15.8.2018

Kesä ja kärpäset

Hupsista! Ihan vähän vain lipsahtanut ja unohtunut blogin päivittäminen. Viikot vaan kuluu eikä tässä ehdi oikein muuta kun yrittää pysyä perässä. Blogille ei vaan ole nyt riittänyt aikaa.
Kevät hurahti omalla kohdallani muutosten keskellä, kun piti orientoitua, ettei tässä enää mitään opiskelijoita ollakaan vaan töitä pitäisi tehdä nyt ja aina.. Ainakin melkein.

Tuntuu, että ennen on ollut helpompi postailla tapahtumien ym. jälkeen, mutta nyt kun Aava viettää eläkepäiviään, ei samalla innolla jaksa kirjoittaa arkisista peruspäivistä. Ehkä pitäisi nyt ryhdistäytyä oikeasti. Tämän kesän helteistä selvittiin kuin selvittiinkin ja syksyn merkkejä alkaa vähitellen ilmaantua, joten koostetaanpas nyt meidän kesää 2018.

Toukokuussa pitkän pohdinnan jälkeen aloitin kuin aloitinkin agilityn koulutusohjaajan peruskurssin! Kurssin ensimmäinen osa oli toukokuun alussa. Siitä lisää myöhemmin koostetussa postauksessa, kunhan kurssin toinenkin osa on suoritettu.

Kesän aikana Aava on paimentanut kotikotona ollessaan useampaan otteeseen siilejä, jotka syystä tai toisesta ovat hakeutuneet pihapiiriin aamuyöstä. Isot koirat ovat hälyttäneet ja Aava on lähtenyt mukaan pelastusoperaatioon. Hyvällä menestyksellä onkin ja siilit ovat päässeet säikähdyksensä jälkeen jatkamaan matkaansa.
Aurinkoa otettiin muutamana hellepäivänä. Ilmeisesti sää oli liian viileä meidän neidille, sillä pakko oli pakkautua jatkuvasti siihen kuumimpaan kohtaan. Rajoittaminen ja sisälle, viileämpään patistelu ei sopinut neidille vaan tämä päätti tulla ulos keinolla millä hyvänsä. Kerrankin olin jättänyt terassin oven raolleen, mutta "lukinnut" sen siten, ettei ovi liiku. Sieltä se pikkusukkula vaan tunkeutui väkisin ulos.
Uimaan Aava ei suostunut tänäkään kesänä. Muutaman kerran käytiin rannassa, vesi on vaan niin hirveetä kauheeta, ettei sinne voinut mennä enkä tietenkään pakottanutkaan.

Ei ressannu ootella apuja...
Neiti kesäheinä
Heinäkuun puolivälissä kulutettiin yksi vapaapäivä agilityhallilla. Kaveri pyysi ex tempore minua mukaansa treenaamaan hänen kelpien kanssa. Otin Aavan mukaani, vaikkei ollut edes aikomusta treenata eläkeläisen kanssa. Ajattelin, että näkeepähän välillä vähän muitakin juttuja. Innostuttiin kuitenkin toisten menosta siinä määrin, että otin Aavan kanssa muutamia putkia ja hyppyjä rimat maassa. Neiti oli hyvin kuulolla ja sen silmät loisti innostuksesta. Sain hillittyä omaa innostustani enkä ottanut paria toistoa enempää eikä Aavakaan oireillut mitenkään. Tai oli tavallista väsyneempi kotiin päästyämme, mutta matkalle sattuikin useampi muuttuja...




Meitsin auto nimittäin hajosi tämän samaisen reissun kotimatkalla moottoritielle. Odoteltiin apuja vilkasliikenteisen vitostien varrella puolitoista tuntia. Lämpöä oli reilu +30 ja aurinko porotti pilvettömältä taivaalta. Onneksi auto varjosti pienesti pientareen puolelle eikä paahduttu pavuiksi.
Aavalla ei missään vaiheessa ollut mitään hätää, se ei stressannnut vaikka melu ja liikenne oli hirmuista, ihmetteli vain kuin otin sen pois autosta heti kun itse pääsin apukuskin puolelta ulos. Jonkin verran sitä ärsytti kun ei liikuttu mihinkään ja yritti komentaa. Lopulta se kiipesi auki olevasta apukuskin ovesta etupenkille ja nukkui siinä kunnes apu saapui.

Vaikka kesä on Aavan osalta ollut ihan perusarkea, on ollut aivan ihana nähdä miten iloinen se silti on pienistä arjen asioista. Huippua miten hyvin se kestää sitäkin, ettei jatkuvasti harrasteta tai olla menossa vaan sille riittää se oikein hyvin, että saa olla mukana ihan perustouhuissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti