Pähkinänkuoressa: Vuosi 2017

Huh! Huokaisen helpotuksesta, koska vuotta 2018 on kuljettu jo hyvän matkaa. Viime vuosi kului yhdessä hujauksessa eikä ikävä tule. Kaiken kaikkiaan vuosi oli vähän joka kantilta katsottuna raskas. Aikaa harrastuksille tuntui olevan kovin niukasti, kun vapaa-aikaa ei muutenkaan hirveästi ollut. Loogisesti toivonkin, ettei tämä vuosi ole aivan yhtä hurjaa lentämistä.

Selatessani viime vuoden postauksia läpi, ei voi hirveästi hurrata postaustahdille saatika sisällölle. Melko nuhjuiselta vaikuttaa, mutta siitä ei voi syyttää kuin itseään. Perinteiset vuodesta toiseen toistuvat synttäripostaukset ja hyvän joulun toivotukset... No, mutta yritys hyvä kymmenen. Onpahan itselle vähän porkkanaa, että tänä vuonna tsempattaisiin ja oltaisiin hieman edellisvuotta aktiivisempia bloginkin suhteen.

Koiratouhujen osalta viime vuoden voi selkeästi jakaa muutamaan kategoriaan, perusarkitouhuja en nyt mukaan lue.

AGILITY. Vuosi 2017 startattiin Aavan agilityuran loppuhuipennuksella, kinkunsulatteluepiksillä loppiaisena. Tuloksena tuplanolla.

Agilityn väliaikainen lopettaminen on ollut itselleni aika kova paikka. Pahin harmitus siitä, ettei itse kentälle pääse iskee, kun somesta lukee agilitykaiffaireiden menestyksestä. Oikeasti luen uutisia innoissani ja olen onnellinen heidän puolesta, mutta harmistun siitä, etten itse tällä hetkellä pääse kokeilemaan mihin pystyn.

Toisaalta tämä tauko on tehnyt itselleni hyvää, sillä se on laittanut ajattelemaan asioita eri näkökulmista. Tosi paljon harmittaa ja mietityttää se, että asiat on pitänyt oppia vasta kantapään kautta. Tästä on suunta vain ylöspäin.

Yksi viime vuoden huippuhetkistä agilityn saralla Aavan uran lopettamisen jälkeen oli ehdottomasti treenaaminen kelpie Albertin kanssa kesällä. Harmillisesti treenikerrat jäivät vain tähän yhteen aikataulullisten ongelmien vuoksi.

TERVEYS. Kevään edetessä Aava alkoi enenevissä määrin näyttää merkkejä kivuistaan ja alkukesästä se sai pelätyn diagnoosin. Siitä alkoi elämänmuutos. Yksi kova pala lisää nakerrettavaksi. Alkuun teki kipeää puhua, mutta nyt alkaa jo helpottaa.

Vaikka röntgenkuvat olivat hurjan näköisiä maallikonkin silmään, olen ollut positiivisesti yllättynyt, miten hyvin kivut on saatu hallintaan. Alussa olin varma, ettei tästä selvitä, mutta tässä sitä ollaan ja porskutetaan eteenpäin.

Aava pärjää tällä hetkellä hienosti. Se touhuaa reippaasti ulkona ja on ihan kaikessa mukana. Kivut ovat pysyneet hyvin hallinnassa eikä tarvittavaa kipulääkettä ole tarvinnut antaa. Myös masu-ongelmat on tällä hetkellä hyvin balanssissa.

HARRASTAMINEN. Aavan kanssa harrastaminen jäi lähes ajatusasteelle. Yhtenä tavoitteena viime vuodelle olin asettanut eläkelajin löytymisen. Kehittelin ja mietin vaikka mitä mielessäni, mutta en vaan saanut juuri mitään aikaiseksi. Loppuvuodesta käyty Dobo Recovery -kurssi oli oikeastaan ainut mitä höntsäilyn lisäksi tehtiin. Se olikin oikein onnistunut kokeilu ja iski kipinää jatkaa Doboa.

Itse olen toki ollut monenlaisessa mukana. Olin mukana järjestämässä erikois- ja ryhmänäyttelyitä, kehiksenä niin virallisessa näyttelyssä kuin mätsäreissäkin, talkootunteja kertyi kisatalkoista ja opiskelua koiran rakenteesta ja kotihieronnasta.

Yritys ja halu pysyä kärryillä on kova. Se, ettei käy säännöllisissä harjoituksissa ei tarkoita sitä, etteikö muuten voisi olla toiminnassa mukana. Toivoisin tulevalta vuodelta hieman enemmän vapaa-aikaa, jotta voisin aktivoitua vielä lisää.