Rikki

Sydän on murskana. Itkettää ja ahdistaa. En saa henkeä. Sydäntä raastaa, kun ajatteleekin, miten kipeä rakas koira on. Tuntuu, että nyt viimeistään kaikki oli tässä. En pysty ajattelemaan järkevästi. Haluan auttaa, mutta ne keinot mitä on käytettävissä, onko ne riittäviä? Olen shokissa.

Aava sai maanantaina pelätyn, mutta toisaalta odotettavissa olleen diagnoosin. Aavalla on nivelrikkoa.

Vaikka se omalla tavalla oli odotettavissa, oli se aivan jäätävä shokki, kun sen eläinlääkärin suusta kuulin. Muistikuvat maanantailta ovat jokseenkin hatarat, mutta yritän saada kirjoitettua asiat ylös ihan itseänikin varten. Haluan puhua asiasta suoraan, silläkin uhalla, että kuraa tulisi lentämään niskaan. Aihe on minulle todella kipeä ja siitä puhuminen saa äänen värisemään ja kyyneleet kirpoamaan silmiin. Toivon, että joskus vielä helpottaa. Pahoittelut jo etukäteen siitä, että tämä tulee olemaan sekavaa, poukkoilevaa ja epäloogista tekstiä.

Varasin viime viikolla Aavalle lääkäriajan, koska se selkeästi oireili nyt jalkojaan enemmän kuin ennen. Viime kesänähän Aava ontui myös, luultavasti tätä samaa vaivaa, mutta tyhmänä luulin sen johtuvan vain todella jumissa olevista lihaksista. Hieronnallahan se tilanne laukesi silloin. Maanantaille saatiin siis aika lääkäriin ja olin varannut koko vapaapäiväni sille, koska en kyennyt tekemään mitään muuta. Olin mielessäni maalaillut kauhukuvat järkyttävästä tilanteesta luustossa ja siitä, ettei Aava enää heräisikään rauhoituksen jälkeen. Pelotti aivan hirveästi. Pelkäsin, että joudun tekemään liian suuren päätöksen siihen varautumatta ja liian aikaisin. Halusin kuitenkin saada mielenrauhan ja nähdä, mikä luuston tilanne on.

Aavakin jännitti lääkärikäyntiä tapansa mukaan. Pöydällä se oli kankeana, mutta ei tutkittaessa aristanut muita kuin oikeaa etujalkaansa, jota siis on viime aikoina ontunutkin. Se rauhoitettiin ja sain olla mukana, kunnes Aava nukahti. Itku pääsi jo katsellessa nukahtavaa rakasta. Entä jos se ei herääkään? Ammattitaitoinen henkilökunta ohjeisti mitä tuleman pitää, vaikka tietoa näistä asioista ihmispuolelta jonkin verran onkin, ja luottavaisin mielin pystyin jättämään Aavan kuvattavaksi ja lähdin itse siksi aikaa asioille. Palattuani lääkäri näytti kuvat ja kertoi mitä niissä näkyy. Pahimmat nivelrikkomuutokset ovat molemmissa lonkissa sekä oikeassa kyynärnivelessä. Maallikkonakin pystyin ne selkeästi röntgenkuvista erottamaan. Myös olkanivelissä ja vasemmassa kyynäressä oli pieniä muutoksia. Selkä sentään oli puhdas ja terve.

Runsaiden ohjeiden, lääkkeiden ja nivelvalmisteiden kanssa pääsimme kotiutumaan. Jollain tavalla kai tiedostin olevani shokkitilassa, kun jankutin mielessäni kerta toisensa jälkeen itselleni, että kuuntele nyt mitä ne sanoo. Silti en muista kaikkea. Onneksi tärkeimmät ohjeet saatiin myös kirjallisena. Kotiin päästyä ja kannettuani Aavan sisälle, romahdin totaalisesti eteisen lattialle, Aava tiukasti sylissä rintaani vasten. Panikoin ja itkin. Maanantai-ilta meni sumussa ja anestesia-aineet vaikuttivat Aavassakin koko illan. Vasta tiistaina oltiin molemmat jo vähän paremmin kartalla tilanteesta, vaikkakin töissä piti tosissaan skarpata ja tauolla käydä vessassa tirauttamassa parit kyyneleet. 

