttuihin (koti, treenipaikka tms.) piippaamalla auton perällä.

Rataantutustumisen aikaan se muisti korottaa ääntään kertoakseen, että hänet on jätetty. Siis vaikka vierellä oli ihminen pitämässä sille seuraa. Ilmeisesti muistissa oli myös se, että lähdössä istutaan nätisti yhtään haukkumatta tai riehumatta. Lähdössä haukkumisesta on nimittäin tullut pieni ongelma kotihallilla, ja siksi vähän ihmettelinkin miten se niin kiltisti malttoi odottaa.

Oltiin ensimmäisten joukossa ilmoittautumassa ja niinpä kävi, että oltiin ensimmäiset mineihin ilmoittautuneet. Siispä päästiin tai jouduttiin, kummin sen haluaa ajatella, ekoina starttaamaan.

Joka tapauksessa se loi hirveästi paineita. Toisaalta ajattelin, että päästään starttaamaan ns. puhtaalta pöydältä, kun kukaan ei mennyt ennen meitä.

Mölliradan (hyppäri) rataantutustumisessa jännitin aivan kauheasti. Olin kirjaimellisesti ihan lukossa enkä yksinkertaisesti edes saanut jalkoja juoksuaskeliin. Ne ei vaan liikkuneet! Yritin hengittää syvään ja siten sain pahimman jännityksen menemään ohi.

En ikinä, en edes ekoissa virallisissa oo jännittänyt tuolla tavalla. En ymmärrä miten epikset tai ensi viikon viralliset olisivat jotenkin eri juttu.

Möllirata meni kivasti. Suurimmaksi osaksi neiti irtosi putkille mukisematta (niissä siis ollut jonkin verran ongelmaa treeneissä), tosin vieläkin minun liikkeen pysähtyminen aiheuttaa Aavassa hämmennystä (videolla keppien jälkeinen putki sekä viimeinen putki). Maaliin päästiin nollalla ajassa 37,92s. Kepit söi hirveästi aikaa, mut pitää mennä sillä mitä on. Kyllä me tästä kehitytään. Hienoa kehitystä on tullu jo viime syksyyn nähden!

Kilpailevien rataa en suinkaan jännittänyt yhtä paljoa ja ajattelin sen menevän hyvin, mikäli Aava ei hakeutuisi väärään putkeen tai kontaktille puomin jälkeisessä pyörityksessä. Noh, pasmat meni sekaisin jo kepeillä. Aava tuli liiallisella innolla kepeille eikä ymmärtänyt mitä tehdä. Epävarmuutensa se purki näykkimällä minun nilkkoja. En saanut enää koottua ja rytmitettyä rataa kuten olin suunnitellut eikä Aavakaan tainnut nähdä loppuradalla muuta kuin minun jalat... Maaliin siis hylyllä ajassa 1.10,76. No otamme tästä opiksi ja seuraavalla kerralla osaan ehkä toimia toisin.

Hyvää ystävänpäivää!

Kisapanikointia

Odotin innolla hetkeä, jolloin pääsen laittamaan kisailmot kotikisoihin menemään. Viime maanantain onnistuneet treenit tukivat päätöstä ilmoittaa Aava kisoihin.

©Leena paimenlaumasta

Kuitenkin heti "lähetä ilmoittautuminen" linkin painamisen jälkeen jouduin pakokauhun valtaan. Huomasin seuraavana päivänä, että jännitän ja stressaan kisoja ihan samalla tavalla kuin anatomian tenttiä tai lääkelaskukoetta... Krhm. Agility on meidän harrastus. Kyse ei ole elämästä tai kuolemasta. Kisat on mukava lisä viikoittaisiin treeneihin, enkä varmasti tule loppujen lopuksi katumaan päätöstä osallistua niihin. Meni miten meni.

Suuruuden hulluja kun ollaan, niin mehän startattiin ekan kerran Agirodussa 2012. Sieltä napsahti silloin hyl + 5. Nolla ei ollut kaukana. Oma sijoittumiseni lähdössä, liian kauas esteistä sai Aavan juoksemaan kohti minua ja siitäpä sitten kielto. Muuten rata meni hienosti, päästiin -7,44 ihanneajan alle 3,67m/s etenemällä vitosesta huolimatta. Ei huono.

