Odotin innolla hetkeä, jolloin pääsen laittamaan kisailmot kotikisoihin menemään. Viime maanantain onnistuneet treenit tukivat päätöstä ilmoittaa Aava kisoihin.
Kuitenkin heti "lähetä ilmoittautuminen" linkin painamisen jälkeen jouduin pakokauhun valtaan. Huomasin seuraavana päivänä, että jännitän ja stressaan kisoja ihan samalla tavalla kuin anatomian tenttiä tai lääkelaskukoetta... Krhm. Agility on meidän harrastus. Kyse ei ole elämästä tai kuolemasta. Kisat on mukava lisä viikoittaisiin treeneihin, enkä varmasti tule loppujen lopuksi katumaan päätöstä osallistua niihin. Meni miten meni.
Suuruuden hulluja kun ollaan, niin mehän startattiin ekan kerran Agirodussa 2012. Sieltä napsahti silloin hyl + 5. Nolla ei ollut kaukana. Oma sijoittumiseni lähdössä, liian kauas esteistä sai Aavan juoksemaan kohti minua ja siitäpä sitten kielto. Muuten rata meni hienosti, päästiin -7,44 ihanneajan alle 3,67m/s etenemällä vitosesta huolimatta. Ei huono.
Tuntuu, että noista ajoista osa taidoista on parantunu (mm. kepit, kontaktit), mutta joissakin asioissa ollaan menty alaspäin. Tärkeintä meillä on kuitenkin saada kisakokemusta ja lähteä kisailemaan ilman "pakko saada nolla" -tavoitteita ja katsoa kuinka käy.
Kirjoitin aiemmin treeniporukan fb-ryhmään ajatuksiani, joihin sain ihanaa, kannustavaa palautetta. Tiedostan meidän hankaluudet (ainakin suurimmaksi osaksi, luulen) ja toivon mukaan osaan ottaa ne huomioon myös kisakentällä.
Me startataan 21.2 oman seuran kisoissa ja sitä ennen käydään huomenna, ystävänpäivänä, kokeilemassa onneamme epiksissä. Maanantaina tehotreeniä vaikeisiin kohtiin vakiotreeneissä ja omatoimista harjoittelua pitkin viikkoa mahdollisuuksien mukaan. Näillä mennään! Kisakuulumisia odotettavissa, pysykää kuulolla!
Tavoitteiden ylöskirjaaminen tänne on venähtänyt kiireiden vuoksi, mutta onneksi vuosi ei ole vielä kovin pitkälle ehtinyt hurahtaa.
Tavoitteita ja ajatuksia viime vuodelle olivat...
Aava jatkaa toipumista ja kuntoutumista. Painoa saatava pikkuhiljaa lisää.
Agilitykentille olisi ainakin omistajalla kova hinku, jospa sekin mahdollistuisi.
Jatketaan haaveilua Aavan koirakamusta. Ehkä se jonain päivänä vielä tepastelee pihallamme...
Näyttelyissäkin olisi mukava pyörähtää.
Opetellaan joitakin uusia temppuja.
Toivutaan kuitenkin ihan rauhassa ja mennään Aavan ehdoilla.
Tärkeintä meille kuitenkin on, että Aava paranee täysin ja pysyy
rakkaana perheenjäsenä vielä pitkään!
Ja ne toteutuivat seuraavasti
Alkuvuosi kuntouduttiin onnettomuudesta ja päästiin takaisin oikeisiin mittoihin.
Paluu agilitykentille tehtiin episten merkeissä. Taidot olivat sen verran hyvin hallussa, että ilmoittauduttiin ja saatiin treenipaikka.
Koirakamusta haaveiltiin ja pieniä tiedustelujakin tehtiin, mutta tällä hetkellä kuviot ovat muuttuneet siten, ettei uutta perheenjäsentä ole mahdollista ottaa hetkeen.
Näyttelykäynnit koirien osalta jäi, mätsäreitä lukuunottamatta. Itse suoritin 4/5 kehätoimitsijaharjoittelua.
Aavan ehdoilla mentiin.
