Agilityuran huipulla

Mitä uran huippu merkitsee? Vastauksia on varmasti monenlaisia eikä se tarkoita kaikille samaa. Jollekin se on mainetta ja mammonaa, toiselle taas jotakin muuta. Yleistäen voi kuitenkin varmasti sanoa, että siihen liittyy runsaasti positiivisia tunteita, asioita, tekijöitä... Jokainen kokee ne yksilöllisesti.

Mitenkäs sitten urheilu-uran lopettaminen? Luopumista, haikeutta, epäonnistumista...? Koska agility on saanut urheilustatuksen, voinen tässä yhteydessä puhua myös urheilu-uran päättymisestä. Minulle päätös agilityn hetkellisestä lopettamisesta on ollut hankala monessakin mielessä.

Haaveilin reilu kymmenvuotiaasta pikkulikasta asti agilityn harrastamisesta. Siitä saivat osansa myös perheemme jämptit, jotka eivät järin hanakkaasti ottaneet vastaan intoapuhkuvan tytön harrastustoiveen toteuttamista ja pihamaalle levitettyjä esteitä. Eikä se takapiha-agility, koiran ollessa hihnassa, ollut todellakaan turvallista, mutta silloin en sitä vielä ymmärtänyt.

Vihdoin, monen vuoden harkinnan ja etsinnän jälkeen haave omasta agilitykoirasta täyttyi ollessani 16-vuotias. Kuusi vuotta kestäneen agilityuramme aikana ehti olla yksi pidempi tauko, mutta mutkien jälkeen pääsimme palaamaan treenikentille. Ja myös kisaamaan. Miksi siis lopettaa?

Tässä asiassa pitää järjen olla suuremmassa vaakakupissa tunteiden sijaan. Se tekee kipeää, se itkettää ja tuntuu pahalta. Minulle on tärkeintä se, että saan pitää Aavan elämässäni vielä pitkään enkä halua, että se joutuu kärsimään minun valintojen ja päätöksien takia. Mitään peruuttamatonta ei ole tapahtunut eikä tämä tarkoita agilityn lopettamista kokonaan. On vaan hyväksyttävä, että elämässäni on nyt tällainen vaihe ja se on elettävä. Elämä kyllä kantaa.

Huipulla? Minäkö?

Miksi otin agilityn lopettamisen taas esille? Se nyt luonnostaankin tulee olemaan pinnalla, mutta aasin siltana päästään seuraavaan aiheeseen, johon liittyvät nämä edellä mainitut asiat. On olemassa sanonta "huipulla on hyvä lopettaa". Nyt voin todeta sen toteutuneen meidänkin kohdalla. Tänään kisasimme Aavan viimeiset kisat.

Seuramme järjesti jäsenilleen kinkunsulatusepikset, jossa oli tarjolla kolme erilaista rataa. Valitsimme niistä kaksi eli möllihyppärin ja epävirallisen kisaradan. Kisaradalle ilmoittauduin kahdesti, koska jokainen osallistuja sai kolme starttia.

Hallilla oltiin tosi ajoissa, koskat epikset vietiin läpi siten, että jokainen osallistuu myös ratojen rakennukseen. Vielä ennen ilmoittautumista mietin ilmoittautuisinko kaikille kolmelle (ensimmäinen olisi ollut putkiralli), mutta päätin "säästää" startin viimeiselle radalle. Odottelua oli siis edessä, mutta Aava jaksoi tyypilliseen tapaansa rauhallisesti odottaa häkissään eikä tuntunut stressaavan ympärillä olevasta hälinästä tai muista koirista.

Radat olivat molemmat simppeleitä. Hyppärillä ei ollut keppejä, mutta kisaradalla oli kepit sekä kaikki kontaktit. Ennen lähtöjä se retuutti pitkäaikaisen aksalelunsa kappaleeksi, varmaan samalla tuumien, ettei sitä enää tarvittaisi. Se keräsi kierroksia, muttei välittänyt läheltä kulkevista toisista koirista vaan tuijotti vain minua silmiin ja komensi. Niin kuin aina kisoissa.

Lähdöissä palkkasin sen samaan tapaan, miten koko syksy on tehty. Laitoin namin sen eteen ja käskin odottaa. Odottaessaan "namia" se malttoi pysyä paikoillaan hienosti eikä yrittänytkään varastaa. Tempaistiin molemmilta radoilta nollat.

TUPLANOLLA! Aavan ensimmäinen ja viimeinen tuplanolla sen viimeisissä kisoissa. Niin, ja vaikka kisat olikin epäviralliset, olen todella ylpeä ja onnellinen tuosta saavutuksesta. Loogistakin, etten nuiden suoritusten jälkeen enää halunnut startata ja riskeerata, jos viimeinen startti olisikin epäonnistunut. Palkintoja ei jaettu, mutta sijoitukset oli merkattu tuloslistalle. Hyppärillä oli useampi nollan tehnyt ja me yllettiin sijalle 5./11. Agiradalla päästiin sijalle 2./6. Agiradalla nollia tuli meidän lisäksi vain yhdelle koirakolle.