Aavalla alkoi loppuelämän kestävä nivelvalmisteen päivittäinen käyttö, öljy tukemaan nivelten toimintaa sekä tarvittava kipulääkitys. Nivelvalmiste on makutabletin muodossa, joka annetaan kerran päivässä. Se menee mukisematta kitusiin. Vertailtuani eri öljy-valmisteita päädyin testaamaan Nutrolinin Senioria Aavalle, vaikka sitä suositellaankin yli 8-vuotiaille koirille. Jonkin verran sitä on lukemani perusteella aloitettu nuoremmillekin koirille ja siten valintani kohdistui siihen. Kipulääkkeet menevät juustokääröön piilotettuna helposti ja parissa päivässä alkoivat helpottaa kipua. Aavan vointi parani silminnähden. Töistä kotiin tullessa se vetää sellaiset tsembalot, ettei ole hetkeen aikaan nähty. Onnellinen hauva. Lenkilläkin se liikkuu paremmin eikä kieltäydy kipittämästä ylä- tai alamäkiä, mitä se teki jonkin verran aiemmin.

Lisäksi Aavalle aloitettiin ensimmäisen kuukauden ajaksi Cartophen pistoshoito. Sen tarkoituksena on lievittää nivelrikon aiheuttamia oireita. Pistos annetaan neljä kertaa viikon välein, joista ensimmäisen Aava sai klinikalla. Pistämistekniikka näytettiin siellä ja jatkossa seuraavat annokset voin pistää itse. Onneksi on kokemusta pistämisestä ihmispuolelta. Veikkaan, että silti saattaa pikkuisen kirpaista pistää omaa lemmikkiä. 

Lihaskunnon ylläpito on tärkeää nivelrikosta kärsivällä koiralla ja niinpä Aavakin sai ohjeet liikkumiseen. Liikuntaohjeet eivät tulleet itselleni mitenkään uutena, koska jonkin verran olen aiheeseen perehtynyt aiemmin. Nivelongelmista kärsiville suositellaan liikuntaa, jotta nivelet eivät jäykistyisi, mutta liikunnan tulisi olla kevyttä ja niveliä rasittamatonta. Siksi esimerkiksi uinti on erittäin suositeltavaa. Mutta viepäs Aava uimaan. Neiti, joka haistaa jo kodin eteisestä vesisateen eikä suostu lähtemään ulos varpaita kastelemaan. En halua, että Aavalla on ahdistava olo, kun yritän kuntouttaa sitä. Keksimme siis jotakin muuta ja vältämme turhaa rasitusta. Pallot on nyt lopullisesti piilotettu. Kotikotona, missä Aava suurimmaksi osaksi asustaa, se kirmailee entiseen hurjaan malliin eikä tunnu tajuavan, että se sellainen tekee kipeäksi. Siispä ulkona vapaana olemista on rauhoitettava jollakin konstilla radikaalisti.

Toivottavasti tämä tuska alkaa helpottaa ajan kanssa ja hoitokeinot purevat. Kannan varmasti lopun elämääni syyllisyyttä tästä tilanteesta ja Aavalle tyhmyyttäni aiheuttamasta kivusta. Tiedän, ettei syyllisten etsiminen auta tilanteessa yhtään mitään. Enkä haluakaan etsiä syyllisiä, koska yksittäistä tähän johtanutta asiaa ei luultavasti ole, vaan se on monen syyn summa. Silti joudun tekemään töitä, etten syyttäisi itseäni. Aivan järkyttävän tuskaista, että omien valintojeni takia Aava on joutunut kärsimään. Miksi olen ollut näin typerä? Miksi en huomannut kipua riittävän ajoissa? Miksi jatkoin fyysisesti raskaan lajin harrastamista tiedostaen luuston rakenteelliset heikkoudet? Itsekkyyttänikö? Miksi, oi miksi? Tilanne olisi kai periaatteessa voinut kehittyä, vaikka Aava olisi maannut koko ikänsä sohvalla selällään suurin piirtein ilman minkäänlaisia aktiviteetteja. En silti voi mitään sille, että olen syyllisyys harrastamisesta kalvaa mieltäni. Olen vienyt koiraa agiliitämään tuntiessani itse vetoa kentille, mutten ajatellut kuitenkaan riittävästi miltä Aavasta mahtaa tuntua. Onkohan se ollut kovin kipeä treenatessa ja kisatessa? Tästäkö kaikki ongelmat johtuivatkin? Ärsyttää ja inhottaa! Miten olen voinut toimia tällä tavalla? Anteeksi. En tarkoittanut mitään pahaa.