Tavoitteita Aavalle tälle vuodelle
Keppien vahvistuminen molemmin puolin ohjatessa
Treenejä ja epiksiä mahdollisimman paljon
Kisakentille
Hullua tai ei... 2-luokkaan!
Säännöllisesti hierontaa
Aksulle
Terveyttä
Syksyllä hirvikontakteja
Moonalle
2x HIRV1-tulosta > Käyttövalio
Syksyllä hirvikontakteja ja kaatoja
Itselle
Kehätoimitsijaksi pätevöityminen
Varmistelun karsiminen agilityssä, jotta koirakaan ei olisi niin epävarma
Agilityssä ohjaaminen pystyasennossa > vauhtia. Luulen kai tiedostamattomasti, ettei koira näe ohjaustani ellen kumartele
Agilityä aina satasella, vaikka kuinka ei huvittaisi
Treenipäiväkirjan pitäminen edelleen
Jatkossa Aava tulee olemaan osa-aikaisesti meillä kaupunkilaiskoirana. Kokonaan se ei edelleenkään tänne ole tulossa, koska kohta 5-vuotiaan tähän asti vapaasti omakotitalossa eläneen koiran sopeutuminen kerrostaloelämään saattaisi olla hieman haastavaa. Eikä asunnon koonkaan puolesta ole oikein pakottaa Aavaa asumaan ahtaasti.
Muutamia kertoja se on jo täällä majaillut menestyksekkäästi. Se on nukkunut yönsä hyvin, ollut suht äänetön, yksinolo sujunut ongelmitta > ei ääniä tai hätätarpeita sisällä.
Kotiuduttuani harjoittelusta huonojen yhteyksien päästä, korpikuusen kannon alta ja selviydyttyäni vuoden viimeisistä tenteistä ehdin vihdoinkin istuutua koneen ääreen raapustamaan kuulumisia agilityrintamalta.
Olen pitänyt koko syksyn ajan agilitypäiväkirjaa ja tarkoitus on jatkaa myös ensi kevät. Haluan jakaa päiväkirjamerkinnöistä joitakin, joissa ollaan kehitytty ja joiden kanssa edelleen painiskellaan.
Syksyllä kirjoittamiani tavoitteita ja ajatuksia:
Kepit alkaa vahvistua
Keppien 1.väli ongelmakohta > naksutusta
Vauhtia kontakteille
Kontaktit itsenäisemmiksi
Kuumuminen ongelma
Kepit:
29.9. "Kepit jätettiin suosiolla tekemättä, ettei juoksut 'syö' vauhtia niiltä"
27.10. "Kepit meni suht. ok. 1. keppiväli vielä hakusessa"
3.11. "Koira haki kepit hienosti, pujottelu alkaa sujua"
24.11. Teemana keppikulmat. "Tauon jälkeen haki tosi hienosti ekan keppivälin ja kepitteli mukavasti. Kepitteli vauhdista (haki kepit) myös ohjatessa vasemmalta puolelta, jota ei koskaan aiemmin ollut tehnyt. JEE! Ylpeä ohjaaja. Hieno Aava!"
15.12. "Kepittely radanosana + vasemmalta puolelta vielä vaikeaa > vahvistusta"
Alkusyksystä kiinnitimme huomiota ensimmäiseen keppiväliin ja koiran epävarmuuteen. Niitä vahvistettaessa pujottelu oikealta puolelta ohjatessa on parantunut ja vahvistunut huimasti. Vasemmalta puolelta ohjatessa vielä hidasta ja epävarmaa, mutta kuten 24.11. olin kirjoittanut se onnistuu jo melko hienosti yksittäisenä esteenä. Syksyn viimeistä treeniä tehdessä huomasin, miten koira kuumui epävarmuuden tullessa kepeillä.