Tuntuu, että noista ajoista osa taidoista on parantunu (mm. kepit, kontaktit), mutta joissakin asioissa ollaan menty alaspäin. Tärkeintä meillä on kuitenkin saada kisakokemusta ja lähteä kisailemaan ilman "pakko saada nolla" -tavoitteita ja katsoa kuinka käy.

Kirjoitin aiemmin treeniporukan fb-ryhmään ajatuksiani, joihin sain ihanaa, kannustavaa palautetta. Tiedostan meidän hankaluudet (ainakin suurimmaksi osaksi, luulen) ja toivon mukaan osaan ottaa ne huomioon myös kisakentällä.

Me startataan 21.2 oman seuran kisoissa ja sitä ennen käydään huomenna, ystävänpäivänä, kokeilemassa onneamme epiksissä. Maanantaina tehotreeniä vaikeisiin kohtiin vakiotreeneissä ja omatoimista harjoittelua pitkin viikkoa mahdollisuuksien mukaan. Näillä mennään! Kisakuulumisia odotettavissa, pysykää kuulolla!

Tavoitteet 2015

Tavoitteiden ylöskirjaaminen tänne on venähtänyt kiireiden vuoksi, mutta onneksi vuosi ei ole vielä kovin pitkälle ehtinyt hurahtaa.

Tavoitteita ja ajatuksia viime vuodelle olivat...

• Aava jatkaa toipumista ja kuntoutumista. Painoa saatava pikkuhiljaa lisää.
• Agilitykentille olisi ainakin omistajalla kova hinku, jospa sekin mahdollistuisi.
• Jatketaan haaveilua Aavan koirakamusta. Ehkä se jonain päivänä vielä tepastelee pihallamme...
• Näyttelyissäkin olisi mukava pyörähtää.
• Opetellaan joitakin uusia temppuja.
• Toivutaan kuitenkin ihan rauhassa ja mennään Aavan ehdoilla. Tärkeintä meille kuitenkin on, että Aava paranee täysin ja pysyy rakkaana perheenjäsenä vielä pitkään! 

Ja ne toteutuivat seuraavasti

• Alkuvuosi kuntouduttiin onnettomuudesta ja päästiin takaisin oikeisiin mittoihin.
• Paluu agilitykentille tehtiin episten merkeissä. Taidot olivat sen verran hyvin hallussa, että ilmoittauduttiin ja saatiin treenipaikka.
• Koirakamusta haaveiltiin ja pieniä tiedustelujakin tehtiin, mutta tällä hetkellä kuviot ovat muuttuneet siten, ettei uutta perheenjäsentä ole mahdollista ottaa hetkeen.
• Näyttelykäynnit koirien osalta jäi, mätsäreitä lukuunottamatta. Itse suoritin 4/5 kehätoimitsijaharjoittelua.
• Aavan ehdoilla mentiin.

Tavoitteita Aavalle tälle vuodelle

• Keppien vahvistuminen molemmin puolin ohjatessa
• Treenejä ja epiksiä mahdollisimman paljon
• Kisakentille
• Hullua tai ei... 2-luokkaan!
• Säännöllisesti hierontaa

Aksulle

• Terveyttä
• Syksyllä hirvikontakteja

Moonalle

• 2x HIRV1-tulosta > Käyttövalio
• Syksyllä hirvikontakteja ja kaatoja

Itselle

•  Kehätoimitsijaksi pätevöityminen
• Varmistelun karsiminen agilityssä, jotta koirakaan ei olisi niin epävarma
• Agilityssä ohjaaminen pystyasennossa > vauhtia. Luulen kai tiedostamattomasti, ettei koira näe ohjaustani ellen kumartele
• Agilityä aina satasella, vaikka kuinka ei huvittaisi
• Treenipäiväkirjan pitäminen edelleen

Jatkossa Aava tulee olemaan osa-aikaisesti meillä kaupunkilaiskoirana. Kokonaan se ei edelleenkään tänne ole tulossa, koska kohta 5-vuotiaan tähän asti vapaasti omakotitalossa eläneen koiran sopeutuminen kerrostaloelämään saattaisi olla hieman haastavaa. Eikä asunnon koonkaan puolesta ole oikein pakottaa Aavaa asumaan ahtaasti.

Muutamia kertoja se on jo täällä majaillut menestyksekkäästi. Se on nukkunut yönsä hyvin, ollut suht äänetön, yksinolo sujunut ongelmitta > ei ääniä tai hätätarpeita sisällä.