Nämä kisat jäävät mieleen yksinä parhaimmista. Vaikka pientä menestystä on tullut myös virallisissa, tuntuu tämä ainakin yhtä hyvältä kuin virallisissa tehdyt nollat ja saadut LUVAt + serti. Hyvillä mielin voi jatkaa eteenpäin ja lämmöllä muistella aksahistoriaamme. Mikä parasta, paha maku suussa ei tarvinnut lopettaa ja hyvällä fiiliksellä voi aloittaa uudestaan, kun sen aika on.

Tavoitteet 2017

Vuoden vaihduttua on taas aika miettiä tavoitteet tulevalle vuodelle ja tarkistettava kuinka ne viime vuonna täyttyivät. Tavoitteiden asettaminen tälle vuodelle poikkeaa edellisvuosista, sillä ainakin vuoden ensimmäinen puolikas tulee mitä todennäköisimmin olemaan hiljainen koiraharrastusrintamalla. Tällä kertaa ajattelin laatia tavoitteet hieman yleisemmällä tasolla (ehkä myös enemmän itselleni) enkä niinkään koirakohtaisesti. Toivotaan, että oma elämäni hieman rauhoittuisi viimeistään kesän koittaessa ja päästäisiin taas koiramaisiin touhuihin käsiksi.

Ihan aluksi pari sanaa yhdessäolosta koirien kanssa. Vaikka tämä nyt meneekin vähän ohi aiheen, niin mielestäni yhdessäolon tärkeyttä ei voi liikaa korostaa. Miksi haluan tästä mainita tavoite-postauksessa on se, että itse pidän kyseistä asiaa tavoittelemisen arvoisena. Minulle on tärkeää, että pystyn viettämään aikaa mahdollisimman paljon koirien kanssa. Eräänlaiseksi tavoitteeksi yhdessäolemisen ja siitä nauttimisen ajattelinkin asettaa. 

Kuulostaa ehkä typerältä, että koiranomistaja asettaa itselleen tällaisia tavoitteita. Yhdessäolohan on lähes itsestäänselvyys, kun koirien kanssa ollaan tekemisissä. Toistan koko ajan itseäni, kun vatvon postauksesta toiseen sitä, että eläminen koirien kanssa tulee jäämään vähälle seuraavien kuukausien aikana. Vähäistähän se on tähänkin asti ollut asumisjärjestelyiden ym. takia, mutta nyt vielä vähäisempää. Siksi toivonkin, että enää tämän kevään jälkeen minun ei tarvitsisi näitä asioita miettiä ja käsitellä tällaisessa mittakaavassa, ja että elämä alkaisi asettua raiteilleen opintojen lähestyessä loppuaan.

Viime vuodelle laatimani tavoitteet olivat seuraavat

Aava 2(3)-luokkaan

Kakkosiin asti päästiin. Nousunolla pamahti vuoden toisista kisoista helmikuussa. Kakkosluokassa kisattiin karulla hylkyprosentilla. Kuudesta virallisesta startista saatiin vain yksi tulos, joka sekin ruma yliaikavitonen.

Aavan kisauran todennäköinen päättäminen onnistumiseen

Onnistuminen tai ei, niin ainakin palkinnoille päästiin vikoissa virallisissa kisoissa.

Toinen laji agilityn rinnalle

Ehkä tänä vuonna voisi jotakin kaavailla.

Innalle näyttelyreissuja ja hirvikontakteja

Inna pyörähti kerran pentuluokassa, jonka jälkeen jäimme odottelemaan sirriäisen kasvua ja kehittymistä. Pieneksi se taisi jäädä, joten näyttelytähtiyttä mietittävä uudemman kerran.

Hirvityöskentelyä se pääsi harjoittelemaan, mutta varsinaiset kontaktit taisivat jäädä toteutumatta. Herkästi se juoksentelisi teitä pitkin lällättäen ohjaajalleen ja keskittymättä olennaiseen.

Aksulle pitkää ikää ja mukavia eläkepäiviä

Täysikymppi tuli täyteen ja terveitä vuosia toivotaan vielä paljon lisää. Vielä ei näyttäisi ikä miestä painavan.

Moonalle lisää hirvikontakteja + valioituminen

Kuulemma ensimmäinen syksy yli 20 vuoteen, jolloin isäni ei osallistunut kokeisiin palkintotuomarina tai koiranohjaajana. Kiirettä piti myös hirvenmehtuun suhteen, mutta muutama kontakti sille kertyi.

Kaikille koirille terveyttä

Kaikki pysyneet terveinä lukuun ottamatta Aavan hampaan poistoa ja roskaa sen silmässä.  

Vuoden 2017 tavoitteet

• Aavalle eläkelaji tms.

• Agilitytoiminnassa mukana oleminen

• Seura- ja koirayhdistystoiminnassa mukana oleminen

• Kouluttautuminen ja luennot