Lisäksi olen miettinyt, että miksi Aavan elämässä on sattunut näin paljon kaikkea harmillista. Mitä pahaa se on tehnyt ansaitakseen kaiken tämän? Minkä takia Aava? Raskas taakka pienellä kannettavanaan. Meidän rakas, sitkeä taistelija. Elämäni koira.

Koirahierontaa oppimassa

Onnellinen koira

Reilu viikko sitten viikonloppuna kävin opiskelemassa koiran kotihierontaa. Kurssin vetäjänä oli Aavan vakiohieroja. Aava oli tietysti mukana ja nautti saamaastaan lihaskäsittelystä. Kurssille osallistui meidän lisäksi 5 muuta koirakkoa.

Kurssi alkoi parituntisella teoriaosuudella. Sen aikana kahlattiin läpi perusteita hieronnalle (miksi hierotaan ym.), opiskeltiin koiran anatomiaa lihaksiston ja luuston osalta sekä opeteltiin ja harjoiteltiin hierontaotteet. Hieronnan perusperiaatteet ovat itselleni tuttuja, mutta koskaan kertaus ei ole pahitteeksi. Anatomiaosuutta odotin erityisellä mielenkiinnolla, sillä anatomia, olipa kyse ihmisestä tai eläimestä, on minusta tosi kiinnostavaa ja vie mukanaan. Sellainen yksi lempparijuttu.

Ennen oppien kokeilemista käytännössä, käytiin läpi hierontaotteet. Hierontaotteet tuntuivat teoriassa helpoilta ja testatessa niitä parin kanssa, ne sujuivat mielestäni ok. Mutta aloittaessani koiran käsittelyä, tuntui se jotenkin haasteelliselta. Ehkä jännitin, kun en ollut aivan varma mitä olen tekemässä, vaikka vetäjä oli opastamassa. En muuten jostain syystä ollut koskaan aiemmin tullut ajatelleeksi, että pelkkä silittely on periaatteessa hierontaa. Nyt se tuntuu ihan loogiselta.

Aava rauhoittui käsittelyyn mielestäni paremmin, kuin mitä hierojan hierottavana, vaikkakin häiriötekijöitä oli suuressa hallissa enemmän. Mihinkään täydelliseen nollatilaan se ei rentoutunut, vaan herkästi reagoi esimerkiksi muiden koirien ääniin ja oven kolahteluun. Myös kireitä kohtia hierottaessa se reagoi muun muassa asentoa vaihtamalla ja käsiä nuolemalla. Hierominen tuntui itsestäni mukavalta, kun alkuun oli päässyt. Tuntui hyvältä, että pystyn itse jotenkin auttamaan jumissa olevaa koiraa ja oli myös mahtavaa nähdä, miten koira nautti käsittelystä.

Olin odottanut kurssin järjestämistä jo jonkin aikaa. Käsillä tekeminen on minulle tärkeää ja halusin oppia, miten voin hyödyntää omia näppejäni koiran kanssa. Tietenkään en lyhyen kurssin jälkeen ole ammattilainen ja pahimmat jumit me hierotetaan edelleen ihan oikealla ammattilaisella. Silti on siistiä, että perusteet on takataskussa ja niitä voi hyödyntää koiran olon helpottamiseen. Vaatii kovasti harjoittelua, että varmuus hierontaan löytyy ja sen vuoksi olen nyt alkuun tyytynyt hieromaan Aavaa vain hyvin hyvin kevyesti. Itseasiassa en edes ole varsinaisesti sitä hieronut kurssin jälkeen. Sivelyjä olen jonkin verran tehnyt, mutta muuten olen vain lämpöhoitoa antanut jumisille alueille. 

Kuten sananlasku kuuluu, harjoitus tekee mestarin.

Onko koirani tosiaan vammainen?

Nyt kun kotona taas ollaan, niin pitäähän sitä itselleen jotakin virikettä vapaapäiville suunnitella. Viime viikonlopulle olin suunnitellut molemmille päiville ohjelmaa koiramaisissa merkeissä. Ensiksi lauantaina olin kuuntelemassa S. Mujusen luentoa koiran rakenteesta. Tässä hieman ajatuksiani luennon annista.