17.11. "Kontaktit sujuvammiksi > naksua ja superpalkkaa"
15.12. "Himmailua ennen alastulokontaktia"
Kesällä omien kontaktien riemusta yritin saada Aavalle vauhtia kontakteille ja se ei onnistunut ilman juoksukontakteja. Koira yksinkertaisesti alkoi hidastaa vauhtiaan esim. puomilla ennen alastuloa ja siksi sallin juoksukontaktit. Aavan nopeuden vuoksi 2o2o-kontaktit olisivat kuitenkin meille parempi vaihtoehto (ohjaajan mahdollinen etumatka jne.), mutta treeneissä sitä treenatessa koira alkaa edelleen himmailla aiemmin ja aiemmin ennen kontaktialuetta. 2o2o-asentoa sille on naksuteltu ja palkattu. Palkkaajan ollessa kontaktin alaosassa kontaktit sujuu hienosti, mutta ilman tilanne on tuo aiemmin mainitsemani eli himmailu.
Kuumumista on ollut silloin tällöin, mutta useimmiten siltä vältytään kunhan ohjaaja osaa rytmittää liikkeensä juuri oikean aikaseksi. Ihan uskomatonta, mutta Aavan kanssa liikkeen pitää osua juuri oikeaan aikaan tai muuten koko rata on pilalla. Oikeaa rytmiä on vaikeaa enää rytmitysvirheen jälkeen löytää.
Kesän lopussa naksuttelin putkille lähetystä Aavalle paljon, koska viimeisimmissä epiksissä kesällä siinä oli hankaluuksia. Syksyn aikana ne sujuivat suurimmaksi osaksi hyvin, ilman ongelmia.Yksissä treeneissä Aava oli jostain syystä todella omituinen. Säikkyi, ei millään irronnut tiettyyn putkeen. Lisäksi muutaman viikon päästä siitä se oli myös epävarma eikä irronnut nurkassa olevaan mutkaputkeen. En keksinyt käyttäytymiselle mitään muuta selitystä kuin aitojen ja verhojen takana olevan toisen kentän, jossa treenaavat jostain syystä olivat liiaksi häiriöksi niillä kerroilla.
Kyseessä ei siis ollut vaikeat putkikulmat, vaan lähetys tapahtui niin että koiran olisi automaattisesti pitänyt hakeutua putkeen. Pimeät putkikulmat onnistuivat syksyn aikana mallikkaasti.
Olen kirjoittanut päiväkirjaan myös huomioita omasta ohjaamisestani ja suurimpana o
ngelmana esiin nousee turha varmistelu. Jään liian pitkäksi aikaa varmistamaan, että koira varmasti menee esteen ja olen auttamattomasti myöhässä seuraavalla esteellä. Siitä tietenkin seuraa hitaus ja koiran kuumuminen, kun ei tiedä mitä tehdä seuraavaksi. Tässä siis yksi tärkeimmistä itseni kehittämistarpeista.
Tässäpä vielä videonpätkää syyskauden viimeisistä treeneistä
Sain eräältä taholta vinkin kertoa myös hirvikoirien kuulumisia, joten olkaapa hyvät!
Moona on kunnostautunut syksyn aikana hirvityöskentelyyn, ja viimeisin kontakti hirviin sillä oli eilen (20.12.) haukkukokeen merkeissä. Kyseessä oli koekauden kestävä koe, eikä siinä siksi sijoitettu koiria paremmuusjärjestykseen.
Syksyllä latasin isän opastuksella tabletilleni seurantaohjelman, jolla voin kotisohvalta seurata koirien liikkeitä maastossa ja niinpä eilenkin tillotin parikymmentä minuuttia jännityksellä ruutua. Kokeen loputtua tällainen sykkyrä oli piirtynyt päivän kulusta. Paksumpien viivojen kohdalla koira on haukkunut.
Moona haukkui kokeessa 91,50/100 pistettä ja sai siten HIRV1-tuloksen. Moonalla on aiemmin saatu AVO1-tulos, joka vastaa HIRV1:sta. Koska Moonalla on näyttelystä H ja kaksi ykköstulosta haukkukokeista tarvitsee se enää kaksi saadakseen KVA-tittelin. Seuraavaa tulosta se lähtee haukkumaan 27.12.
Äkkiä laskettuna muita saavutuksia Moonalla tälle syksylle on ollut 7 kaatoa ja useampia haukkuja.