Syyskausi tiivistettynä

Kotiuduttuani harjoittelusta huonojen yhteyksien päästä, korpikuusen kannon alta ja selviydyttyäni vuoden viimeisistä tenteistä ehdin vihdoinkin istuutua koneen ääreen raapustamaan kuulumisia agilityrintamalta.

Olen pitänyt koko syksyn ajan agilitypäiväkirjaa ja tarkoitus on jatkaa myös ensi kevät. Haluan jakaa päiväkirjamerkinnöistä joitakin, joissa ollaan kehitytty ja joiden kanssa edelleen painiskellaan.

Syksyllä kirjoittamiani tavoitteita ja ajatuksia:

• Kepit alkaa vahvistua
• Keppien 1.väli ongelmakohta > naksutusta
• Vauhtia kontakteille
• Kontaktit itsenäisemmiksi
• Kuumuminen ongelma

Kepit:

29.9. "Kepit jätettiin suosiolla tekemättä, ettei juoksut 'syö' vauhtia niiltä"

27.10. "Kepit meni suht. ok. 1. keppiväli vielä hakusessa"

3.11. "Koira haki kepit hienosti, pujottelu alkaa sujua"

24.11. Teemana keppikulmat. "Tauon jälkeen haki tosi hienosti ekan keppivälin ja kepitteli mukavasti. Kepitteli vauhdista (haki kepit) myös ohjatessa vasemmalta puolelta, jota ei koskaan aiemmin ollut tehnyt. JEE! Ylpeä ohjaaja. Hieno Aava!"

15.12. "Kepittely radanosana + vasemmalta puolelta vielä vaikeaa > vahvistusta"

Alkusyksystä kiinnitimme huomiota ensimmäiseen keppiväliin ja koiran epävarmuuteen. Niitä vahvistettaessa pujottelu oikealta puolelta ohjatessa on parantunut ja vahvistunut huimasti. Vasemmalta puolelta ohjatessa vielä hidasta ja epävarmaa, mutta kuten 24.11. olin kirjoittanut se onnistuu jo melko hienosti yksittäisenä esteenä. Syksyn viimeistä treeniä tehdessä huomasin, miten koira kuumui epävarmuuden tullessa kepeillä.

Kontaktit:

3.11. "Kontakteille selkeät vapautuskäskyt. 2o2o treenausta."

17.11. "Kontaktit sujuvammiksi > naksua ja superpalkkaa"

15.12. "Himmailua ennen alastulokontaktia"

Kesällä omien kontaktien riemusta yritin saada Aavalle vauhtia kontakteille ja se ei onnistunut ilman juoksukontakteja. Koira yksinkertaisesti alkoi hidastaa vauhtiaan esim. puomilla ennen alastuloa ja siksi sallin juoksukontaktit. Aavan nopeuden vuoksi 2o2o-kontaktit olisivat kuitenkin meille parempi vaihtoehto (ohjaajan mahdollinen etumatka jne.), mutta treeneissä sitä treenatessa koira alkaa edelleen himmailla aiemmin ja aiemmin ennen kontaktialuetta. 2o2o-asentoa sille on naksuteltu ja palkattu. Palkkaajan ollessa kontaktin alaosassa kontaktit sujuu hienosti, mutta ilman tilanne on tuo aiemmin mainitsemani eli himmailu.

Kuumumista on ollut silloin tällöin, mutta useimmiten siltä vältytään kunhan ohjaaja osaa rytmittää liikkeensä juuri oikean aikaseksi. Ihan uskomatonta, mutta Aavan kanssa liikkeen pitää osua juuri oikeaan aikaan tai muuten koko rata on pilalla. Oikeaa rytmiä on vaikeaa enää rytmitysvirheen jälkeen löytää.

Kesän lopussa naksuttelin putkille lähetystä Aavalle paljon, koska viimeisimmissä epiksissä kesällä siinä oli hankaluuksia. Syksyn aikana ne sujuivat suurimmaksi osaksi hyvin, ilman ongelmia.Yksissä treeneissä Aava oli jostain syystä todella omituinen. Säikkyi, ei millään irronnut tiettyyn putkeen. Lisäksi muutaman viikon päästä siitä se oli myös epävarma eikä irronnut nurkassa olevaan mutkaputkeen. En keksinyt käyttäytymiselle mitään muuta selitystä kuin aitojen ja verhojen takana olevan toisen kentän, jossa treenaavat jostain syystä olivat liiaksi häiriöksi niillä kerroilla.