Luento oli mielenkiintoinen, ajatuksia herättelevä, ehkä hieman ärsyttäväkin. Jotkin asiat pääsivät luikahtamaan ihon alle ja sekös harmitti suunnattomasti. Luennoitsija varoitteli jo luennon alussa, että esille voi tulla asioita, jotka ärsyttävät. En missään nimessä sano, että luento olisi ollut huono, päinvastoin. Sain paljon uutta ajateltavaa ja uusia näkökulmia asioihin, mutta pienen purkautumisen se vaatii. En ala referoimaan luennon oppeja tänne, mutta joitakin mieleeni pyörimään jääneitä asioita haluan kirjoittaa auki. Jospa se helpottaisi.

Minulla on koira, joka on rodultaan länsigöötanmaanpystykorva. Kondrodystrofinen eli matalaraajainen rotu ja tällä kyseisellä yksilöllä vieläpä töpöhäntä. Tai oikeammin koira on hännätön. Koirallani on siis kehityshäiriö(itä). Tämän olen tiedostanut aiemminkin, mutta luennolla asia esitettiin mielestäni todella kärjistetysti. Rakenteeltaan peruskoirasta näin paljon poikkeavat koirat ovat vammaisia. Anteeksi mitä? Olen todella herkkä kaikelle tällaiselle ja tämänkaltaiset asiat jäävät helposti mieleeni pyörimään ja saavat savun nousemaan korvistani. Tuntui todella ikävältä kuulla tuollainen kommentti, vaikka tiedostan täysin, että koiran jalostuksen lähtökohtana on susi. En ole koskaan ajatellut, että Aava olisi jotenkin erityisen poikkeava saatika vammainen. Olen ajatellut, että se on koira, jolla on lyhyet jalat. Niinhän se onkin. Minun rakas koirani!

Tuon luennon jälkeen ajattelin, että pitääkö minun tosiaan rueta miettimään itselleni, jotain "normaalimpaa" rotua. Mietin, mikä olisi sellainen minulle sopiva rotu. Mietin, mietin, mietin. En keksinyt. Aiemminkin tosin olen miettinyt, että jos joku toinen rotu tulisi, niin mikä se olisi. Vielä en ole mihinkään lopputulemaan päässyt. On monia kivoja rotuja, mutta mikään ei ole vielä mennyt göötin ohi. Reilun seitsemän vuoden aikana tuo rotu on porautunut sydämeeni niin tiukasti, että ilman en pystyisi elämään. Länsigöötanmaanpystykorva on minun rotuni.

Hännättömyys aiheuttaa tietämättömissä runsaasti kysymyksiä. "Eikö sillä ole häntää?" "Kasvaako sille joskus häntä?" "Onko se typistetty? Sehän on kiellettyä!" ovat tulleet hyvin tutuiksi. "Juu, ei ole häntää. Se on luonnontöpö. Sillä ei ole koskaan ollut häntää eikä tule koskaan olemaan. Töpöhäntäisyys on rodun ominaisuus."
Töpöhäntäisyyden aiheuttaa T-Box-mutaatio. Geenin koira saa jommalta kummalta vanhemmaltaan ja geenin saanut koira on aina töpöhäntäinen. Töpöhäntäinen, elävä koira on aina heterotsygootti. T-Box-mutaatio homotsygoottisena on letaali ja aiheuttaa yleensä koiran kuoleman jo varhaisessa sikiövaiheessa. Joskus koirat syntyvät, mutta niillä on vaikeita kehityshäiriöitä. Sen vuoksi töpö-töpö-yhdistelmät jalostuksessa ovat kiellettyjä. (Kennelliitto.) Minusta luonnontöpöhäntäisyys on hauska rodunominaisuus, vaikka se onkin mutaation aikaan saamaa. Itse olen jo niin tottunut hännättömään koiraan, että minusta olisi outoa, jos sille yhtäkkiä ilmestyisi täyspitkä häntä. Hännän pituudella ei itselleni ole juurikaan merkitystä. Kaikki hännättömän ja pitkähäntäisen välillä on minulle normaalia eivätkä aiheuta minussa kummastelua, saati ajatuksia siitä, että koira olisi sen vuoksi jotenkin vammainen.