Aksukin on päässyt muutamia kertoja hirvien jäljille ja yrittänyt työskennelläkin, mutta aikamoinen kyläluutahan tämä meidän seura(hirvi)koira on... Mutta jonkunhan on pitänyt huolehtia, ettei hirvenluut ja rompelihat ole päässeet pilaantumaan.
Kuulin tuttavalta Aavaa keväällä hieroneen olevan tulossa taas lähiseudulle hieromaan, joten hetimiten varasin ajan.
Hieronta tapahtui hevostilan satulahuoneessa, jossa vähän väliä kulki edes takaisin porukkaa. Ei mikään ideaali paikka rentoutumiselle. Kuten arvata saattaa oudot hajut ja hevosten kavioiden kopina ei ainakaan helpottanut tilannetta.
Odotin, että tiukimmat jumit löytyisivät reisistä, kuten viimeksi, mutta pahiten jumissa olivat olkavarret. Olkavarsissa oli jumeja myös edellisellä kerralla. Tällä kertaa löytyi myös lanteen kohdalta pientä tiukkuutta, mutta koira ei aristanut kipujen merkiksi. Keväällä tiukempi puoli oli oikea. Nyt tiukkuus oli siirtynyt vasemmalle. Toki molemmin puolin jumeja oli, mutta vasen puoli kuulemma hieman tiukempi.
Koira selvästi nautti hieronnasta, mutta kipeät kohdat ja häiriöt saivat sen kiemurtelemaan ja yrittämään pois otteesta. Rapsutuksia saadessaan A selvästi rauhoittui ja nautti olostaan.
Saimme hyviä vinkkejä miten rentouttaa lihaksia esimerkiksi agilitytreenien jälkeen. Nyt täytyy myös alkaa panostaa kunnolla alkulämmittelyihin sekä loppuverryttelyyn. Olisi hyvä, jos Aava pääsisi hierottavaksi sarjaluontoisesti about kuukauden välein, niin saataisiin jumit kunnolla auki.
Se ei kuitenkaan ainakaan ko. hierojalla hierotettaessa ole mahdollista hänen käydessään seudulla harvoin. Jospa tähänkin joku ratkaisu löytyisi.
Näinpä on vuosi hurahtanut siitä, kun Aava nielaisi luunpalan kohtalokkaasti. Onni onnettomuudesta siitä selvittiin, vaikkei alkuun toivoa juuri annettukaan.
Tarkalleen vuosi sitten en vielä (eikä kukaan muukaan) ollut kartalla tilanteen vakavuudesta. Se selvisi vasta parin päivän päästä, jolloin voipuneelle rakkaalle olisi päivystävässä eläinlääkäriklinikassa tarjottu viimeistä piikkiä. Siihen emme suostuneet, sillä rakkaus oli rahaa tärkeämpää ja halusimme kokeilla kaikki mahdolliset keinot Aavan pelastamiseksi.
Se selvisi ja elää taas normaalia göötinelämää aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
En vuosi sitten, itkiessäni Aavan kohtaloa, olisi uskonut, että vielä koittaa se päivä, jolloin me treenataan agilityä aivan kuten ennen. Tai ylipäätään tehdään mitään yhdessä! Mutta meidän yhteinen aika ei ollutkaan vielä täynnä. Toivonkin, että sitä jatkuisi vielä pitkän pitkän aikaa.
Vuosipäivän merkeissä tytöt olivat pistäneet ranttaliksi ja aikoivat muuttaa ulkoavaruuteen...
Kahdeksan vuotta sitten, perjantai 13. aamuna elin valtavassa tunnemylläkässä, kun Tipsu-jämttimme pyöräytti kuusi pontevaa pentua. Tai seitsemän, Amor meni koirien taivaaseen ennen ensimmäistä hengenvetoaan.
Tänään tämä kuusikko on jo veteraani-ikäinen.
Onnea oma Akselini sekä tietysti kaikki muutkin pennut: Aatu, Asterix, Allie, Akuliina ja Amalia!