Kyseessä ei siis ollut vaikeat putkikulmat, vaan lähetys tapahtui niin että koiran olisi automaattisesti pitänyt hakeutua putkeen. Pimeät putkikulmat onnistuivat syksyn aikana mallikkaasti.

Olen kirjoittanut päiväkirjaan myös huomioita omasta ohjaamisestani ja suurimpana o

ngelmana esiin nousee turha varmistelu. Jään liian pitkäksi aikaa varmistamaan, että koira varmasti menee esteen ja olen auttamattomasti myöhässä seuraavalla esteellä. Siitä tietenkin seuraa hitaus ja koiran kuumuminen, kun ei tiedä mitä tehdä seuraavaksi. Tässä siis yksi tärkeimmistä itseni kehittämistarpeista.

Tässäpä vielä videonpätkää syyskauden viimeisistä treeneistä

Hirvimäisiä uutisia

Sain eräältä taholta vinkin kertoa myös hirvikoirien kuulumisia, joten olkaapa hyvät!

Moona on kunnostautunut syksyn aikana hirvityöskentelyyn, ja viimeisin kontakti hirviin sillä oli eilen (20.12.) haukkukokeen merkeissä. Kyseessä oli koekauden kestävä koe, eikä siinä siksi sijoitettu koiria paremmuusjärjestykseen.

Syksyllä latasin isän opastuksella tabletilleni seurantaohjelman, jolla voin kotisohvalta seurata koirien liikkeitä maastossa ja niinpä eilenkin tillotin  parikymmentä minuuttia jännityksellä ruutua. Kokeen loputtua tällainen sykkyrä oli piirtynyt päivän kulusta. Paksumpien viivojen kohdalla koira on haukkunut.

Moona haukkui kokeessa 91,50/100 pistettä ja sai siten HIRV1-tuloksen.  Moonalla on aiemmin saatu AVO1-tulos, joka vastaa HIRV1:sta. Koska Moonalla on näyttelystä H ja kaksi ykköstulosta haukkukokeista tarvitsee se enää kaksi saadakseen KVA-tittelin. Seuraavaa tulosta se lähtee haukkumaan 27.12.

Äkkiä laskettuna muita saavutuksia Moonalla tälle syksylle on ollut 7 kaatoa ja useampia haukkuja.

Aksukin on päässyt muutamia kertoja hirvien jäljille ja yrittänyt työskennelläkin, mutta aikamoinen kyläluutahan tämä meidän seura(hirvi)koira on... Mutta jonkunhan on pitänyt huolehtia, ettei hirvenluut ja rompelihat ole päässeet pilaantumaan.

Hierontaa

Kuulin tuttavalta Aavaa keväällä hieroneen olevan tulossa taas lähiseudulle hieromaan, joten hetimiten varasin ajan.

Hieronta tapahtui hevostilan satulahuoneessa, jossa vähän väliä kulki edes takaisin porukkaa. Ei mikään ideaali paikka rentoutumiselle. Kuten arvata saattaa oudot hajut ja hevosten kavioiden kopina ei ainakaan helpottanut tilannetta.

Odotin, että tiukimmat jumit löytyisivät reisistä, kuten viimeksi, mutta pahiten jumissa olivat olkavarret. Olkavarsissa oli jumeja myös edellisellä kerralla. Tällä kertaa löytyi myös lanteen kohdalta pientä tiukkuutta, mutta koira ei aristanut kipujen merkiksi. Keväällä tiukempi puoli oli oikea. Nyt tiukkuus oli siirtynyt vasemmalle. Toki molemmin puolin jumeja oli, mutta vasen puoli kuulemma hieman tiukempi.

Koira selvästi nautti hieronnasta, mutta kipeät kohdat ja häiriöt saivat sen kiemurtelemaan ja yrittämään pois otteesta. Rapsutuksia saadessaan A selvästi rauhoittui ja nautti olostaan.

Saimme hyviä vinkkejä miten rentouttaa lihaksia esimerkiksi agilitytreenien jälkeen. Nyt täytyy myös alkaa panostaa kunnolla alkulämmittelyihin sekä loppuverryttelyyn. Olisi hyvä, jos Aava pääsisi hierottavaksi sarjaluontoisesti about kuukauden välein, niin saataisiin jumit kunnolla auki.

Se ei kuitenkaan ainakaan ko. hierojalla hierotettaessa ole mahdollista hänen käydessään seudulla harvoin. Jospa tähänkin joku ratkaisu löytyisi.