Luennolla tuli esiin, että hännätöntä koiraa on vaikeaa lukea. En allekirjoita. En, vaikka kuka sanoisi mitä. Ainakaan meidän hännättömän koiran lukemisessa ei ole mitään ongelmia. Aava ei heiluta pyllyä ikään kuin yrittäisi heiluttaa häntäänsä. Jotkut koirat ilmeisesti sitä tekevät. Aava ilmehtii ja viestii silmillään sekä korvillaan. Tiedän vain katsomalla sitä silmiin, mitä on neidillä mielessä. Nykyään muita koiria nähdessä en edes kiinnitä huomiota häntään, vaan luen koiraa ilmeiden ja eleiden perusteella. Minusta hännättömänkin koiran lukeminen on helppoa.

Vaikka en olekaan kasvattaja, on göötti mielestäni rakenteeltaan kondrodystrofisista roduista terveimmästä päästä. Tällaisessä käsityksessä minä olen, vaikkakaan en muihin kondrodystrofisiin rotuihin ole juurikaan, ulkonäköä enempää, perehtynyt. Nämä siis perustuvat täysin omiin käsityksiini ja mielipiteisiini. Göötin raajoissa on pituutta verrattuna mm. corgiin tai mäyräkoiraan. Rotumääritelmässä määritellään, ettei maan ja rintakehän syvimmän välinen etäisyys saa olla vähempää kuin 1/3 säkäkorkeudesta (Länsigöötanmaanpystykorvat ry). Maavaraa on siis reilusti. Kropan rakenne ei ole raskas vaan mielestäni sopusuhtainen, yksilöstä riippuen tietysti. Aava on rotunsa edustajaksi hyvin sirorakenteinen. Sillä on muun muassa kevyt etuosa, se saisi olla hitusen korkeampi ja kokonaisuudessaan massavampi, muttei kuitenkaan liian raskas. Olen kuitenkin sitä mieltä, että Aavan luuston kuntoon nähden sen rakenteen keveys on vain eduksi.

Aasin siltana päästäänkin gööttien luuston terveyteen. Kondrodystrofisuus altistaa luuston kehityshäiriöille. Aavallahan lonkat on D/D ja kyynäret 1/1. Sen selkä on kuvattu epävirallisesti terveeksi, silloin Kennelliitto ei vielä lausunut gööttien selkiä. Tämän perusteella joku voisi väittää, että kondrodystrofisuus sen on aikaan saanut. Tilastollisesti gööteissä (2010-2017 syntyneet) on prosentuaalisesti eniten B-lonkkaisia koiria. Kyynäret puolestaan ovat terveet (0/0) 81 % tutkituista koirista. Selän osalta tilastoja on vain spondyloosista ja 98 % koirista on sen osalta terveitä. Gööteiltä lausutaan myös välimuotoinen lanne-ristinikama (LTV) ja nikamien epämuotoisuus (VA) sekä uusimpana kalkkeutuneet välilevyt (IDD). (KoiraNet-jalostustietojärjestelmä.) 

Gööteilläkin on omat ongelmansa, mutta väittäisin sen silti olevan suhteellisen terve rotu. Göötit kantavat rasitteenaan niille tyypillistä retinopatiaa (J175), jonka tutkimiseen on onneksi ottauduttu hyvin. Tuskin on rotua, jolla ei mitään ongelmia olisi. Gööteillä selän pituus suhteessa raajojen mataluuteen altistaa myös selkävaivoille, mutta käsitykseni mukaan gööteillä niitä on vähän. Gööttien selkiä on kuvattu tähän mennessä aika vähän, koska rotuyhdistys ei vielä käsitykseni mukaan vaadi selkälausuntoa jalostukseen käytettäviltä koirilta. Koko ajan selkiä kuvataan enemmän ja parempaan suuntaan ollaan menossa.

Pelkkä rakenne ei tietenkään sanele kaikkea, vaan myös koiran muulla terveydellä ja hyvällä luonteella on itselleni todella paljon painoarvoa. Göötti rotuna on säilynyt vuosikymmeniä hyvin samantyyppisenä. Niin kauan kun sen kasvatuksessa pyritään säilyttämään alkukantaisuus ja rotutyyppi samankaltaisena eikä terveydestä ja luonteesta tingitä, niin kauan minulla on göötti. Minusta tässä ollaan juuri oikealla tiellä gööttien jalostuksen kannalta. Hyvä niin. Kukaan ei ole kuitenkaan sanonut, etteikö toinen rotu, mahdollisesti sen löydyttyä voisi astua kuvioihin, mutta göötti on ja pysyy.

Minun mielestäni göötti ei todellakaan ole vammainen rotu! Sillä on vain rodulle tyypillisiä erityisiä ominaisuuksia.
Pieni, suuri koira!