24.12.2010

Hyvää joulua!


Koko Turrelan väki haluaa toivottaa blogin lukijoille
Oikein hyvää joulua ja onnekasta uutta vuotta 2011!

12.12.2010

Voittaja-näyttelyssä

Kello soi aamulla klo 01.45. Vaatteet päälle ja eikun menoksi! Lähdettiin ajamaan kohti Helsinkiä puoli kolmen jälkeen yöllä, että keretään ajoissa paikalle. No oltiin hyvinkin ennen arvostelun alkua messarissa ja gööttikehän laidalla odottamassa.. Pitkältä tuntunut odotus kuitenkin päättyi melko nopeasti ja huomasin seisovani Aavan kanssa kehässä kolmen muun junnu-göötin kanssa. Muuten meni tosi hyvin, mutta Aavaa rupesi ärsyttämään kun ei saanut herkkunakkeja eikä hän suostunut kunnolla kävelemään ja alkoi "paimentaa" yrittäen Aavamaisesti "purra" jalasta. Siitä voin olla ylpeä, että Aava jaksoi seistä paikoillaan koko arvostelun ajan.


Tässä Aavan arvostelu:
Vielä kesken kehityksen oleva nuori narttu. Oikeat mittasuhteet päässä ja rungossa, joiden tulee vahvistua. Hyvä ilme. Hyvät lavat, kaunis ylälinja. Hieman pysty olkavarsi. Hyvät takakulmaukset. Oikean laatuinen turkki. Liikkuu halutessaan hyvällä askeleella. Tarvitsee aikaa.

Palkintona siis oli JUN EH, JUK 2

Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia seikkailuja ja kokemuksia!


18.11.2010

Vaippahousu


Eli kuten aiemmassa kirjoituksessa kerroin, että epäilimme Aavan aloittaneen juoksunsa. Ja niinhän tämä neiti aloittikin ja samoin myös Moona on aloittanut ensimmäisen juoksunsa. Nyt on Aksulla "hyvät oltavat" seuraavat kolme viikkoa!

Tiistaina koulun jälkeen kävin ostamassa Aavalle housut, joista primpsessamme ei oikein ole tykännyt.. Mutta ainakin se tuli koettua, että isot tarpeet hän osaa tehdä housut jalassa, ilman että likaa ne!


Muuten enää kolme viikkoa Voittaja 2010 -näyttelyyn! Jeee! Armotonta treeniä nyt nämä viikot.

15.11.2010

Hirveitä hirviä

Tänään koulussa ollessani iskä oli käynyt Aavan kanssa metsässä lenkillä. Joltain polulta oli sitten löytynyt ihan tuoreita hirven jälkiä. Aava oli heti tietysti haistanut jäljet ja kun iskä oli alkanut katselemaan montako hirveä siitä oli kulkenut, oli Aava nostanut nenänsä pystyyn ja nuuhkaissut oikein syvään. Aavan katse oli kääntynyt kohti puita ja se oli alkanut ensin murisemaan ja sen jälkeen haukkumaan, niitä hirviä siis (vaikkei kyllä ollut itse nähnytkään niitä)! Oli sen jälkeen pysynyt ihan iskän jaloissa, vaikka ennen tätä tilannetta oli juoksennellut ihan normaalisti ympäriinsä

Muuten, tämä meidän pikkuneiti on ilmeisesti aloittelemassa ensimmäistä juoksuaan. Ainakin Aksu näytti eilisen metsästyspäivän jälkeen olevan hirveän kiinnostunut ja ihan hurmiossa haisteli mattoja, joihin oli lirahtanut Aavalta "ihan vahingossa". Ja Aava myös itsekin nuolee takapuoltaan tosi usein.. Vaikka onhan se niin tehny aiemminki, mutta ei se niin usein kuin nyt!

14.10.2010

Juhlia ja ensilunta!

Tänään on satanut koko päivän lunta ja parhaimmissa paikoissa sitä varmaan on yli 5cm!
Aavan ensireaktio lumeen: "hyi, mitä ihmettä tää on? en mä voi mennä tonne, ku mun varpaat menee märäks!!" mut pienen totuttelun jälkeen meni lumessa, ku mikäki röhkivä possu! :D

Meillä täytettiin eilen vuosia! Nimittäin Aksu täytti 4 vuotta! Ja tiistaina Moona täytti viisi kuukautta!

Herra 4vee poseeraa
Moona 5 kuukautta
Hämmentyneenä ensilumesta

10.10.2010

Syksy tuli taas!

Otin pariviikkoa sitten Aavasta kuvia valokuvakirjaa varten ja nyt sain aikaiseksi laittaa niitä myös tänne.
Aavasta on tosi mukavaa syödä lehtiä ja oonkin ajatellut, että onkohan se ihan terve mutta kaipa tuo lie. Sitten ollaan pari kertaa käyty metsässä haistelemassa ihan oikeeta hirven verijälkeä ja Aava on tosi innoissaan haistellut jälkeä! Ja kerran se oli käyny iskän kanssa ihan normaalia hirvenjälkee haistelemassa ja alkanu hirveesti räksyttämään, mut väärään suuntaan...

Ekaks pari poseerausta:




"Futis on parasta"
Edit: pari kuvaa lisätty! Kuvat edustavat sitten laatua kännykkä...

Tähystelyä subbarin päällä
Neitoset Aava ja Moona autoilee

22.8.2010

Kuvat kertovat enemmän, kuin tuhat sanaa!

Vihdoinkin se pitkään lupaamani päivitys kuvien kanssa. Elikkä kuvia on Aavan ja Moonan leikeistä ja siitä kun käytiin epävirallisessa pentutapaamisessa eli tavattiin Aavan Xena-äippää, Sakari-veljeä ja Asteri-siskoa.

Aavan ja Moonan leikit:

IHANA AAVA!

Sitten kuvat "Ihanasta jälleennäkemisestä"

Sakari, Asteri ja Aava

Takana: Sakari ja Asteri
Edessä: Aava ja Xena

Aava, Sakari, Xena ja Asteri
Ei meillä väsynyttä gööttiä ole koskaan nähtykään...